Noniin, nyt alkaa taas suunta olla oikea, vaikka menneellä viikolla paino vaihtelikin eestaas. Nyt se on viikonlopun jälkeen onneksi vakiintuntut tuohon perjantain lukemaan, joten kai se kilon pudotus viikolla 4 oli sitten ihan luotettava. Viikko oli vaikea sekä henkisesti että fyysisesti, sillä päänsäryt veivät voimia. Loppuviikkoa kohti mielialakin alkoi taas laskea ja lauantai-iltana olikin kunnon masiskohtaus itkuineen. Oli niin epätoivoinen olo tämän lapsettomuustilanteen suhteen, että minua koski mahaan ja itkusta ei ollut tulla loppua. Se oli sellainen tunne, etten taas oikein osaa kuvailla. Hirveää kuitenkin. Minua vähän pelottaa ensi viikko, kun mies on poissa. Jos olen vaan yksin koko viikon, niin miten minun pääni kestää kasassa? Kun voi olla, ettei silloin salillekaan pääse. Tosin silloinhan Puregon on jo hyvässä vauhdissa, joten jospa se mielialakin vähän nousisi.
Eilen, kun salilla raivon avulla vedin aika kovan treenin huomasin, että viimeisten kolmen viikon aikana olen kehittynyt melkoisesti. Olen purkanut pahaa oloa salilla ja saanut siitä lisävoimaa. Olen kehittynyt niin voimapuolella kuin aerobisestikin. Jälkimmäisen huomasin tänään juoksumatolla, kun 20 minuutin crossaritreenin jälkeen juoksumatolla vedin 32 minuuttia, puolessa välissä oli yksi 1,5 minuutin kävelytauko. Hölkkäähän se oli, mutta minulle kuitenkin jo aika hyvin! Olisin minä jaksanut pidempäänkin, mutta piti ehtiä bussiin. Ja yritän olla vetämättä kroppaa nyt liian sippiin. Ainiin, laitanpa tähän väliin vielä viime viikon liikunnat:
Ma: Lumityöt 1 h
Ke: Cross trainer 20 min., kuntosali 1 h 18 min.
To: Cross trainer 20 min., juoksumatto 40 min.
Pe: Cross trainer 20 min., kuntosali 55 min., juoksumatto 15 min.
Su: Cross trainer 20 min., kuntosali 1 h 18 min.
Yhteensä 6 h 46 min.
Kaloreita kulutettu liikunnalla (peruskulutus vähennetty): 2332 kcal
Ylihuomenna alkaa Puregon-pistokset ja siitä eteenpäin olotila määrää liikunnan määrän ja laadun. Uskon, että salille pääsen vielä loppuviikosta, mutta en tiedä, vieläkö viikonloppuna kykenee. Kun minulla kuitenkin se aloitusannostus on se 250 IU. Toisaalta toki toivon, että tulisi mahdollisimman äkkiä oireita, että tiedän lääkkeen tehoavan paremmin kuin viimeksi. Jos oireita ei tule, olen kuitenkin ihan paniikissa. Jännittävä viikko edessä.
maanantai 30. tammikuuta 2012
lauantai 28. tammikuuta 2012
Kipuilua
Vaihdoin blogiini uuden tilin, koska vanha oli sidoksissa henkilökohtaiseen sähköpostiosoitteeseeni. Nyt on parempi. Toivottavasti mikään oleellinen ei kuitenkaan ole muuttunut. Hallintapaneeli on ainakin ihan erinäköinen kuin ennen, mutta kaipa tähän tottuu.
Eilen oli punnituspäiväni, vaikka olen hypännyt vaa'alla joka päivä tällä viikolla. Paino on sahannut ylös-alas, mutta ilahduttavasti juuri eilen se näytti 1 kg:n pudotusta viime viikosta. Tänä aamuna tulos oli taas ylöspäin, mutta eilinen lasketaan! En tiedä, mistä tämä painon heiluminen nyt johtuu.
Tällä viikolla olen kärsinyt kamalista päänsäryistä. Normaali ibuprofeeni 400 ei auta ollenkaan. Pari iltaa on mennyt pimeässä huoneessa sängyssä maaten. Kerroin tästä torstaina hoitajalle, kun kävin hänen kanssaan taas juttelemassa ja hän sanoi, että kuulostaa aivan Synarelan aiheuttamalta. Kuulemma moni sanoo, ettei särkylääkkeetkään tehoa ja sain kehotuksen ottaa ihan kunnon annoksen, jopa 800 mg ibuprofeenia ja 1 g parasetamolia kerralla. Kun nyt pyritään siihen, että oloni olisi mahdollisimman hyvä, ei pidä jäädä kärsimään kivuista, koska se vaikuttaa taas siihen jaksamiseen ja psyykkiseen oloon. Pääkivut ovat pahimmillaan aamuisin (tänäänkin heräsin siihen klo 5:30) ja iltaisin. Torstai-iltana voin muutenkin todella huonosti enkä jaksanut kuin maata sängyssä tai sohvalla. Mieskin sanoi, että olen ihan kamalan kalpea ja huonovointisen näköinen. Onneksi eilen oli parempi päivä. Olen kyllä tällä viikolla liikkunut aika paljon, en tiedä, pitäisikö tahtia vähän jo hiljentää. Olen kuitenkin ajatellut, että menen niin kovaa kuin vain jaksan siihen asti, kun pistosten alettua ei enää pysty. Tarkistelin jo vanhan Puregon-kynänikin toimivuutta ja luulisin, että se toimii ihan hyvin, mutta silti panikoin siitäkin hoitajalle torstaina. Hän olikin ihana ja antoi minulle uuden sanoen, että kaikki voitava tehdään, mikä vain vähentää stressiä ja nyt ei tarvitse sitten panikoida ainakaan kynän toimivuudesta :D.
Stressiä ei ainakaan vähentänyt tieto siitä, että jossain oli kopioitu luottokorttini tiedot ja viime viikolla ostettu reilun 1500 €:n edestä lentolippuja jostain kiinalaisesta lentoyhtiöstä. Kyllä suututtaa tuommoiset, en olisi kyllä tätä enää tähän tarvinnut. Nyt pitää asiasta tehdä reklamaatio ja rikosilmoitus, tuskin minun sitä laskua täytyy maksaa (maaliskuun laskussa se kuulemma vasta näkyisikin). Uusi kortti on jo tulossa ja vanha suljettu. Kaikkea sitä...
Nyt pois tietokoneelta, ei tee tälle päänsärylle hyvää olla tässä. Ja on sumujenkin aika. Mukavaa viikonloppua kaikille!
Eilen oli punnituspäiväni, vaikka olen hypännyt vaa'alla joka päivä tällä viikolla. Paino on sahannut ylös-alas, mutta ilahduttavasti juuri eilen se näytti 1 kg:n pudotusta viime viikosta. Tänä aamuna tulos oli taas ylöspäin, mutta eilinen lasketaan! En tiedä, mistä tämä painon heiluminen nyt johtuu.
Tällä viikolla olen kärsinyt kamalista päänsäryistä. Normaali ibuprofeeni 400 ei auta ollenkaan. Pari iltaa on mennyt pimeässä huoneessa sängyssä maaten. Kerroin tästä torstaina hoitajalle, kun kävin hänen kanssaan taas juttelemassa ja hän sanoi, että kuulostaa aivan Synarelan aiheuttamalta. Kuulemma moni sanoo, ettei särkylääkkeetkään tehoa ja sain kehotuksen ottaa ihan kunnon annoksen, jopa 800 mg ibuprofeenia ja 1 g parasetamolia kerralla. Kun nyt pyritään siihen, että oloni olisi mahdollisimman hyvä, ei pidä jäädä kärsimään kivuista, koska se vaikuttaa taas siihen jaksamiseen ja psyykkiseen oloon. Pääkivut ovat pahimmillaan aamuisin (tänäänkin heräsin siihen klo 5:30) ja iltaisin. Torstai-iltana voin muutenkin todella huonosti enkä jaksanut kuin maata sängyssä tai sohvalla. Mieskin sanoi, että olen ihan kamalan kalpea ja huonovointisen näköinen. Onneksi eilen oli parempi päivä. Olen kyllä tällä viikolla liikkunut aika paljon, en tiedä, pitäisikö tahtia vähän jo hiljentää. Olen kuitenkin ajatellut, että menen niin kovaa kuin vain jaksan siihen asti, kun pistosten alettua ei enää pysty. Tarkistelin jo vanhan Puregon-kynänikin toimivuutta ja luulisin, että se toimii ihan hyvin, mutta silti panikoin siitäkin hoitajalle torstaina. Hän olikin ihana ja antoi minulle uuden sanoen, että kaikki voitava tehdään, mikä vain vähentää stressiä ja nyt ei tarvitse sitten panikoida ainakaan kynän toimivuudesta :D.
Stressiä ei ainakaan vähentänyt tieto siitä, että jossain oli kopioitu luottokorttini tiedot ja viime viikolla ostettu reilun 1500 €:n edestä lentolippuja jostain kiinalaisesta lentoyhtiöstä. Kyllä suututtaa tuommoiset, en olisi kyllä tätä enää tähän tarvinnut. Nyt pitää asiasta tehdä reklamaatio ja rikosilmoitus, tuskin minun sitä laskua täytyy maksaa (maaliskuun laskussa se kuulemma vasta näkyisikin). Uusi kortti on jo tulossa ja vanha suljettu. Kaikkea sitä...
Nyt pois tietokoneelta, ei tee tälle päänsärylle hyvää olla tässä. Ja on sumujenkin aika. Mukavaa viikonloppua kaikille!
keskiviikko 25. tammikuuta 2012
0-ultra ja hoitosuunnitelma
Sain huokaista ainakin hetkeksi helpotuksesta, kun tänään 0-ultrassa kaikki näytti olevan niinkuin pitääkin. Vaikka olenkin saanut Synarelasta enemmän kuin tarpeeksi noita sivuoireita, aloin viime päivinä vähän epäillä sen toimivuutta. Minulla on nimittäin ollut vatsassa oikealla puolella sellaista paineentunnetta ja muutenkin samantyylistä jomottelua kuin yleensä ennen ovulaatiota. Viime yönä en paljon nukkunut, sillä paine tuntui tosi kovasti ja paniikkihan siinä iski, että nyt on koko hoito pilalla. Kerroin tästä tänään lääkärille, ja hän ultratessa totesi, että "ei sun munasarjoilla ainakaan mitään paineita näytä olevan". Alkoi naurattaa helpotuksesta ja aika hauskastihan tuo oli lohkaistu. Pitäisi vissiin yrittää itsekin ottaa nyt paineettomasti, mutta onhan se helpommin sanottu kuin tehty. Muutenhan olisin saanut aloittaa pistokset jo tänään, mutta kun on se miehen työmatka viikolla 6, niin pitää vielä viikko odottaa ja mummotauteilla. Eli Puregonin aloitan 1.2., ja ensimmäiset kolme päivää pistän annoksella 250 IU ja seuraavat kaksi päivää 200 IU. Sitten 6.2. on folliultra ja katsotaan, tapahtuuko edistystä ja päätetään jatkoannostukset. Kysyin lääkäriltä, että miksi tuota annostusta pitää pienentää aloituksen jälkeen, niin kuulemma pyritään heti alkuun tuolla suurella annostuksella saamaan mukaan mahdollisimman monta follikkelia, mutta tuolla pienennyksellä sitten estetään niiden liian nopea kasvu. Viimeksihän minulla oli ensimmäiset viisi päivää 150 IU ja sitten kuusi päivää 225 IU ja tulos oli se surkea kuusi follia, joista vain kolmessa oli munasolu sisällä. Nyt siis munasarjoille kovempi komento heti alkuunsa, ja toivotaan, että ne nyt tuottaisivat enemmän niitä follikkeleja (ja jotka sitten toivottavasti vielä sisältäisivät niitä munasolujakin!).
Piti myös kinuta lääkäriltä vielä resepti Synarelaa varten, että sumutettavaa riittää loppuun saakka. Sumuttelen siis tällä samalla kaavalla (2 aamuisin, 2 iltaisin) vielä ensi tiistaihin, ja sitten keskiviikkona kun Puregon alkaa, puolitan Synarelan. Tarkoitus on siis, että se estää folleja karkaamasta ennen punktiota. Ja minulla on muutenkin ihan tarpeeksi kokemusta noista follien karkailusta (inssit), toivottavasti Synarela nyt todellakin estää sen. Lääkärihän vähän uumoili viime ICSIn jälkeenkin, olisiko Procren ollut riittämätön ja jokunen folli irronnut silloinkin ennen aikojaan. Hoitokortissa muuten lukee tällä kertaa Main Diagnosis: unexplained. Tämä on aika erikoista, koska emme me todellakaan selittämättömiä ole. Eli tiedetään, missä ainakin on vikaa, mutta ilmeisesti siitä minun osuudesta ei ole vielä täyttä varmuutta. Kyllä tuo male factor jo yksinään on sellainen tuomio, ettei siihen todellakaan kaipaisi enää mitään ylimääräisiä mutkia matkaan.
