Suunnitelmia

Jo soittoa seuraavana päivänä posti toi minulle suunnitelman hoidosta, ja se näyttää tältä:

Klik!

Eli kun kuukautiset alkavat (ei seuraavat, vaan sitä seuraavat), pitää soittaa klinikalle. Letrozol menee kp 2-6. Ultrassa käyn kotikaupungissani kp 8-10, jonka mukaan katsotaan lääkitys. Tarkoituksena on pistää Ovitrellea muutamana päivänä. Kun katsoin Luge-annostusta, niin onhan tuo melko hulppea! Viimeksi se meni 1 kapseli 3 x vrk. Nyt näköjän laitetaan 2 kapselia 2 x vrk. Ja vahvuus sama 200mg. No, ihan sama vaikka se kaikenlaisia oireita tekeekin. Enemmän tukea alkion kiinnittymiselle! Myös Dexametason (kortisoni) aloitetaan ja sitten tuossa on näköjään myös mahdollisesti Progynova. Sitä vähän mietin, että miksi. Mutta olisikohan se siksi kun mainitsin Letrozolin aiheuttavan minulle ylimääräisiä vuotoja? Jos tuo Progynova sitten yhdessä Lugejen kanssa estää sitä. Joillakin taidetaan käyttää PASsissa Zumenonia, ja sehän taitaa olla myös estrogeenivalmiste, kuten Progynovakin. Minä kun en ole koskaan aiemmin PASsiin päässyt, niin vähän epäselviä nämä kuviot. Ja jos se siirto sitten on todellisuutta, niin enköhän minä sieltä klinikalta sitten saa taas sen Gonapeptylinkin pistettäväksi. Sitä ollaan sitten taas melkoisia hormonihirviöitä ja turvotus varmasti megalomaanista. Mutta aivan sama. Nyt vaan kaikki peliin! It's now or never, kirjaimellisesti.

Muuten olen suunnitellut, että tässä pudottelisin muutaman (tai ainakin pari) kiloa ennen tuota lokakuuta. Viimeisen vuoden aikana paino on hiljalleen hilautunut ylöspäin. Tänään pohdiskelin, että eipä tuo toisaalta mikään ihme ole. Vuosi sitten kärsin melkein päivittäisiä kovia kipuja endometrioosin takia (tällä hetkellä onneksi vain siihen tiettyyn aikaan kuusta). Sitten oli leikkaus lokakuussa. Siitä vajaat kaksi kuukautta, ja alkoi hormonihoidot lahjamunasoluhoitoa varten. Hoito tammikuussa. Ja sitten se varhaisen keskenmenon ja tyhjennyksen rumba, joka oli lopullisesti päätöksessään vasta maaliskuun lopulla. Ja siinä vain fyysiset vaikutukset. Pää on ollut myös aika kovilla, eikä tässä mitenkään selvillä vesillä olla vieläkään. Siihen päälle vielä uusi työ, joka alkoi viime marraskuussa. Työnkuvaa on hiottu näihin päiviin asti, ja edelleen siinä on osa-alueita, jotka hakevat uomaansa. Että on tässä ollut sen verran stressinaiheita, jotta tuon lisäksi painon vahtaaminen on vain aiheuttaniut lisästressiä. Olenkin kompastunut vanhaan helmasyntiini: lohtusyömiseen. Nyt kuitenkin haluan päästä edes muutamasta kilosta eroon ennen tuota viimeistä rutistusta.

Suurimmaksi osaksi tekemistä on siis syömisten kanssa. Salilla olen kyllä käynyt säännöllisesti. Myös aerobista liikuntaa pitäisi vähän lisätä. Onneksi sentään tulee pyöräiltyä se 12 km päivässä työmatkoihin vielä tässä loppukesän ja alkusyksyn ajan. Aloittelin kalorivajeella tällä viikolla, ja kyllähän tuo vauhdilla lähtikin käyntiin, kun viikon aikana kropasta lähti 3 kg. Silkkaa nestettähän se on, ja nyt varmaan jumitetaan tässä vähän aikaa. Mutta pääasia, että pääsin alkuun!

