Sweet dreams?

Viime aikoina uniongelmat ovat palanneet. Herään aamuyöllä n. klo 4 ja pyörin sängyssä enkä saa unta. Olen silti pakottanut itseni olemaan sängyssä ja sitten nukahtanutkin joskus puoli kuuden maissa levottomaan uneen. Miehen herätys on klo 6:30 ja silloin minäkin sitten nousen. Ja väsymys painaa. Mies oli viikonlopun poissa, silloin nukuin peräti klo 7 asti.  Kun aloitin Sepramin, se paransi yöuniani, mutta nyt taas on vaikeaa. Muuten mielialani on kyllä parempi, mutta väsyttää, kun yöunet ovat niin huonot.

En tiedä, käykö kroppa vähän ylikierroksilla kun olen nyt taas siinä pisteessä, että on vaikeaa pitää lepopäiviä liikunnasta. Hyvä esimerkki on eilinen, kun olin päättänyt sen olevan lepopäivä. En malttanut kuitenkaan, vaan lähdin lenkille. Nyt tänään olen päättänyt oikeasti pitää lepopäivän, olen niin väsynyt, että pakko on. Vaikka koko ajan syyhyttää, tekisi mieli salille tai lenkille. Kehossa on kuitenkin sellainen tunne, että se kaipaa lepoa ja aion tänään sitä kuunnella. Katsotaan, mitä ensi yön unille käy. Unet olisi kyllä hyvä saada kuntoon, kun menen ensi viikolla töihin. Samalla joudun evakkoon kotoa, kun meillä alkaa WC-remontti. Meillä ei ole kylpyhuoneessa pönttöä, joten vessaa ei ole käytettävissä rempan aikana. Ei siinä oikein voi sitten kotona asustella.

Minä näin viikonloppuna unta, jossa meille tuli parivuotias, vaaleakiharatukkainen, sinisilmäinen pieni tyttö. Olimme adoptoineet hänet. Hän roikkui meissä koko ajan eikä olisi halunnut sylistä pois. Tiesimme, ettei hän ollut saanut hellyyttä biologisilta vanhemmiltaan ja halusi siksi olla koko ajan kiinni meissä. Herätessä kyllä vierähti taas kyynel silmäkulmasta. Onko meillä ikinä omaa pientä, joka kapuaa syliin? Joka pitää juuri minun ja mieheni syliä maailman parhaana ja turvallisimpana paikkana?

Treeneistä

Blogini uhkaa näköjään väliaikaisesti muuttua treeni/painonpudotusblogiksi, mutta väliäkö tuolla. Kun ei ole raportoitavaa hoitorintamalta eikä ole mitään piinapäiväjännityksiäkään näin luomukierroissa, niin raportoidaan sitten näitä.

Paino on pysytellyt nyt pari kuukautta samassa. Se vaihtelee kilon suuntaan ja toiseen. Turhauttavaa. Minä niin odotan sitä päivää, kun -40 kg täyttyy. Näenköhän sitä päivää koskaan? Siihen on matkaa kolme kiloa ja rapiat. Mutta jotain on silti tapahtunut viime kuukauden aikana, tunnen sen kehossani ja vaatteissani. Niinpä tartuin aamulla mittanauhaan ja muutamia senttejä oli kadonnut siis nyt kuukauden aikana. Vyötärön kapeimmalta kohdalta sekä rintojen alta oli hävinnyt jopa 3 cm. Tämä onkin minussa se alue, josta yleensä helpommin lähtee. Lantiolta ei ollut lähtenyt kuin 1 cm, samoin reidestä ja rinnan korkeimmalta kohdalta. Käsivarresta hävikki oli 1,5 cm, pohkeesta 0,5 cm. Ongelmallisin kohta minussa on lantio. Olen päärynämallinen ja takapuolessa, reisien yläpäässä ja alamahassa on höllyvää ihan liikaa. Tosin osan ongelmasta muodostaa se ylimääräinen nahka, joka mahaani on jäänyt roikkumaan ja se tietysti tuo noita lisäsenttejäkin. Nahkaa roikkuu ikävästi myös käsivarsissa ja kainaloiden alla, ja tuskin niistä pääsen pelkällä allitreenillä eroon. Myös rinnat roikkuvat, kun niissäkin on turhaa nahkaa. Pienentyneetkin ne ovat melkoisesti eikä niihin taida rintalihastreenillä kunnon ryhtiä saada kuin ehkä ihan hiukkasen. Olen silti mieluummin tälläinen kuin mitä olin vielä 5 vuotta sitten, tottakai.