Menisipä nyt viikko nopeasti! Haluaisin jo päästä pistelemään, koska tiedän sen heti auttavan tähän mielialaan. Niin ainakin viimeksi kävi. No, huomenna onneksi pääsen taas polin terapeutille purkamaan tätä kaikkea. Ja eilen oli aivan ihana ilta, kun kävimme syömässä kahden muun meidän polilla hoidossa olevan kanssa. Olen nähnyt heitä nyt muutaman kerran ja täytyy sanoa, että jos jotain hyvää tästä tilanteesta löytää niin sen, että olen tavannut heidät. Tosi ihania tyyppejä, joiden seurassa aika rientää eikä tarvitse mitään turhia selitellä kun jo tajutaan, mistä on kyse. Odotan jo kovasti seuraavaa tapaamista!
Piti myös kinuta lääkäriltä vielä resepti Synarelaa varten, että sumutettavaa riittää loppuun saakka. Sumuttelen siis tällä samalla kaavalla (2 aamuisin, 2 iltaisin) vielä ensi tiistaihin, ja sitten keskiviikkona kun Puregon alkaa, puolitan Synarelan. Tarkoitus on siis, että se estää folleja karkaamasta ennen punktiota. Ja minulla on muutenkin ihan tarpeeksi kokemusta noista follien karkailusta (inssit), toivottavasti Synarela nyt todellakin estää sen. Lääkärihän vähän uumoili viime ICSIn jälkeenkin, olisiko Procren ollut riittämätön ja jokunen folli irronnut silloinkin ennen aikojaan. Hoitokortissa muuten lukee tällä kertaa Main Diagnosis: unexplained. Tämä on aika erikoista, koska emme me todellakaan selittämättömiä ole. Eli tiedetään, missä ainakin on vikaa, mutta ilmeisesti siitä minun osuudesta ei ole vielä täyttä varmuutta. Kyllä tuo male factor jo yksinään on sellainen tuomio, ettei siihen todellakaan kaipaisi enää mitään ylimääräisiä mutkia matkaan.
Menisipä nyt viikko nopeasti! Haluaisin jo päästä pistelemään, koska tiedän sen heti auttavan tähän mielialaan. Niin ainakin viimeksi kävi. No, huomenna onneksi pääsen taas polin terapeutille purkamaan tätä kaikkea. Ja eilen oli aivan ihana ilta, kun kävimme syömässä kahden muun meidän polilla hoidossa olevan kanssa. Olen nähnyt heitä nyt muutaman kerran ja täytyy sanoa, että jos jotain hyvää tästä tilanteesta löytää niin sen, että olen tavannut heidät. Tosi ihania tyyppejä, joiden seurassa aika rientää eikä tarvitse mitään turhia selitellä kun jo tajutaan, mistä on kyse. Odotan jo kovasti seuraavaa tapaamista!
maanantai 23. tammikuuta 2012
Kevyt-viikko 3
Viime viikko meni odotetusti huonosti edellisen viikon ison pudotuksen jälkeen. Tosin alunperin odotin, että paino ei putoaisi, mutta se tekikin vielä ikävämmän tempun ja nousi. Perjantaina unohdin käydä vaa'alla ennen aamupalaa, joten otin sitten lauantaiaamun tuloksen viime viikon viralliseksi tulokseksi. Tulos siis oli +500 g edellisestä viikosta. Kuten viikon postauksista voi lukea, viikkoni oli kokonaisuudessaan aika huono. Mieliala oli alhaalla, väsytti ja turvotti. Liikuntaa tuli ihan mukavasti, mutta se oli matalatehoisempaa kuin edellisellä viikolla. Olon mukaan mennään tästäkin eteenpäin.
Viikon liikunnat:
Ti: Cross trainer 20 min., kuntosali 1 h 11 min
Ke: Kävelylenkki 1 h 25 min.
Pe: Cross trainer 20 min., kuntosali 1 h 5 min.
La: Kävelylenkki 1 h 28 min.
Su: Cross trainer 20 min., kuntosali 57 min.
Yhteensä: 7 h 6 min.
Liikunnalla kulutetut kalorit peruskulutuksen vähennyksen jälkeen: 1788 kcal.
Söin reilusti enemmän kuin edellisellä viikolla, ja tiistain Amarillo-syömingit vaikuttivat koko viikon saldoon. Kääks, huomenna on taas tiedossa ravintolassa syömistä... Mutta nyt on tilanne, että en jaksa ottaa siitä pulttia. Jos muuten yrittäisin tällä viikolla vahtia syömisiä tarkemmin. Olen huomannut (johtuneeko Synarelasta..?), että jos minulle ehtii tulla näläntunne, iskee nopeasti huono olo. Siksi pyrin syömään päivän aikana usein, mutta toki katson kalorimääriä. Aamulla syön 2 palaa ruisleipää (Reissaria tai ruispaloja), päällä Beceliä, siivu kalkkunan tai broilerinleikkelettä (yleensä ohuen ohuita) ja juustoa ja kurkkua sekä Activia-jogurtin. Sekä tietysti kahvia. Lounaaksi nautin viikolla usein Easy Dietin keiton, jotka ovat vähäkalorisia, mutta pitävät ihan hyvin nälkää poissa. Välipalana menee rahka-raejuusto-ananas/persikka -sekoitus ja joskus siinä vielä vähän mysliä. Salipäivinä juon treenin jälkeen heraproteiinia. Joskus makeannälän yllättäessä menee proteiinipatukka välipalana. Iltapäivällä, kun mies tulee töistä, syön ihan kunnon ruuan. Esimerkiksi tänään on listalla makaronilaatikkoa, jonka tein eilen. Makaronilaatikko on minun lempparini kotiruuista. Onhan siinä hiilareita ja kaloreita, mutta yritän muuten syödä vähemmän. Ja suunnittelen loppuviikolle vähän kevyempiä ruokia. Päivittäiseen rutiiniin kuuluu myös vihreä tee, sitä juon 1-2 isohkoa mukillista päivässä.
Minun ruokavalioni ehdoton heikkous on kasviksien ja hedelmien puute. Minä en vaan jotenkin osaa syödä niitä. Siihen toivoisin parannusta, itsestähän se on vain kiinni. Olen tosi huono keksimään mitään hyviä ruokia niistä ja salaatitkin menevät aina samaa rataa. Olen laiska kokkaaja muutenkin ja tuntuu, että kasvikset ja vihannekset vaativat paljon laittamista ja mielikuvitusta, ettei olisi tylsää ja mautonta. En vain osaa laittaa niistä mitään. Kaipaisinkin projektilaisilta (ja toki muutkin saavat laittaa!) ehdotuksia, miten saisi lisättyä kasviksia, vihanneksia ja hedelmiä ruokavalioon ja mieluiten niin, ettei se olisi kamalan vaivalloista ja tylsää?
Toivotan kaikille tsemppiä ja menestystä juuri alkaneelle 4. Kevyt-viikolle! :)
Viikon liikunnat:
Ti: Cross trainer 20 min., kuntosali 1 h 11 min
Ke: Kävelylenkki 1 h 25 min.
Pe: Cross trainer 20 min., kuntosali 1 h 5 min.
La: Kävelylenkki 1 h 28 min.
Su: Cross trainer 20 min., kuntosali 57 min.
Yhteensä: 7 h 6 min.
Liikunnalla kulutetut kalorit peruskulutuksen vähennyksen jälkeen: 1788 kcal.
Söin reilusti enemmän kuin edellisellä viikolla, ja tiistain Amarillo-syömingit vaikuttivat koko viikon saldoon. Kääks, huomenna on taas tiedossa ravintolassa syömistä... Mutta nyt on tilanne, että en jaksa ottaa siitä pulttia. Jos muuten yrittäisin tällä viikolla vahtia syömisiä tarkemmin. Olen huomannut (johtuneeko Synarelasta..?), että jos minulle ehtii tulla näläntunne, iskee nopeasti huono olo. Siksi pyrin syömään päivän aikana usein, mutta toki katson kalorimääriä. Aamulla syön 2 palaa ruisleipää (Reissaria tai ruispaloja), päällä Beceliä, siivu kalkkunan tai broilerinleikkelettä (yleensä ohuen ohuita) ja juustoa ja kurkkua sekä Activia-jogurtin. Sekä tietysti kahvia. Lounaaksi nautin viikolla usein Easy Dietin keiton, jotka ovat vähäkalorisia, mutta pitävät ihan hyvin nälkää poissa. Välipalana menee rahka-raejuusto-ananas/persikka -sekoitus ja joskus siinä vielä vähän mysliä. Salipäivinä juon treenin jälkeen heraproteiinia. Joskus makeannälän yllättäessä menee proteiinipatukka välipalana. Iltapäivällä, kun mies tulee töistä, syön ihan kunnon ruuan. Esimerkiksi tänään on listalla makaronilaatikkoa, jonka tein eilen. Makaronilaatikko on minun lempparini kotiruuista. Onhan siinä hiilareita ja kaloreita, mutta yritän muuten syödä vähemmän. Ja suunnittelen loppuviikolle vähän kevyempiä ruokia. Päivittäiseen rutiiniin kuuluu myös vihreä tee, sitä juon 1-2 isohkoa mukillista päivässä.
Minun ruokavalioni ehdoton heikkous on kasviksien ja hedelmien puute. Minä en vaan jotenkin osaa syödä niitä. Siihen toivoisin parannusta, itsestähän se on vain kiinni. Olen tosi huono keksimään mitään hyviä ruokia niistä ja salaatitkin menevät aina samaa rataa. Olen laiska kokkaaja muutenkin ja tuntuu, että kasvikset ja vihannekset vaativat paljon laittamista ja mielikuvitusta, ettei olisi tylsää ja mautonta. En vain osaa laittaa niistä mitään. Kaipaisinkin projektilaisilta (ja toki muutkin saavat laittaa!) ehdotuksia, miten saisi lisättyä kasviksia, vihanneksia ja hedelmiä ruokavalioon ja mieluiten niin, ettei se olisi kamalan vaivalloista ja tylsää?
Toivotan kaikille tsemppiä ja menestystä juuri alkaneelle 4. Kevyt-viikolle! :)
perjantai 20. tammikuuta 2012
Liian pitkä juttu
Mietin jo viime keväänä, kun kolmas inseminaatio oli takana ja pettymys suuri, että aloittaisinko blogin kirjoittamisen tästä aiheesta. Olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja se on minulle ominainen tapa purkaa ajatuksiani. En kuitenkaan vielä uskaltanut, ajattelin tämän olevan sen verran henkilökohtainen juttu, että parempi jättää väliin. Kun poli oli kesätauolla, minäkin sain kesän edetessä vähän etäisyyttä asiaan ja oli jotenkin niin ihanan huoletonta, kun ei tarvinnut miettiä koko asiaa. Toki tuleva syksy ja ensimmäinen ICSI kävivät ajoittain mielessä kesälläkin, mutta oli se silti tosi hyvä katkos todella rankan kevään jälkeen. Olin lukenut jo muita lapsettomuusaiheisia blogeja ja huomannut, miten hyvän tukiverkon tätä kautta saa, kun uskaltaa antaa myös itsestään jotain. Sitähän tämä on, hyvin kipeän ja tällä hetkellä kaikkein tärkeimmän asian jakamista kaikille, ketkä tänne vaan eksyvät. Elokuussa sitten päätin aloittaa kirjoittamisen, kun meillä oli yrityksenkin aloittamisesta se 2 vuotta vierähtänyt. Blogin kirjoittaminen on terapiaa itselle, mutta samalla voi olla myös avuksi muille samassa tilanteessa oleville, jotka tuntevat olevansa asiansa kanssa yksin.
