Suunnitelmia

Jo soittoa seuraavana päivänä posti toi minulle suunnitelman hoidosta, ja se näyttää tältä:

Klik!

Eli kun kuukautiset alkavat (ei seuraavat, vaan sitä seuraavat), pitää soittaa klinikalle. Letrozol menee kp 2-6. Ultrassa käyn kotikaupungissani kp 8-10, jonka mukaan katsotaan lääkitys. Tarkoituksena on pistää Ovitrellea muutamana päivänä. Kun katsoin Luge-annostusta, niin onhan tuo melko hulppea! Viimeksi se meni 1 kapseli 3 x vrk. Nyt näköjän laitetaan 2 kapselia 2 x vrk. Ja vahvuus sama 200mg. No, ihan sama vaikka se kaikenlaisia oireita tekeekin. Enemmän tukea alkion kiinnittymiselle! Myös Dexametason (kortisoni) aloitetaan ja sitten tuossa on näköjään myös mahdollisesti Progynova. Sitä vähän mietin, että miksi. Mutta olisikohan se siksi kun mainitsin Letrozolin aiheuttavan minulle ylimääräisiä vuotoja? Jos tuo Progynova sitten yhdessä Lugejen kanssa estää sitä. Joillakin taidetaan käyttää PASsissa Zumenonia, ja sehän taitaa olla myös estrogeenivalmiste, kuten Progynovakin. Minä kun en ole koskaan aiemmin PASsiin päässyt, niin vähän epäselviä nämä kuviot. Ja jos se siirto sitten on todellisuutta, niin enköhän minä sieltä klinikalta sitten saa taas sen Gonapeptylinkin pistettäväksi. Sitä ollaan sitten taas melkoisia hormonihirviöitä ja turvotus varmasti megalomaanista. Mutta aivan sama. Nyt vaan kaikki peliin! It's now or never, kirjaimellisesti.

Muuten olen suunnitellut, että tässä pudottelisin muutaman (tai ainakin pari) kiloa ennen tuota lokakuuta. Viimeisen vuoden aikana paino on hiljalleen hilautunut ylöspäin. Tänään pohdiskelin, että eipä tuo toisaalta mikään ihme ole. Vuosi sitten kärsin melkein päivittäisiä kovia kipuja endometrioosin takia (tällä hetkellä onneksi vain siihen tiettyyn aikaan kuusta). Sitten oli leikkaus lokakuussa. Siitä vajaat kaksi kuukautta, ja alkoi hormonihoidot lahjamunasoluhoitoa varten. Hoito tammikuussa. Ja sitten se varhaisen keskenmenon ja tyhjennyksen rumba, joka oli lopullisesti päätöksessään vasta maaliskuun lopulla. Ja siinä vain fyysiset vaikutukset. Pää on ollut myös aika kovilla, eikä tässä mitenkään selvillä vesillä olla vieläkään. Siihen päälle vielä uusi työ, joka alkoi viime marraskuussa. Työnkuvaa on hiottu näihin päiviin asti, ja edelleen siinä on osa-alueita, jotka hakevat uomaansa. Että on tässä ollut sen verran stressinaiheita, jotta tuon lisäksi painon vahtaaminen on vain aiheuttaniut lisästressiä. Olenkin kompastunut vanhaan helmasyntiini: lohtusyömiseen. Nyt kuitenkin haluan päästä edes muutamasta kilosta eroon ennen tuota viimeistä rutistusta.

Suurimmaksi osaksi tekemistä on siis syömisten kanssa. Salilla olen kyllä käynyt säännöllisesti. Myös aerobista liikuntaa pitäisi vähän lisätä. Onneksi sentään tulee pyöräiltyä se 12 km päivässä työmatkoihin vielä tässä loppukesän ja alkusyksyn ajan. Aloittelin kalorivajeella tällä viikolla, ja kyllähän tuo vauhdilla lähtikin käyntiin, kun viikon aikana kropasta lähti 3 kg. Silkkaa nestettähän se on, ja nyt varmaan jumitetaan tässä vähän aikaa. Mutta pääasia, että pääsin alkuun!

Mielenrauhaa edistääkseni ostin aikuisten värityskirjan. Silloin, kun on liikaa asioita mielessä, en pysty keskittymään lukemiseen (joka yleensä on minulle hyvä rentutumiskeino). Jos ei ole liian väsynyt, voi värittäminen auttaa keskittymään ja rentoutumaan. :)

Kyllä vain, tuleva koitos on jo vaikuttanut esimerkiksi yöuniin. Olen herännyt keskiviikon jälkeen jo kahtena yönä neljältä miettimään ja panikoimaan. Nyt siis käyttöön kaikki keinot, jotta selviän ensin sinne lokakuulle asti. Tarpeeksi liikuntaa, töissä yritän (!!) vähentää stressiä sekä värittäminen!

Elossa

Ihanaa! Kävin eilen sairaalassa gynen polilla ultrassa ja kuulemassa maanantaina otetun hCG-hormonin tuloksen. Hormoniarvo oli alle 1, eli vihdoin raskaushormoni on lopullisesti poistunut elimistöstäni. Myös kohtu oli tyhjä, joten tyhjennys oli toiminut juuri niin kuin pitikin. Ultraaminen jännitti hullun lailla, lähinnä pelkäsin, että miltä se munasarja näyttää. Helpotus olikin suuri, kun lääkäri aikansa tutkailtuaan totesi, että tämähän näyttää ihan normaalilta munasarjalta, jossa on ovulaation jälkitila. Milloinhan minun munasarjaani olisi viimeksi kuvailtu normaaliksi. Tulipa jotenkin mukava olo tuosta lausunnosta. Lääkäri ei ollut fertipuolen asiantuntija, mutta eiköhän ihan perusgynetkin osaa arvioida kierron vaihetta ja munasarjan ulkonäköä ihan samalla tavalla. Lääkäri kyllä käänsi monitorin myös minun nähtäväkseni. Sanoi, että saat itsekin katsoa kun varmasti tuolla kokemuksella asiasta jotain itsekin ymmärrät. :D

Minullahan oli siis vielä silloin 27.2. ultrassa neljä rakkulaa/kystaa, kullakin kokoa yli 2 cm. Itse asiassa muutama päivä Cytotecien jälkeen minulla oli ihan järkyttävät oikean puolen kivut. Se oli sellaista samantyyppistä kuin endokipujen aikaan vasurissa. Tai punktion jälkeen. Luultavasti ne rakkulat/kystat ovat siis puhjenneet silloin. Nyt oli enää yksi siellä näkyvissä ja tämä lääkäri arvioi, että se olisi puhjennut munarakkula. Eli minulla olisi ollut ihan oikeasti ovulaatio vastikään!!! Itse asiassa viitteitä siihen on ollutkin muutama päivä sitten. Ja mikä parasta, sain todistetuksi sen, että endo ei ole iskenyt oikeaan munasarjaankin. Se olikin se pahin pelko tässä vaiheessa. Kohdun limakalvo ei sitten ollutkaan mikään paras mahdollinen. Mutta ihmekös tuo, kun yhteensä vuosin yli kuusi viikkoa ja jonkinmoinen myllerryshän siellä on käynyt.

Me ollaan nyt päätetty, että ei lähdetä siihen viimeiseen yritykseen ihan heti. Muutama kuukausi ainakin taukoa. Menee varmaan loppukesään tai jopa syksylle asti. Mitään aikatauluja ei päätetä etukäteen, vaan sitten kun tuntuu siltä, että jaksetaan. Eihän tässä nyt kiire ole, ei se blasto sieltä pakkasesta mihinkään karkaa. Itselläni on ihan sellainen olo, että voisin säilyttää sitä siellä ikuisesti. Niin kauan kuin ei mitään tehdä, myös toivo pysyy. Sitten kun se on tehty, on kaikki ohi. Tämä alkuvuosi on ollut meille niin rankkaa aikaa, että henkiseen toipumiseen menee tovi. Vaikka nyt fyysisesti on kaikki niin hyvin kuin tässä tilanteessa olla voi, niin henkinen puoli ei ole todellakaan reilassa. En tiedä, tuleeko se ikinä olemaankaan. Parempaan suuntaan on silti jo menty. Minulla on auttanut se, kun olen päässyt taas treenaamaan. Kiloja minulle on kertynytkin tämän kevään aikana reippaasti. Paino on nyt korkeammalla kuin vuosiin. Nyt onkin hyvää aikaa pudotella niitä liikakilojakin, kun ei tarvitse stressata siitä PASsista.

Jotain kuitenkin meinataan tehdä asian eteen tässä tauollakin. Soitin tänään klinikalle eilisen ultran takia ja kerroin tästä paussista. Hoitaja oli ehdottomasti myös sitä mieltä, että ei missään tapauksessa kannata siihen PASsiin lähteä ennen kuin molemmilla on henkinen valmius siihen. Kysyin kuitenkin, että voisinko käyttää tauon aikana minulle PASsia varten määrättyä Letrozolia buustaamaan ovulaatiota. Kun siinä pakkauksessa on kuitenkin 100kpl niitä lääkkeitä ja PASsiin menee vain 10. Hoitaja neuvotteli lääkärin kanssa asiasta ja kuulemma voin käyttää. Aloitan seuraavassa kierrossa ja otan yhden tabletin 2 x pv kiertopäivinä 2-6. Ehtona on, että seuraan lääkkeen tehoa, eli käyn joko ultrassa tai testaan itse kotona ovistesteillä. Eli vuosien jälkeen: ovistestit, täältä tullaan taas! Lääkeaineenahan tuo ei ole minulle uusi. Neljä vuotta (!!) sitten minulla käytettiin Femaria inssin yhteydessä ja sitten käytin sitä polin kesätauon aikana parissa kierrossa. Femarissa on siis sama vaikuttava aine, letrotsoli, mutta tämä minulle nyt määrätty Letrozol on paljon edullisempi. Siksi siis haluan kokeilla tätä, kun jos tämä minun typerä kroppani olisi vihdoin jotain tajunnut siitä, miten tullaan raskaaksi. Jos tuolla lääkkeellä sitten saataisiin aikaan ovulaatio ja hyvä munasolu, niin pienesti toivon jotain tapahtuvaksi. En siis todellakaan usko, että tästä mitään raskautta alkaisi, mutta ehkä ihan pienenpieni toivo. Ja ainakin voin seurata, tuleeko sitä ovulaatiota. Mitään haittaakaan tästä ei ole, joten miksi ei kokeiltaisi. Endometrioosikaan ei villiinny tästä lääkkeestä, sehän minulla oli ehto lääkkeen aloittamiselle. Tästä puheenollen, nythän on menossa endometrioosiviikko. Eli terveisiä vaan kaikille endosiskoille! <3

Tämmöisiä suunnitelmia siis täällä. Suht ok olo siis nyt. Silloin kun ei tarvitse ajatella lapsettomuutta. Kyllähän sitä joka päivä jossain vaiheessa ajattelee. Lapsiperheet eivät ole lempparilistalla ykkösenä juuri nyt, eivätkä raskausmahaiset. Molempia näen töissä päivittäin, se on vaan kestettävä... Olen kyllä oppinut jo aika lahjakkaasti katsomaan "ohi" raskausmahan, kun sellainen tulee vastaan.