Kuukaudessa on siis tullut tuloksia kroppaan, vaikka vaaka ei sitä kerrokaan. Myös kunto on parantunut. Syy on selvä: kuntosaliohjelman päivitys ja juoksu. Saliohjelmani päivitettiin kuukausi sitten ja treenaan 2-3 kertaa viikossa. Nyt noudatan intervalli-tyyppistä ohjelmaa, johon kuuluu koko kropan treeni kiertoharjoitteluna, kolme kierrosta. Kierrosten välissä käyn juoksumatolla muutaman minuutin juoksemassa sekä alkuun tietysti lämmittelyt ja loppuun verryttelyt, jotka teen crossarilla. Jos olen liikenteessä pyörällä, jätän loppuverkat väliin, koska matkaa on kuitenkin n. 6 km/suunta. Muutamaa liikettä lukuunottamatta teen saman harjoituksen joka kerta. Vuoronperään teen kuitenkin pidempää sarjaa kevyemmillä painoilla ja lyhyempää sarjaa raskaammilla painoilla. Tällä on tarkoitus jatkaa vielä 1-2 kk ja sitten ohjelmaa taas päivitetään, ettei kroppa totu liikaa. Aiemmin olen tehnyt sen virheen, että olen mennyt liian kauan samalla ohjelmalla eikä siinä sitten oikein kehitystä ole tapahtunut.

Juoksulenkkejä teen myös 2-3 kertaa viikossa, useimmiten 3. Jos tulee kamalan kuumia päiviä, saattaa joku lenkki vaihtua kävelyksikin. Lenkit ja sali vaihtelevat vuoropäivin. Liikuntapäiviä tulee siis yhteensä 4-6 viikossa, mieluummin enemmän kuin vähemmän. Toivottavasti treenit eivät vähene, kun menen reilun viikon päästä töihin! Kun juoksustakin on nyt tullut systemaattista eikä vain silloion tällöin -lenkkeilyä, myös siinä tapahtuu kehitystä. Kyllähän minä talven aikana juoksumatolla kipittelin ja crossarilla olen tehnyt aerobisia treenejä, joten ihan nollilta en lähtenyt. Mutta kyllä se vaan on ihan eri juttu juosta ulkona kuin juoksumatolla, jossa se matto kuitenkin tavallaan vie eteenpäin. Tai päinvastoin, pitää paikallaan.

Minulla on vaan nyt jotenkin hirveä into saada aikaan edes jotain positiivista tässä kropassani ja kunnonkohotus ja laihtuminen ovat sentään asioita, joihin voin itse vaikuttaa. Se myös auttaa mielialaa kohottavasti. Joka kerta treenin jälkeen on hieman parempi mieli, varsinkin jos olen jaksanut enemmän kuin edellisellä kerralla. Pitää vaan muistaa, että aina ei tarvitse jaksaa ylittää itseään, vaan välillä voi ottaa rennommankin asenteen myös lenkillä.

Never give up!

Pakko oli tulla kirjoittamaan ylös hyvät fiilikset, kun juuri tulin lenkiltä ja taitaa kaiken maailman endorfiinit ja adrenaliinit jyllätä. Oli niin hyvä lenkki! Edelleen, monen muun mielestä juoksuvauhtini on varmasti niin surkea, ettei tosikaan, mutta itse olen todella iloinen siitä, että pystyn voittamaan itseni! Tällä kertaa vauhdin keskiarvo oli 8,24 km/h, lenkin pituus 7,54 km ja aikaa kului vajaat 55 minuuttia. Eli tehokkaampi kuin perjantaina! (Silloin vauhti 8,0 km/h, matka ja aika siis 8 km ja 60 min.) Tällä kertaa lääkkeet oli jo aamulla otettu, ja eivät nuo menoa haitanneet. Syke lähti taas alussa aika verkkaisesti nousuun, mutta kyllä se siitä sitten kuitenkin ihan ok-lukemiin nousi. Ei kuitenkaan niin korkealle kuin aiemmin. Mutta kun ei se menoa haitannut, niin kai se sitten on ihan ok. Sykemittarissakin saattaa olla jotain häikkää, se on temppuillut välillä. Onhan sillä ikääkin jo yli 5 vuotta. Sykevöitä on kyllä kulunut jo ties kuinka monta noiden vuosien aikana.

Kun siinä lenkin varrella oli välillä vaikeaa ja tuntui, että veto loppui, hoin vain itselleni, että luovuttaminen ei ole vaihtoehto, luovuttaminen ei ole vaihtoehto ja niin se vaan tossu meni toisen eteen ilman, että hidastin kävelyksi. Kun niistä vaikeista hetkistä vaan pääsi yli, niin kohta oli taas vähän helpompaa. Puolivälissä, kun käännyin takaisinpäin, kävelin 2 minuuttia, mutta sen olin itseni kanssa sopinut jo etukäteen. Samoin alkuun ja loppuun 2 minuuttia kävelyä. Lenkkimusiikkina pauhasi Velcra (yksi lemppareista lenkillä ja salilla) ja siinä samalla kun pohdin luovuttamista ajattelin, että en ole luovuttaja. En nyt tässä lenkillä enkä muutenkaan. En luovuta ennenkuin on pakko, kun ei ole enää muuta vaihtoehtoa. Nyt se ei ole vaihtoehto, ei millään elämäni osa-alueella.

