Tilanneanalyysi

Olen taas niin kiitollinen teille kaikille tuesta ja kaikista rohkaisevista sanoistanne! <3 Uskomatonta, miten tärkeitä teistä, tavallaan ihan tuntemattomista ihmisistä, on minulle tullut! Ennen netin aukaistuani säntäsin ensimmäisenä Facebookiin. Nykyään ensimmäinen osoite on blogistania ja tsekkauskierros seuraamistani blogeista. Minua kiinnostaa paljon enemmän, onko joku edennyt hoitojonossa, kenellä on milloinkin ovulaatio, kuka kärvistelee kp1 kourissa, kenellä on tänään punktio, ja kuka onnellinen on saanut kauan kaipaamansa plussan raskaustestiin. Te olette todella tärkeitä!

Minä soitin aamulla polille negauutisen. Puhelimessa ollut ihana sairaanhoitaja oli todella pahoillaan. Hän kertoi myös, kuinka järkyttynyt oli ollut kuultuaan siitä pakastealkioiden jäädytyslaitteen viasta, joka tuhosi meidän alkiot. Hän sanoi, että ei tietenkään kenellekään tällaista toivo, mutta oli ajatellut, että varsinkin meidän kohdalla tämä nyt on niin väärin, koska ne alkiot olivat meille niin arvokkaita munasarjojeni huonon lääkevasteen vuoksi ja hoitotaipaleemme on ollut niin täynnä pettymyksiä. Ihan omaa sydäntäkin puristi kuulla, kuinka pahoillaan hän oli. Lääkäri oli tietoihini kirjoitellut siitä, että tosiaankin saamme ylimääräisen hoitokerran, vaikka olenkin poor responder (eli munasarjoilla huono vaste). Tämä siksi, koska hoitotulos oli kuitenkin niin hyvä edellisessä hoidossa ja samalla kaavalla kannattaa vielä jatkaa. Olen helpottunut, että minun ei siis tarvitse enää käydä sitä pitkää kaavaa läpi, vaan antagonistina jatketaan syksyllä. Lääkäri oli kirjoittanut kuitenkin myös, että ennen seuraavaa IVF-stimulaatiota on selvitettävä vasemman munatorveni tilanne. Siellähän näkyi nestekertymää hoidon 2.folliultrassa. Menen 14.5. polille, jossa tilanne katsotaan ja lääkäri päättää, pitääkö munatorvi poistaa. Se tehtäisiin ilmeisesti kesällä, että pääsisimme syksyllä jatkamaan hoitoja. Itse olen poiston kannalla, jos yhtään vaikuttaa siltä. Olen nimittäin googlaillut (joo, tosi fiksua taas, mutta kuitenkin), että neste munatorvessa voi haitata alkion kiinnittymistä! Voisiko tuossa sitten olla se syy, miksi meidän alkiomme eivät kiinnity? Jos sieltä munatorvesta vuotaa sitä nestettä kohtuun, niin sehän huuhtoo pikkuisen, vielä kiinnittymättömän alkion mennessään. Mietin myös, olisiko sillä viime viikolla kokemallani värittömällä nestemäisellä vuodolla jotain osuutta tuohon? Sekä niillä hirveillä vatsakivuilla, jotka ovat tulleet aina siirtoa seuraavalla viikolla? Tässäpä kysymyksiä kerrakseen. Onneksi hoitaja varasi minulle puolen tunnin ajan lääkärille, että saamme rauhassa keskustella tilanteesta ja jatkosta. Me taidamme kyllä olla todella haastava tapaus, kun ei ole kyse vain yhdestä tai kahdestakaan ongelmasta.

En ole edelleenkään surrut tätä negatulosta läheskään sillä intensiteetillä kuin edellistä. Luulen, että tässä vaikuttaa se, että koin niin raskaasti sen PASsiin aiottujen alkioiden menetyksen. Kun ne eivät saaneet edes mahdollisuutta. Tämä yksi sai, mutta ei tarrannut. Ja nyt kun asioita taas tutkitaan lisää, niin sekin helpottaa omaa oloa. Tunnen kyllä itseni sen verran hyvin, että kaikki ei ole vielä tullut ulos. Mutta se tulee sitten kun tulee. Onneksi on ensi viikolla se terapeutin vastaanottoaika. Siellä on sitten hyvä purkaa tätä kaikkea. Vuoto ei ole vielä alkanut pientä vaaleanruskeaa tuhrua lukuunottamatta. Eipä se taida alkaakaan vielä Lugejen vaikutuksen takia.

Mies lähti aikaisin aamulla reissuun ja palaa maanantai-iltana. Ihan hyvä hänelle päästä vähän tuulettumaan. Tänä iltana minä aion nauttia karpalolonkeron. Ja erittäin hyvällä omallatunnolla!

Ihmeet tapahtuvat muille

 Niin se on. Ei meille. Meille tulee vain vastoinkäymisiä vastoinkäymisten perään. Jos joskus tuleekin parempiakin uutisia, niin sitten nekin viedään pian pois. Vähän niinkuin "olette jo niin lähellä, mutta ettepäs pääsekään maaliin saakka". Epäreilua. Surullista. Henkilökohtainen helvetti. Tätä se taas on. Pp 13 ja puhdas nega. Kohtuni on heittänyt taas pienen ulos. Todennäköisesti silloin viime viikolla kun oli ne kovat kivut. Olen vähän turta. En edes ole kunnolla itkenyt. Onko se vasta tulossa vai voivatko tunteetkin kuolla? Niinkuin meidän pikkuiset alkiot. Päätä särkee, mahaan koskee.

Miehen kanssa on päätetty, että me ei luovuteta. Syksyllä taistelu jatkuu.

Odottavan aika on pitkä...

...varsinkin odotusta odottavan! Toinen piinaviikko on kuitenkin jo hyvässä vauhdissa, jotenkin ne päivät ovat taas kuluneet. Nyt on pp11 ja testata meinaan ylihuomenna. Tällä kertaa testaan siis päivän etuajassa, mutta vain siksi, että mies on lähdössä muutamaksi päiväksi ulkomaanreissulle aikaisin torstaiaamuna, jolloin siis on se pp14. Me tietenkin haluamme varmistuksen tälle tilanteelle ennen hänen lähtöään, ja kyllähän se tulos pitäisi pp13 jo melko selvä olla. Aikamoista vuoristorataa tämä on taas ollut.