Päivä kerrallaan

Takana on rankka viikonloppu. Menin perjantaina töihin, mutta olin niin järkyttävän väsynyt ja surullinen, että ei minusta juuri hyötyä ollut. Työkaverit olivat ihania ja eihän sitä itkulta vältytty. Lähdin jo pari tuntia ennen aamuvuoron normaalia päättymisaikaa kun en yksinkertaisesti jaksanut enää olla. Aamupäivällä kävin otattamassa sen hCG-verikokeen. Turhautuminen oli suuri, kun sain kuulla, että tulos tulee vasta viikonlopun jälkeen. Eli tänään. Ei sillä, että minä sitä tulosta mitenkään jännittäisin, mutta kun en sitten voinutkaan lopettaa vielä niitä lääkkeitä! Kun vuoto ei ole alkanut, niin pakko on ollut käyttää, kunnes saan sen testin tuloksen. Olo alkaa olla tosi tukala näistä hormonimääristä. Kortisonin tosin lopetin jo perjantaina omine lupineni... Menkkakipuja ei ole ollut. *Ällövaroitus* Eilen alkoi tulla läpi vähän ruskeaa tuhrua ja mustaa (!!!) jotain jätöstä, ihan kuin iilimato. Hyi. Eli kyllä se vuoto sieltä kovasti olisi tuloillaan kun vaan saisi lopettaa Progynovan ja Lugesteronin. No, tänä aamuna vielä otin ne, mutta ne nyt olivat sitten viimeiset. Puolen päivän aikaan voin soittaa tulokset.

Pelkään tulevia menkkoja jo etukäteen. Ennenkin on siirron jälkeen ollut aika järkyttävää, mutta nyt se limis on varmasti kasvanut niin jättimäiseksi, että vuoto tulee olemaan kamala. Kun se on muutenkin ollut endometrioosin puhkeamisen jälkeen sellaista. Niin, se endo. Millähän tavalla tämä lähes 2 kk:n jättikuuri estrogeeniä on siihenkin vaikuttanut. Toivottavasti eivät ole lähteneet ne  pesäkkeet siellä kasvuun.

Viikonloppu on ollut aika matalalentoa. Lauantaina oli kuitenkin piristystä, kun kävin kasvo- ja jalkahoidossa. Sain joululahjaksi mieheltäni lahjakortin ja nyt kyllä tuli tosi hyvään paikkaan tuo! Muuten olen ollut todella alakuloinen ja väsynyt. Siis järkyttävän väsynyt. Olen nukahdellut sohvalle pitkin päivää ja on tuntunut, että seisominenkin ottaa voimille. Tänä aamuna minun piti lähteä suunnitelmani mukaan salille, mutta en vaan millään jaksanut. Töihin olen kyllä menossa ihan normaalisti. Pitää katsoa huomenna aamuvuoron jälkeen uudestaan sitä salia. Mieli sinne kyllä tekisi jo mennä. Täytyy nyt kuitenkin mennä kehon tuntemusten ehdoilla ja sen mukaan, miten jaksaa. Jospa lääkkeiden lopetus sitten piristäisi. Kalorilaskurin otin käyttöön tänään ja säädin sen puolen kilon viikkopudotuksen tasalle. Nälkä tulee olemaan, mutta nyt haluan päästä muutamasta kilosta eroon mielellään ennen sitä PASsia.

Aloitin myös eilen sellaisen viherjauheen käytön. Leaderin Green Mix, joka sisältää spirulinaa, chlorellaa, vehnänorasta ja ohranorasta. Mies osti sitä itselleen, mutta minäkin ajattelin kokeilla. Sen pitäisi vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja puhdistaa kroppaa kuona-aineilta. Lähetin eilen sähköpostia myös eräälle vyöhyketerapeutille. Minun on jo monta vuotta pitänyt käydä kokeilemassa vyöhyketerapiaa, ja nyt ajattelin, että on viimeistään se oikea hetki. Kun on enää se yksi oljenkorsi jäljellä, niin kaikki keinot vaan käyttöön. Kerroin sähköpostissa tilanteestamme ja kyselin, voisiko vyöhyketerapiasta olla minkäänlaista tukea ennen viimeistä siirtoa (jos siis siirtoa tulee). Kyllähän moni lapsettomuudesta kärsivä on käynyt vyöhyketerapiassa. En tietenkään usko, että se vaikuttaisi siihen, että raskaus alkaa. Mutta jos saisi kehoa (ja mieltä) vähän rentoutuneemmaksi ja ehkäpä "vastaanottavaisemmaksi". Tässä kun kuitenkin on tarkoitus pitää vähintään se parin kuukauden tauko, niin ehtisi muutaman kerran käydä.

Taukoa on siis tulossa. Minusta on niin hassua, kun minulle sanotaan ja ihmetellään, että miten maltan odottaa... Kyse ei ole malttamisesta vaan siitä, että en jaksa enkä uskalla vielä. Ensinnäkin, haluan nyt ensin kehoni "puhtaaksi" tästä parin kuukauden hormonimyllerryksestä. Myös mieleni on nyt sen verran hauraalla pohjalla, että en kestä heti perään uutta jännitysnäytelmää. Suurin syy tässä on nyt silti se, että kun edessä on viimeinen yritys, niin se on viimeinen. Siksikin haluan lykätä sitä, että niin kauan kun se ei ole vielä ajankohtainen, on myös toivoa olemassa. Sitten kun se on tehty, niin that's it. Sitten on kaikki ohi eikä enää toivoa jäljellä. Jos se siis päättyy huonosti. Paineet ovat valtavat, koska kyseessä on se viimeinen yritys. En oikeastaan edes tajua, miten tulen selviytymään siitä järjissäni. Sen näkee sitten. Nyt mennään päivä kerrallaan.

Jaksaa jaksaa...

Tänään on kulunut kuusi päivää siirrosta. Testipäivä on viiden päivän kuluttua. Eipä tässä voi oikeastaan sanoa juuta ei jaata. Koko viikko on ollut yhtä vuoristorataa. Olen ollut satavarma negasta, mutta sitten taas välillä on toivokin nostanut päätään. Eniten toivoa ovat varmaan nostaneet kommentoijat, jotka ovat täällä kertoneet saaneensa plussan vaikka ei olisi ollut raskausoireita, vaikka olisi ollut menkkaoloja ja vaikka ne lugetkin olisivat valuneet samalla tavalla kuin negakerroillakin. Jotenkin vaan olen niin juurtunut siihen ajatukseen, että kun luget valuu tällä vauhdilla ulos, niin se olisi aina niin varma merkki negasta. Kaikilla kun aina tuntuu menneen niin. Olikin lohdullista lukea, että edes joku on ollut poikkeustapaus! Kyllä tässä taas nähdään vertaistuen voima <3 Olenkin äärettömän kiitollinen teille kaikille, jotka jaksatte täällä käydä kannustamassa edelleen.

Ja eipä tässä vaiheessa nyt oikein mikään auta mihinkään suuntaan. Ei toivominen eikä toivon menettäminenkään. Sillä ei ole mitään merkitystä. Tässä vaiheessa alkio joko on kiinnittynyt tai ei ole. Sille en vaan voi tehdä yhtikäs mitään. Tämän hetken tuntemukset ovat melko samanlaiset kuin alkuviikollakin: menkkaoloja, luget valuu, tissikipua ei enää nimeksikään, välillä tulee lämpöaaltoja. Kaikki siis todellakin viittaa negaan, kun vertaa edellisiä kertoja. Niitä pahoja kramppeja ei vaan ole vielä ollut. Aamulla pikkuhousunsuojassa oli ihan pieni aavistus jostain rusehtavasta, mutta siitä en vielä vetäisi paniikkeja. Huono olo tulee silloin tällöin. Eilen lähdin töistä vähän aiemmin pois, kun en jaksanut olla. Ja tämä siis on ihan luge-oire minulla. Samanlaista oli jo viime viikolla ennen siirtoa. Tänään ja huomenna on sellainen tilanne töissä, että on pakko jaksaa olla pirteä ja hyväntuulinen. Hohhoijaa. Mieluummin jäisin kotiin peiton alle lukemaan ja katsomaan sarjoja. Toisaalta on hyvä olla töissä kun ei voi koko ajan ajatella vain omaa napaa, mutta toisaalta taas en nyt jaksa ja pysty olla mitenkään kamalan tehokas työntekijä...

Sentään jotain positiivista! Uskaltauduin tänään vaa'alle, ja se näytti 3 kg vähemmän kuin oletin. Hirveä lukemahan siellä silti on, mutta luulin sen tosiaan olevan enemmänkin. No eipähän ole ihan niin paha tilanne lähteä karistamaan taas kiloja sitten (ensi viikon jälkeen?) kuin mitä etukäteen ajattelin. Nyt tekee vaan ihan hulluna mieli suklaata. Niin kuin aina ennen menkkoja. Korjaan: niin kuin aina! :D

En edes ole varma, miksi kirjoitin tämän postauksen, kun ei ole mitään uutta kerrottavaa. Ehkä tämä "paperille" pohtiminen vaan vähäksi aikaa auttaa kestämään tätä kamalaa piinaa. Eilen kävin vähän lueskelemassa postauksiani syksyltä 2011 ja keväältä 2012, kun edelliset siirrot tehtiin. Jotenkin samantyyppisiä juttuja olen silloinkin pohtinut. Toki 2012 poikkeuksena se järkyttävä onnettomuus siellä polin labrassa, kun pakastuslaitteeseen tuli vika ja meidän ainoat pakkasalkiot menivät siinä. Nyt ei ole onneksi tuollaista puhelua tullut!

Endometrioosi?