Kun tahtoa on tarpeeksi, luovuttaminen ei ole vaihtoehto!

Noniin, nyt näine endorfiinipöllyineni painun suihkuun ja tulen lukemaan hieman rauhoituttuani, mitä tulin innoissani kirjoittaneeksi. :D Treeni-intoa kaikille liikkujille!

Mielen- ja kunnonkohotusta

Kesän edetessä blogeissa pyöriminen on selkeästi vähentynyt. Ihan hyvä niin, että saa taukoa jokapäiväisestä lapsettomuusasioissa piehtaroinnista. Ainakin jonkin verran. Kyllähän se ihan joka päivä mielessä on riippumatta siitä, luenko blogeja tai kirjoitanko omaani. Suru on joka päivä läsnä eikä siitä pääse mihinkään. Mutta en nyt päästä itseäni ihan niin syvälle siihen, jotta mieli saa levätä tästä aiheesta, että sitten jaksaisin taas paremmin, kun on aika toimia.

Nyt olen syönyt Sepramia kahden viikon ajan. Vielä en osaa sanoa, onko se miten selkeästi mielialaani vaikuttanut. Ehkä pientä kohoamista olen ollut huomaavinani parin päivän aikana, mutta kunnollista nousua odotellaan vielä. Etova olo on edelleen jokapäiväinen seuralaiseni. Pahimmillaan se on aamupäivisin sekä silloin, jos ehtii tulla nälkä. Ja nälkä ehtii tulla myös joka päivä, sillä ruokahaluni on selkeästi vähentynyt. Ei oikein tee mieli syödä, vaikka maha kurnii. Tämähän on ihan hyvä juttu! Kun nyt kuitenkin söisin tarpeeksi varsinkin niinä päivinä, kun liikun. Väsymystä on myös edelleen ja sekin on pahimmillaan aamupäivällä, jolloin haukottelusta ei tule loppua. Voimattomuutta tunnen myös, mutta se johtuu varmaan osittain siitä, että sykkeeni on hidastunut. Minullahan lisättiin beetasalpaajaakin ja myös tuo Sepram voi hidastaa sykettä. Kun kehoni on kuitenkin hieman korkeampaan syketasoon tottunut, sen hidastuminen varmasti on yksi tekijä tässä väsymyksessä ja voimattomuudessa. Sinänsä sykkeen hidastuminen on hyvä juttu, koska minulla se on aina ollut turhan nopea.

Olen ihmetellyt, kuinka sydämen syke ei nouse liikkuessakaan samoihin lukemiin kuin aiemmin. Jos menen salille tai lenkille iltapäivällä, se ei vaan nouse ja kalorinkulutuskin on siis heikompaa kuin aiemmin. Perjantaina kävin lenkillä aamulla ennen lääkkeiden ottamista ja silloin syke kyllä nousi ihan entiseen malliin. Luulen siis, että tuo lääkitys nyt pitää sykettä alhaalla urheillessakin. Pitänee seurata, miten tuo nyt kehittyy. Ei ole hyvä, jos syke jää turhan alas, koska enhän sitten jaksa liikkuakaan täydellä teholla eikä kehitystä tapahdu.

Yleensä ottaen olen suht tyytyväinen kuluneen kesän liikuntatasooni. Juoksutehoni on parantunut selkeästi. Perjantaina tein omat enkkani, kun tunnissa hölkkäsin 8 km. Alkuun ja loppuun kävelin pari minuuttia, ja puolivälissä 3 minuuttia. Muuten  jaksoin juosta/hölkätä koko matkan ja se oli kyllä minulta ihan kelpo saavutus ja yllätyin itsekin kun niin hyvin jaksoin. Eihän tämä "saavutukseni" varmasti monenkaan silmissä kummoinen ole, mutta minulle se merkitsee paljon. Olin aina vihannut juoksua enkä vielä vuosi sittenkään olisi uskonut, että moinen olisi minulle mahdollista. Nyt olen koukussa lajiin! Myös salilla on kehitystä tapahtunut ja nykyinen intervalli-harjoitteluun pohjautuva ohjelmani taitaa toimia ihan hienosti. Kun vaan saisi vielä nuo sykeasiat kuntoon. Sykkeen hidastuminen ei kyllä salilla ole ainakaan vielä tehokkuuteen vaikuttanut, olen siis jaksanut yhtä hyvin kuin ennenkin, mutta ei siinä ainakaan mittarin mukaan nyt kalorit kulu niin hyvin kuin ennen. Muuten kyllä sitten on vähän tehoton olo. Vai johtuuko se vielä tästä mielestä?