Ensimmäiset piinapäivät olin onnensekaisissa tunnelmissa, koska tällä kertaa emme olleetkaan vain tämän yhden alkion varassa! Meillä on pakkasessakin kaksi odottamassa! Kunnes tasan viikko sitten tuli se romahduttava puhelu ja tuntui, että matto vetäistiin jalkojen alta ihan totaalisesti. Sitten alkoivatkin ne hirvittävät vatsakivut, polttelut, viiltelyt, juilinnat ja lievemmätkin jomottelut ja olin jo valmis luovuttamaan. Koko ajan olen muistellut edellistä ICSIä ja verrannut oireita (ja seurannut blogistanikin viime lokakuun piinapäivien kirjoituksiani). Silloin koin myös välillä kovia vatsakipuja ja menkkajomotuksia. Nyt nuo kovimmat viiltelyt ovat olleet mielestäni vielä pahempia kuin viimeksi. Lauantaina päivällä menkkaolot hävisivät, sunnuntaita edeltävänä yönä heräsin pariin kovaan vihlaisuun, jotka menivät pian ohi. Eilen oli oikeastaan oireeton päivä ja toivokin alkoi herätä. Toisaalta taas kun ei tuntunut miltään, sekään ei tuntunut lupaavalta. Mikään ei ole hyvä. Viime yönä ja tänä aamuna kipuja taas oli. Tänä aamuna oli paha päänsärky, ja viimeksi se ennakoi negaa ja menkkoja. Nyt päätä on jomotellut jo muutaman päivän ajoittain. Aamulla oli turvauduttava jo särkylääkkeeseenkin, että pystyin aloittamaan päivän edes jotenkin. Paha, paha menkkaoire kohdallani!

Ei minusta kyllä yhtään tunnu, että olisin raskaana. Jotkuthan pääsevät sanomaan, että minä vaan tiesin jo ennen testiä! No, minä en ainakaan tiedä, joten sen perusteella nega on tulossa. Ei minun mahassani tunnu oikeastaan miltään, jos ei niitä ajoittaisia menkkaoloja oteta huomioon. Edellisen kirjoitukseni kommenteista voi lukea eritehuomion (ällövaroitus!), jonka olen tässä kierrossa bongannut. Se on ollut erilaista kuin ennen. Mutta ei se todellakaan ole mikään raskausoire ja viikonlopun jälkeen ei ole sitäkään enää ollut. Voi olla myös Lugejen aiheuttamaa, kun kehoon kertyy nestettä ja limakalvot paksuuntuvat. Viime ICSIssä tissikipu kaikkosi melkeinpä kokonaan pp11. Nyt sitä kyllä vielä on, ainakin vähän, mutta pingotus on ehkä vähän lopahtanut. Vilunväreitäkin saan ja koko ajan paleltaa, mutta minähän palelen muulloinkin jatkuvasti, ellei ole vähintään 25 astetta lämmintä. Joten sitäkään ei voi laskea raskausoireeksi. Kyllähän tämä alkaa taas tuntua siltä, että todennäköisyys negalle on siis reippaasti suurempi kuin plussalle.

Minä taas pelkään sitä testaamista ihan kamalasti! Minä en jaksaisi enää nähdä sitä negatulosta. Ja nyt en voikaan ajatella, että onhan meillä vielä se yksi PAS ennen seuraavaa rumbaa. Ei, vaan kaikki alkaa sitten taas alusta. Mutta kai se pitää nyt ensin kuitenkin odottaa siihen ylihuomiseen ja murehtia tilannetta vasta sitten, kun se on varmaa. Olen kuitenkin jo varautunut negaan ja sen tuomaan mielenmyllerrykseen varaamalla ajan polin terapeutille ensi viikolle.

Unta, unta se vain on!

Minä näin viime yönä parikin erilaista unta, että olen raskaana. Pettymys herätessä oli aivan musertava. Se oli vain unta! Ensimmäisessä unessa tiesin, että sisälläni kasvaa pikkuinen sikiö. Se siis oli jo sikiövaiheessa ja tiesin, miltä se näyttää. Sellainen pikkuinen käpristynyt olento, joka voisi olla ihan yhtä hyvin vaikkapa pieni possunalku. Tiedättehän ne kuvat eri eläinten sikiöistä, kuinka ne, ihminen mukaanluettuna, muistuttavat melkoisesti toisiaan. Tuosta unesta havahduin kääntäessäni kylkeä, jolloin heräsin hirveään menkkavihlaisuun ja rintoihinkin heilahtaminen koski. Hirveä tunne, se oli unta, ja kamala vatsakipu.

Toinen uni seurasi ensimmäistä ja se oli ihan absurdi. Siinä me olimme menossa ennakkonäytökseen. Raskaana oleville pariskunnille oli kaupungissamme ennakkonäytös elokuvateatterissa. Ei mikä tahansa ennakkonäytös, vaan sellainen, jossa näemme tulevan lapsemme. Ihan hullua, mutta minun uneni usein ovat, varsinkin hormonihoitojen aikana. Siinä unessa katselimme noin 2-vuotiasta lastamme, joka kirmasi takapihallamme ympyrää ja yritti kiivetä puuhun. Mieheni tokaisi unessa, että onpa hyvä, että hän on aloittanut kuntosalilla käymisen, että pysyy sitten aikanaan tuon perässä. Ja sitten herääminen. Taas se oli vain unta. Tosin tuo jälkimmäinen uni vähän naurattikin ja kerroin sen miehellenikin. Vähänhän tuo taas silmiään pyöritellen katsoi ja taivasteli taas kummallista unimaailmaani.

Koko aamun on taas ollut olo, että menkat alkavat. Illallakin iski taas kova polttava kipu ensin keskelle vatsaa ja sitten se siirtyi molemmille puolille ja levisi nivusiin ja reisiin asti. Aivan karmeaa, kun tietää mitä kipuja nämä ovat, mutta kun Lugeja ei saa lopettaa ennenkuin kaksi viikkoa siirrosta on täynnä ja testi nega, ellei kunnon vuoto ala ennen sitä ja testi nega. Olen varma, että jos nyt en laittaisikaan Lugeja, ei menisi kauaa, kun vuoto alkaisi. Tämä on siis kuin löysässä hirressä roikkumista. Kipuaallot ovat välillä niin pahoja, että on pakko ottaa 1g Para-Tabsia. Eikä siitä aina ole oikein apua. Ja kun sitä Buranaa ei kuitenkaan saa ottaa ennenkuin tulos on varma. Ei siihen mahaan koko aikaa onneksi koske. Välillä se jomotus on lievempääkin ja se olo, että vuoto alkaa just nyt. Mutta niin. Eikun vaan taas niitä Lugepalleroita tunkemaan, eihän tässä muu auta. Aamun mietteitä piinapäivänä nro 8.