Minä olen ollut lapsettomuushoidoistamme avoin koko ajan. Meidän molempien perheet tietävät, ystävät tietävät ja minun työpaikallanikin tiedetään. Tosin nyt en ole töissä, teen siis sijaisuuksia siellä ja edellinen loppui vuodenvaihteessa. Nyt ilmoitin, että en ole tammi-helmikuussa käytettävissä, tarvitsen kaikki voimavarat opiskeluun ja tähän hoitokierrokseen. Saa nähdä, pyydetäänkö enää myöhemminkään sitten... Nyt oli kuitenkin pakko laittaa oma jaksaminen etusijalle. Mutta siis, ehkä tuo avoimuus helpotti bloginkin aloittamista ja olen ollut päätökseen tyytyväinen. Täällä on ihan mahtava tsemppiporukka ja olen "tutustunut" ihaniin persoonallisuuksiin. Toisilla on yrittämistä takana vähän vähemmän ja toisilla enemmän, mutta kaikilla on se suuri toive päästä äidiksi. Ja se on niin iso asia, että se kyllä yhdistää kummasti, vaikka ei toisiamme kasvotusten koskaan nähtäisikään.
Tietysti eniten tukea saa heiltä, jotka myös ovat hoitorumbassa, tai ovat olleet ja sitten päässeet siihen toivottuun lopputulokseen. Vain he voivat tietää nämä hormonimyrskyt, sairaalassa / klinikalla ravaamiset, kaikki tutkimukset ja toimenpiteet. Pelot kipuja ja toimenpiteitä ja varsinkin sitä lopputulosta kohtaan... Kaikki tunteet toivon ja pettymyksen välillä. Surun ja luopumisen tuskan. Sillä luopumista ja surutyötäkin tämä on. Minä ainakin tunnen menettäneeni jotain olennaista naiseudesta tietäessäni, etten hyvin todennäköisesti saa kokea "spontaania" raskautta. Se on joku muu, joka sen toimenpiteen suorittaa kuin minun mieheni, vaikka toki hänen solunsa siellä onkin. Tämä ei kuitenkaan vähennä mahdollisen tulevan lapsen arvoa, päinvastoin. Siinä vaiheessa, jos joskus saisin raskaustestiin plussan, on yhdentekevää, miten se on alkunsa saanut ja se vauva olisi niin toivottu ja rakastettu. Mutta tällä hetkellä käyn läpi surutyötä siitä, että en saa kokea luomuraskautta enkä enää "saa" piinailla luomukierroissa, vaikka se silloin aikanaan niin toivottomalta tuntui sekin. Mutta silloin kaikki oli kuitenkin vielä jollain tasolla mahdollista. Tästä lähtien kuukautiskiertoni tulee olemaan vain välttämätön paha, josta vaan täytyy kärsiä sinne asti, kunnes se loppuu.
Juttuni polveilee taas vähän aiheesta toiseen, olen vain nyt suoltanut ajatuksiani tähän sitä mukaa kun niitä on tullut ulos. Pääpointtini tätä aloittaessani oli kuitenkin se, miksi olen aloittant tämän blogin ja miksi koen sen tärkeäksi. Monesti sanotaan, että blogia kirjoitetaan vain itseä varten. Niin minäkin ensisijaisesti teen, että saan ajatuksiani purkaa. Mutta jos tekisin sen vain itseäni varten, kirjoittaisin paperille tai tekstinkäsittelyohjelmalle ja tallentaisin koneelle vain itseni nähtäville. Kyllä minä kirjoitan muitakin varten. Minusta on hienoa, jos joku löytää blogistani vertaistukea omaan kamppailuunsa. Ja itsekkäästi ajatellen olen kokenut hyvin tärkeäksi myös tätä kautta saamani tuen teiltä lukijoilta, jotka olette jakaneet omia kokemuksianne tai tsempanneet ja olleet tukena. Ilman teitä tämä olisi vielä paljon raskaampaa ja jokainen tsemppiviesti on kyllä piristänyt ja auttanut jatkamaan eteenpäin. Kiitos teille, ihanat! <3
Olen pyrkinyt kirjoittamaan melko suoraan, miltä minusta milloinkin tuntuu ja se varmasti näkyy. Välillä mietin, että toivottavasti ne, jotka ovat vasta hoitoihin menossa tai pohtivat, että mennäkö vai ei, eivät ole pelästyneet kovin pahasti näitä minun masennuspostauksiani. Tarkoituksenani ei ole ollut mollata hoitoja ja tuoda esiin, millaista tuskaa ja kärvistelyä tämä on. Kyllä minä olen oikesti todella onnellinen siitä, että meillä on nykyään olemassa tällaiset hoidot, oma polini on ollut ainakin tähän asti hyvä ja turvallinen paikka ja henkilökunta mahtavaa. He ovat olleet myös tukena ja tsemppinä matkan varrella. Vaikka tämä on todella raskas tie hormonimyrskyineen, tutkimuksineen, toimenpiteineen ja pettymyksineen, en haluaisi, että kukaan jättäisi menemättä pelon takia. Kannattaa ainakin käydä keskustelemassa ja vasta sitten tehdä päätös. Ammattilaiset ovat kuitenkin niitä, joilta sen oikeimman tiedon saa. Me täällä blogimaailmassa jaamme vain omat kokemuksemme ja kaikki me olemme yksilöitä. Ja voimme olla toistemme tukena ylä- ja alamäissä.
Huh, tulipa juttua. Jaksoikohan kukaan lukea loppuun asti. Olkoon tämä vaikkapa jonkinlainen välitilinpäätös tässä vaiheessa, kun vuosi on vierähtänyt lapsettomuuspolin ensikäynnistä.
Minä olen ollut lapsettomuushoidoistamme avoin koko ajan. Meidän molempien perheet tietävät, ystävät tietävät ja minun työpaikallanikin tiedetään. Tosin nyt en ole töissä, teen siis sijaisuuksia siellä ja edellinen loppui vuodenvaihteessa. Nyt ilmoitin, että en ole tammi-helmikuussa käytettävissä, tarvitsen kaikki voimavarat opiskeluun ja tähän hoitokierrokseen. Saa nähdä, pyydetäänkö enää myöhemminkään sitten... Nyt oli kuitenkin pakko laittaa oma jaksaminen etusijalle. Mutta siis, ehkä tuo avoimuus helpotti bloginkin aloittamista ja olen ollut päätökseen tyytyväinen. Täällä on ihan mahtava tsemppiporukka ja olen "tutustunut" ihaniin persoonallisuuksiin. Toisilla on yrittämistä takana vähän vähemmän ja toisilla enemmän, mutta kaikilla on se suuri toive päästä äidiksi. Ja se on niin iso asia, että se kyllä yhdistää kummasti, vaikka ei toisiamme kasvotusten koskaan nähtäisikään.
Tietysti eniten tukea saa heiltä, jotka myös ovat hoitorumbassa, tai ovat olleet ja sitten päässeet siihen toivottuun lopputulokseen. Vain he voivat tietää nämä hormonimyrskyt, sairaalassa / klinikalla ravaamiset, kaikki tutkimukset ja toimenpiteet. Pelot kipuja ja toimenpiteitä ja varsinkin sitä lopputulosta kohtaan... Kaikki tunteet toivon ja pettymyksen välillä. Surun ja luopumisen tuskan. Sillä luopumista ja surutyötäkin tämä on. Minä ainakin tunnen menettäneeni jotain olennaista naiseudesta tietäessäni, etten hyvin todennäköisesti saa kokea "spontaania" raskautta. Se on joku muu, joka sen toimenpiteen suorittaa kuin minun mieheni, vaikka toki hänen solunsa siellä onkin. Tämä ei kuitenkaan vähennä mahdollisen tulevan lapsen arvoa, päinvastoin. Siinä vaiheessa, jos joskus saisin raskaustestiin plussan, on yhdentekevää, miten se on alkunsa saanut ja se vauva olisi niin toivottu ja rakastettu. Mutta tällä hetkellä käyn läpi surutyötä siitä, että en saa kokea luomuraskautta enkä enää "saa" piinailla luomukierroissa, vaikka se silloin aikanaan niin toivottomalta tuntui sekin. Mutta silloin kaikki oli kuitenkin vielä jollain tasolla mahdollista. Tästä lähtien kuukautiskiertoni tulee olemaan vain välttämätön paha, josta vaan täytyy kärsiä sinne asti, kunnes se loppuu.
Juttuni polveilee taas vähän aiheesta toiseen, olen vain nyt suoltanut ajatuksiani tähän sitä mukaa kun niitä on tullut ulos. Pääpointtini tätä aloittaessani oli kuitenkin se, miksi olen aloittant tämän blogin ja miksi koen sen tärkeäksi. Monesti sanotaan, että blogia kirjoitetaan vain itseä varten. Niin minäkin ensisijaisesti teen, että saan ajatuksiani purkaa. Mutta jos tekisin sen vain itseäni varten, kirjoittaisin paperille tai tekstinkäsittelyohjelmalle ja tallentaisin koneelle vain itseni nähtäville. Kyllä minä kirjoitan muitakin varten. Minusta on hienoa, jos joku löytää blogistani vertaistukea omaan kamppailuunsa. Ja itsekkäästi ajatellen olen kokenut hyvin tärkeäksi myös tätä kautta saamani tuen teiltä lukijoilta, jotka olette jakaneet omia kokemuksianne tai tsempanneet ja olleet tukena. Ilman teitä tämä olisi vielä paljon raskaampaa ja jokainen tsemppiviesti on kyllä piristänyt ja auttanut jatkamaan eteenpäin. Kiitos teille, ihanat! <3
Olen pyrkinyt kirjoittamaan melko suoraan, miltä minusta milloinkin tuntuu ja se varmasti näkyy. Välillä mietin, että toivottavasti ne, jotka ovat vasta hoitoihin menossa tai pohtivat, että mennäkö vai ei, eivät ole pelästyneet kovin pahasti näitä minun masennuspostauksiani. Tarkoituksenani ei ole ollut mollata hoitoja ja tuoda esiin, millaista tuskaa ja kärvistelyä tämä on. Kyllä minä olen oikesti todella onnellinen siitä, että meillä on nykyään olemassa tällaiset hoidot, oma polini on ollut ainakin tähän asti hyvä ja turvallinen paikka ja henkilökunta mahtavaa. He ovat olleet myös tukena ja tsemppinä matkan varrella. Vaikka tämä on todella raskas tie hormonimyrskyineen, tutkimuksineen, toimenpiteineen ja pettymyksineen, en haluaisi, että kukaan jättäisi menemättä pelon takia. Kannattaa ainakin käydä keskustelemassa ja vasta sitten tehdä päätös. Ammattilaiset ovat kuitenkin niitä, joilta sen oikeimman tiedon saa. Me täällä blogimaailmassa jaamme vain omat kokemuksemme ja kaikki me olemme yksilöitä. Ja voimme olla toistemme tukena ylä- ja alamäissä.
Huh, tulipa juttua. Jaksoikohan kukaan lukea loppuun asti. Olkoon tämä vaikkapa jonkinlainen välitilinpäätös tässä vaiheessa, kun vuosi on vierähtänyt lapsettomuuspolin ensikäynnistä.
torstai 19. tammikuuta 2012
Desperate housewife
Pakko taas kirjoittaa, kun se kuitenkin edes vähän helpottaa. Nyt pari päivää on mennyt aikamoisen alakulon vallitessa. Alan olla varma, että Synarela tekee tepposiaan. Mistään itseeni tunkemista hormoneista en ole vielä selvinnyt ilman mielialaoireita. Kai minä olen sitten mieleltäni sen verran herkkä, että reagoin voimakkaasti hormoneihin. Näistä lamautuslääkkeistä Procrenin kanssa viime syksynä oli kuitenkin vähän erilaista. Silloin olin enemmän kiukkuinen ja vihainen, tosin loppua kohti ennen Puregonin alkamista sekin alkoi laantua alakuloon ja masennukseen päin. Nyt on ollut oikeastaan vain tuota alakuloisuutta, epätoivoisia fiiliksiä ja aika rankkojakin masennuskohtauksia.
Myös väsymys on astunut kuvaan mukaan eikä oikein mikään taas jaksaisi kiinnostaa. Olen nukkunut öisin melko levottomasti. En ole viime aikoina varsinaisesta unettomuudesta kärsinyt (ja nyt koputan puuta!), mutta uni on ollut levotonta ja olen nähnyt paljon painajaisia ja ahdistavia unia. Kuten, että minä vuodan verta hirveät määrät ja kukaan ei kuule kun huudan apua. Tai teen raskaustestejä ja niistä mistään ei ota selvää, kun viivat menevät miten sattuu ja ne ovat sateenkaaren kaikissa väreissä. Tai että olen uppoavassa laivassa. Ja niin edelleen. Uniini tulevat siis tähän hoitoon ja raskauteen liittyvät pelot sekä maailmalla tapahtuvat asiat. Viime yön unta en muista, mutta siinäkin oli todella ahdistava tunnelma. Heräsin yöllä klo 3 hikisenä ja päällimmäinen tunne oli kauhu. Onneksi sain kuitenkin taas unta. Aamulla herätessä olin väsynyt, ja olen edelleenkin. Aamu on ollut itkuinen ja masentunut. Haluaisin mennä peiton alle märisemään ja viettää siellä koko päivän. Niin itsesäälissä kieriskelyä tämä nyt on, että ihan hävettää tunnustaa. Pakko vaan taas yrittää jostain kaivaa motivaatiota opiskeluun. Päiväksi siinä riittää hommaa, kun vaan pääsisin alkuun... Lisäksi alkuillasta on luvassa kahden tunnin videoluento, jotenkin pitäisi jaksaa siihenkin keskittyä. Pitääkin keittää iso kuppi kahvia, että pysyn hereillä.