Tällä viikolla mieliala on onneksi lähtenyt kohoamaan. Kävin vanhempieni luona lepäämässä yhden yönseudun ja äiti piti hyvää huolta. Tällä viikolla olen syönytkin jo paljon paremmin (heh, äiti piti hyvää huolta siitäkin ;D) eikä samanlaista jatkuvaa fyysistä pahaa oloa enää päivittäin ole. Tänään vaakakin näytti ettei paino ole noussut, vaikka olenkin syönyt enemmän. Edelleen tämä painontarkkailu ja syömisten tarkkailu ovat kuitenkin hyvin herkkä paikka ja lipeäminen tästä sinne pimeämmälle puolelle ei varmasti paljon vaadi. Siksi onkin ollut nyt hyvä olla mittailematta ruoka-annoksia ja laskematta kaloreita. Maanantain töihinpaluu jännittää kyllä, sillä edelleen ihmisten ilmoilla oleminen aiheuttaa ahdistusoireita ja väsymystä. Huomenna ajattelin lähteä kaupungille, kun pitäähän tässä taas vieraisiin ihmiskontakteihin tottua kun töihin menee. Ensi viikon työpäiville en aio etukäteen miettiä mitään muuta ohjelmaa, katsotaan nyt ensin, miten siellä töissä pärjätään.

Sitten niitä gyneuutisia. Tiistaina siis kävin gynekologilla näiden lisääntyneiden vuoto- ja kipuoireiden takia. Ultrassa näkyi heti, että kysta munasarjassa on kasvanut. Kolme kuukautta sitten sen koko oli vain 2,7 x 2,5 cm ja nyt se oli 5,1 x 2,5cm. Eli kasvuvauhti ei ollut onneksi mikään hurja, mutta lääkäri oli sitä mieltä, että tauti on nyt aktiivivaiheessa. Hänenkin mielestään kyse on endometrioomasta. Kysyin suoraan, että onko minulla nyt sitten endometrioosi? Lääkäri vastasi, että kyllähän se tuon uä:n ja oireiluni mukaan siltä vaikuttaa, mutta varmaa diagnoosiahan ei saa kuin leikkauksessa. Hän kyllä vähän kummasteli tuon endometriooman muotoa, kun se on soikio. Minäkin tuosta ultrakuvasta kyllä erotan, että se on ihan erimuotoinen kuin vielä huhtikuussa. Lääkäri miettikin, että siinä voi olla myös kahden endometriooman yhdistelmä. Hän myös sanoi, että tässä voi olla syy siihen, että tuo vasen munasarjani on ollut aina se huonompi. Se on aina stimulaatioissakin tehnyt korkeintaan pari follia jos sitäkään. Jos siellä on endometrioosia ollut, niin se on tietysti heikentänyt koko ajan munasarjan toimintaa. Laparoskopiassa kaksi vuotta sitten minullahan ei näkynyt missään endometrioosia, mutta se ei tarkoita, etteikö se olisi voinut aktivoitua myöhemmin, niin kuin nyt näyttää käyneen.

Lääkäri sanoi, että tilanne on ehdottomasti pidettävä seurannassa ja laittoi minulle lähetteen naistentautien polille 2 kuukauden päähän. Eli pari kiertoa tässä vielä katsotaan, kasvaako ja oireileeko se endometriooma. Hän ehdotti minulle e-pillereitä, jotka auttaisivat kipuihin, mutta en halunnut niitä. Menkkakivut on olleet kyllä viime kuukausina aika pahoja, yleensä yksi päivä on sellainen, ettei mikään kipulääkemäärä auta. Mutta yritän pärjätä näillä silti, en todellakaan halua yhtään mitään ylimääräisiä hormoneja kehooni nyt ennen lahjasoluhoitoa. Jos en pärjää kipujen kanssa, tulee minun ottaa yhteyttä sinne gynen polille ja aikaistaa sitä käyntiä. Leikkauspäätös sitten varmaan tehdään silloin. Vaikka edellinen laparoskopia oli minun kohdallani aika kamala kokemus (tai lähinnä siis ne jälkitilat siinä), niin silti itse olen sitä mieltä, että haluaisin siihen leikkaukseen. Ihan siksi että nähtäisiin varmuudella, onko se endometrioosia vai jotain muuta ja jos on, niin onko sitä mahdollisesti sitten mennyt muuallekin. Toiseksi, olen sitä mieltä, että voisivat poistaa koko vasemman munasarjan. Se on ollut murheenkryyninä jo niin pitkään. Ja jos sitä nyt operoidaan, niin riski endometrioosin uusiutumiseen aina on. Yleensähän nämä leikkaukset tehdään niin, että pyritään säästämään munasarja. Minulle siitä vasurista ei kuitenkaan ole mitään hyötyä, kun munajohdin on jo poistettu. Minä en haluaisi pitää sisälläni mitään ylimääräistä häiritsemässä omaa oloani ja varsinkaan mahdollisesti sotkemassa tulevaa hoitoa. Siksi haluaisin siihen leikkaukseen.

Eilen katsoin tietojani Medinetistä ja huomasin lähetteen gynelle jo menneen. Sieltä olikin laitettu minulle jo syyskuun alkuun tutkimuspyyntö CA 12-5 antigeeni -mittaukseen. En ollut ikinä kuullutkaan moisesta ja pakkohan se oli heti googlata. Aika järkytys oli kun selvisi, että sitä käytetään ensisijaisesti munasarjasyövän diagnosoinnissa ja seurannassa. Hyvä ettei itku päässyt kun panikoin, että epäileekö ne kumminkin jotain tuollaista! Onneksi selvitin asiaa lisää ja selvisi, että sitä käytetään myös endometrioosin yhteydessä. Joillain endopotilailla tuo arvo saattaa olla myös koholla (linkki).

Ensin tiistaina oli sellainen olo (ja välillä vieläkin), että eikö nämä vastoinkäymiset ikinä lopu? Iskuja tulee oikealta ja vasemmalta. Tällä hetkellä elämässäni on niin paljon epävarmuustekijöitä tulevaisuuteen liittyen, että se todellakin vaikuttaa mielialaan. Mutta nyt olen ajatellut niin, että hyvä kun nämä oireideni syyt ainakin ovat nyt todennäköisesti selvät. Ei tarvitse enää niitä miettiä, että mistä johtuu. Eikä tarvitse enää itseäni syyttää, että tällä kropan rääkillä olisin itse aiheuttanut jotain noita vaivoja. Nyt on viikonlopuksi kipulääkevarasto täydennetty, sillä menkat on tulossa taas. Nyt jo tiputtelee ja koskee, eiköhän tämä tai huominen sitten käänny vielä kp 1:ksi. Kunhan vaan pahimmat kivut olisivat ohi ennen maanantaita!

Surullinen toipilas

Aikamoista vuoristorataa on ollut olo viime päivinä. Positiivista on ollut se, että olen saanut vähän pituutta yöunille. Viikonloppuna nukuin yhtenä yönä jopa 8 tuntia. Muuten unet on olleet siinä 6 tunnin luokkaa. Päivällä olen myös nukkunut. Olen nyt ajatellut, että täytyy nukkua aina kun nukuttaa. Ensi maanantaina minulla on töihinpaluu ja olisihan se hyvä, että saisin tätä kevään ja kesän aikana kertynyttä univajetta edes vähän paikattua. Niin. Olen alkanut jo nyt panikoida sitä, että selviänkö minä siellä töissä. Ja kun tuohon ajatukseen tänäkin aamuna heräsin klo 6, niin eipä paljon nukuttanutkaan.

Viime viikolla olo tuntui jo paremmalta, mutta sitten perjantai oli todella huono päivä. Se alkoi oikeastaan siitä, kun minulla alkoi torstai-iltana jälleen ne oudot mahakivut ja ruskea vuoto (kp 17, viime kierrossa sama homma alkoi kp 13). Juuri kun muuten alkoi olla parempi olo, niin sitten taas tämä. Kipu tuntui välillä vihlaisuina ja tuikkimisena munasarjojen tienoilla ja koko alavatsalla sellaisena tunteena kuin menkkojen ollessa lähellä. Välillä on ollut sellaista paineentunnetta. Vasurissa on tuntunut, kuin joku puristaisi sitä (munasarjaa). Siellähän se endometriooma on. Niinpä minä sitten varasin ajan yksityiselle gynekologikeskukselle ja tänään olen menossa tutkittavaksi. En jaksa enää yhtään ylimääräistä huolta ja epävarmuutta. Niitä on jo muutenkin ihan tarpeeksi. Itse epäilen tässä olevan kolme vaihtoehtoa, joista nämä oireet johtuvat: 1. munasarjojen hiipuminen etenee ja oireet johtuvat siitä. Tätä olettamusta tukisi myös viime kiertojen lyhyys (24 ja 23 päivää), 2. stressi ja kehon ylirasitus, 3. endometriooma, joka on kasvanut/alkanut vaivata muuten. Tähän voisi viitata muutamien viime menkkojen vuodon runsaus ja kipujen kasvaminen.

Tottakai tämä oma toipuminen olisi varmaan edennyt nopeammin, jos ei näitä gynevaivoja olisi tähän taas tullut. Perjantaina sitten kompastuin taas siihen mokaan, että lähdin juoksemaan, vaikka olo oli huono. Olin itkeskellyt pitkin päivää ja siksikin varmaan olo oli voimaton. Viikonloppuna en käynyt edes kävelemässä, vaan lepäsin molemmat päivät. Eilen liikuin 11 km pyöräillen, siinä kaikki. Myös tämä painontarkkailu on minulla edelleen kompastuskivenä, kun niin pelkään lihomista. Olinkin vaakakiellossa torstaista tähän aamuun asti, ja kun vaaka näytti 71 kg tänä aamuna, masennuin. Ei vieläkään ala kutosella paino. Se on juminut nyt siis viikon. Tiedän, että järjellä ajatellen ei se voikaan laskea tässä tilanteessa. Kun kuitenkin viikko sitten minulla oli tilanne, että paino oli pudonnut 4kg kahdessa viikossa. Miehenikin takoi taas päähäni tänä aamuna, että ei keho voi korjata itseään, jos se on vajaalla energiansaannilla. Ja nyt täytyy oikeasti unohtaa koko painonpudotus ja kehonkiinteytys, kunnes kehoni ja mieleni ovat taas kunnossa. Mutta kun en minä osaa! En edes itse nyt ymmärrä, miksi se on niin vaikeaa. Kehonkuvani on ihan pielessä ja minä vaan kohdistan kaiken vihani tähän kroppaan, joka ei toimi niin kuin sen pitäisi toimia. Myös kalorilaskuri ja keittiövaaka ovat pannassa tämän viikon. Yritän sen avulla vapauttaa syömistäni, ettei se olisi niin kontrolloitua. Huono omatunto on siitä, kun en ole jaksanut liikkua muuten kuin näitä pyörälenkkejä.