Aaltoilua

Minusta vaan nyt tuntuu, että pitää kirjoittaa taas. Eilen ei lukemisesta tullut mitään, sen sijaan siivosin. Tänään täytyy käydä hoitamassa asioita, mutta myös lukemisesta on pakko tulla jotain. Alan olla todella huolissani kurssista suoriutumisestani.

Olen päässyt jo pahimman yli tuossa alkioidenmenetyskatastrofissa. Pakko vaan ajatella, että tehtyä ei saa tekemättömäksi eikä sille enää mitään voi, vaikka kuinka murehtisi. Pakko yrittää keskittyä tähän siirrettyyn pikkuiseen. Sekin on nyt vaikeaa, sillä puoliksi minä ajattelen, ettei se ole edes matkassa enää. Tuntuu niin tyhmältä lähetellä positiivisia ajatuksia ja energioita tyhjälle kohdulle. Nämä ajatukset kumpuavat koko ajan tihenevistä ja kovenevista menkkatuntemuksista. Aika samoilla päivillä samankaltaisia tuntemuksia minulla oli viimeksikin alkionsiirron jälkeen, ja siksi tämä nyt tuntuu niin pahaenteiseltä. Mutta se vuoto alkoi kunnolla vasta negan testaamisen ja Lugejen lopettamisen jälkeen. Tiedän, että menkkatuntemuksia voi olla alkuraskaudessa, niinhän minulle kaikki jaksavat muistuttaa. Ja hyvä että muistuttavat, siitä minä saan edes vähän toivonrippeitä. Tarvitsen kaikki mahdolliset positiiviset ajatukset, että jaksaisin pitää toivoa yllä vielä. Tämä tilanne on vaan nyt kääntynyt niin päälaelleen niiden kahden alkion menehtymisen vuoksi. Oli jotenkin niin helpottavaa ajatella, että jos tästä tulee nega, meillä on vielä PAS ennen kesää. Meillä on vielä mahdollisuus raskautua ennen kesää. Nyt meiltä se mahdollisuus on viety pois ja tilanne on täsmälleen sama kuin viime syksynä ensimmäisessä ICSIssä. Kyllähän minä tunnen myös surua niiden kahden pikkuisen vuoksi, ne pääsivät jo alkuun, mutta eivät saaneet koskaan edes mahdollisuutta alkaa kehittyä pieniksi ihmisiksi. Meidän lapsiksi. Tiedän, että tällainen ajattelu ei tee hyvää mielelle, mutta väkisinkin tuollaisiakin miettii. Mielentilani aaltoilee ylös-alas hyvinkin lyhyellä aikavälillä.

Lugeista on tullut taas aikamoinen läjä oireita. Nestettä on alkanut kertyä kehoon. Maha on taas turvonnut ja eilen se välillä näytti jo melkein samanlaiselta kuin Menopurin aikana. Unet ovat sekavia. Olen väsynyt. Tissikipu senkun pahenee ja rintaliivit alkavat ahdistaa. Ilmankaan ei ole hyvä olla. Kaksi sellaista oiretta on nyt myös, joita en ainakaan muista viimeksi olleen. Nimittäin ummetus ja kehon lämpö. Maanantaiaamuna olin jo räjähdyspisteessä, kun 3 vrk oli mennyt ilman vessakäyntiä. Sitten se onneksi helpotti, mutta edelleen tuntuu suolisto toimivan puolella teholla. Lisäksi minusta tuntuu välillä, että kehoni lämpötila olisi kohonnut. Ei ole sellainen olo, että olisi kuumetta, mutta välillä tulee melkein hiki. Minä olen yleensä melkoinen palelija ja siksi tämä tuntuu oudolta. Tiedän, että tämä on normaalia keltarauhashormonin kanssa, se kehon lämpötila kyllä laskee sitten kun/jos vuoto alkaa.

Edellisiin IVF-stimulaatioihin verrattuna tämä hoito meni eri tavalla myös siten, että painoni on todellakin noussut. Aiemmissa se laski hoidon aikana puutteellisen ruokahalun takia. Menopur taas keräsi kehooni paljon turvotusta eikä vienyt ruokahalua. Päinvastoin, minulla oli koko ajan kauhea mässyhimo. Söin suklaata lähes joka päivä. Vitsailinkin, että tästä lähtien meinaan aina syödä suklaata joka päivä IVF-stimulaation aikana, jospa se oli syynä yllättävän hyvään lopputulokseen :D. En ole uskaltanut edes astua vaa'alle. En ole millään voinut selvitä vain parilla lisäkilolla, niitä on varmasti rutkasti enemmän. Eilen sanoinkin miehelle, että kunhan tämä kierros päättyy, aloitan taas painonpudotuksen sellaisella draivilla, että olen hyvässä kunnossa syksyllä seuraavan hoidon alkaessa. Mies sanoi tähän, että entäs jos tämä kierros kestääkin 9 kuukautta. Niin, kunpa vain niin olisikin!

Very bad luck

Soitin aamulla polin hoitajalle. Hänkin oli toki hyvin pahoillaan tapahtuneesta, mutta ei osannut vastata kysymyksiin ja antoi polin labran puhelinnumeron, johon voin soittaa. Kysyin hoitajalta, että onko toivo nyt tämänkin siirretyn osalta menetetty, kun on nyt ollut menkkatuntemuksia. Kuulemma ei todellakaan vielä ole, päinvastoin moni kokee alkuraskaudessa ja kiinnittymisen aikoihin menkkamaisia tuntemuksia. Vielä siis on toivoa tämän pikkuisen suhteen. Kovasti hän valoi minuun positiivisuutta ja tsemppasi ja toivoi voimia jännittäviin päiviin.