Kevyt-projekti ei nyt etene niinkuin olin suunnitellut. Paino on noussut tällä viikolla. On turvonnut olo. Ok, menkat ovat päällä ja se varmaan turvottaa. Synarelan sivuoirelistassa on myös mainittu turvotus ja painonmuutokset. Eikös olekin kiva lääke?? Paineita överilaihduttamiseen siis nyt on, mutta en uskalla nyt sellaista tehdä, vaikka paino nousisikin vähän. Toissapäivänä salilla sain jostain syystä takareiteni tosi kipeiksi. Eilen kävin 1,5 tunnin kävelylenkillä ja se jumiutti niitä lisää. Tänään oli tarkoitus käydä juoksumatolla, mutta taidan pitää huilipäivän. Jospa ne reidet nyt palautuisivat ja pääsisin huomenna salille. Muutenkin on kyllä nyt niin voimaton olo, että en jaksaisi varmaan kunnon treeniä edes tehdä.
Myös väsymys on astunut kuvaan mukaan eikä oikein mikään taas jaksaisi kiinnostaa. Olen nukkunut öisin melko levottomasti. En ole viime aikoina varsinaisesta unettomuudesta kärsinyt (ja nyt koputan puuta!), mutta uni on ollut levotonta ja olen nähnyt paljon painajaisia ja ahdistavia unia. Kuten, että minä vuodan verta hirveät määrät ja kukaan ei kuule kun huudan apua. Tai teen raskaustestejä ja niistä mistään ei ota selvää, kun viivat menevät miten sattuu ja ne ovat sateenkaaren kaikissa väreissä. Tai että olen uppoavassa laivassa. Ja niin edelleen. Uniini tulevat siis tähän hoitoon ja raskauteen liittyvät pelot sekä maailmalla tapahtuvat asiat. Viime yön unta en muista, mutta siinäkin oli todella ahdistava tunnelma. Heräsin yöllä klo 3 hikisenä ja päällimmäinen tunne oli kauhu. Onneksi sain kuitenkin taas unta. Aamulla herätessä olin väsynyt, ja olen edelleenkin. Aamu on ollut itkuinen ja masentunut. Haluaisin mennä peiton alle märisemään ja viettää siellä koko päivän. Niin itsesäälissä kieriskelyä tämä nyt on, että ihan hävettää tunnustaa. Pakko vaan taas yrittää jostain kaivaa motivaatiota opiskeluun. Päiväksi siinä riittää hommaa, kun vaan pääsisin alkuun... Lisäksi alkuillasta on luvassa kahden tunnin videoluento, jotenkin pitäisi jaksaa siihenkin keskittyä. Pitääkin keittää iso kuppi kahvia, että pysyn hereillä.
Kevyt-projekti ei nyt etene niinkuin olin suunnitellut. Paino on noussut tällä viikolla. On turvonnut olo. Ok, menkat ovat päällä ja se varmaan turvottaa. Synarelan sivuoirelistassa on myös mainittu turvotus ja painonmuutokset. Eikös olekin kiva lääke?? Paineita överilaihduttamiseen siis nyt on, mutta en uskalla nyt sellaista tehdä, vaikka paino nousisikin vähän. Toissapäivänä salilla sain jostain syystä takareiteni tosi kipeiksi. Eilen kävin 1,5 tunnin kävelylenkillä ja se jumiutti niitä lisää. Tänään oli tarkoitus käydä juoksumatolla, mutta taidan pitää huilipäivän. Jospa ne reidet nyt palautuisivat ja pääsisin huomenna salille. Muutenkin on kyllä nyt niin voimaton olo, että en jaksaisi varmaan kunnon treeniä edes tehdä.
keskiviikko 18. tammikuuta 2012
Purkaus
Eilen iski ihan kamala ahdistus. Piti puolen päivän maissa laittaa kone kiinni ja lähteä salille kun tuntui, että seinät kaatuvat päälle (ja sen jälkeen ystävän kanssa ulos syömään jälkkäreineen kaikkineen, kalorit meni yli, että heilahti!). Onneksi sain edes muutaman rivin kirjoitettua opiskelutehtävää eteenpäin. Viime aikoina on tuntunut, että aina kun aukaisen Facebookin, sieltä lävähtää heti silmille jonkun neiti tai herra 0 vee, 2 vee tai 4 vee tai jopa koko kööri samassa kuvassa ja sitten niin söpöstellään. Tai ollaan kivasti äidin tai isin kanssa ja kaikki on niiiiin ihanaa ja onnellista. Tai sitten hehkutetaan/valitetaan millaista on sen pikkuvauvan kanssa oleminen tai kuinka tuntuu kivalta jäädä mammalomalle, kun tuo mahakin on jo niiiin iso. Katkera valittaja-akka täällä taas. Taitaa Synarelakin aiheuttaa nyt näitä mielialanvaihteluita ja ketutusta. Kai minulla on lupa sanoa, että kyllä ihan ilman mitään ylimääräisiä hormonejakin sieppaa. Taas jatkuu sama laulu, miksi en minä?????
Olen viime aikoina jopa tuntenut kateutta niitä kohtaan, jotka jännäilevät ovulaationjälkeisinä viikkoina, joko voisi testata. Tämä on vähän typerää ja toivon, että kukaan ei tästä loukkaannu. Äskettäin olen tajunnut, että minulta tuokin on viety pois, se on minulla taaksejäänyttä elämää enkä koskaan enää koe sitä toivonsekaista jännitystä ja oireiden bongailua. ICSIn jälkeinen aika (jos siirtoon päästään) sekä mahdolliset PAS-kierrot (vielä isompi JOS niihinkään ikinä pääsemme) ovat sitten tietysti eri asia, silloin jännitys on kyllä huipussaan. Vaikka ovuloin suht normaalisti, meille ei ole annettu juurikaan luomuonnistumisen mahdollisuuksia. Viime keväänä kysyin asiaa suoraan lääkäriltä, ja hän sanoi, etteivät mahdollisuudet ole kovin kummoiset (ainakaan silloisen simppatilanteen mukaan). Ja jos viimeisessä inssissäkin viime keväänä onnistumismahikset olivat 5%, niin eipä se luomuonnistuminen ole kovin todennäköistä. Joskus olen lukenut, että kolmen vuoden tuloksettoman yrittämisen jälkeen mahdollisuudeksi onnistua on arvioitu 1% kiertoa kohti. Meillä yrityksen aloittamisesta on 2,5 vuotta. Eikä yhden yhtä haamunpoikastakaan raskaustestissä. Ennen tutkimuksiinmenoa vielä jännitin joka kuukausi, vaikka olinkin varma, että jotain häikkää on kun lasta ei ala kuulua. Silloin ajattelin, että hirveää piinaa nämä oviksen jälkeiset viikot. Nyt olen eri mieltä. Nyt koko kierto tuntuu niin turhalta, koska tiedän ettei mitään tapahdu, vaikka mitenpäin yrittäisi. Julmaa, että oma kiertoni on vielä niin lyhyt, että kärsin sitten menkoistakin useammin ja ihan turhaan siis niistäkin. Hoitojen alussa ajattelin, että ihanaa kun nyt elämä vapautuu "pakkoseksistä" oviksen aikaan. Aluksi se olikin vapauttavaa, mutta nyt asia on kääntynyt päälaelleen. Minusta tuntuu, että olen menettänyt jotain, jota en saa koskaan takaisin.
Ihmeitä tapahtuu, joo, mutta olisi silkkaa itsekidutusta alkaa tässä vaiheessa enää uskoa moisiin. Nyt olen taas kauhean väsynyt, päätä särkee ja tekisi mieli vain maata sohvalla koko päivä. Miten minä saan ajatukset taas opiskeluun tässä mielentilassa..?
Olen viime aikoina jopa tuntenut kateutta niitä kohtaan, jotka jännäilevät ovulaationjälkeisinä viikkoina, joko voisi testata. Tämä on vähän typerää ja toivon, että kukaan ei tästä loukkaannu. Äskettäin olen tajunnut, että minulta tuokin on viety pois, se on minulla taaksejäänyttä elämää enkä koskaan enää koe sitä toivonsekaista jännitystä ja oireiden bongailua. ICSIn jälkeinen aika (jos siirtoon päästään) sekä mahdolliset PAS-kierrot (vielä isompi JOS niihinkään ikinä pääsemme) ovat sitten tietysti eri asia, silloin jännitys on kyllä huipussaan. Vaikka ovuloin suht normaalisti, meille ei ole annettu juurikaan luomuonnistumisen mahdollisuuksia. Viime keväänä kysyin asiaa suoraan lääkäriltä, ja hän sanoi, etteivät mahdollisuudet ole kovin kummoiset (ainakaan silloisen simppatilanteen mukaan). Ja jos viimeisessä inssissäkin viime keväänä onnistumismahikset olivat 5%, niin eipä se luomuonnistuminen ole kovin todennäköistä. Joskus olen lukenut, että kolmen vuoden tuloksettoman yrittämisen jälkeen mahdollisuudeksi onnistua on arvioitu 1% kiertoa kohti. Meillä yrityksen aloittamisesta on 2,5 vuotta. Eikä yhden yhtä haamunpoikastakaan raskaustestissä. Ennen tutkimuksiinmenoa vielä jännitin joka kuukausi, vaikka olinkin varma, että jotain häikkää on kun lasta ei ala kuulua. Silloin ajattelin, että hirveää piinaa nämä oviksen jälkeiset viikot. Nyt olen eri mieltä. Nyt koko kierto tuntuu niin turhalta, koska tiedän ettei mitään tapahdu, vaikka mitenpäin yrittäisi. Julmaa, että oma kiertoni on vielä niin lyhyt, että kärsin sitten menkoistakin useammin ja ihan turhaan siis niistäkin. Hoitojen alussa ajattelin, että ihanaa kun nyt elämä vapautuu "pakkoseksistä" oviksen aikaan. Aluksi se olikin vapauttavaa, mutta nyt asia on kääntynyt päälaelleen. Minusta tuntuu, että olen menettänyt jotain, jota en saa koskaan takaisin.
Ihmeitä tapahtuu, joo, mutta olisi silkkaa itsekidutusta alkaa tässä vaiheessa enää uskoa moisiin. Nyt olen taas kauhean väsynyt, päätä särkee ja tekisi mieli vain maata sohvalla koko päivä. Miten minä saan ajatukset taas opiskeluun tässä mielentilassa..?
maanantai 16. tammikuuta 2012
Kevyt-viikko 2
Toinen Kevyt-projektin viikko meni kohdallani huomattavasti paremmin kuin ensimmäinen. Varsinkin liikunnan määrään ei voi olla kuin tyytyväinen. Tällä viikolla piti tosin tehdä paljon lumitöitä, joten sillä selittyy osittain liikunnan määrä. Mutta lumityöthän ovat varsin hyvää liikuntaa: liikettä koko kropalle intervallina (välillä syke nousee korkeammalle ja välillä laskee), kaloreita kuluu samalla tavalla kuin salilla ja mikä parasta, saa raitista ulkoilmaa.
Viikon treenit:
Ma: Cross trainer 20 min., kuntosali 1h
Ti: Lumityöt 1 h 8 min.
Ke: Cross trainer 20 min., juoksumatto 35 min.
To: Lumityöt 1 h 20 min.
Pe: Lumityöt 1 h 41 min.
Su: Juoksumatto 15 min., kuntosali 55 min., cross trainer 10 min.
Yht: 7 h 44 min.