Todeksi on tullut jälleen se, miten tämä lapsettomuussuru meneekin näin vuoristoratamaisesti. Oikeastaan viime kesästä tähän kevääseen se ei juurikaan vaivannut mieltäni yksittäisiä tilanteita lukuunottamatta. Mutta nyt keväällä, kun tämä käsivaiva alkoi toden teolla häiritä treenejä ja keho ilmoitella muutenkin ylirasitusta, alkoi surukun nostaa päätään. Tai no, kunnolla se suru on tullut pintaan vasta lääkkeet lopetettuani. Eli selittäviä tekijöitä ovat varmasti juuri nuo, että en pääse purkamaan sitä surua treeniin ja kun lääkitys loppui, tulee ne tunteetkin taas pintaan. Eilinen ja tämä päivä ovat alkaneet taas itkulla. Milloin tämä suru loppuu?

Ja sitten minulle sanotaan, että yrittäisit nyt nauttia kesästä. Miten? En pidä itsestäni ollenkaan tällaisena. En ole oma itseni.

Pysähdys

Nyt sitä sitten ollaan sairauslomalla. Aamulla lähdin kyllä töihin ihan normaalisti. Väsymys oli edelleen läsnä, mutta vasta töissä tuli kunnolla paha olo. Oksetti ja ahdisti ja sitä seurasi taas olkapää-käsikipu. Nämä kaikki on vaan nyt jotenkin niin sidoksissa toisiinsa. Minulle tuli ihan hirveä olo siitä, kun ajattelin että en pysty tähän. En voi nyt olla töissä, en tässä kunnossa. Menin työkaverin kehotuksesta juttelemaan lähimmälle esimiehelle, joka käski minut kotiin. Oli kuulemma katsonut koko aamun, että vointi on todella huono ja minun paikkani on kotona lepäämässä. Olen töissä puhunut näistä oireista, joten mitenkään yllätyksenä tämä ei siellä tullut. Soitin työterveyshoitajalle ja sain ajan samantien.

Oli vaikea paikka pysyä koossa siellä ja yrittää tiivistää kaikki se, mikä nyt mättää. Terkkari totesi, että nyt ei auta mikään muu kuin lepo ja kirjoitti ne 3 saikkupäivää, joihin hänellä on oikeus. Lisäksi hän sanoi, että mielipidettäni kysymättä varaa ajan keskiviikoksi lääkärille, koska tuskin olen työkunnossa vielä torstaihin mennessä. Myös työpsykologilla käyminen on nyt tarpeen. Terkkarin mielestä nyt on niin paljon kaikkea päällekkäin: työstressi, mielialalääkkeen lopetus, lapsettomuusasian käsittely, pakkomielteinen(?) liikunta yhdistettynä liiallisen kontrolliin syömisen kanssa, että ei ole ihme, että olen tässä jamassa. Sinänsä jännä, että jo fysioterapeutti on ottanut puheeksi tuon pakkomielteisyyden, mikä hänenkin mielestään tällä hetkellä omaan liikkumiseeni liittyy, vaikka itse en sitä ehkä ole tajunnut. Mutta nyt toisaalta sen alkaa tajuta. Kuinka nytkin, vaikka olo on todella huono, mieli tekisi mennä salille. Tiedän, että en siellä pystyisi mitään tekemään. Varmaan oksentaisin, jos pitäisi yrittää jotain prässiä alkaa nostaa. Makaamisesta vaan tulee huono omatunto. Kamalinta nyt on kuitenkin se tunne, että olen niin heikko, etten pysty olla edes töissä. Vaikka siellä tarvittaisiin nyt. Mutta toisaalta ei minusta siellä paljon hyötyä olisikaan varmaan juuri nyt.

Kotona nukuin parin tunnin päiväunet. Jotenkin oli helpotus nukahtaa, kun sille nyt sai tavallaan "luvan". Tämä oksettava olo on ollut läsnä koko päivän ja on pahentunut iltaa kohti. Hieman mietin sitä, pitäisikö hetkeksi nyt olla punnitsematta ruokia ja luopua kalorivajeesta sairausloman ajaksi. Mutta nyt sitten tulee se ongelma, että en saa edes sitä töissä tulevaa liikkumista, niin miten helposti se lihominen taas alkaa. Kukaan ei ole kieltänyt liikuntaa täysin ja kyllä minä varmaan kävelyllä ja pyöräilemässä voin käydä. Keskiviikkona onkin sitten oikein monitahoinen "hoitopäivä", kun aamulla on ensimmäiseksi fysioterapia, aamupäivällä työpsykologi ja iltapäivällä lääkäri. Ehkä heillä kaikilla on jotain sanottavaa tähän tilanteeseen, mikä nyt olisi parasta.

Mutta ensin huomenna on se lahjamunasoluhoitoneuvonta. Toivottavasti tämä nyt meneillään oleva tilanne ei vaikuta sen lopputulokseen. Ei saa vaikuttaa, koska tiedän, että tämä on ohimenevää. Nyt ei ole muuta vaihtoehtoa kuin mennä sänkyyn ja yrittää nukkua, että olisi huomenna kuitenkin mahdollisimman hyvä olo. Mitä nyt tässä tilassa voi olla.

Ahdistusoksennus

Tästä tulee ahdistuksenpurkupostaus. Varoituksen sana siis, että teksti on sekavaa ja jäsentymätöntä. En saa nyt purettua oloani oikein mihinkään, kun treenit on pannassa ylirasituksen takia enkä oikein halua nyt enää ketään läheistäkään vaivata ainaisella valituksellani. Ja minusta tuntuu ettei kukaan kuitenkaan tajua mistään mitään. Nyt vaan pursuaa niin, että kirjoitan sitten sen tänne.

Nyt ei mene mitenkään kovin vahvasti. Minulla on ollut jo useamman viikon ajan melko vaikeaa. Kun masennuslääkityksen lopetuksen kanssa yhtä aikaa on tullut kehon ylirasitus, on tämä kaikki vaan nyt liikaa. Lisäksi työssä on ollut kova stressi ja työn jatkokin on taas katkolla kesän jälkeen. Tähän päälle se tosiasia, ettei minulla ole ollut kunnon lomaa vuoteen. Viimeksi olin lomalla (lue: työttömänä) nelisen viikkoa viime vuoden toukokuussa ja se aika meni toipuessa hoitojen aiheuttamista henkisistä ja fyysisistä rasituksista. Tuon jälkeen pisin vapaa on ollut viikko. Pätkätyöläisen arkea siis. Kuinka kauan tätä jaksaa?

Satutin käteni viime syksynä kuntonyrkkeilytreeneissä ja se vamma jäi hoitamatta aikanaan. Menin työfyssarille ja hänen kauttaan työterveyslääkärille vasta tammikuussa. No, muutaman viikon tulehduskipulääkekuuri siihen ja lepoa kädelle. Töissä piti käyttää rannetukea. Se alkoi kuormittaa enemmän kyynärpäätä ja olkapäätä, jotka ovat olleet kipeinä siis jo monta kuukautta. Nyt olen käynyt muutaman kerran omt-fysioterapiassa, jossa on löytynyt syitä mm. kireistä lihaskalvoista, olkapään virheasennosta, liian kovasta treenistä ja vähäisestä palautumisesta, kovasta henkisestä kuormituksesta, univajeesta ja liian vähästä energiansaannista. Yläkroppaa en voi nyt salilla treenata oikeastaan ollenkaan ja combatkin harkinnan mukaan. Eilen en voinut mennä, kun käsi oireili/oireilee sen verran. Lenkit on nyt pidettävä alle puolen tunnin mittaisina. Minulla on ollut päivittäin viime viikkojen aikana sellaisia pahoinvointikohtauksia, jolloin oksennus on ollut lähellä. Tällä hetkellä kärsin ruokahaluttomuudesta. En jaksa keskittyä. Kehon lämpötila tuntuu olevan vähän koholla ja minua kylmää. Lisäksi kuukautiskierrossa on häikkää. On ollut kummallisia vuotoja ja vatsakipuja. En sitten tiedä, onko tuossa syynä tämä ylirasitus vai oman hormonitoiminnan hiipuminen (tai endometriooma). Miksi olen ajanut itseni tällaiseen tilaan?

PAINONNOUSU. Se ikuinen peikko, josta en ikinä pääse eroon. Painoni nimittäin nousi viime syksyn ja tämän kevään aikana noin 10 kg. Tätä tuntuu olevan ihan turha selittää niille, jotka eivät itse ole kärsineet koskaan ylipainosta. Siis että mitä se on, kun koko ajan pelkää sitä, että joutuu takaisin siihen mistä lähti. Siksi painonnousu aiheuttaa aina kamalaa ahdistusta. Nyt se laskee, mutta ei kovin terveellä tavalla.