Soitin sitten labraankin ja siellä vastasi sama labran vastaava hoitaja, joka soitti eilen minulle. Hän piti hyvänä asiana, että soitin vielä, koska asia oli jäänyt kaihertamaan enkä muistanut oikein mitään siitä eilisestä selonteosta. Eli se vahinko oli tapahtunut jo torstaina myöhään iltapäivällä alkioiden jäädytysvaiheessa. Samassa oli menetetty toisen samana päivänä siirrossa olleen parin alkiot. Alkioiden lämpötilaa oltiin siis normaalisti alettu laskea ja aluksi jäädytys oli näyttänyt menevän niinkuin pitääkin. Prosessia oli seurattu tarkasti, kuten täytyykin. Tämä labran vastaava hoitaja ei itse silloin ollut töissä, mutta sai siis selonteon silloiselta työntekijältä. Yhtäkkiä systeemi oli vain pettänyt, oli tullut katkos tietokoneen ja jäädytyslaitteen välillä. Mikä tässä vielä tekee katastrofaalisemman on se, että nyt oli ollut käytössä varalaite, koska varsinainen sammio (vai mikä lie se nyt olikaan) oli ollut huollossa. Eli harvinainen tilanne jo sinänsä, ettei ollut varajärjestelmää käytössä. Juuri nyt sitten piti tapahtua tuollainen tietokonevirhe! Ei ole koskaan meidän labrassa aiemmin moista sattunut. Ja laitteet ovat kuulemma kansainvälisellä tasolla huippuluokkaa, mutta toki labran vastaavakin myönsi, ettei mikään ole ikinä 100% varmaan, ainahan voi jotain tapahtua. Eihän tälle nyt yksinkertiasesti vaan mitään voi. Toisaalta nyt olen tyytyväinen, ettei meillä siellä ollut vielä enempää alkioita. Perjantaina sitten lääkäri oli yrittänyt meitä tavoitella tuosta tilanteesta. Huomasinkin, että puhelimeeni oli soitettu jostain numerosta, mutta en ollut soittanut takaisin, koska viime viikolla minulle soitteli niin monta lehtimyyjää, joten ajattelin kyseessä olevan taas sellaisen. No eipä ollut.

Labrahoitaja lohdutteli vielä, että kuitenkin nyt lupaavaa jatkon kannalta on, että meidän solut hedelmöittyivät ja jakautuivat niin hyvällä prosentilla, että ei kannata luovuttaa. Hänkin peräänkuulutti nyt sitä, että ensisijalla on nyt se pieni, joka siirrettiin kohtuuni torstaina ja nyt vaan pitää yrittää löytää positiivista energiaa ja voimaa ylläpitää sellaista mielialaa, että tämä pieni nyt tarttuisi kiinni. Juuri nyt onkin kriittiset ajat menossa kiinnittymisen suhteen (pp5, hedelmöittymisestä 7 päivää). Labrahoitaja vielä sanoi, että olisi hyvin positiivisella mielellä onnistumisen puolesta, koska olosuhteet sille ovat nyt niin hyvät ja se siirretty alkio oli niin huippuluokkaa. Saa nyt nähdä. Kyllähän minun voitontahdostani eilen aika iso osa mureni, mutta nyt yritän unohtaa tämän episodin ainakin siihen asti, kunnes tiedämme, miten tässä tulee käymään. Eilinen oli kyllä aika kauhea päivä, yökin meni tosi huonosti. Tänään pitäisi lukea palvelujen markkinointia. Voitte arvata, ettei voisi vähempää moinen kiinnostaa!

Shokki

Vieläkin tärisyttää. Sain polin labrasta noin yhden maissa puhelun, jollaista en olisi osannut odottaa pahimmissa painajaisissanikaan. Olivat jo perjantaina yrittäneet soittaa, mutta minä en ollut huomannut sitä. Meidän molemmat pakastetut alkiot on menetetty :'( Siihen, missä meidän alkiot olivat, oli tullut joku vika ja alkiot olivat olleet lämpimässä n. 10 minuuttia eikä kuulemma niistä voi ottaa riskiä, että siirrettäisiin. Kuulemma ei ole koskaan käynyt ennen näin. Miksi juuri nyt? Miksimiksimiksi? Meni siitä puhelustakin varmaan puolet huti, järkytyin niin. Labrahoitajallekin se puhelu taisi olla vaikea, ihan kuin olisi itsekin itkuun purskahtamaisillaan. Minä en ymmärrä tätä. Miten tämä voi olla mahdollista? En tajua, oikeasti. Ihan kuin tämä olisi unta. Ei voi käydä näin. Miksi juuri me? Jos jotain positiivista, niin lääkärit olivat keskustelleet ja päättäneet, että me saamme kolmen hoidon lisäksi nyt yhden ylimääräisen, jos haluamme, koska näin kävi. Mutta juuri nyt tuokaan ei kyllä lohduta.

Sain aikamoisen paniikki-itkukohtauksen tuon puhelun jälkeen ja nyt alkoi mahaankin sattua, ihan kuin menkat olisivat tulossa. Nyt minä pelkään niin paljon tuon pikkuisen puolesta, joka torstaina laitettiin kohtuuni. Entä jos nyt tuosta järkytyksestä johtuen tuo ainokainenkin tulee pois? Jos se enää siellä edes on. Voi miksi? Miten paljon pitää vielä kestää? Juuri, kun minä olin niin positiivisella mielellä pitkän negatiivisuuden jälkeen, käy näin. Ja ei ole ikinä ennen käynyt. Minä en ymmärrä. Minä en jaksa.

No voivoi!

Näinhän se on. Valituksen aiheensa kullakin: Your pregnant friend complained that her feet hurt
(Ihan varalta lisäys, etten tarkoita ketään todellista henkilöä tuolla osuvalla jutulla, vaan ihan yleisesti. Minä haluan olla raskaana!! Piinapäivä nro. 4)

Ensimmäisen piinapäivän pohdiskeluja

Viime yönä nukuin sikeämmin ja paremmin kuin miesmuistiin. Sammahdin illalla sohvalle kesken Housen, ja sen loppu jäi näkemättä. Lopputekstien aikana havahduin ja raahauduin sänkyyn enkä herännyt yöllä kertaakaan! Heräsin vasta klo 6, tätä ihmettä ei ole aikoihin tapahtunut. Taisi stressi laueta ja Lugetkin voivat väsyttää. Näin unta, että olin vaatekaupassa katselemassa vaatteita poikavauvalle. Tämä oli toinen kerta tällä viikolla, kun unessa hypistelen poikavauvan vaatteita. Ensimmäisen kerran näin vastaavaa unta punktion jälkeisenä yönä. Siinä unessa olin ostanut vaaleansinisen potkupuvun, vaikka olen aina ajatellut, että minä en mitään vaaleanpunaisia tai -sinisiä vaatteita mahdolliselle vauvalleni koskaan osta. Että kyllä se alitajuntakin aika tiukasti kiinni näissä tapahtumissa nyt on, halusin tai en.

