Jäitä hattuun

Tulinpa juuri keskustelemasta polin terapeutin kanssa. Kotimatkalla piti alunperin mennä salille, mutta jätin menemättä. Lumitöitä on tiedossa ainakin yhden salikerran arvoisesti, mutta silti ajattelin aamulla meneväni ensin salille ja sitten lumitöihin. Saisinpahan kulutettua mahdollisimman paljon kaloreita! Onneksi minulle taottiin järkeä päähän, että ei näin! Tiedänhän minä sen itsekin, olen monta kertaa nähnyt ja kokenut, miten laihduttaminen menee kohdallani överiksi ja nyt tiedostan sen vaaran olemassaolon taas. Todisteena tämän viikon kalorivajeet: maanantaina -925 kcal, tiistaina -685 kcal ja eilen -643 kcal. En todellakaan aikonut noita tänne laittaa, mutta laitan nyt kuitenkin muistutukseksi, että liika on liikaa! Minä en halua tehdä hallaa tulevalle hoidolle enkä omalle jaksamiselle.

Keskustelimme siis tänään melko paljon laihduttamisesta ja siitä, miten painoasiat ovat hallinneet elämääni aina. Hoitaja sanoi, että nyt on se hetki, jolloin oikeasti pitäisi ottaa vähän rennommin eikä piiskata itseään henkisesti tai fyysisesti, koska muuten ei jaksa. Tiedänhän sen itsekin, hormonihoidot ovat rankkoja ja varsinkin hoidon loppuvaiheessa salillakäyntikin on kielletty. Ja siihen on kuitenkin aikaa enää vain muutama viikko ja hoitaja kehotti minua hienosäätämään suunnitelmaani painonpudotuksessa järkevämmälle tasolle. Olipa tosi hyvä, että juuri nyt menin sinne. Siis kyllähän se oma järkikin sanoo, että tuollaiset vajeet ovat epäterveellisiä, mutta minulla se halu laihtua ajaa joskus järjen edelle. On kuulemma hienoa, että haluan huolehtia itsestäni ja painostani, mutta jos se menee itsensä rankaisuksi (niinkuin minulla vähän on tapana...) ja siitä tulee pakko, kaikki hyvät asiat jäävät negatiivisten asioiden varjoon tässäkin asiassa.

Keskustelimme myös siitä, että jos hoito onnistuu ja tulen raskaaksi, joudun joka tapauksessa lopettamaan laihduttamisen ja se on minulle henkisesti ihan älyttömän iso asia. Siis tottakai haluan, että tulen raskaaksi, haluan sitä enemmän kuin mitään muuta ja jos se onnistuisi, pitäisin varmasti ykkösasiana vauvan hyvinvointia. Mutta kun painoasiat ja laihduttaminen ovat olleet elämässäni vuosia hyvin tärkeällä sijalla, sitä vaihdetta on aika vaikea alkaa säätää pienemmälle ihan yhtäkkiä. Siksikin olisi tärkeää nyt tässä vaiheessa sitä harjoitella. Vaikka pessimistinä minä tietysti heti ajattelin, että en minä uskalla tuollaisia edes ajatella etukäteen, kun en voi todellakaan tietää, saanko ikinä olla raskaana.

Haluan tehdä selväksi, että tämä ei todellakaan ole Kevyt-projektin vikaa, olisin tämän saman homman aloittanut ilman sitäkin. Jatkan siis edelleen projektissa ja jatkan laihduttamista, mutta maltillisemmin. Ja yritän pitää mielessä sen, että tässä vaiheessa hoitoa ei painonpudotus ole se tärkein asia, vaan oma hyvinvointi ja se, että ei vaan itse omalla toiminnallaan sabotoi hoidon onnistumismahdollisuuksia. Tällä hetkellä tuleva hoito on ykkössijalla ja kaikki muu tulee perässä.

Olkoon tässä siis varoittava esimerkki myös muille laihduttajille. Yritetään pitää homma järkevänä ja omaa kehoa, mieltä ja jaksamista kuunnellen. Ja ollaan armollisia itsellemme! Minulle tuo kaikki vaan on jotenkin niin vaikeaa. Mutta nyt täytyy tsempata tässä asiassa!