SALITREENIT. Tai siis niiden puute. Minulle on ihan turha tulla sanomaan, että "tee jotain muuta". Ei sitä omaa rakasta lajia/harrastusta noin vain korvata jollain muulla. Jos rakastat kitaransoittoa ja yhtäkkiä et saakaan tehdä sitä, niin varmaan ahdistaa. Jos maalaaminen on intohimosi ja et voi tehdä sitä, ei varmasti ole kivaa. Jos lajisi on vaikkapa jalkapallo tai yleisurheilu etkä loukkaantumisen vuoksi pysty harjoittelemaan, olet varmasti maassa kun et pääse tekemään sitä mikä on sinulle ominaisinta ja missä haluat tulla paremmaksi. Minua niin ärsyttää, kun tuntuu että sali olisi jotenkin eri asia. Ihan kuin sen voisi korvata jollain muulla tuosta noin vaan. Ei voi silloin, kun se on laji, johon on kiintynyt niin kovin kuin minä olen. Ja siksi treenasin kipeänä tietäen silti, ettei siitä hyvä seuraa. Nyt sitten olen kesän aikana panostanut enemmän pitkästä aikaa juoksuun, mutta viime viikolla fysioterapeutti kehotti vähentämään sitäkin. Ja tottakai oma järkikin sanoo, että kaipaan lepoa. Mitään muuta en varmaan nyt niin kaipaakaan. Mutta kun mieli sanoo jotain ihan muuta. Eilen illalla tajusin, että miten rajoilla nyt mennään. Olin lykännyt lenkillelähtöä toiden jälkeen, koska tuntui vaan niin pahalta. Mutta kun olin päättänyt, että juoksulenkki on tehtävä, niin sinne oli mentävä. Maanantain ja eilisen lenkit olivat ensimmäiset alle puolituntiset. Maanantai-lenkki meni vielä mukavasti. Oli jopa mukava tunne, kun ei ollut loppuunajettu olo lenkin jälkeen. Eilinen olikin sitten jotain ihan muuta. Alusta asti olo oli tuskainen. Minun oli pakotettava jalkoja liikkumaan eteenpäin. Jouduin keskittymään hengitykseen. Sykekään ei noussut normaalille tasolle, vaikka keskisyke oli korkealla. Jouduin keskittymään koko ajan siihen, että miten hengitän, miten jalat menee eteenpäin ja kuinka asento ei olisi niin jäykkä. Koko puolituntisen ajan tuntui, että en jaksa. Mutta ei voinut kävellä, koska olin päättänyt juosta. Kotona menin suoraan suihkuun itkemään kauheaa oloani ja sitä, miten järjettömästi toimin omaa hyvinvointiani vastaan. Ahdistaa, kun en saa nollata päätä treeniin ja lenkkiin. Tänään olen ollut kuin kävelevä zombie (aamulla heräsin klo 3:30) ja odotin koko päivän vaan kotiinpääsyä. Käsi ja hartia on olleet kipeinä taas ja kaikki ruoka on mennyt pakottamalla alas. Onneksi sentään sain otettua päiväunet töiden jälkeen. Tänään piti mennä venyttelytunnille, mutta en jaksanut edes sinne.

ARMOTTOMUUS omaa itseä kohtaan. Sitä olen aina ollut. Se on iso syy tähän tilanteeseen. Mitä sillä voittaa? Ei mitään, niin kuin nyt taas näen ja tunnen sen koko kropassani. Miksi en osaa olla lempeä itselleni? Miksi vaadin niin paljon? Vastaus: epäonnistuminen ja sen pelko. Olen jo epäonnistunut elämäni tärkeimmässä asiassa. En pysty saamaan lasta. Se ahdistaa suunnattomasti. En pysty koskaan saamaan omaa lasta. Nyt minusta tuntuu siltä, vaikka lahjasoluhoitokin on vielä edessä. Ajatus ikuisesta lapsettomuudesta vaan tuntuu tällä hetkellä niin hirveän raskaalta kantaa. Koko loppuelämän ajan. Miten minä sen oikein jaksan kestää koko lopun elämäni ajan? Miten minä enää uskallan toivoa yhtään mitään kaikkien kokemusten jälkeen? Miten minä kestän enää yhtään pettymystä ilman, että romahdan lopullisesti? Tällaisiin ajatuksiin kun vielä yhdistetään pettymys omaan itseen (painonnousu, kehityksen pysähdys salitreeneissä), niin tässä sitä nyt ollaan. Pää täynnä liikaa kaikkea. Niin, kuten fyssarikin siis totesi, yksi syy tähän kehonikin ylirasitukseen on kova henkinen stressi. Nämä asiat kun tuppaavat menemään käsi kädessä.

Kävin minä pari viikkoa sitten juttelemassa psykoterapeutin kanssa ja sain työkalujakin näiden ajatusten kanssa pärjäämiseen. Nyt vaan olen niin kovin väsynyt, että en oikein jaksaisi työstää niitä ajatuksia. Vaikka samalla tiedän, että pois työntämällä ja pakenemalla ne eivät ainakaan paremmaksi muutu.

Ja ensi viikolla meillä on se psykologinen neuvonta/arviointi. Samalla psykoterapeutilla, jonka luona olen siis käynyt aiemminkin ja jonka luona kävin pari viikkoa sitten. Olenko minä nyt siihen valmis? Olenko minä valmis keskustelemaan vanhemmuudesta, kun ajatus siitä tuntuu nyt niin tuskalliselta? Tai ei ajatus vanhemmuudesta vaan siitä, etten koskaan koe sitä. En uskalla ajatella miltä tuntuisi olla äiti, koska pelkään niin, ettei se koskaan toteudu.

Pohdin tuota ensi viikon käyntiä vielä omassa postauksessaan myöhemmin tällä viikolla. Nyt vaan piti saada suollettua tämänhetkinen olo johonkin ja ajattelin sen sitten tänne tehdä. Toivottavasti kukaan lukija ei nyt ajattele, että nyt se on seonnut lopullisesti. En ole, olen vain niin armottoman väsynyt, pettynyt ja surullinen. Ja niin yksin tämän kaiken kanssa.

TTC United: Superviikon saldo

Noniin, nyt on TTC Unitedin viimeinen haaste ohi. Tavoitteenani oli siis liikkua viime viikon aikana 6+1 päivänä, eli yksi lepopäivä oli kuitenkin sallittu. Minä otin omaksi tavoitteekseni selviytyä ilman tuota lepopäivää, ja se onnistui! Jee!

Vaikein hetki oli perjantaiaamuna, kun olin päättänyt lähteä puolen tunnin aamuaerobiselle juoksumatolle. En olisi millään jaksanut ja olin tosi vähällä jäädä jatkamaan unia. Nälkäkin jo ehti tulla siinä vatuloidessa (ja aamuaerobisen teen tyhjällä vatsalla). Tuntuikin upealta kun sain otettua itseäni niskasta kiinni ja mentyä sinne juoksumatolle ja kiusallanikin vedin 35 minuutin juoksun sen 30 sijaan ;D.

Kokonaisuudessaan viikon liikkumiset menivät näin:

Ma: Bodypump
Ti: 45 min. juoksumatolla
Ke: Yläkroppa salilla + 20 min. intervalli crossarilla
To: Tunnin kävelylenkki päivällä ja bodypump illalla
Pe: 35 min. juoksumatolla
La: Alakroppa salilla + 20 min. intervalli crossarilla
Su: Yläkroppa salilla + 20 min. weight loss -intervalli crossarilla

Nyt kropassa tuntuu, että on tehty! Ja mikä hienointa, pääsin tänä aamuna painoennätykseeni (sitten 90-luvun), kun vaaka näytti 67,6 kg! BMI on nyt 25.1 ja matkaa normaalipainoon on enää 600 grammaa. Olisipa hienoa saavuttaa se ennen 11.12., jolloin on polilla se suunnittelukäynti. No, mikäänhän ei estä yrittämästä!

Nyt on ansaittu lepopäivä ja syömisestä täytyy pitää huoli. Loppuviikosta lähtien minulla on ollut melkein koko ajan nälkä, mikä kielii varmaan siitä, että jokapäiväinen liikunta on lisännyt kalorinkulutusta myös levossa. Tästä on hyvä jatkaa taas huomenna! :)

Kehonkoostumus

Voi että kun olen tippa linssissä lukenut teidän kannustavia kommentteja edelliseen kuvapostaukseeni. Kiitos niistä! <3 Vastasinkin sinne, että oli ihan hyvä idea ottaa itsestä tuollaisia kuvia, vasta niistä minäkin näin oikeasti, että miten sitä edistystä on tapahtunut. Peilistä katsoessa huomioni kiinnittyy aina vain niihin ikäviin kohtiin: roikkuvaan ihoon ja selluliittiin. Valokuvaa osaa ehkä eri tavalla katsoa niinkuin ulkopuolisen silmin. Vähän sama tilanne, mutta päinvastoin oli silloin lihavina aikoina. Joskus säikähdin kun katsoin itseäni kuvasta: olenko minä oikeasti noin lihava? Silloin tuli välteltyä kokovartalopeilejä ahkerasti ja minusta otetut kuvat sitten oikeasti järkyttivät. Mukava huomata, että voi käydä toisinkinpäin. :)

Eilen kävin siinä kehonkoostumusmittauksessa. Se otettiin Omron-mittarilla, ja ohjaaja salilla korosti, että se on vain suuntaa-antava, mutta kyllä siitä jotain osviittaa saa. Tässä minun tulokset (suluissa viitearvot):

Ikä: 33
Pituus: 164 cm
Paino: 68.6 kg
Rasvaprosentti: 34.3 (21-32.9)
Viskeraalinen: 5 (1-9)
BMI: 25.5 (19-25)
Lihas: 29 (24.3-30.3)

Rasvaprosentti on siis edelleen ihan liian suuri. Tosin ohjaaja sanoi, että siihen ei kannata suhtautua liian vakavasti, sillä minulla on tosiaan sitä ylimääräistä ihoa ja saattaa olla, ettei laite osaa erottaa sitä. Hän sanoi, että kun minua katsoo (olin siis alusvaatteisillani), ei uskoisi rasvaprosentin olevan ihan noin suuri. Mutta kyllä minä todellakin tiedän, että siellä on vielä paljon sulatettavaa! Nuo rasvaprosentinkin viitearvot muuten vaihtelevat lähteestä riippuen. Jossain mittareissa yläraja on 30, jossain nettilähteissä olen törmännyt jopa arvoon 28. Mikä lie sitten se oikea lääketieteellinen ihanne. Tuo viskeraalinen rasva on minusta kuitenkin tärkeämpi, terveyden kannalta. Eli se kertoo rasvan määrästä sisäelinten ympärillä, ja se rasvahan on kaikkein vaarallisinta. Minun arvoni oli onneksi tosi hyvä. BMI on vielä liian korkea. Mutta mistä olin yllättynyt, oli tuo lihasprosentti! Eli kyllä sitä lihasta on kroppaan kuitenkin tullut, mutta lisää saa tulla. Tuo tarkoittaa, ettei lihastilanteeni ole enää surkealla tasolla, mutta enemmänkin saa tulla. Nyt vaan pitää muistaa se, että lihasmassan kasvaessa painonlasku hidastuu.

Ohjaaja arvelikin tämänhetkisen jumini johtuvan siitä, että lihakseni ovat kasvaneet. Paino saa silti laskea, kun rasvaakin on, mutta täytyy muistaa, että lihas painaa enemmän kuin rasva. Ohjaaja painottikin riittävän energiansaannin tärkeyttä. Täytyy syödä tarpeeksi, ettei elimistö ota energiaa lihaksesta. Tätä pyrin tietenkin välttämään, ja otankin aina heti treenin jälkeen heraproteiinia ja pyrin syömään jonkun ajan päästä lisää proteiinia ja myös hiilihydraatteja. Salille en myöskään mene koskaan ihan tyhjällä vatsalla. Poikkeuksena on cardio, jonka teen tyhjällä vatsalla silloin, jos menen ihan aamusta. Mutta se onkin cardiota eikä lihastreeniä.