Oloni on nyt paljon rauhallisempi kuin viimesyksyisen siirron jälkeen. Tottakai minua jännittää ja huolettaa ja pelottaa, mutta ei ole samanlaista paniikinomaista tunnetta kuin viimeksi. Voi olla, että tämä johtuu nyt siitä, kun saimme pakkaseenkin ne kaksi alkiota. Nyt tiedän, että vaikka tämä pikkuinen ei kiinnittyisi, meillä on vielä yksi PAS-mahdollisuus ennen seuraavaa hoitorumbaa. Lisäksi minua rauhoittaa tieto siitä, että eivät ne hoidot ihan turhia meille ole, vaikka tässä keväällä jo siltä alkoi tuntua. Tämä hoito nyt todisti sen, että kun lääkitys saadaan kohdilleen ja muutenkin olosuhteet ovat hyvät, meillä on mahdollisuus saada ihan hyviä alkioita jopa enemmänkin kuin se yksi. Tämä rohkaisee jatkamaan hoitoja tulevaisuudessakin. Tämä rohkaisee minua pitämään itsestäni hyvää huolta, jotta minun vähiinkäyvät soluni voisivat mahdollisimman hyvin.

Kyllähän minä nytkin säikähdän jokaista tuntemusta mahassa. Lääkäri sanoi eilen, että munasarjat ovat vielä melko turvoksissa, joten niidenkin takia pitää vielä ottaa rauhallisesti. Mahassa tuntuu vähän menkkatuntemuksia, mutta en sitten tiedä, johtuuko se noista munasarjoista. Kohdunkaulanikin toki joutui eilen aika kovaan käsittelyyn, joten voi sekin aiheuttaa tuntemuksia. Myös Luget voivat aiheuttaa menkkaoloja, kun kohdun limakalvo vahvistuu progesteronin vaikutuksesta. Kunpa tässä kaikessa hötäkässä se pikkuinen vielä siellä olisi ja etsisi itselleen sopivat paikan, johon tarrata kiinni muutaman päivän päästä. Pohdin myös, että miten se solumöykky muka kestää siellä kohdussa ennenkuin se on kiinnittynyt mihinkään. Mutta kai se joskus kestää, koska tässä maailmassa on tälläkin hetkellä arviolta yli 7 miljardia ihmistä. Rintani ovat olleet kipeät jo viikon ajan ja tuntuvat kipeytyvän nyt lisää. Ovitrellen vaikutusta sekin, ja Luget ainakin viime syksyn kokemuksen perusteella vaan lisäävät pingotusta ja kipua. Eilen sanoinkin miehelle, että nyt ainakin tunnen olevani nainen isolla N:llä, kun jokaiseen naiselliseen kohtaani kolottaa jollain tavalla :D. Mieskin huolehtii nyt ja käskee levätä (vaikka viimeiseen kahteen viikkoon en ole juuri muuta tehnytkään kuin levännyt!). Voi että, toivon niin paljon hänenkin puolestaan, että tämä nyt onnistuisi. Meidän molempien puolesta.

Aurinkokin hymyilee!

Minä hymyilen leveästi enkä ole tuntenut tällaista onnentunnetta todella, todella pitkään aikaan. Aurinkokin paistaa ja tuntuu, että sekin hymyilee kanssani. Minun kohdussani on 4-soluinen 1. luokan TOP-alkio! Lääkäri vakuutti, että tämä luokitus on paras mahdollinen eikä alkio voi saada parempaa luokitusta. Siis meidän alkio parasta luokkaa? Lisäksi meillä on nyt pakkasessa toinen samanlainen samassa oljessa yhden 6-soluisen 2. luokan alkion kanssa. Eli pakkaseenkin saimme 2 alkiota! Tämä meni oikeasti niin paljon paremmin kuin olisin uskaltanut odottaa. Eilen illalla nimittäin vielä iski paniikki, että kohtuuni olisi mennyt verta punktion yhteydessä, kun alkoi vuotaa sellaisia mustia klönttejä ja pelkäsin, että nyt sinne ei voisi mitään laittaa. Lääkärin mukaan se ei ole kuitenkaan kohdun sisältä peräisin, joten ei hätää siinä suhteessa.

Siirto oli taas vaikea, niinkuin viimeksikin. Nyt lääkäri kertoi, että kohtuni on eteenpäin kallistunut ja kohdunkaula miltei 95 asteen kulmassa, joten katetria on vaikea siksi saada sisään. Kyllä siinä taas kädet taisivat kaikilla hikoilla (minun ainakin olivat ihan märät!), kun oli niin tuskaista. Miehenikin joutui yhdessä vaiheessa toimimaan sairaanhoitajana ja ojentamaan instrumenttia, kun lääkärillä ja hoitajalla oli kädet täynnä. Kyllä se taas sattui ihan tarpeeksi, ja aikaakin siinä kului. Mutta pääasia, että meidän pikkuinen on nyt siellä, minne se kuuluukin. Lääkäri sanoi, että nyt saattaa vuotoa tulla jonkin verran kohdunsuulta, mutta siitä ei pidä huolestua. Kyllä sekä lääkäri että hoitajakin olivat niin iloisia puolestamme ja hoitaja antoi lähtiessämme lujan halauksen.

Olen ihan ällikällä lyöty, kun vielä viime viikon alussa spekuloitiin, että täytyykö tämäkin hoito keskeyttää ja sitten kävikin näin! Niin pitkän synkän ajan jälkeen aurinko vihdoin paistaa meillekin! Kyllähän se antaa jatkoakin ajatellen ihan hyviä viitteitä, että 4:stä hedelmöittyneestä munasolusta 3 lähti jakautumaan, ja vielä ICSIllä. Monesti kuulee sanottavan, että icsatut jakautuisivat huonommin kuin IVF:lla hedelmöitetyt. Jatkossa siis tuskin kannattaa miettiä enää pitkää kaavaa, kun kerran näyttää, että lyhyellä minulle kehittyy parempilaatuisia soluja, vaikka niitä vähän tulee näinkin. Ensimmäisessä ICSIssähän pitkällä kaavalla saimme vain 3 solua ja niistä yksi jakautui normaalisti ja oli siirtovaiheessakin vielä 2-soluinen.