Kaloreita onnistuin liikunnalla yhteensä kuluttamaan peruskulutuksen vähennyksen jälkeen 2682 kcal. Kun samalla kevensin syömisiäni, oli viikon keskimääräinen kalorivaje -664 kcal/vrk. Syöminen ei siis ihan pysynyt liikunnan mukana ja vaje jäi liian suureksi. Kyllähän tuo vaje olisi jonkin aikaa ihan ok, jos olisi ns. normaalitilanne, mutta kuten aiemmin kirjoitin, nyt hoidon ollessa päällä vaje saisi olla pienempi. Olen säätänyt tällä hetkellä Kalorilaskurin tavoitevajeeksi -350 kcal/vrk. Eli tuohon saisin syödä enemmän ja/tai liikkua vähemmän. Tällä viikolla tuskin on samanlaista kulutusta tiedossa ja syötyäkin tulee varmaan enemmän. Jo huomenna on tiedossa ystävän kanssa ruokatreffit, siis ulos syömään, joten jo se varmasti tulee nostamaan tämän viikon keskiarvoa energiansaannissa. Perjantainen punnitustulos oli kyllä mukava, mutta nyt täytyy varautua, että junnaus alkaa tai tulee jopa takapakkia... Menkat eivät ole vieläkään alkaneet, nyt on kp 29/25-27 ja turvottaa kyllä aika lailla.
Viikon treenit:
Ma: Cross trainer 20 min., kuntosali 1h
Ti: Lumityöt 1 h 8 min.
Ke: Cross trainer 20 min., juoksumatto 35 min.
To: Lumityöt 1 h 20 min.
Pe: Lumityöt 1 h 41 min.
Su: Juoksumatto 15 min., kuntosali 55 min., cross trainer 10 min.
Yht: 7 h 44 min.
Kaloreita onnistuin liikunnalla yhteensä kuluttamaan peruskulutuksen vähennyksen jälkeen 2682 kcal. Kun samalla kevensin syömisiäni, oli viikon keskimääräinen kalorivaje -664 kcal/vrk. Syöminen ei siis ihan pysynyt liikunnan mukana ja vaje jäi liian suureksi. Kyllähän tuo vaje olisi jonkin aikaa ihan ok, jos olisi ns. normaalitilanne, mutta kuten aiemmin kirjoitin, nyt hoidon ollessa päällä vaje saisi olla pienempi. Olen säätänyt tällä hetkellä Kalorilaskurin tavoitevajeeksi -350 kcal/vrk. Eli tuohon saisin syödä enemmän ja/tai liikkua vähemmän. Tällä viikolla tuskin on samanlaista kulutusta tiedossa ja syötyäkin tulee varmaan enemmän. Jo huomenna on tiedossa ystävän kanssa ruokatreffit, siis ulos syömään, joten jo se varmasti tulee nostamaan tämän viikon keskiarvoa energiansaannissa. Perjantainen punnitustulos oli kyllä mukava, mutta nyt täytyy varautua, että junnaus alkaa tai tulee jopa takapakkia... Menkat eivät ole vieläkään alkaneet, nyt on kp 29/25-27 ja turvottaa kyllä aika lailla.
perjantai 13. tammikuuta 2012
Punnitusta ja sniffailua
Tänään on minun virallinen punnituspäiväni ja vaaka näytti -1,2 kg:n pudotusta viime perjantaista. Viime viikon maanantaista on lähtenyt siis 3,2 kg, mutta en laske tuota viime viikon 2 kg:n pudotusta vielä mukaan, koska ne olivat ihan puhtaasti turvotusta. Varmasti tässä tämän viikonkin tuloksessa nesteitä on lähtenyt paljon ja iso kalorivaje toki vaikuttaa asiaan (ks. edellinen postaus). Olen toki tyytyväinen tulokseen, mutta en usko, että lähellekään samaa tilannetta pääsen ensi viikolla. Olen pienentänyt vajetta ja kun nyt tuli kunnon pudotus, paino saattaa junnata paikallaan pitkäänkin. Lisäksi menkkatuntemukset ovat päällä, joten turvotusta tiedossa. Painoindeksi on nyt 28.6 (viikko sitten oli 29.0)
Sitten blogini varsinaiseen aiheeseen... Viime yönä heräilin usein järkyttävissä mahakivuissa, siis menkka-sellaisissa. Koko ajan on sellainen olo, että vuoto alkaa just eikä melkein. Nyt on kp 26 ja normikiertoni mukaan menkat alkaisivatkin tänään, huomenna tai ylihuomenna. Saa nähdä, miten Synarela vaikuttaa asiaan. Syksyn ICSI:ssähän minulla oli Synarelan sijaan käytössä Procren, ja tuolloin menkat alkoivat 5 vrk normaalia myöhemmin ja olivat aika järkyttävät, kuten olen silloin kirjoittanut. Tuolloin tuntemuksiakin oli ollut jo pitkin viikkoa, joten jännä nähdä, alkaako vuoto nyt normaalisti vai meneekö samalla tavalla kuin Procrenin kanssa.
Olen jo suht sinut sumuttelun kanssa, vaikka eihän se todellakaan mitään kivaa ole. Aamuisin herään viimeistään klo 8, jolloin on sniffailun aika, ja sama toistuu iltaisin klo 20. Sain hyviä vinkkejä eräältä kohtalotoverilta ja enää lääkettä ei valu kurkkuun niin paljon kuin aluksi, vaikka kyllä sitä silti aina jonkin verran valuu. Eilen kysyin polin hoitajalta tästä ja hän vakuutti, ettei se mitään haittaa. Kaikilla sitä kuulemma valuu nieluun väkisinkin, mutta ei sillä ole vaikutuksen kannalta merkitystä. Oireita minulla ei juurikaan ole ollut. Pari kertaa on iskenyt hikinen olo ja välillä on ollut pikkuisen huonoa oloa, mutta en tiedä onko se johtunut Synarelasta vai kalorivajeesta. Procrenista oireet tulivat vasta n. viikon jälkeen pistoksesta, joten en vielä uskalla juhlia Synarelan oireettomuudesta. Toisaalta taas jos tulisi joitain selkeästi tunnistettavia sivuoireita, voisin olla varmempi siitä, että lääke toimii. Nyt voin oikeastaan vain arvailla. Mutta eihän kaikille välttämättä oireita tule. Nyt on menossa 6. sumuttelupäivä ja edessä niitä tällä annoksella on ainakin 16-19 (+ Puregonin kanssa jarruttelut), joten alkutaipaleella vasta...
Muoks... Juuri kun pääsin kirjoittamasta, että ei ole juuri oireita tullut Synarelasta niin johan iski aikamoinen pahoinvointi... Nyt sitä on kestänyt suunnilleen tunnin ja sellainen olo, että oksennus ei ole kaukana. Tämä nyt tuskin voi johtua mistään muusta kuin Synarelasta. Kun nyt ei koko päivää kestäisi, sillä pitäisi siivota ja mennä pihalle taas lumitöihin. Yöks. Pitäisi varmaan yrittää syödä jotain, jos se helpottaisi, mutta ei oikein tee mieli pistää suuhun yhtään mitään.
Sitten blogini varsinaiseen aiheeseen... Viime yönä heräilin usein järkyttävissä mahakivuissa, siis menkka-sellaisissa. Koko ajan on sellainen olo, että vuoto alkaa just eikä melkein. Nyt on kp 26 ja normikiertoni mukaan menkat alkaisivatkin tänään, huomenna tai ylihuomenna. Saa nähdä, miten Synarela vaikuttaa asiaan. Syksyn ICSI:ssähän minulla oli Synarelan sijaan käytössä Procren, ja tuolloin menkat alkoivat 5 vrk normaalia myöhemmin ja olivat aika järkyttävät, kuten olen silloin kirjoittanut. Tuolloin tuntemuksiakin oli ollut jo pitkin viikkoa, joten jännä nähdä, alkaako vuoto nyt normaalisti vai meneekö samalla tavalla kuin Procrenin kanssa.
Olen jo suht sinut sumuttelun kanssa, vaikka eihän se todellakaan mitään kivaa ole. Aamuisin herään viimeistään klo 8, jolloin on sniffailun aika, ja sama toistuu iltaisin klo 20. Sain hyviä vinkkejä eräältä kohtalotoverilta ja enää lääkettä ei valu kurkkuun niin paljon kuin aluksi, vaikka kyllä sitä silti aina jonkin verran valuu. Eilen kysyin polin hoitajalta tästä ja hän vakuutti, ettei se mitään haittaa. Kaikilla sitä kuulemma valuu nieluun väkisinkin, mutta ei sillä ole vaikutuksen kannalta merkitystä. Oireita minulla ei juurikaan ole ollut. Pari kertaa on iskenyt hikinen olo ja välillä on ollut pikkuisen huonoa oloa, mutta en tiedä onko se johtunut Synarelasta vai kalorivajeesta. Procrenista oireet tulivat vasta n. viikon jälkeen pistoksesta, joten en vielä uskalla juhlia Synarelan oireettomuudesta. Toisaalta taas jos tulisi joitain selkeästi tunnistettavia sivuoireita, voisin olla varmempi siitä, että lääke toimii. Nyt voin oikeastaan vain arvailla. Mutta eihän kaikille välttämättä oireita tule. Nyt on menossa 6. sumuttelupäivä ja edessä niitä tällä annoksella on ainakin 16-19 (+ Puregonin kanssa jarruttelut), joten alkutaipaleella vasta...
Muoks... Juuri kun pääsin kirjoittamasta, että ei ole juuri oireita tullut Synarelasta niin johan iski aikamoinen pahoinvointi... Nyt sitä on kestänyt suunnilleen tunnin ja sellainen olo, että oksennus ei ole kaukana. Tämä nyt tuskin voi johtua mistään muusta kuin Synarelasta. Kun nyt ei koko päivää kestäisi, sillä pitäisi siivota ja mennä pihalle taas lumitöihin. Yöks. Pitäisi varmaan yrittää syödä jotain, jos se helpottaisi, mutta ei oikein tee mieli pistää suuhun yhtään mitään.
torstai 12. tammikuuta 2012
Jäitä hattuun
Tulinpa juuri keskustelemasta polin terapeutin kanssa. Kotimatkalla piti alunperin mennä salille, mutta jätin menemättä. Lumitöitä on tiedossa ainakin yhden salikerran arvoisesti, mutta silti ajattelin aamulla meneväni ensin salille ja sitten lumitöihin. Saisinpahan kulutettua mahdollisimman paljon kaloreita! Onneksi minulle taottiin järkeä päähän, että ei näin! Tiedänhän minä sen itsekin, olen monta kertaa nähnyt ja kokenut, miten laihduttaminen menee kohdallani överiksi ja nyt tiedostan sen vaaran olemassaolon taas. Todisteena tämän viikon kalorivajeet: maanantaina -925 kcal, tiistaina -685 kcal ja eilen -643 kcal. En todellakaan aikonut noita tänne laittaa, mutta laitan nyt kuitenkin muistutukseksi, että liika on liikaa! Minä en halua tehdä hallaa tulevalle hoidolle enkä omalle jaksamiselle.
Keskustelimme siis tänään melko paljon laihduttamisesta ja siitä, miten painoasiat ovat hallinneet elämääni aina. Hoitaja sanoi, että nyt on se hetki, jolloin oikeasti pitäisi ottaa vähän rennommin eikä piiskata itseään henkisesti tai fyysisesti, koska muuten ei jaksa. Tiedänhän sen itsekin, hormonihoidot ovat rankkoja ja varsinkin hoidon loppuvaiheessa salillakäyntikin on kielletty. Ja siihen on kuitenkin aikaa enää vain muutama viikko ja hoitaja kehotti minua hienosäätämään suunnitelmaani painonpudotuksessa järkevämmälle tasolle. Olipa tosi hyvä, että juuri nyt menin sinne. Siis kyllähän se oma järkikin sanoo, että tuollaiset vajeet ovat epäterveellisiä, mutta minulla se halu laihtua ajaa joskus järjen edelle. On kuulemma hienoa, että haluan huolehtia itsestäni ja painostani, mutta jos se menee itsensä rankaisuksi (niinkuin minulla vähän on tapana...) ja siitä tulee pakko, kaikki hyvät asiat jäävät negatiivisten asioiden varjoon tässäkin asiassa.
Keskustelimme myös siitä, että jos hoito onnistuu ja tulen raskaaksi, joudun joka tapauksessa lopettamaan laihduttamisen ja se on minulle henkisesti ihan älyttömän iso asia. Siis tottakai haluan, että tulen raskaaksi, haluan sitä enemmän kuin mitään muuta ja jos se onnistuisi, pitäisin varmasti ykkösasiana vauvan hyvinvointia. Mutta kun painoasiat ja laihduttaminen ovat olleet elämässäni vuosia hyvin tärkeällä sijalla, sitä vaihdetta on aika vaikea alkaa säätää pienemmälle ihan yhtäkkiä. Siksikin olisi tärkeää nyt tässä vaiheessa sitä harjoitella. Vaikka pessimistinä minä tietysti heti ajattelin, että en minä uskalla tuollaisia edes ajatella etukäteen, kun en voi todellakaan tietää, saanko ikinä olla raskaana.