Mielenrauhaa edistääkseni ostin aikuisten värityskirjan. Silloin, kun on liikaa asioita mielessä, en pysty keskittymään lukemiseen (joka yleensä on minulle hyvä rentutumiskeino). Jos ei ole liian väsynyt, voi värittäminen auttaa keskittymään ja rentoutumaan. :)

Kyllä vain, tuleva koitos on jo vaikuttanut esimerkiksi yöuniin. Olen herännyt keskiviikon jälkeen jo kahtena yönä neljältä miettimään ja panikoimaan. Nyt siis käyttöön kaikki keinot, jotta selviän ensin sinne lokakuulle asti. Tarpeeksi liikuntaa, töissä yritän (!!) vähentää stressiä sekä värittäminen!

Sen kanssa pitää vaan opetella elämään

Niin. Siinäpä se. Rankkaa. Vaikka kuinka on onnellinen toisten puolesta eikä haluaisi olla kateellinen niille, joilla on lapsi(a) tai sellainen tulossa, niin ei siitä vaan pääse. Rankkaa se on edelleen. Ja rankkaa se tulee varmaan aina olemaankin. Sen kanssa pitää vaan opetella elämään.

Koko kesän olen yrittänyt olla ajattelematta sitä meidän viimeistä pientä alkiota pakkasessa satojen kilometrien päässä. Ja ottaa rennosti, kerätä voimia. Joka ikinen päivä se silti on ollut mielessä. Ei ole kulunut yhtäkään päivää ilman niitä ajatuksia. Niin iso asia se minulle on. Maailman isoin asia. Pitkään jouduin keräämään rohkeutta, että saisin soitettua klinikalle ja sovittua PASsista. Ajatus soittamisesta ja asian konkretisoitumisesta ahdisti vaan liikaa. Pelotti. Ahdistaa ja pelottaa edelleen. Tänään kuitenkin viimein soitin.

Oli helpottavaa jutella klinikan sairaanhoitajan kanssa, joka osasi kyllä puheillaan rauhoittaa panikoivaa mieltäni. Sovimme, että aletaan hommiin ei vielä seuraavassa, vaan sitä seuraavassa kierrossa. Eli mahdollinen siirto osuisi sitten lokakuulle. Kirjoitan mahdollinen, koska en vaan pysty mitenkään ajattelemaan sitä siirtoa varmasti tapahtuvana asiana, vaikka kuinka blastokystin selviäminen sulatuksesta hengissä on yli 90% luokkaa. Joku kuuluu siihen kymmeneen prosenttiin. Aivan kuin joku kuuluu siihen 20 prosenttiin, joka ei lasta hoidoista huolimatta koskaan saa. Meidän kokemuksilla enpä ihmettelisi, jos kuuluisimme näihin molempiin vähemmistöihin. 

Nyt lääkärimme on tehnyt meille suunnitelman PAS:iin ja se tulee meille postissa kotiin. Sen tiedän, että alunperinkin kaavaillulla Letrozol+Ovitrelle -cocktaililla mennään. Olin huolissani siitä, että kun/jos ei ovulaaiota tule. Mutta tuo Ovitrelle pistetään juuri siksi, että ei tarvitse huolehtia siitä ovulaatiosta. Se kevensi mieltä, koska minulle suuri stressinaihe kaiken muun päälle on tässä ollut se, että jos ei ovulaatiota tule. Myöskään mahdolliset vuodot, joita Letrot minulle aiheuttivat, kun alkukesästä niitä käytin, eivät haittaa. Kyllä minä nyt vaan luotan siihen, että siellä tiedetään mitä tehdään. Pakkohan minun on luottaa. 

Puhelun jälkeen alkoi vapina. Se oli pelkoa ja ahdistusta, mutta myös helpotusta. Enää ei tarvitse miettiä sitä, että milloin me siihen lähdetään. Nyt se on päätetty ja siinä pysytään. Nyt on vaan yritettävä elää päivä ja askel kerrallaan ja yritettävä olla miettimättä liikaa lopputulosta. Sitä ehtii miettiä sitten kun tämä on ohi. Koko loppuelämän. Suuntaan tai toiseen, tämä syksy muuttaa meidän elämämme. Tämä syksy näyttää, joudummeko luopumaan lapsihaaveista lopullisesti. Se on sitten taas asia, joka täytyy käsitellä erikseen ja sen kanssa pitää vaan opetella elämään.