Gym

Uutta salia testattu. Olihan se jännä paikka, kun viiden vuoden jälkeen meni ihan uudelle salille, jossa erilaiset laitteet, omanlaisensa käytännöt ja uudet naamat. Vastaanotto oli lämmin, kun mieheni kanssa menimme tiskille. Siellä oli eräs vanhan salini entisistä työntekijöistä ja hän ilahtui suuresti minut nähdessään ja tuli heti halaamaan. Tiesinkin hänen olevan töissä nykyään tuolla salilla ja pidän hänestä kovasti. Ensin hän kierrätti meidät salilla, jossa oli erikseen paineilmalla toimivat laitteet, painopakkalaitteet ja vapaat painot sekä useita cardiolaitteita. Kävimme myös katsomassa kaksi jumppasalia sekä spinningstudion. Paaaljon tilaa joka paikassa verrattuna entiseen paikkaan.

Minulla meni kuitenkin pupu pöksyyn, kun oli niin outoa olla sekasalilla. Siellä oli muutama erittäin hyväkuntoisen näköinen mies treenaamassa vapaiden painojen puolella enkä minä sitten sinne tohtinut mennä sähläämään. Mieheni paineli sinne heti lämmittelyn jälkeen enkä minä halunnut häiritä hänen treeniään. Minä ajattelin sitten testata paineilmalaitteita, jotka olivatkin minulle ihan uusi tuttavuus. Kai niilläkin voi aloitella. En niillä kyllä ehkä saanut ihan sellaista samanlaista tuntumaa kuin painopakkalaitteilla tai vapailla painoilla. Tai sitten se vaatii omanlaisensa tekniikan. Koko kroppa tuli kyllä käytyä läpi. Cardiolaitteisiin olen tyytyväinen, siellä on useampi crossari, jotka käyvät vähän eri paikkoihin eri säädöillä. Eilen lopuksi vedin kunnon loppuverryttelyn ohjelmalla, joka poltteli mukavasti reisissä ja pakaroissa. Entisellä salilla kuntosalin puolella ei ollut peilejä. Tällä salilla niitä oli miltei joka paikassa ja itsensä näki siis melkein koko ajan treenatessa. Tuntuipa oudolta, mutta kai siihenkin tottuu. Tiedän kyllä, että se on vain hyvä, että näkee mitä tekee, mutta jotenkin nolotti katsoa itseä samalla, vitsi miten menee naama ruttuun! :D

Satuimme salille hyvään aikaan, sillä nyt on juuri menossa kampanja, jossa sisi ihan hyvät alennukset liittymisestä. Ajattelin ihan vuosijäsenkortin ottaa, koska se tulee edullisimmaksi. Vuoden jälkeen irtisanomisaika on sitten yksi kuukausi, joten ihan jees. Tuttu vastaanotosta halusi houkutella minua tämänpäiväiseen kuntosalicircuitin, jota hän vetää. Sanoin miettiväni asiaa, mutta minun piti sitten illalla soittaa, että ok, tulen minä! Ajattelin tänään sitten samalla keskustella siitä jäsenyydestä. Aion kyllä aluksi ottaa pelkän salikortin, koska en vanhalla salillakaan ole ohjatuilla tunneilla aikoihin käynyt. Nyt kaipaan vain rohkeutta tehdä siellä salilla mitä haluan. Mieheni siis ei ole tulossa tuonne salille, tuli vaan nyt mukaan. Tai sitten ottaa sellaisen kortin, jolle voi ladata käyttökertoja erikseen. Hän käy eräällä toisella salilla työpaikkansa lähellä.

Niin, ja salin ehdoton hyvä puoli on se, että kotioveltamme sinne on matkaa vain puoli kilometriä. Eipä ole tekosyy olla lähtemättä salille, että on huono sää tai että en viitsi bussia maksaa (entiselle salille matkaa meiltä 5,5 km).

Tutkimusmatka sieluun ja elämän jäsentelyä

Minun täytyy jäsentää elämääni jotenkin, että pääsen nyt eteenpäin. Tänään oli käynti polin terapeutilla, ja se oli kieltämättä menestyksekäs. Meillä molemmilla oli vedet silmissä tunnin lopussa, kun minä tajusin muutaman tärkeän asian. Tajusin ne ihan itse, vaikkakin pienellä avustuksella. Lopuksi sanoin, että nyt väsähdin. Terapeutin mielestä se ei ollut mikään ihme, olin tehnyt kovasti töitä. Menimme syvälle, lapsuuteenkin, ja onhan se ihmeellistä, miten jotkut kokemukset ja ihmissuhteet vaikuttavat vieläkin. Lapsena rakennetaan ihmisen perusta ja sinne perustaan jää ne tietyt muistot, asenteet ja muut asiat, vaikka niitä vuosikymmeniin ei tiedostaisikaan. Joskus niistä voi saada vastauksia siihen, miksi olen sellainen kuin olen. Välillä on hyvä tehdä tutkimusmatkoja omaan itseen, pitäisikö sanoa, että sieluun, jos uskaltaa. Minulle se on yleensä pelottavaa ja vaikeaa, mutta tutun ammatti-ihmisen seurassa se tuntuu turvallisemmalta. Joskus se palkitaan helpottavilla oivalluksilla.