Haluan tehdä selväksi, että tämä ei todellakaan ole Kevyt-projektin vikaa, olisin tämän saman homman aloittanut ilman sitäkin. Jatkan siis edelleen projektissa ja jatkan laihduttamista, mutta maltillisemmin. Ja yritän pitää mielessä sen, että tässä vaiheessa hoitoa ei painonpudotus ole se tärkein asia, vaan oma hyvinvointi ja se, että ei vaan itse omalla toiminnallaan sabotoi hoidon onnistumismahdollisuuksia. Tällä hetkellä tuleva hoito on ykkössijalla ja kaikki muu tulee perässä.
Olkoon tässä siis varoittava esimerkki myös muille laihduttajille. Yritetään pitää homma järkevänä ja omaa kehoa, mieltä ja jaksamista kuunnellen. Ja ollaan armollisia itsellemme! Minulle tuo kaikki vaan on jotenkin niin vaikeaa. Mutta nyt täytyy tsempata tässä asiassa!
Keskustelimme siis tänään melko paljon laihduttamisesta ja siitä, miten painoasiat ovat hallinneet elämääni aina. Hoitaja sanoi, että nyt on se hetki, jolloin oikeasti pitäisi ottaa vähän rennommin eikä piiskata itseään henkisesti tai fyysisesti, koska muuten ei jaksa. Tiedänhän sen itsekin, hormonihoidot ovat rankkoja ja varsinkin hoidon loppuvaiheessa salillakäyntikin on kielletty. Ja siihen on kuitenkin aikaa enää vain muutama viikko ja hoitaja kehotti minua hienosäätämään suunnitelmaani painonpudotuksessa järkevämmälle tasolle. Olipa tosi hyvä, että juuri nyt menin sinne. Siis kyllähän se oma järkikin sanoo, että tuollaiset vajeet ovat epäterveellisiä, mutta minulla se halu laihtua ajaa joskus järjen edelle. On kuulemma hienoa, että haluan huolehtia itsestäni ja painostani, mutta jos se menee itsensä rankaisuksi (niinkuin minulla vähän on tapana...) ja siitä tulee pakko, kaikki hyvät asiat jäävät negatiivisten asioiden varjoon tässäkin asiassa.
Keskustelimme myös siitä, että jos hoito onnistuu ja tulen raskaaksi, joudun joka tapauksessa lopettamaan laihduttamisen ja se on minulle henkisesti ihan älyttömän iso asia. Siis tottakai haluan, että tulen raskaaksi, haluan sitä enemmän kuin mitään muuta ja jos se onnistuisi, pitäisin varmasti ykkösasiana vauvan hyvinvointia. Mutta kun painoasiat ja laihduttaminen ovat olleet elämässäni vuosia hyvin tärkeällä sijalla, sitä vaihdetta on aika vaikea alkaa säätää pienemmälle ihan yhtäkkiä. Siksikin olisi tärkeää nyt tässä vaiheessa sitä harjoitella. Vaikka pessimistinä minä tietysti heti ajattelin, että en minä uskalla tuollaisia edes ajatella etukäteen, kun en voi todellakaan tietää, saanko ikinä olla raskaana.
Haluan tehdä selväksi, että tämä ei todellakaan ole Kevyt-projektin vikaa, olisin tämän saman homman aloittanut ilman sitäkin. Jatkan siis edelleen projektissa ja jatkan laihduttamista, mutta maltillisemmin. Ja yritän pitää mielessä sen, että tässä vaiheessa hoitoa ei painonpudotus ole se tärkein asia, vaan oma hyvinvointi ja se, että ei vaan itse omalla toiminnallaan sabotoi hoidon onnistumismahdollisuuksia. Tällä hetkellä tuleva hoito on ykkössijalla ja kaikki muu tulee perässä.
Olkoon tässä siis varoittava esimerkki myös muille laihduttajille. Yritetään pitää homma järkevänä ja omaa kehoa, mieltä ja jaksamista kuunnellen. Ja ollaan armollisia itsellemme! Minulle tuo kaikki vaan on jotenkin niin vaikeaa. Mutta nyt täytyy tsempata tässä asiassa!
keskiviikko 11. tammikuuta 2012
Haastetta ja texmex-keittoa
Junna heitti mukavan haasteen Kevyt-projektilaisille: Toivoisin että jokainen voisi tehdä itselleen jonkin ihanan jutun tällä viikolla (tai miksei joka päivä). Tartuin haasteeseen tilaamalla itselleni ajan kampaajalle. Se tuleekin tarpeeseen, sillä tyvikasvu alkaa olla karmea ja latvatkin kaipaavat vähän saksimista. En ole saanut aikaiseksi varata aikaa, kun kyllähän se tuntuu kukkarossa varsinkin nyt kun en ole töissä. Mutta onpahan jotain ihanaa, mitä odottaa! Menen kylläkin vasta 23.1., joten tuo ei toteudu vielä tällä viikolla, mutta on kuitenki varattu. :)
Tein valmiiksi tälle illalle texmex-keiton, joka on minun ja mieheni yksi suosikeista. Varsinkin talvella pakkasaikaan se on tosi ihanaa ja lämmittää vatsaa mukavasti. Mieheni on vannoutunut chilin ystävä, joten itse lisään keittoon myös vähän chilijauhetta. Jaan nyt reseptin muillekin, jos joku vaikka innostuisi kokeilemaan. En muista, mistä olen reseptin ottanut, jostain lehdestä varmaan joskus. Olen vain ainesosat laittanut Kalorilaskurin resepteihin ja nuo työvaiheet taitavat olla omiani, mutta hyvää on aina tullut! :) Tässä keitossa on energiaa 79 kcal/ 100 g ja siitä riittää kyllä kaksihenkiselle perheelle syötävää 2-3 päivälle. Tykkään lisätä myös smetanaa keiton päälle, mutta sen kaloreita ei ole laskettu mukaan tuohon keittoon. Namnam!
Texmex-keitto
150 g ruskeita, kuivattuja papuja (Go Green)
1 vihreä paprika
1 punainen paprika
1 sipuli
3 kpl valkosipulinkynsiä
1 kpl Fond du Chef Beef
400 g naudan jauhelihaa (Atria)
2 tl paprikajauhetta
1 tl jeeraa (eli juustokuminaa)
1 tlk chilillä maustettua tomaattimurskaa (370 g, Rainbow)
200 g pakastemaissia (Rainbow)
700 g (7 dl) vettä
halutessasi ripaus chilijauhetta
annoksen päälle halutessasi nokare smetanaa
Valmista pavut pakkauksen ohjeen mukaan, eli liota papuja yön yli vedessä. Keitä n. 1,5 tuntia vedessä seuraavana päivänä.
Pilko paprikat ja sipulit. Mittaa vesi kattilaan ja laita kiehumaan. Ruskista jauheliha, lisää joukkoon loppuvaiheessa sipulit, paprikajauhe ja jeera. Lisää paprikat kiehuvaan veteen ja anna pehmetä n. 10 min. Lisää joukkoon jauheliha-sipuliseos, Fond du Chef Beef, ja tomaattimurska. Anna kiehua hetken miedolla lämmöllä. Lisää pavut ja maissi sekä halutessasi ripaus chiliä. Anna hautua n. 10 minuutin ajan. Lisää pehmeyttä saat keittoon lisäämällä lautaselle smetana-nokareen.
Tein valmiiksi tälle illalle texmex-keiton, joka on minun ja mieheni yksi suosikeista. Varsinkin talvella pakkasaikaan se on tosi ihanaa ja lämmittää vatsaa mukavasti. Mieheni on vannoutunut chilin ystävä, joten itse lisään keittoon myös vähän chilijauhetta. Jaan nyt reseptin muillekin, jos joku vaikka innostuisi kokeilemaan. En muista, mistä olen reseptin ottanut, jostain lehdestä varmaan joskus. Olen vain ainesosat laittanut Kalorilaskurin resepteihin ja nuo työvaiheet taitavat olla omiani, mutta hyvää on aina tullut! :) Tässä keitossa on energiaa 79 kcal/ 100 g ja siitä riittää kyllä kaksihenkiselle perheelle syötävää 2-3 päivälle. Tykkään lisätä myös smetanaa keiton päälle, mutta sen kaloreita ei ole laskettu mukaan tuohon keittoon. Namnam!
Texmex-keitto
150 g ruskeita, kuivattuja papuja (Go Green)
1 vihreä paprika
1 punainen paprika
1 sipuli
3 kpl valkosipulinkynsiä
1 kpl Fond du Chef Beef
400 g naudan jauhelihaa (Atria)
2 tl paprikajauhetta
1 tl jeeraa (eli juustokuminaa)
1 tlk chilillä maustettua tomaattimurskaa (370 g, Rainbow)
200 g pakastemaissia (Rainbow)
700 g (7 dl) vettä
halutessasi ripaus chilijauhetta
annoksen päälle halutessasi nokare smetanaa
Valmista pavut pakkauksen ohjeen mukaan, eli liota papuja yön yli vedessä. Keitä n. 1,5 tuntia vedessä seuraavana päivänä.
Pilko paprikat ja sipulit. Mittaa vesi kattilaan ja laita kiehumaan. Ruskista jauheliha, lisää joukkoon loppuvaiheessa sipulit, paprikajauhe ja jeera. Lisää paprikat kiehuvaan veteen ja anna pehmetä n. 10 min. Lisää joukkoon jauheliha-sipuliseos, Fond du Chef Beef, ja tomaattimurska. Anna kiehua hetken miedolla lämmöllä. Lisää pavut ja maissi sekä halutessasi ripaus chiliä. Anna hautua n. 10 minuutin ajan. Lisää pehmeyttä saat keittoon lisäämällä lautaselle smetana-nokareen.
tiistai 10. tammikuuta 2012
Synarelasta ja motivaatio-ongelmasta
Synarelaa sumuttelen nyt kolmatta päivää eikä oireita taida vielä olla. Toivottavasti asiainlaita pysyykin näin. Paitsi aina suihkeiden jälkeen alkaa armoton nenänkutina ja joudun tosissani tekemään töitä, etten aivastaisi! Tuskaa. Lisäksi ainetta valuu aina kurkkuun, hyi että on pahaa! Mietinkin, että haittaako se nesteen valuminen, meneekö sitä sitten hukkaan ja lääke menettää tehoaan? Imeytyykö se sieltä kurkustakin vai meneekö ihan hukkaan? Tätä pitääkin muistaa kysyä torstaina, kun menen polille (terapeutti)hoitajan kanssa keskustelemaan. Eilen kyllä salilla hikosin kuin pieni sika, mutta se nyt saattoi johtua ihan vain treenistäkin.
Minulla on motivaatio-ongelma. Nyt pitäisi opiskella, mutta minä en vain jaksa keskittyä. Teen mieluummin kaikkea muuta: hääräilen kotona, roikun netissä, keksin vaikka mitä pientäkin muuta asiaa, ettei tarvitsisi alkaa lukea tai kirjoittaa "casea". Mutta kohta on taas se tilanne, että on niin pakko, jotta iskee hirveä stressi ja sitten ihan paniikissa luen ja kirjoitan ja puuh. Kun työt loppuivat, kotona päivät pitkät oleilu saa ajatukset usein hiipimään lapsettomuusasioihin ja varsinkin tulevaan hoitoon, ja keskittyminen johonkin tylsään opiskelukirjaan on aivan mahdotonta. Minun elämässäni vain on nyt yksi asia, joka hallitsee koko elämää.
Kevyt-projekti on ollut tosi kiva siinä mielessä, että siitä olen saanut muutakin ajateltavaa. Mutta kun se on sellaista omaa itseä koskevaa asiaa ja yhteisöllistä ja toiminnallista, on siihen helpompi keskittyä. Opiskelu (ja varsinkin keskittyminen lukemiseen) on nyt juuri sellaista toimintaa, johon en vain jaksa motivoitua, kun ajatukset lähtevät heti harhapoluille. Ja sitten on huono omatunto ja ahdistus siitä, kun asiat eivät etene. Tiedän, tiedän, eihän tässä ole kyse kuin siitä, että pitää ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa toimia. Eikä mitään muttia. Mutta silti mutta!
Minulla on motivaatio-ongelma. Nyt pitäisi opiskella, mutta minä en vain jaksa keskittyä. Teen mieluummin kaikkea muuta: hääräilen kotona, roikun netissä, keksin vaikka mitä pientäkin muuta asiaa, ettei tarvitsisi alkaa lukea tai kirjoittaa "casea". Mutta kohta on taas se tilanne, että on niin pakko, jotta iskee hirveä stressi ja sitten ihan paniikissa luen ja kirjoitan ja puuh. Kun työt loppuivat, kotona päivät pitkät oleilu saa ajatukset usein hiipimään lapsettomuusasioihin ja varsinkin tulevaan hoitoon, ja keskittyminen johonkin tylsään opiskelukirjaan on aivan mahdotonta. Minun elämässäni vain on nyt yksi asia, joka hallitsee koko elämää.
