Never give up!

Pakko oli tulla kirjoittamaan ylös hyvät fiilikset, kun juuri tulin lenkiltä ja taitaa kaiken maailman endorfiinit ja adrenaliinit jyllätä. Oli niin hyvä lenkki! Edelleen, monen muun mielestä juoksuvauhtini on varmasti niin surkea, ettei tosikaan, mutta itse olen todella iloinen siitä, että pystyn voittamaan itseni! Tällä kertaa vauhdin keskiarvo oli 8,24 km/h, lenkin pituus 7,54 km ja aikaa kului vajaat 55 minuuttia. Eli tehokkaampi kuin perjantaina! (Silloin vauhti 8,0 km/h, matka ja aika siis 8 km ja 60 min.) Tällä kertaa lääkkeet oli jo aamulla otettu, ja eivät nuo menoa haitanneet. Syke lähti taas alussa aika verkkaisesti nousuun, mutta kyllä se siitä sitten kuitenkin ihan ok-lukemiin nousi. Ei kuitenkaan niin korkealle kuin aiemmin. Mutta kun ei se menoa haitannut, niin kai se sitten on ihan ok. Sykemittarissakin saattaa olla jotain häikkää, se on temppuillut välillä. Onhan sillä ikääkin jo yli 5 vuotta. Sykevöitä on kyllä kulunut jo ties kuinka monta noiden vuosien aikana.

Kun siinä lenkin varrella oli välillä vaikeaa ja tuntui, että veto loppui, hoin vain itselleni, että luovuttaminen ei ole vaihtoehto, luovuttaminen ei ole vaihtoehto ja niin se vaan tossu meni toisen eteen ilman, että hidastin kävelyksi. Kun niistä vaikeista hetkistä vaan pääsi yli, niin kohta oli taas vähän helpompaa. Puolivälissä, kun käännyin takaisinpäin, kävelin 2 minuuttia, mutta sen olin itseni kanssa sopinut jo etukäteen. Samoin alkuun ja loppuun 2 minuuttia kävelyä. Lenkkimusiikkina pauhasi Velcra (yksi lemppareista lenkillä ja salilla) ja siinä samalla kun pohdin luovuttamista ajattelin, että en ole luovuttaja. En nyt tässä lenkillä enkä muutenkaan. En luovuta ennenkuin on pakko, kun ei ole enää muuta vaihtoehtoa. Nyt se ei ole vaihtoehto, ei millään elämäni osa-alueella.

Kun tahtoa on tarpeeksi, luovuttaminen ei ole vaihtoehto!

Noniin, nyt näine endorfiinipöllyineni painun suihkuun ja tulen lukemaan hieman rauhoituttuani, mitä tulin innoissani kirjoittaneeksi. :D Treeni-intoa kaikille liikkujille!