Tiedän kyllä, että vaikka alkio on parasta luokkaa, se ei vielä todellakaan takaa kiinnittymistä. Nyt kuitenkin haluan vähän aikaa olla tässä onnentunteessa ennenkuin alan panikoida. Ja oikein mielelläni aloitan Lugetkin tänä iltana: kolme palleroa aamuin illoin, vaikka se onkin niin sottaista. Minä teen kaikkeni sen eteen, että pikkuinen nyt haluaisi jäädä kohtuuni, vaikka tiedän, ettei se juuri minusta kiinni ole. Nyt pieni täydellinen vauvantaimemme, ole kiltti ja tarraudu tiukasti kiinni! Tekisit meidät niin onnellisiksi! <3

Vuorokausi pähkinänkuoressa

Aikamoista pyöritystä niin henkisesti kuin fyysisestikin ollut eilen ja tänään. Olin eilen punktion jäljiltä niin kipeä, etten voinut edes istua enkä voinut tulla raportoimaan tännekään. Itse punktio meni ihan hyvin. Kyllähän se sattui, mutta se nyt kuuluu asiaan eikä kipu ollut sen pahempaa kuin viime syksynäkään. Tuskat alkoivat toipumistilassa toimenpiteen jälkeen ja olivat jo melko kovat ennenkuin hoitaja toi lääkettä. Siellä oli toinen punktio minun jälkeeni, ja vasta sen jälkeen sain lääkettä suun kautta. Ensin itkin kivun kyyneleitä, jotka sitten sekoittuivat ilonkyyneliin. En ollut uskoa korviani, kun hoitaja kertoi hymyillen, että saalis oli 5 munasolua. Siis viisi?? Minä kun ajattelin etukäteen, että hyvä jos kaksi tulee. Tiedän, että suurin osa IVF/ICSI-hoitolaisista olisivat hyvin pettyneitä moisesta tuloksesta, mutta meille se on tosi hyvä tulos ottaen huomioon, että ensimmäisessä hoidossa saldo oli kolme solua ja toinen yritys keskeytettiin, kun munasarjat eivät vastanneet hoitoon juuri ollenkaan. Ja kun vielä 2. folliultrassakin oli näkyvillä vain neljä follia sen kystan lisäksi, niin loppukiriin ovat munasarjat vielä pääsiäisen aikana ryhtyneet. Pelkoni follien karkaamisestakin oli turha, kaikki ne olivat tallessa punktion alkaessa.

Reilu kaksi tuntia minun piti siellä maata ennenkuin kotiutettiin, koska olin sen verran kivulias. Kotona olo paranikin hetkeksi, mutta iltaa kohti maha taas turposi ja näytti ihan jalkapallolta, ja lähelle sitä se näyttää vieläkin. Myös alavatsan kivut vaan pahenivat iltaa kohti enkä voinut juuri liikkua. Varovasti köpöttelin etukumarassa sängyn ja sohvan väliä. Alkoi myös tulla ruskeaa vuotoa ja sitä tulee vähän vieläkin. Yö meni puoliksi valvoen, kun ei löytynyt hyvää asentoa ja jännitin tietysti tämän päivän soittoa polilta.

Soitto tuli jo 9 aikaan aamulla ja vuorossa oli taas uusi iloinen yllätys! Nimittäin viidestä munasolusta 4 oli hedelmöittynyt normaalisti! Se yksi oli ollut epäkypsä. Mutta että neljä! En olisi uskaltanut moista toivoa edes unissani. Viimeksihän meillä siitä kolmesta normaalisti hedelmöittyi vain se yksi, joka siirrettiin. Kaksi muuta olivat monitumaisia. Ja nyt kävi näin hienosti. Nyt vaan odotetaan ja toivotaan kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että ne lähtevät myös jakautumaan ja huomenna saataisiin pikkuinen alkio siirrettyä kohtuun. On tämä taas niin jännittävää. Ja olisi kyllä vastoin kaikkia ennakko-odotuksia, jos tällä kertaa saisimme jopa pakkaseenkin jotain. Mutta sitä en uskalla vielä ajatella, tuskin uskallan vieläkään uskoa siihen, että siirtoon päästään. Tässä on vielä se vaara, että alkiot kuolevat tai eivät ala jakautua.

Kerroin hoitajalle myös näistä oireista ja sain käskyn juoda tänään paljon ja levätä. Olin huolissani myös vuodosta, että jos se tulee kohdusta ja siellä ei olekaan nyt olosuhteet hyvät alkionsiirtoon. Hoitaja vakuutteli, että se vuoto tulee punktion pistopaikoista eikä siitä tarvitse olla huolissaan. Kohtuun ei ole koskettukaan, joten siellä pitäisi olla kaikki hyvin. Maha on edelleen arkana ja tämä istuminen alkaa tehdä kipeää. Mutta jospa tämä tästä. Kyllä tämä on kaiken kivun ja piinan arvoista, jos nyt vihdoin näyttää siltä, että meillä olisikin vielä mahdollisuus saada oma vauva. Kunpa vaan ei huomenna mattoa vetäistäisi jalkojen alta!

Hermoraunio

Ei ole ollut helppo pääsiäisviikonloppu. Olo on aaltoillut liian vaikeasta liian helppoon. Olen valittanut jättiturvotusta, vatsa on oikeasti ollut niin turvoksissa, että on ollut vaikea olla sen takia. Olen valittanut kipua ja kiristystä munasarjoissa. Nyt valitan, kun kipua ei ole ja turvotuskin taitaa olla vähentynyt. Tosin tänään olen ollut vain kotona ja makoillut suurimman osan päivästä, sillä aamulla munasarjat olivat tosi kipeät. Tässä vaiheessahan se kipu ja turvotus eilisen irroituspiikin jäljiltä pitäisi olla pahimmillaan. Pelkään, että ne harvat follit ovat lähteneet omille teilleen. Perjantai-iltana oli havaittavissa pientä tissikipua. Se paheni lauantaina, ja sitä on edelleen. Eihän rintojen pitäisi kipeytyä kuin vasta ovulaation jälkeen! Irroituspiikin jälkeen toki voi kipeytyä, koska se sisältää istukkahormonia, mutta minähän pistin sen piikin vasta eilen. Samoin viikonloppuna, anteeksi vain, tuli isoja limoja vessakäynneillä, tänään ei mitään. Tämä henkinen piina on nyt jotain kamalaa. Voi miksi ei voi olla jo huominen!