Nyt aion jäsennellä elämääni ja rakentaa aikataulun, jota noudatan. Merkitsen selkeästi ajan opiskelulle ja muulle ajalle. Opiskeluaikana sitten kanssa opiskelen. Ja omalla ajalla en mieti opiskelujuttuja ja ahdistu niistä. Eikä minun tarvitse mennä sata lasissa, minulle täytyy riittää huonommatkin arvosanat kuin vitonen. Minä en nyt pysty parempaan. Enkä voi tehdä enempää kuin parhaani. Muutama kuukausi enää, eihän se ole paljon! Kun nyt vaan jaksan painaa.

Hoitoon lähdetään tämän vuoden puolella, jos jaksan. Se on nyt tärkein kriteeri aloitusajankohdaksi. Paineet hoidon aloittamiselle on, koska maksukatot ovat täynnä. Mutta kai se oma terveys ja jaksaminen on sitäkin tärkeämpää? Jotenkin vaan tuntuu, ettei moni ulkopuolinen ymmärrä sitä. Minä tiedän, mitä hoito minulle aina tekee henkisesti ja fyysisesti. Mutta minä tiedän myös, mitä tämä lapsettomuus minulle tekee. Hirveä ristiriitahan siinä on. On niin iso vääryys, että tällaisia pitää ajatella. Että tällaisia pitää käydä läpi. Se vaan on niin väärin, mutta ei sille mitään mahda.

Viime yönä näin unta pienestä poikavauvasta. Se oli suloinen ja lämminhenkinen uni, josta jäi hyvä fiilis. Unessa pidin pientä vauvaa ihoani vasten, mieheni oli hänet aamulla unessa siihen tuonut. Ajattelin, että tämä on elämäni paras aamu, saada tällainen herätys. Ajattelin, että tämä on nyt meidän oma rakas lapsemme, mikään eikä kukaan ei vie sitä meiltä enää pois. Sitten heräsinkin oikeasti. Untahan se oli, taas. Silti uskalsin viipyillä hetken unen tunnelmassa. Kerroin myös tästä terapeutille ja hän oli iloinen puolestani. Hänen mukaansa oli rohkeaa, että uskalsin viipyillä unen tunnelmassa enkä työntänyt sitä heti pois, niinkuin yleensä. Se kertoo siitä, että uskallan vielä toivoa. Ja joo, olihan tuo uni tervetullutta vaihtelua viimeaikaisiin väkivaltaisiin painajaisiin, joista on tullut miltei jokaöisiä vieraita. Huomenna otan vihdoin itseäni niskasta kiinni ja soitan terveyskeskukseen. Nyt on oikeasti aika hieman lisätä Sepramin annostusta. Että jaksaisin.

Huomenna aion muuten myös mennä ensimmäistä kertaa uudelle salille! JOS ei tämä flunssainen olo pahemmaksi mene. Kurkku on ollut kipeä jo pari päivää ja silmien taakse sattuu. Kuumetta ei kyllä ole. TTC United lähti kohdallani verkkaisesti käyntiin. Viime viikolla kävin vain kaksi kertaa salilla. Lisäksi pyöräilyt töihin ja kotiin muutamana päivänä (6 km suuntaansa). Ei siis alkanut hyvin. Eikä mitään selityksiä. Puhti vaan on ollut vähän poissa. Toivottavasti uusi sali saa aikaan uuden innostuksen!

TTC United

 Toiveikas aloitti taas uuden projektin vetämisen. Viime keväänähän meillä oli Kevyt-projekti, nyt starttasi TTC United, jossa Toiveikkaan sanoin: Tärkeintä koko projektissa on löytää liikunnasta iloa ja haastaa itsensä liikkumaan enemmän samalla kun kannustaa muita liikkumaan. Jokainen ryhmäläinen liikkuu oman tasonsa ja terveydentilansa huomioiden ja kunnioittaa ja tukee muita tasosta riippumatta. Pakkohan minun tähän on osallistua! :) Toisin kuin voisi luulla, TTC ei ole lyhenne sanoista trying to conceive, vaan The Tsemppi Club. Projektin kesto on kolme kuukautta 15.9.-15.12.2012.

Tavoitteitani projektissa:

• lihaskunnon lisääminen kuntosaliharjoittelulla
• juoksukunnon paraneminen
• BMI alle 25!
• Liikuntaa vähintään neljänä päivänä viikossa, mieluummin enemmänkin. 