Kevyt-projekti on ollut tosi kiva siinä mielessä, että siitä olen saanut muutakin ajateltavaa. Mutta kun se on sellaista omaa itseä koskevaa asiaa ja yhteisöllistä ja toiminnallista, on siihen helpompi keskittyä. Opiskelu (ja varsinkin keskittyminen lukemiseen) on nyt juuri sellaista toimintaa, johon en vain jaksa motivoitua, kun ajatukset lähtevät heti harhapoluille. Ja sitten on huono omatunto ja ahdistus siitä, kun asiat eivät etene. Tiedän, tiedän, eihän tässä ole kyse kuin siitä, että pitää ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa toimia. Eikä mitään muttia. Mutta silti mutta!
maanantai 9. tammikuuta 2012
Kevyt-viikko 1
En eilen ehtinyt laittaa mitään yhteenvetoa menneestä viikosta, joten teen sen nyt. Projekti ei alkanut niinkuin olisin halunnut, vaan syömiset menivät vielä ihan yli eikä liikuntaakaan tullut tarpeeksi:
Ma: Kävelylenkki 1 h 12 min
Ti: Cross trainer 20 min. + kuntosali 1 h
To: Juoksumatto (kävely + hölkkä) 51 min.
Yhteensä: 3 h 21 min.
Liikunnalla kulutetut kalorit (Kalorilaskuri on vähentänyt loppusummasta peruskulutuksen): 1081 kcal
Aloituspainon mittasin siis perjantaina ja tämän viikon perjantaina sitten laitan ensimmäisen muutoksen, jos mitään nyt tapahtuu. Viime viikon maanantaista paino oli pudonnut kuitenkin perjantaihin mennessä 2 kg, mutta tätä en vielä laske mukaan, koska kyse on ollut väliaikaisesta turvotuksesta. Toivottavasti nyt tämän viikon aikana putoaa lisää... BMI on tällä hetkellä 29. Varsinaista painoa en aio paljastaa, mutta voi tuosta BMI:stakin jo jotain päätellä. Tavoitteena olisi joskus se <25, mutta ei taida olla mahkuja siihen vielä tämän projektin tiimoilta. Alimmillaan syksyllä BMI pyöri 27,5 paikkeilla. Sekin olisi jo hyvä.
Olen seuraillut muidenkin projektilaisten blogeja ja aika monelle on tuntunut ensimmäinen viikko olleen vähän pettymys. Mutta nyt on uusi viikko ja tästä on suunta ylöspäin, eikös niin! Tai siis puntarilla alaspäin tietenkin :D. Tosi kiva, kun postaukseni lisäravinteista on herättänyt keskustelua ja mielipiteitä. Lisää vinkkejä vaan kehiin! Kommenteissa oli myös puhetta siitä, mitä voisi yhdistää raejuuston ja rahkan kanssa. Itse olisin hyvin kiinnostunut kaikista vinkeistä, mitä noihin voisi yhdistää, etteivät ala maistua puulta, jos niitä kuitenkin melkein joka päivä jossain muodossa meinaisi nauttia. Eli jos jollain tätä lukevalla on hyväksi havaittuja raejuusto- tai rahkareseptejä, niin tähän voisi mielellään niitä laittaa, kiitos!
Tänään siis aloitan vähän niinkuin uudestaan ja toivon viikolle parempaa menestystä. Ruuaksi aion tehdä kanakeittoa ja iltapäivällä suuntaan kohti salia. Jospa se siitä...
Ma: Kävelylenkki 1 h 12 min
Ti: Cross trainer 20 min. + kuntosali 1 h
To: Juoksumatto (kävely + hölkkä) 51 min.
Yhteensä: 3 h 21 min.
Liikunnalla kulutetut kalorit (Kalorilaskuri on vähentänyt loppusummasta peruskulutuksen): 1081 kcal
Aloituspainon mittasin siis perjantaina ja tämän viikon perjantaina sitten laitan ensimmäisen muutoksen, jos mitään nyt tapahtuu. Viime viikon maanantaista paino oli pudonnut kuitenkin perjantaihin mennessä 2 kg, mutta tätä en vielä laske mukaan, koska kyse on ollut väliaikaisesta turvotuksesta. Toivottavasti nyt tämän viikon aikana putoaa lisää... BMI on tällä hetkellä 29. Varsinaista painoa en aio paljastaa, mutta voi tuosta BMI:stakin jo jotain päätellä. Tavoitteena olisi joskus se <25, mutta ei taida olla mahkuja siihen vielä tämän projektin tiimoilta. Alimmillaan syksyllä BMI pyöri 27,5 paikkeilla. Sekin olisi jo hyvä.
Olen seuraillut muidenkin projektilaisten blogeja ja aika monelle on tuntunut ensimmäinen viikko olleen vähän pettymys. Mutta nyt on uusi viikko ja tästä on suunta ylöspäin, eikös niin! Tai siis puntarilla alaspäin tietenkin :D. Tosi kiva, kun postaukseni lisäravinteista on herättänyt keskustelua ja mielipiteitä. Lisää vinkkejä vaan kehiin! Kommenteissa oli myös puhetta siitä, mitä voisi yhdistää raejuuston ja rahkan kanssa. Itse olisin hyvin kiinnostunut kaikista vinkeistä, mitä noihin voisi yhdistää, etteivät ala maistua puulta, jos niitä kuitenkin melkein joka päivä jossain muodossa meinaisi nauttia. Eli jos jollain tätä lukevalla on hyväksi havaittuja raejuusto- tai rahkareseptejä, niin tähän voisi mielellään niitä laittaa, kiitos!
Tänään siis aloitan vähän niinkuin uudestaan ja toivon viikolle parempaa menestystä. Ruuaksi aion tehdä kanakeittoa ja iltapäivällä suuntaan kohti salia. Jospa se siitä...
torstai 5. tammikuuta 2012
Synnintunnustus ja mielipidekyselyä
Ok, pakko taas tulla narisemaan tänne. Näin viime yönä unta, että menin vaa'alle ja se näytti 100,2 kg ja olin pyörtyä kauhusta. Sitten näin unta, että aloitin Synarelan ja jotenkin sain sen pullon suihkuamaan niin, että koko pullon sisältö levisi pitkin seiniä. Joten ei ole vaikea päätellä, mitkä asiat ahdistavat.
Eilinen ahdistuspäivä meni lopulta siihen, että söin 136 g suklaata. Se oli sellainen suklaakirjain (etunimeni ensimmäinen kirjain), jonka sain siskoltani jouluna. Olin jo unohtanut sen olemassaolon kun tiistaina juustoillassa se muistui mieleen. No, nyt sitä ei enää ole. Olen lohtusyöjä. Ja varsinkin lohtu-suklaansyöjä. Lisäksi söin pikkuleipiä ja join latte macchiaton. No, ei tuo viimeinen ole niin paha, mutta edelliset. Tämä Kevyt-proekti on alkanut minulla erittäin huonosti syömisten suhteen siis. Pelottaa mennä huomenaamulla vaa'alle. Onneksi sentään olen liikkunut: maanantaina kävin kävelylenkillä, tiistaina salilla ja tänään juoksumatolla.
Huhhuh, että otti juoksumatto koville, aerobinen kuntoni on kyllä romahtanut syksystä. Hölkkäsin ja kävelin vuoronperään 50 minuuttia, onneksi siitä sentään sitä hölkkää oli suurin osa. Kävelyn ja hölkän vaihteluväli oli 6-9 km/h. Kaloreita kului 513. Syke nousi pahimmillaan 170 bpm. Että joo, on kunto tosiaan alentunut. Mutta tänään on huomattavasti parempi päivä henkisesti kuin eilen, jolloin olin vain kotona koko päivän lukuunottamatta kaupassakäyntiä. Tämä ruho kaipaa liikettä ihan selvästi!
Olisi kysyttävää muilta projektilaisilta: käytättekö te / mitä mieltä olette lisäravinteista? Minä olen "kuntosaliurani" aikana käyttänyt proteiinipatukoita, palautus- ja proteiinijuomia ja nyt on käytössä proteiinijauhe. Käytän Fastin Hera 80 -heraproteiinia. Makuina oli ensimmäisellä kerralla suklaa, sitten minttusuklaa ja nyt viimeksi ostin vaihteeksi vaniljaa.
Tässä Hobbyhallin kuvassa taitaa olla minttusuklaa. Sekoitan jauheen aina veteen, jotkut käyttävät sitä maidossa ja toiset kehuvat sen sopivan myös rahkaan sekoitettuna, vähän niinkuin jälkkärinä. Itse pidin minttusuklaasta ja ei tämä vaniljakaan paha ole. Käytän tuota sekoitusta palautusjuomana heti treenin jälkeen ennenkuin saan jotain kunnollista syötävää. Toimii myös hyvänä proteiinilisänä, koska ruokavaliossani olisi muuten petrattavaa sen kanssa. Proteiinipatukat taas toimivat hyvin suklaanhimoon ja ovat varmasti parempi vaihtoehto kuin oikea suklaapatukka. Minun suosikkejani ovat Leaderin Protein Delight -patukat, koska ne vaan ovat minusta lähempänä oikeaa suklaapatukkaa maultaan kuin moni muu.
Kuva täältä. Ja minä en todellakaan halua ketään kehottaa käyttämään näitä lisäravinteita, halusin vain kertoa omat suosikkini. En minä tiedä, onko noista oikeasti mitään hyötyä vai onko kaikki vain lumetta, mutta itse olen ollut ihan tyytyväinen. Ja nuo kaikki ovat melko makeita, kyllä ne auttavat myös makeanhimon hillitsemisessä. Mieluummin siis noita kuin karkkipussi tai suklaalevy! Pitää taas vain itsekin se muistaa jatkossa...
Eilinen ahdistuspäivä meni lopulta siihen, että söin 136 g suklaata. Se oli sellainen suklaakirjain (etunimeni ensimmäinen kirjain), jonka sain siskoltani jouluna. Olin jo unohtanut sen olemassaolon kun tiistaina juustoillassa se muistui mieleen. No, nyt sitä ei enää ole. Olen lohtusyöjä. Ja varsinkin lohtu-suklaansyöjä. Lisäksi söin pikkuleipiä ja join latte macchiaton. No, ei tuo viimeinen ole niin paha, mutta edelliset. Tämä Kevyt-proekti on alkanut minulla erittäin huonosti syömisten suhteen siis. Pelottaa mennä huomenaamulla vaa'alle. Onneksi sentään olen liikkunut: maanantaina kävin kävelylenkillä, tiistaina salilla ja tänään juoksumatolla.
Huhhuh, että otti juoksumatto koville, aerobinen kuntoni on kyllä romahtanut syksystä. Hölkkäsin ja kävelin vuoronperään 50 minuuttia, onneksi siitä sentään sitä hölkkää oli suurin osa. Kävelyn ja hölkän vaihteluväli oli 6-9 km/h. Kaloreita kului 513. Syke nousi pahimmillaan 170 bpm. Että joo, on kunto tosiaan alentunut. Mutta tänään on huomattavasti parempi päivä henkisesti kuin eilen, jolloin olin vain kotona koko päivän lukuunottamatta kaupassakäyntiä. Tämä ruho kaipaa liikettä ihan selvästi!
Olisi kysyttävää muilta projektilaisilta: käytättekö te / mitä mieltä olette lisäravinteista? Minä olen "kuntosaliurani" aikana käyttänyt proteiinipatukoita, palautus- ja proteiinijuomia ja nyt on käytössä proteiinijauhe. Käytän Fastin Hera 80 -heraproteiinia. Makuina oli ensimmäisellä kerralla suklaa, sitten minttusuklaa ja nyt viimeksi ostin vaihteeksi vaniljaa.
keskiviikko 4. tammikuuta 2012
Melancholy
Minua jännittää jo, mitä tulevat viikot tuovat mukanaan. Aloitan Synarelan sunnuntaina ja sitä suihkinkin sitten sen kolmisen viikkoa. Pelonsekaisella jännityksellä odotan 2. ICSI:n lopputulosta. Ennen ensimmäistä ICSIä toki jännitti myös, mutta silloin ei oikeastaan tiennyt mitä odottaa ja kaikki tuntui mahdolliselta. Ja sitten kun se meni níinkuin meni, nyt se jännitys on melkoisen negatiivissävytteistä. Hirveä pelko, että taas käy samalla tavalla. Tai huonommin eikä saada yhtään alkiota.