Kamalaa, jos huomenna lääkäri ilmoittaa, ettei siellä enää mitään näy. Miten minä selviän yön yli? Voi kun siellä olisi edes yksi follikkeli jäljellä. Voi kun se sisältäisi hyvän munasolun. Miksi minun täytyy kestää tällaista kaiken muun lisäksi? Miksi minulle tulee niin vähän folleja, että saan sydän kurkussa pelätä, että onko niistä yksikään enää jäljellä punktiopäivänä? Olen valittanut kipuja ja turvotusta koko loppuviikon ja nyt olisin kiitollinen, jos kokisin niitä edelleen. Silloin edes tietäisin, että siellä vielä jotain on.

Valoa tunnelin päässä?

Eilen kävin kaupungilla, ja loppuilta menikin lepäillessä. Kävely aiheutti taas turvotuksen lisääntymisen ja illalla oli selkeitä kipuja mahassa. Myös vasen puoli kipuili ja todellakin ihmettelin, että miten siellä ei muka mitään tapahdu. No, syitä selvisi tänään polilla.

Aamulla jännitti tosi paljon, ja kun menimme polille, ilmoitin melkein heti, että jännittää ja katsotaan nyt heti se tilanne. Kohtu sai taas kehuja, miten se on niin erinomainen ja ihanteellinen, kun sinne vaan se hyvä alkio saataisiin. Oikealla se yksi folli oli kuin olikin kehittynyt kystaksi ja oli nyt läpimitaltaan 2,5 cm. Sehän se kipujakin aiheuttaa, kun koko ajan kasvaa. Toivottavasti ei kasva enää. Mutta lisäksi oli vielä 3 follikkelia! Yksi oli tosin jo iso, 17 mm, toinen 15 mm ja kolmas 13 mm. Sanoin lääkärille, että vasen puoli kipuilee myös. Ja kappas vaan, siellä olla möllöttikin yksi 13 mm folli! Tuo oli todellinen yllätys lääkärillekin, koska maanantaina hän oli sitä mieltä, ettei vasemmalta saada yhtään mitään. Minä melkein hihkuin riemusta siinä pöydällä. Tiedän, että yleensä 4 follikkelia 2. ultrassa on ihmisille iso pettymys, mutta kaikki on niin suhteellista. Minulle tuo oli nyt ihan hyvä tulos, vaikka tässä nyt saakin edelleen jännätä, miten käy. Vasemmalta puolelta paljastui nyt silti jotain ikävämpääkin. Lääkäri sanoi, että vasempaan munanjohtimeen on kertynyt nestettä ja se olisi jotenkin koteloitumassa (?). Vasemman tuuban aukiolohan on ollut vähän kyseenalainen koko ajan ja nyt lääkäri epäili, että se on kuin onkin tukossa ja nyt kerryttää nestettä. Sinänsä tilanne ei ole vaarallinen, jos se pysyy tuollaisena kuin nyt on. Mutta sitä on seurattava ja tarpeen vaatiessa täytyy leikata. Ja se täytyisi kuulemma tehdä ennen seuraavaa IVF-hoitoa. Eli jos tämä hoito ei nyt tärppää, niin seuraava varmaan venyy ties minne asti, jos ensin joutuisin leikkausjonoon. Mutta eipä murehdita sitä vielä. Tuo neste munanjohtimessa voi osaltaan myös tätä kipua ja painetta aiheuttaa.

Lääkäri kyllä tuskaili sitä, että punktio olisi parasta tehdä jo maanantaina, mutta ei se onnistu, kun silloin on pääsiäispäivä. Eli toimenpide tehdään vasta tiistaina ja nyt jännitetään, ehtivätkö follit jo mennä ylikypsiksi ennen sitä. Tai ainakin nuo kaksi isompaa. Menopurin annostusta laskettiin taas hieman, nyt pistän vielä lauantai-iltaan asti sitä 225 IU sekä lisäksi tietysti Orgalutrania. Sunnuntai-iltana sitten irroituspiikki Ovitrelle. Pregnyl on loppu apteekeista, kun siinä on ollut kuulemma jo pidempään toimitusvaikeuksia. Ärsyttävää, kun tuo Ovitrelle maksoi n. 50 € eikä ole Kela-korvattava. Pregnylhän on monta kertaa halvempi ja Kela-korvattava, ja sen olisin saanut 1,5 eurolla, kun lääkekatto on täyttynyt. Nyt jouduin siis maksamaan vielä tuosta Ovitrellestä sen viisikymppiä. Lääkäri ja hoitaja olivat myös iloisia puolestamme, kun tilanne nyt näyttää kuitenkin hieman paremmalta kuin miltä se maanantaina näytti. Toivottavasti nyt saataisiin edes pari solua saaliiksi tiistaina. Ja kun ne vielä hedelmöittyisivät, tai edes yksi, että pääsisimme siirtoon. Nyt tiistaihin asti pitäisi ottaa rennosti. Mitenhän se onnistuu? :D

Sumussa

Kiitos taas kaikille blogiystäville rohkaisusta ja lohduttavista sanoista! Niistä kaikista on ollut apua, en tunne olevani ainakaan yksin. <3

Olen ollut ihan kuin jossain sumussa maanantai-iltapäivästä asti. Pää ei oikein toimi, väsyttää kamalasti koko ajan. Pienetkin askareet tuntuvat jotenkin ylivoimaisilta ja vähän väliä on mentävä lepäämään makuuasentoon. Väsymys on sekä henkistä että fyysistä. Lisäksi olen melko turvoksissa, se pahenee aina iltaa kohti. Varsinkin mahan kohdalla turvotus on iltapäiväisin ja iltaisin melkoista, ja sivuprofiili näyttää välillä siltä kuin olisin pitkällä raskaana. Ironista? Sellaisen vatsanhan minä haluaisin enemmän kuin mitään muuta, mutta pikkuisen eri syystä. Lisäksi maanantain itkumaratonista alkanut silmien turvotus ei ole vieläkään laskenut. Yleensä itkuturvotus laskee viimeistään seuraavana päivänä, mutta nyt ei niin ole käynyt. Silmien alle on tullut pienet nestepussit, jotka pullottavat. Hurmaavaa. Yläluomet ovat turpeat. Kerryttääköhän tuo Menopur nestettä ja siksi ei tuo silmienkään turvotus laske, vai mikähän nyt on..? Hirveä paine opiskelustakin, mutta en ole todellakaan nyt siinä kunnossa, että pystyisin siihen keskittymään.