Varsinkin tuo BMI:n saavuttaminen olisi mahtavaa! Se tarkoittaa noin 4 kg:n pudotusta, ja tässä vaiheessa jokainen kilo tuntuu tekevän tosi tiukkaa. Mutta yritetään! Aion kyllä yrittää olla myös armollinen itselleni, koska minulla on opintojen kanssa aika tekeminen tässä syksyllä. Ei saa väsyä liikaa. Toisaalta liikunta auttaa pitämään päätä kasassa, joten sehän on vain positiivinen asia.

Ensimmäiselle kuukaudelle Toiveikas haastoi meitä ryhmäläisiä kokeilemaan jotain uutta lajia. Minä pikkuisen tästä nyt lipsun ja jätän uuden lajin kokeilut, mutta sen sijaan aion mennä uudelle salille! Irtisanoin itseni salilta, jolla olen käynyt viisi vuotta. Sopimus on vielä tämän kuun voimassa, mutta aion käydä ensimmäisen kerran uudella salilla ensi viikolla kun mies on lomalla. Raahaan hänet mukaani, kun en yksin uskalla mennä sinne ekaa kertaa ;). Saa samalla vähän katsoa minun tekniikkaani. Vähän jännittää sekin, kun aiempi sali oli vain naisille ja tämä minne aion nyt siirtyä, on kummallekin sukupuolelle. Millaisiahan salikörmyjä siellä on..? Odotukset salia kohtaan minulle ovat korkealla, olen kuullut siitä paljon hyvää. Siis että laitteet ovat uudet ja monipuoliset ja vapaita painojakin reilusti saatavilla. 

Meillä on myös HeiaHeiassa oma suljettu ryhmä, johon projektilaiset voivat liittyä mukaan. Minut löytää sieltä nimimerkilläni.

Treeni-iloa syksyyn kaikille!

Kuulumisia

Eilen illalla mieheni vilkuili minua ja sai sanotuksi vihdoin: "näytät niin kamalan masentuneelta". Kyllähän minä sen tiesin. En oikein jaksanut siihen mitään vastatakaan, koska mitä siihen olisi voinutkaan vastata? Minä en nyt saa otetta oikein mistään. Töissä olen pari viikkoa, ja se onkin ainoa paikka, jossa tuntuu että saan jotain aikaiseksi. Jos saisin nyt elää niinkuin haluan, kävisin vain töissä ja salilla ja lenkkipolulla. Minä en jaksa oikein edes puhua näistä asioista. En jaksa vatvoa, kun ne asiat ei sillä muutu miksikään. En jaksa oikeastaan edes kirjoittaa, samaa valitusta vaan koko ajan. Siksi bloginikin on ollut hiljainen.

Sitäpaitsi tulee huono omatunto heti, kun kirjoitan jotain muuta kuin opiskelujuttuja. Ja niitä en ole saanut tehdyksi, ja se ahdistaa valtavasti. Aika kuluu ja deadlinet lähestyy ja minä olen niin lamaantunut, etten saa otetta mistään enkä aikaiseksi mitään. Sitten herään aamuöisin paniikin vallassa ja valvon. Päivällä olen väsynyt. Kotona haluaisin vain maata peiton alla. Kyllähän minä töissä ja ihmisten ilmoilla muutenkin osaan näyttää tekohymynaamaa, mutta kotona en sitten jaksa enää. Perjantaina polin terapeutti oli sitä mieltä, että ehkä kannattaisi hieman nostaa Sepramin annostusta. Tämä syksy on nyt vain jotenkin kahlattava läpi ja opinnot saatava päätökseen. En ole kuitenkaan vielä saanut aikaiseksi soittaa terveyskeskukseen asiasta. Jotain positiivista on sentään tapahtunut, paino on pudonnut ja -40kg:n rajapyykki meni rikki viikonloppuna. Ei olisi enää pitkä matka siihen, kun BMI on alle 25. Nyt tosin aamulla vaaka näytti taas liikaa, mutta tästä päivästä taitaa tulla kp1, joka selittänee asiaa.

Seuraavaa koeputkihoitoa en uskalla ajatellakaan kuin aikaisintaan loppuvuonna. Tänä vuonna siihen olisi hyvä kuitenkin jaksaa lähteä, sillä sairaalamaksukattokin on nyt täynnä, eli siis seuraava hoito olisi sitten meille käytännössä ilmainen, jos vaan tämän vuoden puolella saadaan tehtyä. Ja ihmiset eivät ymmärrä, kuinka vaikeaa siihen seuraavaan hoitoon lähteminen on, vaikka sitä lasta haluaa enemmän kuin mitään muuta. Jokainen, joka on koeputkihoitorumban käynyt läpi (varsinkin huonolla menestyksellä ja ikävillä kokemuksillä höystettynä) ymmärtää kyllä, että mieluummin sen jättäisi tekemättä. Mutta kun en ole niin onnekas kuin ne toiset, joiden ei onnekseen tarvitse omakohtaisesti tietää asiasta yhtään mitään. Pelottaa, ärsyttää.