Välikierrot ovat menneet ilman minkäänlaisia oirebongailuja tai jännityksiä, että joko nyt tärppää. Olenkin jo aiemmin kirjoittanut siitä, miten erilaista on ollut hoitojen alettua, kun ei todellakaan enää ole mitään odotuksia, että raskaaksi tulisin normaalilla tavalla. En ole laskenut päiviä tai bongaillut ovisoireita saatika testannut sitä. Tosin ovulaationi on sen verran kivulias, että ei se ole mennyt ohi ilman tuntemuksia, mutta muuten en ole huomioinut koko asiaa. Mitä hyötyä siitä on, kun raskaus ei ole mahdollinen, vaikka kuinka ovuloisin? Kuten ehkä voitte huomata, mielialani on melko alakuloinen. Mutta kun en minä jaksa yrittää väkisin uskoa ja toivoa, kun se vie vaan turhaan voimia ja sitten taas pettyy. Onneksi pääsen taas ensi viikolla polille hoitajan juttusille. Nyt tunnen olevani hirveän yksin tämän asian kanssa. Enkä minä osaa enkä jaksa nyt edes selittää, miltä minusta tuntuu, kun ei sitä kukaan voi oikeasti ymmärtää. Jostain silti pitäisi yrittää kaivaa positiivista asennetta, että jaksan viedä läpi epäilemättä raskaan hoitorumban. Harteilla tuntuu taas olevan liian painava taakka, jota toivottavasti saan ensi viikolla kevennettyä siellä hoitajan luona.
Alakuloani lisää vielä kertyneet kilot loppuvuodesta. Olen pistänyt merkille, että usein lihon syksyisin ja laihdun keväisin. Toivottavasti nyt tänäkin keväänä laihdun. Kevyt-projekti sai eilen takapakkia, kun meillä oli juustoiltamat perheen kanssa ja voitte uskoa, että tuli syötyä ja turvotus ei ainakaan ole helpottanut! Onneksi kävin kuitenkin jo heti maanantaina kävelylenkillä ja eilen kävin tekemässä salitreenin. Siitä johtuen kroppani on nyt niin kipeä (oli pitkä salitauko), että taitaa tältä päivältä jäädä treenit tekemättä. Saankohan liikuntatavoitettani täyteen tällä viikolla..?
Välikierrot ovat menneet ilman minkäänlaisia oirebongailuja tai jännityksiä, että joko nyt tärppää. Olenkin jo aiemmin kirjoittanut siitä, miten erilaista on ollut hoitojen alettua, kun ei todellakaan enää ole mitään odotuksia, että raskaaksi tulisin normaalilla tavalla. En ole laskenut päiviä tai bongaillut ovisoireita saatika testannut sitä. Tosin ovulaationi on sen verran kivulias, että ei se ole mennyt ohi ilman tuntemuksia, mutta muuten en ole huomioinut koko asiaa. Mitä hyötyä siitä on, kun raskaus ei ole mahdollinen, vaikka kuinka ovuloisin? Kuten ehkä voitte huomata, mielialani on melko alakuloinen. Mutta kun en minä jaksa yrittää väkisin uskoa ja toivoa, kun se vie vaan turhaan voimia ja sitten taas pettyy. Onneksi pääsen taas ensi viikolla polille hoitajan juttusille. Nyt tunnen olevani hirveän yksin tämän asian kanssa. Enkä minä osaa enkä jaksa nyt edes selittää, miltä minusta tuntuu, kun ei sitä kukaan voi oikeasti ymmärtää. Jostain silti pitäisi yrittää kaivaa positiivista asennetta, että jaksan viedä läpi epäilemättä raskaan hoitorumban. Harteilla tuntuu taas olevan liian painava taakka, jota toivottavasti saan ensi viikolla kevennettyä siellä hoitajan luona.
Alakuloani lisää vielä kertyneet kilot loppuvuodesta. Olen pistänyt merkille, että usein lihon syksyisin ja laihdun keväisin. Toivottavasti nyt tänäkin keväänä laihdun. Kevyt-projekti sai eilen takapakkia, kun meillä oli juustoiltamat perheen kanssa ja voitte uskoa, että tuli syötyä ja turvotus ei ainakaan ole helpottanut! Onneksi kävin kuitenkin jo heti maanantaina kävelylenkillä ja eilen kävin tekemässä salitreenin. Siitä johtuen kroppani on nyt niin kipeä (oli pitkä salitauko), että taitaa tältä päivältä jäädä treenit tekemättä. Saankohan liikuntatavoitettani täyteen tällä viikolla..?
maanantai 2. tammikuuta 2012
Kevyempää oloa etsimässä
Noniin, tästä päivästä alkaa minullakin Kevyt-projekti, josta jo vähän viime viikolla kirjoitin. Projekti päättyy 31.3. Ajattelin viralliseksi punnituspäiväksi aina perjantain, eli nyt tulevana perjantaina olisi ensimmäinen punnitus. Joulun aikaan minulle on tullut lisäkiloja muutama, mutta ainakin toivon, että ne sulaisivat nopeasti pois, koska ainakin osa niistä on ihan puhtaasti turvotusta. Vaaka näytti tänä aamuna hirveää lukemaa, mutta toivon todella, että siitä lähtee pois ennen perjantaita ainakin jotain, mikä todistaisi tämän turvotus-teorian. Olo on ihan kamala, vaatteet puristavat ja jotenkin ahdistaa. <- Erittäin hyviä syitä aloittaa keventäminen.
Syöminen:
Kiloja on viime aikoina tullut puhtaasti liiasta syömisestä ja siitä, etten ole liikuntaa harrastanut ollenkaan (noin kuukauteen). Lisäksi olen joulukuun aikana nauttinut enemmän alkoholiakin kuin mitä yleensä. Syömiset nyt kuriin, liikuntaa kehiin ja alkoholi pois, kyllä tuolla reseptillä jo jotain pitäisi tapahtua. Viime keväänä laihdutin 10 kg aika pitkälti tuolla konseptilla. Avukseni otan taas Kalorilaskurin, jonka avulla on helppo pitää kirjaa syömisistä ja liikkumisista ja laskea oikea kalorimäärä jokaiselle päivälle. Vajetta ajattelin nyt ensimmäisellä viikolla pitää -450 kcal ja jos paino alkaa pudota, pienennän vajetta. Tosin heti huomenna on edessä päivä, jolloin kalorit menevät yli, sillä meillä on tiedossa perheeni kanssa juustoilta, joten tietäähän sen, että kaloreita kertyy... Mutta yritän tasapainottaa tuon sitten syömällä muina päivinä vähemmän, viikon kokonaissaldo ratkaisee eikä niinkään yksittäiset päivät.
Liikunta:
Liikunnan viikoittaiseksi vähimmäismääräksi asetan 4 krt /vko. Tavoitteenani on tehdä 2 x lihaskunto- ja 2 x aerobinen harjoittelu viikossa. Lihaskunto tarkoittaa kuntosalitreeniä ja aerobinen crosstraineria, juoksumattoa ja/tai kuntopyörää. Mielellään liikuntakertoja saisi tulla enemmänkin, mutta vähintään tuo pitää tehdä joka viikko. Salitreenin voin joskus korvata esimerkiksi bodypumpilla tai jollain lihaskuntojumpalla. Aerobinen treeni taas saattaa joskus hoitua jollain vauhdikkaalla jumpalla, jos saan itseni sellaiselle tunnille hilattua. Jonkin verran olisi tarkoitus myös kävelylenkeillä käydä. Jos joudun tekemään lumityöt, ne korvaavat liikuntakerran, jos tekemiseen menee yli tunti (yleensä menee n. 1,5 - 2 h, jos lunta on tullut kunnolla). Jokaisella liikuntakerralla pidän sykemittaria, jotta saan tietooni kuluttamani kalorit.
Hoidon ja Kevyt-projektin yhdistäminen:
Poikkeuksen saattaa tehdä alkavan hoidon vaihe, kun munasoluja kasvatellaan ja tietenkään heti punktion jälkeen ei saa mennä salille. Jos vähänkin tuntuu Puregoninkin alettua, että ei ole hyvä mennä salille, jään hyvällä omallatunnolla (?) kotiin, sillä en missään nimessä halua vaarantaa hoitoa tai omaa terveyttäni. Toinen haastava paikka on sitten silloin, jos päästään alkionsiirtoon. Silloin sen jälkeen saattaa henkinen hyvinvointini vaatia lepoa. Ainakin viimeksi minulla vain oli koko ajan sellainen olo, että en uskalla mennä salille riuhtomaan ja mielenrauhani vuoksi jätin menemättä. Tästä en ota vielä pulttia näin etukäteen, eihän sitä tiedä, mikä tilanne on seuraavalla kerralla, jos siirtoon edes päästään. Kuitenkin, vaikka todellakin haluan laihtua, hoidon onnistuminen ja oma hyvinvointi on sitäkin tärkeämpää.
Tästä se alkaa. Kovasti tsemppiä kaikille projektiin osallistuville! :)
Syöminen:
Kiloja on viime aikoina tullut puhtaasti liiasta syömisestä ja siitä, etten ole liikuntaa harrastanut ollenkaan (noin kuukauteen). Lisäksi olen joulukuun aikana nauttinut enemmän alkoholiakin kuin mitä yleensä. Syömiset nyt kuriin, liikuntaa kehiin ja alkoholi pois, kyllä tuolla reseptillä jo jotain pitäisi tapahtua. Viime keväänä laihdutin 10 kg aika pitkälti tuolla konseptilla. Avukseni otan taas Kalorilaskurin, jonka avulla on helppo pitää kirjaa syömisistä ja liikkumisista ja laskea oikea kalorimäärä jokaiselle päivälle. Vajetta ajattelin nyt ensimmäisellä viikolla pitää -450 kcal ja jos paino alkaa pudota, pienennän vajetta. Tosin heti huomenna on edessä päivä, jolloin kalorit menevät yli, sillä meillä on tiedossa perheeni kanssa juustoilta, joten tietäähän sen, että kaloreita kertyy... Mutta yritän tasapainottaa tuon sitten syömällä muina päivinä vähemmän, viikon kokonaissaldo ratkaisee eikä niinkään yksittäiset päivät.
Liikunta:
Liikunnan viikoittaiseksi vähimmäismääräksi asetan 4 krt /vko. Tavoitteenani on tehdä 2 x lihaskunto- ja 2 x aerobinen harjoittelu viikossa. Lihaskunto tarkoittaa kuntosalitreeniä ja aerobinen crosstraineria, juoksumattoa ja/tai kuntopyörää. Mielellään liikuntakertoja saisi tulla enemmänkin, mutta vähintään tuo pitää tehdä joka viikko. Salitreenin voin joskus korvata esimerkiksi bodypumpilla tai jollain lihaskuntojumpalla. Aerobinen treeni taas saattaa joskus hoitua jollain vauhdikkaalla jumpalla, jos saan itseni sellaiselle tunnille hilattua. Jonkin verran olisi tarkoitus myös kävelylenkeillä käydä. Jos joudun tekemään lumityöt, ne korvaavat liikuntakerran, jos tekemiseen menee yli tunti (yleensä menee n. 1,5 - 2 h, jos lunta on tullut kunnolla). Jokaisella liikuntakerralla pidän sykemittaria, jotta saan tietooni kuluttamani kalorit.
Hoidon ja Kevyt-projektin yhdistäminen:
Poikkeuksen saattaa tehdä alkavan hoidon vaihe, kun munasoluja kasvatellaan ja tietenkään heti punktion jälkeen ei saa mennä salille. Jos vähänkin tuntuu Puregoninkin alettua, että ei ole hyvä mennä salille, jään hyvällä omallatunnolla (?) kotiin, sillä en missään nimessä halua vaarantaa hoitoa tai omaa terveyttäni. Toinen haastava paikka on sitten silloin, jos päästään alkionsiirtoon. Silloin sen jälkeen saattaa henkinen hyvinvointini vaatia lepoa. Ainakin viimeksi minulla vain oli koko ajan sellainen olo, että en uskalla mennä salille riuhtomaan ja mielenrauhani vuoksi jätin menemättä. Tästä en ota vielä pulttia näin etukäteen, eihän sitä tiedä, mikä tilanne on seuraavalla kerralla, jos siirtoon edes päästään. Kuitenkin, vaikka todellakin haluan laihtua, hoidon onnistuminen ja oma hyvinvointi on sitäkin tärkeämpää.
Tästä se alkaa. Kovasti tsemppiä kaikille projektiin osallistuville! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)