Eilen olin muuten pumpissa ja testasin ennätyspumppipainojani hauiksiin, ojentajiin ja selkään. Ehkä vähän yliarvioin, en ihan puhtaasti jaksanut loppuun asti ja muutama toistokin piti jättää väliin. Selkäliikkeissä on paljon ylösnostoja nopealla tahdilla ja ne on aika rankkoja koko kropalle. Hikoilin, puuskutin, irvistin ja olin ihan punainen. Pari kertaa tuntui, että kohta tulee oksennus! Mutta oli se huippua! Kotona vielä aika pitkään tuntui kihelmöinti käsivarsissa ja ne olivat ihan voimattomat. Ja hauis pullisteli ihan itsestään ilman jännitystä. Ihanaa! Vieläkin tuntuu. Mutta ehkä seuraavalla kerralla pikkuisen otan vielä takapakkia noissa painoissa, että jaksan tehdä sarjat kunnolla loppuun asti. Ja ilman pyörtymisen vaaraa! :D

Jahas, ja sitten taas esseenkirjoitushommiin. Reipasta viikonloppua!

P.S. Pitäisiköhän minun aloittaa erikseen ihan puhtaasti treeniblogi?

TTC: Motivation

Minulla oli mennyt ihan huti TTC:n kuukauden haaste, ja osallistun siihen nyt vähän jäljessä. Ajatuksena oli siis kuvata jotain, mikä auttaa liikkumaan, esim. liikuntaväline tms. Minä peesaan nyt Helmaa ja uskaltaudun julkaisemaan kuvani treenisotisovassani! Minua nimittäin motivoi hyvät treenivaatteet. En esimerkiksi tykkää pitää salilla T-paitaa, topissa tuntuu vapaammalta. Ja tykkään ihonmyötäisistä vaatteista salilla, koska ne tukevat kroppaa. Tiedän, että kroppani ei sallisi vielä tällaisia vaatteita ja makkarat pursuaa, mutta pursutkoot! Pääasia, että minulla on hyvä olla. Kuvassa näkyy myös sykemittari, johon en kyllä nyt luota ihan täysin... Välillä näyttää mitä sattuu. Postaan siitä varmaan myöhemmin. Kuva on epätarkka, mutta sille ei nyt mahda mitään... Tänään otettu.

Toppi: Nike
Trikoot: Cubus
Kengät: Adidas
Hanskat: Nike
Sykemittari: Suunto

Päätinpä sitten repäistä ihan kunnolla ja julkaista vertailun vuoksi kuvan minusta vuonna 2005. Huhhuh...

Onhan tuossa jotain muutosta tapahtunut... Terveys, kunto ja itsetunto ainakin ovat parantuneet. Oikeastaan ihan kaikki on nyt parempaa kuin tuolloin. Ei ole ikävä noita aikoja! Vähän kyllä jännittää näiden julkaisu, mutta menköön nyt... Näistä vanhoista kuvista kyllä saa motivaatiota jatkaa, ettei vaan noin pääse enää ikinä, ikinä käymään!

Jumi / lihaskasvu / mässyt??

Minä vihaan näitä jumivaiheita! Paino on nyt jumittanut muutaman viikon tuossa 68 kg:n tienoilla. Joo, tuli nyt kerrottua se ihan julkisestikin. Vaatisi enää yhden vaivaisen kilon, että BMI olisi alle 25. Paitsi että tänä aamuna paino oli 69,3 kg. Raivostuin itselleni. Joo, viikonloppuna tuli herkuteltua. Kolme viikkoa on menty melko tiukasti 1300-1800 kcal/pv (riippuen liikunnasta). Viime viikolla kävin kaksi kertaa salilla (ylä- ja alakroppa), kerran pumpissa, kerran balancessa ja kerran tekemässä cardion (reilu tunti juoksumatolla ja crossarilla). Samansuuntaisia on olleet menneetkin viikot. Ja nyt sitten kun vähän repsauttaa, niin heti näkyy vaa'alla. Miksei se nyt vaan voi pudota, kun kuitenkin tässä töitä tehdään... Ei ole taas reilua. Hirmuinen syyllisyys kakkuherkuista, vaikka oli kyllä hyvää. No, niitä ei saa enää peruttua.

Joojoo, onhan se isoin työ jo tehty. Kaikki toitottaa, että se 42 kg:n painonpudotus kyllä jo riittää. Mutta kun ei se minulle riitä. Tämä on tätä vaihetta, kun jokaisen sadan grammankin eteen pitää tehdä kauheasti töitä. Ja mistä tiedän, mikä osuus painon jumittamisessa on kehittyneellä lihasmassalla? Kai sitä on jonkin verran kuitenkin tullut, kun sekä sali- että pumppitreeni on ollut nousujohteista painojen osalta? Ja kyllä se näkyykin, voin ihan rehellisesti itselleni sen sanoa. Varsinkin salilla yläkroppaa tehdessä kyllä peilistä huomaa, miten käsivarsien ja olka-hartiaseudun lihakset tulevat esiin. On muuten niiiin mahtava tunne, kun sen näkee ja samalla tuntee lihaksissa sen kihelmöivän pumpin. Mutta ei se lihaskasvu oikein muuten vielä näykään kuin treenatessa.

En tiedä. Kauhea väsymyskin on painanut loppuviikosta lähtien. Unetkin olleet vähän huonoja. Elämäni on koostunut oikeastaan vain opiskelusta ja salista ja ruokasuunnitteluista. Ja nyt viikonloppuna sitten siitä mässyttämisestä... Mutta ehkäpä jotain selvyyttä saan tilanteeseen ylihuomenna, kun varasin saliltani ajan kehonkoostumusmittaukseen! Kyllä minua kiinnostaa todellakin, mikä on rasvaprosenttini ja minkä verran sitä lihasta kropastani oikeasti löytyy. Jännittää kyllä ne tulokset aika lailla!

Ravintoainehirmu hioo pumppitekniikkaa

Takana on hyvä viikko! Olen saanut aikaiseksi opiskelun saralla yllättävänkin paljon. Vielä on paljon tehtävääkin, mutta tällä viikolla olen edennyt ihan mukavasti.

Hieman flunssainen olen ollut, tuntuu että joka toinen päivä nuha menee pois vain palatakseen seuraavana päivänä pahempana takaisin. Eilen jätin liikunnankin väliin sen takia, että saisi vähän lepoa ja siitä tuntui olevan apua. Tarkoitus oli eilen aamulla lähteä tyhjällä vatsalla juoksumatolle, mutta herätessä tuntui, että parempi jättää väliin kun olo oli niin tukkoinen. Tiistaina kävin Balancessa ja keskiviikko oli yläkroppapäivä salilla ja torstaina kiusattiin alakroppaa.

Tänään olikin vuorossa oikein BodyPump-maraton, kun osallistuin ensin 45 minuuttia kestävälle tekniikkatunnille, jonka jälkeen oli vuorossa varsinainen tunnin pumppi. Tekniikkatunnilla ohjaaja kävi jokaisen osallistujan kanssa läpi eri liikkeiden oikean tekniikan. Minulla on selkeä ongelma siinä, että vasen hartiani (ja yläselkä) on jumissa. Se on ollut sellainen jo pitkään. Vasen puoli onkin paljon heikompi kuin oikea ja lapaa kehystää sellainen ikuinen kipupiste. Ohjaaja sanoi, että se näkyi selvästi penkkipunnerruksessa, ja vasen hartia kipeytyykin siinä aina loppua kohden. Maastavedossa minun on vaikea saada hartioita pysymään takana, ne valuvat helposti alasmennessä liian eteen. Rintaranka on minulla siis ongelmallinen alue, ja tiedän sen. Sitä pitäisi saada auki. Teen kyllä aina ennen jokaista salitreeniä kepin kanssa kiertoja ja sivutaivutuksia, jotta rintaranka avautuisi. Kyykky oli kuulemma minulla juuri oikeaoppinen. Samoin ranskalaiset punnerrukset, yläkropan yhdistelmäliike ja hauiskäännöt. Hirmu hyvä kyllä oli tuo tekniikkatunti, en voi kuin suositella muillekin, ketkä tykkäävät pumpista ja tarjotaan mahdollisuus! Viimeksi olen käynyt pumpissa joskus vuosi sitten entisellä salilla, mutta aika hyvin ne perusliikkeet tuolla takaraivossa ovat. Itse tunnilla en sitten uskaltanut ottaa kummoisia painoja, kun aikaa on edellisestä kerrasta ja tuolla tekniikkatunnillakin jo kuitenkin tuli jonkin verran rasitusta. Huomasin kuitenkin, että hauiksiin, ojentajiin, selkään, rintaan ja ehkä olkapäihinkin voin huoletta laittaa ensi kerralla lisää painoa. Jalat ja pakarat kyllä tuli tehtyä ihan piippuun asti. Pääsenköhän huomenna sängystä ylös!

Tällä viikolla ruokailut ovat myös sujuneet hyvin. Edelleen hiilareita saisi olla ehkä vähän vähemmän ja proteiinia sekä rasvaa hitusen enemmän. Kyllä se protsku on aika hyvin tietysti pysynyt siellä keskimäärin 1,8g/kg -tasolla (tavoite on siis se 2). Rasvaa saadakseni olen popsinut 20-30g:n annoksia pähkinäsekoitusta. Eilen laitoin omena-raejuusto-kaurapuuroon 5g rypsiöljyä joukkoon. Tuo puuro voi kuulostaa vähän epäilyttävältä (ja kyllä se vähän näyttääkin siltä...), mutta NAM se on hyvää! Laitan siis kaurapuuroannokseen lohkotun omenan ja 100g raejuustoa. Omenanhan voi vaihtelun vuoksi korvata esimerkiksi marjoilla. Sitten toinen suosikki, jota kokeilimme tänään:

www.raisio.com

 

 

Eli Torinon täysjyväohra. Tuota voi käyttää lisukkeenä esim. riisin tai pastan sijaan, ja on ravintoarvoiltaan parempi vaihtoehto (klikkaa kuvan alla olevasta linkistä niin näet). Ja hyvää ja täyttävää myös. Mies teki tänään ruuan, ja kyllä oli aivan mahtavan maittavaa tuon pumppirykäyksen jälkeen. Annokseni oli:

Lohifilee 110g
Torino täysjyväohra 60g (raakana mitattuna)
Höyrytetty parsakaali 55g
Porkkanaraaste 55g
Raejuusto 68g
Hollandaise-kastike 24g (Blåband, valmista kastiketta)
Kaloreita yhteensä 552 kcal, proteiinia 40g (35%), hiilareita 47g (35%), rasvaa 21g (35%), kuitua 9g. Nyt tuli siis paljon hyviä rasvoja ja hiilareita ja ihan mukavasti proteiiniakin. Kuidun määrä on myös ihan kiitettävä. Minusta on tullut tällainen ravintoainehirmu! :D

No joo, tänään aion kyllä vielä herkutella Geisha Darkilla. Olen yksin kotona, laitan Vettä elefanteille -leffan pyörimään ja asetun sohvannurkkaan suklaani kanssa. Ja ihan hyvällä omallatunnolla!