Tänään olisi miehen työpaikalla tilaisuus, jonne puolisotkin on kutsuttu ja minäkin viime viikolla ilmoittauduin. Se saattaa nyt jäädä väliin, en tiedä jaksanko mennä hymyilemään tuntemattomille ihmisille. Varsinkin jos mahani taas turpoaa iltapäiväksi, en halua todellakaan, että meistä luultaisiin, että on perheenlisäystä tulossa. Se olisi aivan liian karmivaa. Äiti tuli eilen käymään, vaikka ensin olin vähän vihainen, olisin halunnut olla yksin. Mutta äiti on äiti ja on huolissaan. Lopulta se tekikin ihan hyvää. Ihana äiti <3. Hän lupasi lähteä tänään kanssani pääsiäisostoksille. Mieheni ei ehdi tänään ja huomiselle en uskalla jättää kauppareissua polikäynnin takia, ja pääsiäistä varten pitäisi ruuat ja muut käydä ostamassa. Mitenhän saisin meikattua nämä silmät niin, etten näytä siltä, että on tullut turpaan...

Odotan huomista polikäyntiä kauhulla. Haluaisin skipata koko jutun. En minä tiedä, miten kestän, jos tulee taas keskeytystuomio. Onneksi mies lähtee tällä kertaa mukaan ja onneksi aika on heti aamusta. Toisaalta on hyvä, että nyt olen jo tietoinen mahdollisesta hoidon keskeyttämisestä, joten luulisi sen olevan helpompi kestää kuin viimeksi. Mutta ei se ihan niinkään ole. Se vie vaan kauemmaksi sitä haavetta omasta lapsesta. Se tekee siitä yhä epätodennäköisemmän. Se kertoo, että munasarjani eivät halua tehdä yhteisyötä, vaikka kohtu olisi kuinka halukas ottamaan pikkuisen vastaan. Kiltisti olen pistänyt iltaisin Menopurit ja Orgalutranit. Eilen se meinasi silti unohtua, tuntuu turhalta vaan koko touhu. Nyt on kamalan raskasta, mutta vauvatoive on silti minulle liian tärkeä, että olisin valmis luovuttamaan. Kun vaan pää ja keho jaksaisivat mukana.

Julmaa

Korkealta tultiin ja kovaa. Tänään oli ensimmäinen folliultra. Minulla oli hyvä fiilis, olin iloinen. Oloni on ollut viikonlopusta lähtien tukala, aiemmissa hoidoissa ei ole ollut läheskään sellaista turvotusta kuin nyt. Munasarjoja on vähän jomotellutkin jo tässä vaiheessa. Aiemmin ei ole vielä ihan tähän malliin. Ajattelin, että pakko nyt on olla asiat paremmin kuin aiemmilla kerroilla, kun kerran tältä tuntuu. Haaveilin jo, miltä minusta tuntuisi, kun lääkäri sanoisi, että molemmilla puolilla on neljä tai viisi follia kasvamassa. Se olisi riittänyt minulle vallan mainiosti ja olisin ollut onnellinen.

Mutta eihän niin voi käydä, ei minulle. Kohtalo taas nauraa ivallisesti ja on niin julma. Kaikista oireista huolimatta tulos oli: vasemmalla ei mitään, oikealla 1 kpl 18 mm, eli se on ihan liian iso ja saattaa jopa kehittyä kystaksi. Lisäksi 2 kpl 13-14 mm ja yksi kpl 9-10 mm. Ja se limakalvo taas niin erinomainen 10 mm. Mutta mitä sillä oikeasti tekee? Ei mitään, jos sinne ei sitä alkiota koskaan saada! Aluksi lääkäri kertoi hormonitestien tulokset. FSH oli normaali, mutta AMH matala, ja sitähän minä pelkäsinkin. Eli se viittaa todellakin heikentyneeseen fertiliteettiin ja hiipuviin munasarjoihin. Toki tuon kuultuani alkoi se ultrauskin hirvittää, mutta olin niin luottavainen näistä oireista, että jaksoin vielä uskoa. Menopurin annostusta laskettiin silti ja tästä illasta lähtien pistän 250 IU. Tämä siksi, etteivät nuo pari follia kasvaisi liian nopeasti, koska pääsiäisen takia punktio voi olla aikaisintaan tiistaina ensi viikolla. Torstaina on 2. ultra ja silloin selviää, miten nyt käy. Joudutaanko hoito taas keskeyttämään vai varataanko aika punktioon. Tilanteemme on huonoin mahdollinen, koska luomusti meille niitä lapsia tuskin koskaan tulee ja kun vastetta hoidollekaan ei tule tämän kummemmin, punktio kannattaa tehdä parillekin follille. Jos edes toisen sisällä olisi munasolu ja se hedelmöittyisi ICSIllä. Kyllä minä olen nyt niin kateellinen niille, jotka saavat niitä alkioita pakkaseenkin. Meille se yhdenkin tekeminen on niin vaikeaa. Nyt pelottaa se, että jos ne parikin follia kasvavat liian nopeasti eikä niistä ole viikon päästä tiistaina enää mihinkään. Ja jos siitä yhdestä tulee kysta ja se puhkeaa, siitä seuraa kamalat kivut. Tervetuloa takaisin pelko ja epätoivo, tervemenoa toivo, luottamus ja positiivinen mieli.

Ensimmäistä kertaa minulle tuli tunne, että pitääkö luovuttaa? Miksi kidutan itseäni noilla kaikilla hormoneilla ja ikävillä sivuvaikutuksilla kun tulos on aina tämä? Miksimiksimiksi? Miksi meille kävi näin? Nyt pelkään ihan todella, että en ikinä näe plussaa raskaustestissä, en ikinä saa kokea raskautta, synnytystä ja onnea omasta lapsesta. Tai pääse enää koskaan edes alkionsiirtoon. Mitä minä sitten elämälläni teen? Minä en tiedä. Sitä ei tiedä kukaan. Eikä kukaan tai mikään voi auttaa. Nyt vaan pelolla odotan torstaita ja piikitän kaksi piikkiä mahaani iltaisin, vaikka sekin tuntuu nyt niin turhalta.