Vuorokausi pähkinänkuoressa

Aikamoista pyöritystä niin henkisesti kuin fyysisestikin ollut eilen ja tänään. Olin eilen punktion jäljiltä niin kipeä, etten voinut edes istua enkä voinut tulla raportoimaan tännekään. Itse punktio meni ihan hyvin. Kyllähän se sattui, mutta se nyt kuuluu asiaan eikä kipu ollut sen pahempaa kuin viime syksynäkään. Tuskat alkoivat toipumistilassa toimenpiteen jälkeen ja olivat jo melko kovat ennenkuin hoitaja toi lääkettä. Siellä oli toinen punktio minun jälkeeni, ja vasta sen jälkeen sain lääkettä suun kautta. Ensin itkin kivun kyyneleitä, jotka sitten sekoittuivat ilonkyyneliin. En ollut uskoa korviani, kun hoitaja kertoi hymyillen, että saalis oli 5 munasolua. Siis viisi?? Minä kun ajattelin etukäteen, että hyvä jos kaksi tulee. Tiedän, että suurin osa IVF/ICSI-hoitolaisista olisivat hyvin pettyneitä moisesta tuloksesta, mutta meille se on tosi hyvä tulos ottaen huomioon, että ensimmäisessä hoidossa saldo oli kolme solua ja toinen yritys keskeytettiin, kun munasarjat eivät vastanneet hoitoon juuri ollenkaan. Ja kun vielä 2. folliultrassakin oli näkyvillä vain neljä follia sen kystan lisäksi, niin loppukiriin ovat munasarjat vielä pääsiäisen aikana ryhtyneet. Pelkoni follien karkaamisestakin oli turha, kaikki ne olivat tallessa punktion alkaessa.

Reilu kaksi tuntia minun piti siellä maata ennenkuin kotiutettiin, koska olin sen verran kivulias. Kotona olo paranikin hetkeksi, mutta iltaa kohti maha taas turposi ja näytti ihan jalkapallolta, ja lähelle sitä se näyttää vieläkin. Myös alavatsan kivut vaan pahenivat iltaa kohti enkä voinut juuri liikkua. Varovasti köpöttelin etukumarassa sängyn ja sohvan väliä. Alkoi myös tulla ruskeaa vuotoa ja sitä tulee vähän vieläkin. Yö meni puoliksi valvoen, kun ei löytynyt hyvää asentoa ja jännitin tietysti tämän päivän soittoa polilta.

Soitto tuli jo 9 aikaan aamulla ja vuorossa oli taas uusi iloinen yllätys! Nimittäin viidestä munasolusta 4 oli hedelmöittynyt normaalisti! Se yksi oli ollut epäkypsä. Mutta että neljä! En olisi uskaltanut moista toivoa edes unissani. Viimeksihän meillä siitä kolmesta normaalisti hedelmöittyi vain se yksi, joka siirrettiin. Kaksi muuta olivat monitumaisia. Ja nyt kävi näin hienosti. Nyt vaan odotetaan ja toivotaan kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että ne lähtevät myös jakautumaan ja huomenna saataisiin pikkuinen alkio siirrettyä kohtuun. On tämä taas niin jännittävää. Ja olisi kyllä vastoin kaikkia ennakko-odotuksia, jos tällä kertaa saisimme jopa pakkaseenkin jotain. Mutta sitä en uskalla vielä ajatella, tuskin uskallan vieläkään uskoa siihen, että siirtoon päästään. Tässä on vielä se vaara, että alkiot kuolevat tai eivät ala jakautua.

Kerroin hoitajalle myös näistä oireista ja sain käskyn juoda tänään paljon ja levätä. Olin huolissani myös vuodosta, että jos se tulee kohdusta ja siellä ei olekaan nyt olosuhteet hyvät alkionsiirtoon. Hoitaja vakuutteli, että se vuoto tulee punktion pistopaikoista eikä siitä tarvitse olla huolissaan. Kohtuun ei ole koskettukaan, joten siellä pitäisi olla kaikki hyvin. Maha on edelleen arkana ja tämä istuminen alkaa tehdä kipeää. Mutta jospa tämä tästä. Kyllä tämä on kaiken kivun ja piinan arvoista, jos nyt vihdoin näyttää siltä, että meillä olisikin vielä mahdollisuus saada oma vauva. Kunpa vaan ei huomenna mattoa vetäistäisi jalkojen alta!