Aaltoilua

Minusta vaan nyt tuntuu, että pitää kirjoittaa taas. Eilen ei lukemisesta tullut mitään, sen sijaan siivosin. Tänään täytyy käydä hoitamassa asioita, mutta myös lukemisesta on pakko tulla jotain. Alan olla todella huolissani kurssista suoriutumisestani.

Olen päässyt jo pahimman yli tuossa alkioidenmenetyskatastrofissa. Pakko vaan ajatella, että tehtyä ei saa tekemättömäksi eikä sille enää mitään voi, vaikka kuinka murehtisi. Pakko yrittää keskittyä tähän siirrettyyn pikkuiseen. Sekin on nyt vaikeaa, sillä puoliksi minä ajattelen, ettei se ole edes matkassa enää. Tuntuu niin tyhmältä lähetellä positiivisia ajatuksia ja energioita tyhjälle kohdulle. Nämä ajatukset kumpuavat koko ajan tihenevistä ja kovenevista menkkatuntemuksista. Aika samoilla päivillä samankaltaisia tuntemuksia minulla oli viimeksikin alkionsiirron jälkeen, ja siksi tämä nyt tuntuu niin pahaenteiseltä. Mutta se vuoto alkoi kunnolla vasta negan testaamisen ja Lugejen lopettamisen jälkeen. Tiedän, että menkkatuntemuksia voi olla alkuraskaudessa, niinhän minulle kaikki jaksavat muistuttaa. Ja hyvä että muistuttavat, siitä minä saan edes vähän toivonrippeitä. Tarvitsen kaikki mahdolliset positiiviset ajatukset, että jaksaisin pitää toivoa yllä vielä. Tämä tilanne on vaan nyt kääntynyt niin päälaelleen niiden kahden alkion menehtymisen vuoksi. Oli jotenkin niin helpottavaa ajatella, että jos tästä tulee nega, meillä on vielä PAS ennen kesää. Meillä on vielä mahdollisuus raskautua ennen kesää. Nyt meiltä se mahdollisuus on viety pois ja tilanne on täsmälleen sama kuin viime syksynä ensimmäisessä ICSIssä. Kyllähän minä tunnen myös surua niiden kahden pikkuisen vuoksi, ne pääsivät jo alkuun, mutta eivät saaneet koskaan edes mahdollisuutta alkaa kehittyä pieniksi ihmisiksi. Meidän lapsiksi. Tiedän, että tällainen ajattelu ei tee hyvää mielelle, mutta väkisinkin tuollaisiakin miettii. Mielentilani aaltoilee ylös-alas hyvinkin lyhyellä aikavälillä.

Lugeista on tullut taas aikamoinen läjä oireita. Nestettä on alkanut kertyä kehoon. Maha on taas turvonnut ja eilen se välillä näytti jo melkein samanlaiselta kuin Menopurin aikana. Unet ovat sekavia. Olen väsynyt. Tissikipu senkun pahenee ja rintaliivit alkavat ahdistaa. Ilmankaan ei ole hyvä olla. Kaksi sellaista oiretta on nyt myös, joita en ainakaan muista viimeksi olleen. Nimittäin ummetus ja kehon lämpö. Maanantaiaamuna olin jo räjähdyspisteessä, kun 3 vrk oli mennyt ilman vessakäyntiä. Sitten se onneksi helpotti, mutta edelleen tuntuu suolisto toimivan puolella teholla. Lisäksi minusta tuntuu välillä, että kehoni lämpötila olisi kohonnut. Ei ole sellainen olo, että olisi kuumetta, mutta välillä tulee melkein hiki. Minä olen yleensä melkoinen palelija ja siksi tämä tuntuu oudolta. Tiedän, että tämä on normaalia keltarauhashormonin kanssa, se kehon lämpötila kyllä laskee sitten kun/jos vuoto alkaa.

Edellisiin IVF-stimulaatioihin verrattuna tämä hoito meni eri tavalla myös siten, että painoni on todellakin noussut. Aiemmissa se laski hoidon aikana puutteellisen ruokahalun takia. Menopur taas keräsi kehooni paljon turvotusta eikä vienyt ruokahalua. Päinvastoin, minulla oli koko ajan kauhea mässyhimo. Söin suklaata lähes joka päivä. Vitsailinkin, että tästä lähtien meinaan aina syödä suklaata joka päivä IVF-stimulaation aikana, jospa se oli syynä yllättävän hyvään lopputulokseen :D. En ole uskaltanut edes astua vaa'alle. En ole millään voinut selvitä vain parilla lisäkilolla, niitä on varmasti rutkasti enemmän. Eilen sanoinkin miehelle, että kunhan tämä kierros päättyy, aloitan taas painonpudotuksen sellaisella draivilla, että olen hyvässä kunnossa syksyllä seuraavan hoidon alkaessa. Mies sanoi tähän, että entäs jos tämä kierros kestääkin 9 kuukautta. Niin, kunpa vain niin olisikin!