Ruokaa ja treeniä

Ajattelin nyt kirjoittaa siitä vimmasta, mikä minulle on iskenyt kehonmuokkaamiseen. Ei, en halua näyttää Jay Fuchsilta, eikä se olisi minulle koskaan mahdollistakaan. Mutta oman kehoni ulkomuoto on nyt se, jota voin kontrolloida, vaikka en kaikkea elämässä voikaan. Olen viime aikoina lukenut kirjallisuutta ja lehtiä kuntosalitreenistä ja treenaamisesta muutenkin sekä ruokailuista. Yksi uusi tuttavuus on Muscle & Fitness Hers -lehti. Olen harkinnut jopa sen tilaamista. Mieheni on innostunut lukemaan vastaavaa miehille tarkoitettua lehteä. Fit minulle jo tuleekin, monipuolinen ja hyvä lehti sekin. Kyllähän näissä lehdissä varmaan aina samat jutut kiertää vuodesta toiseen, mutta usein on kuitenkin jokin uusi näkökulmakin havaittavissa. Voisin suositella myös kirjauutuutta:

Jan Sundell: Hanki lihasta, polta rasvaa

Eilen aloitin kokeilumielessä uudenlaisen ruokavalion, jota pyrimme mieheni kanssa noudattamaan neljä viikkoa. Saa nähdä onnistuuko. Periaatteena minulla on se, että P/H/R jakautuisi seuraavasti per vrk: Protsku: n. 138 g / n. 2g/kg / n. 39%, Hiilarit: n. 109 g / n. 1,6g/kg / n. 31%, Rasva: n. 47 g / n. 0,7 g/kg / n. 30%. Eilisen jakauma meni näin: P: 120 g / 1,7 g/kg / 36%, H: 113 g / 1,6 g/kg / 34%, Rasva: 43 g / 0,6 g/kg / 30%. Ottaakohan tuosta nyt kukaan selvää? Eli eka päivä meni ihan hienosti, proteiinia olisi saanut vähän enemmän olla. Hiilarit heilahtivat grammamääriltään vähän ylös, kun illalla vielä sorruin ruisleipään... Liikuntaa ei eilen ollut, vielä flunssainen olo (viimeksi olen päässyt salille perjantaina :/). Tässäpä eilinen ruokavalio (jos jotakuta kiinnostaa), millä sain aikaan tuon jakauman:

klo 7:30
Fazer ruispuikulat, 2 palaa (n. 60 g)
Becel 10 g
Rainbow kermajuusto 17% 20 g
Rainbow korppukinkku 30 g
Kurkku 50 g
Profeel Mansikka-mustikka -jogurtti 150 g
Kahvi rasvattomalla maidolla 235 g
YHT. 383 KCAL
klo 11:00
Kotimainen omena 138 g
44 KCAL
klo 13:45
Maitorahka (Valion rasvaton pehmeä) 150 g
Raejuusto (Valion, 2 % rasvaa) 90 g
Vadelmia 57 g
Mustikoita 55 g
YHT. 200 KCAL
klo 17:00
Kasvisgratiini 282 g
Lihamureke (naudan paistijauheliha, ei korppujauhoja) 153 g
YHT. 410 KCAL
klo 18:30
Fazer ruispuikulat, 2 palaa (n. 60 g)
Becel 10 g
Rainbow korppukinkku 30 g
Raejuusto (Valion, 2 % rasvaa) 100 g
YHT. 290 KCAL
PÄIVÄN KALORIT YHT: 1327 kcal, kuitua 25 g, kasviksia/hedelmiä/marjoja 495 g.

Liikuntapäivinä tuota kalorimäärää pitää kyllä kasvattaa, koska muuten ei lihakset saa tarpeeksi polttoainetta kasvuun. Lisäksi hiilarien syöminen pitää sijoittaa mieluummin aamupäivään ja päivään, ja illalla sitten enempi proteiinia. Minulla vaan tuppaa unohtumaan päiväsaikaan tuo syöminen, eilenkin hurahti opiskelujutuissa huomaamatta aika (pitäisköhän laittaa kello soimaan tietyin väliajoin!). Ja tuo proteiini pitääkin nälkää pidempään poissa. Liikuntapäivinähän saan proteiinia vielä herasta, jota siis käytän jokaisen liikuntakerran jälkeen.

Meillä löytyy nyt jääkaapista paljon rahkaa, raejuustoa, paistijauhelihaa, kanaa ja kananmunia. Miehen ruokavalio on määrältään reippaasti isompi, hänen olisi eilen pitänyt syödä kalorimäärältään varmaan kaksinverroin minun määrääni verrattuna (ei kyllä päässyt vaadittuun määrään asti). Mutta onhan meillä tietysti painoeroa ja hän kävi eilen salilla. Ja miehet tarvitsevat muutenkin enemmän ravintoa kuin naiset. Kalorivajetta minä pidän nyt vain -250 kcal/vrk. Eilen se jäi kyllä isommaksi. Salilla ohjaajakin sanoi, että jos haluat lihasta, et voi laihduttaa samaan aikaan. Siinä se rasvakin sitten samalla palaa kun lihasta tulee. Paino junnaakin nyt paikallaan ja se harmittaa. Mutta mittanauhan mukaan kavennusta on silti tapahtunut! Salilla pyrin käymään kolmesti viikossa (yläkroppa + alakroppa + koko kroppa), lisäksi vähintään yksi cardiopäivä (juoksu/crossari tms.) ja kerran viikossa balance. Haluaisin joskus kokeilla myös BodyCombatia ja/tai BodyAttackia, mutten tiedä uskallanko mennä. Myös kahvakuula- tai pumppitunnille voisi joskus yrittää... Saas nähdä.

Tänään ruokalistalla on munakasrullaa jauhelihatäytteellä, huomenna vaihdetaan kanaan välillä. Tarkoituksena olisi illalla mennä balanceen, jos olo vaan suo. Ei ole kiva siellä olla pyramidi-asennossa pää alaspäin, jos räkä valuu! Ja huomenna KuntosaliCircuitiin (jos olo suo!).

TTC United

 Toiveikas aloitti taas uuden projektin vetämisen. Viime keväänähän meillä oli Kevyt-projekti, nyt starttasi TTC United, jossa Toiveikkaan sanoin: Tärkeintä koko projektissa on löytää liikunnasta iloa ja haastaa itsensä liikkumaan enemmän samalla kun kannustaa muita liikkumaan. Jokainen ryhmäläinen liikkuu oman tasonsa ja terveydentilansa huomioiden ja kunnioittaa ja tukee muita tasosta riippumatta. Pakkohan minun tähän on osallistua! :) Toisin kuin voisi luulla, TTC ei ole lyhenne sanoista trying to conceive, vaan The Tsemppi Club. Projektin kesto on kolme kuukautta 15.9.-15.12.2012.

Tavoitteitani projektissa:

• lihaskunnon lisääminen kuntosaliharjoittelulla
• juoksukunnon paraneminen
• BMI alle 25!
• Liikuntaa vähintään neljänä päivänä viikossa, mieluummin enemmänkin. 

Varsinkin tuo BMI:n saavuttaminen olisi mahtavaa! Se tarkoittaa noin 4 kg:n pudotusta, ja tässä vaiheessa jokainen kilo tuntuu tekevän tosi tiukkaa. Mutta yritetään! Aion kyllä yrittää olla myös armollinen itselleni, koska minulla on opintojen kanssa aika tekeminen tässä syksyllä. Ei saa väsyä liikaa. Toisaalta liikunta auttaa pitämään päätä kasassa, joten sehän on vain positiivinen asia.

Ensimmäiselle kuukaudelle Toiveikas haastoi meitä ryhmäläisiä kokeilemaan jotain uutta lajia. Minä pikkuisen tästä nyt lipsun ja jätän uuden lajin kokeilut, mutta sen sijaan aion mennä uudelle salille! Irtisanoin itseni salilta, jolla olen käynyt viisi vuotta. Sopimus on vielä tämän kuun voimassa, mutta aion käydä ensimmäisen kerran uudella salilla ensi viikolla kun mies on lomalla. Raahaan hänet mukaani, kun en yksin uskalla mennä sinne ekaa kertaa ;). Saa samalla vähän katsoa minun tekniikkaani. Vähän jännittää sekin, kun aiempi sali oli vain naisille ja tämä minne aion nyt siirtyä, on kummallekin sukupuolelle. Millaisiahan salikörmyjä siellä on..? Odotukset salia kohtaan minulle ovat korkealla, olen kuullut siitä paljon hyvää. Siis että laitteet ovat uudet ja monipuoliset ja vapaita painojakin reilusti saatavilla. 

Meillä on myös HeiaHeiassa oma suljettu ryhmä, johon projektilaiset voivat liittyä mukaan. Minut löytää sieltä nimimerkilläni.

Treeni-iloa syksyyn kaikille!

Kuulumisia

Eilen illalla mieheni vilkuili minua ja sai sanotuksi vihdoin: "näytät niin kamalan masentuneelta". Kyllähän minä sen tiesin. En oikein jaksanut siihen mitään vastatakaan, koska mitä siihen olisi voinutkaan vastata? Minä en nyt saa otetta oikein mistään. Töissä olen pari viikkoa, ja se onkin ainoa paikka, jossa tuntuu että saan jotain aikaiseksi. Jos saisin nyt elää niinkuin haluan, kävisin vain töissä ja salilla ja lenkkipolulla. Minä en jaksa oikein edes puhua näistä asioista. En jaksa vatvoa, kun ne asiat ei sillä muutu miksikään. En jaksa oikeastaan edes kirjoittaa, samaa valitusta vaan koko ajan. Siksi bloginikin on ollut hiljainen.

Sitäpaitsi tulee huono omatunto heti, kun kirjoitan jotain muuta kuin opiskelujuttuja. Ja niitä en ole saanut tehdyksi, ja se ahdistaa valtavasti. Aika kuluu ja deadlinet lähestyy ja minä olen niin lamaantunut, etten saa otetta mistään enkä aikaiseksi mitään. Sitten herään aamuöisin paniikin vallassa ja valvon. Päivällä olen väsynyt. Kotona haluaisin vain maata peiton alla. Kyllähän minä töissä ja ihmisten ilmoilla muutenkin osaan näyttää tekohymynaamaa, mutta kotona en sitten jaksa enää. Perjantaina polin terapeutti oli sitä mieltä, että ehkä kannattaisi hieman nostaa Sepramin annostusta. Tämä syksy on nyt vain jotenkin kahlattava läpi ja opinnot saatava päätökseen. En ole kuitenkaan vielä saanut aikaiseksi soittaa terveyskeskukseen asiasta. Jotain positiivista on sentään tapahtunut, paino on pudonnut ja -40kg:n rajapyykki meni rikki viikonloppuna. Ei olisi enää pitkä matka siihen, kun BMI on alle 25. Nyt tosin aamulla vaaka näytti taas liikaa, mutta tästä päivästä taitaa tulla kp1, joka selittänee asiaa.

Seuraavaa koeputkihoitoa en uskalla ajatellakaan kuin aikaisintaan loppuvuonna. Tänä vuonna siihen olisi hyvä kuitenkin jaksaa lähteä, sillä sairaalamaksukattokin on nyt täynnä, eli siis seuraava hoito olisi sitten meille käytännössä ilmainen, jos vaan tämän vuoden puolella saadaan tehtyä. Ja ihmiset eivät ymmärrä, kuinka vaikeaa siihen seuraavaan hoitoon lähteminen on, vaikka sitä lasta haluaa enemmän kuin mitään muuta. Jokainen, joka on koeputkihoitorumban käynyt läpi (varsinkin huonolla menestyksellä ja ikävillä kokemuksillä höystettynä) ymmärtää kyllä, että mieluummin sen jättäisi tekemättä. Mutta kun en ole niin onnekas kuin ne toiset, joiden ei onnekseen tarvitse omakohtaisesti tietää asiasta yhtään mitään. Pelottaa, ärsyttää.

Treeneistä

Blogini uhkaa näköjään väliaikaisesti muuttua treeni/painonpudotusblogiksi, mutta väliäkö tuolla. Kun ei ole raportoitavaa hoitorintamalta eikä ole mitään piinapäiväjännityksiäkään näin luomukierroissa, niin raportoidaan sitten näitä.

Paino on pysytellyt nyt pari kuukautta samassa. Se vaihtelee kilon suuntaan ja toiseen. Turhauttavaa. Minä niin odotan sitä päivää, kun -40 kg täyttyy. Näenköhän sitä päivää koskaan? Siihen on matkaa kolme kiloa ja rapiat. Mutta jotain on silti tapahtunut viime kuukauden aikana, tunnen sen kehossani ja vaatteissani. Niinpä tartuin aamulla mittanauhaan ja muutamia senttejä oli kadonnut siis nyt kuukauden aikana. Vyötärön kapeimmalta kohdalta sekä rintojen alta oli hävinnyt jopa 3 cm. Tämä onkin minussa se alue, josta yleensä helpommin lähtee. Lantiolta ei ollut lähtenyt kuin 1 cm, samoin reidestä ja rinnan korkeimmalta kohdalta. Käsivarresta hävikki oli 1,5 cm, pohkeesta 0,5 cm. Ongelmallisin kohta minussa on lantio. Olen päärynämallinen ja takapuolessa, reisien yläpäässä ja alamahassa on höllyvää ihan liikaa. Tosin osan ongelmasta muodostaa se ylimääräinen nahka, joka mahaani on jäänyt roikkumaan ja se tietysti tuo noita lisäsenttejäkin. Nahkaa roikkuu ikävästi myös käsivarsissa ja kainaloiden alla, ja tuskin niistä pääsen pelkällä allitreenillä eroon. Myös rinnat roikkuvat, kun niissäkin on turhaa nahkaa. Pienentyneetkin ne ovat melkoisesti eikä niihin taida rintalihastreenillä kunnon ryhtiä saada kuin ehkä ihan hiukkasen. Olen silti mieluummin tälläinen kuin mitä olin vielä 5 vuotta sitten, tottakai.

Kuukaudessa on siis tullut tuloksia kroppaan, vaikka vaaka ei sitä kerrokaan. Myös kunto on parantunut. Syy on selvä: kuntosaliohjelman päivitys ja juoksu. Saliohjelmani päivitettiin kuukausi sitten ja treenaan 2-3 kertaa viikossa. Nyt noudatan intervalli-tyyppistä ohjelmaa, johon kuuluu koko kropan treeni kiertoharjoitteluna, kolme kierrosta. Kierrosten välissä käyn juoksumatolla muutaman minuutin juoksemassa sekä alkuun tietysti lämmittelyt ja loppuun verryttelyt, jotka teen crossarilla. Jos olen liikenteessä pyörällä, jätän loppuverkat väliin, koska matkaa on kuitenkin n. 6 km/suunta. Muutamaa liikettä lukuunottamatta teen saman harjoituksen joka kerta. Vuoronperään teen kuitenkin pidempää sarjaa kevyemmillä painoilla ja lyhyempää sarjaa raskaammilla painoilla. Tällä on tarkoitus jatkaa vielä 1-2 kk ja sitten ohjelmaa taas päivitetään, ettei kroppa totu liikaa. Aiemmin olen tehnyt sen virheen, että olen mennyt liian kauan samalla ohjelmalla eikä siinä sitten oikein kehitystä ole tapahtunut.

Juoksulenkkejä teen myös 2-3 kertaa viikossa, useimmiten 3. Jos tulee kamalan kuumia päiviä, saattaa joku lenkki vaihtua kävelyksikin. Lenkit ja sali vaihtelevat vuoropäivin. Liikuntapäiviä tulee siis yhteensä 4-6 viikossa, mieluummin enemmän kuin vähemmän. Toivottavasti treenit eivät vähene, kun menen reilun viikon päästä töihin! Kun juoksustakin on nyt tullut systemaattista eikä vain silloion tällöin -lenkkeilyä, myös siinä tapahtuu kehitystä. Kyllähän minä talven aikana juoksumatolla kipittelin ja crossarilla olen tehnyt aerobisia treenejä, joten ihan nollilta en lähtenyt. Mutta kyllä se vaan on ihan eri juttu juosta ulkona kuin juoksumatolla, jossa se matto kuitenkin tavallaan vie eteenpäin. Tai päinvastoin, pitää paikallaan.

Minulla on vaan nyt jotenkin hirveä into saada aikaan edes jotain positiivista tässä kropassani ja kunnonkohotus ja laihtuminen ovat sentään asioita, joihin voin itse vaikuttaa. Se myös auttaa mielialaa kohottavasti. Joka kerta treenin jälkeen on hieman parempi mieli, varsinkin jos olen jaksanut enemmän kuin edellisellä kerralla. Pitää vaan muistaa, että aina ei tarvitse jaksaa ylittää itseään, vaan välillä voi ottaa rennommankin asenteen myös lenkillä.

No excuses; only results

Tässäpä oivallinen muistutus siitä, että tekosyyt pois ja salille/lenkille! On edes jokin asia, johon voin itse vaikuttaa ja se on painonhallinta ja kehittyminen kuntoilun saralla. Tämä kesäinen kuva jääköön sivupalkkiin muistutukseksi ja haasteeksi itselleni, että näen sen heti kun tulen blogini etusivulle. Ettei pääse unohtumaan tässä grillailun, terassien ja jäätelön luvatun vuodenajan aikana.


Nimim. Fanipaloja suu täynnä. Tekosyy: PMS.

Kiitoksia, työkuvioita ja painonhallintaa

Olipa mukavaa, kun edellinen kirjoitukseni herätti monipuolista keskustelua. Siitä sain itsekin uusia näkökulmia, mutta toisaalta taas omat tunteeni vahvistuivat. Siis siitä, että minun ei tarvitse oikeasti tuntea syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa omista tunteistani ja siitä, että ihmisten sanomiset saattavat loukata, vaikka tarkoitus ei olisikaan. Kiitos kaikille kommentoijille! Tämä on kyllä ehdottomasti yksi bloggaamisen parhaimpia puolia, ajatusten vaihtaminen siis. Olenkin pahoillani, kun nyt on muiden blogien kommentointikin minulta jäänyt tosi minimiin. Käyn kyllä joka päivä lukemassa kaikkien kuulumiset, mutta ei ole oikein ollut aikaa sitten kommentoida. Olette kyllä ajatuksissa!

Nyt on jäänyt blogimaailma siis vähän taustalle, sillä minun on pakko ottaa vähän etäisyyttä aiheeseen, että saan sen esseen väännettyä. Lisäksi olen nyt tällä viikolla töissäkin. Onkin ollut tosi kiva olla töissä pitkästä aikaa ja eilen kun menin, oli tosi mukava vastaanotto. Siellä oli minua kuulemma kaivattu. Ainakin loppukesästä olisi tiedossa joku työpätkä myös.

Maanantaina on minulla se lääkäriaika polilla, ja se vähän jännittää. Nyt kun olen saanut itseäni vähän nostettua sieltä aallonpohjalta, niin toivottavasti en romahda sinne takaisin sitten. Riippuu niin paljon siitä, mitä lääkäri on mieltä meidän jatkosta ja onnistumisen mahdollisuuksista. Olen myös vakuuttunut, että se laparoskopia olisi tarpeellinen ja petyn, jos lääkäri ei minua siihen määrää. Minä haluaisin nyt oikeasti tarkistuttaa kunnolla nuo lisääntymiselimet, että siellä olisi mahdollisimman hyvät olosuhteet alkiolla kiinnittyä, ja poistaa kaikki sitä hankaloittavat tekijät (vaikka se sitten tarkoittaisikin munatorven menetystä). Eihän hoidoissakaan ole muuten mitään järkeä.

Haluan raportoida tässä myös vähän tuota painonpudotusprojektia. Olin viikon ajan Easy Diet -kuurilla ja sain sinä aikana pois 3 kg. Tavoitteenani oli päästä takaisin samaan painoon, joka minulla oli viime hoidon alkaessa. Nyt on paino 500g vähemmän kuin Kevyt-projektin lopussa (jolloin siis oli viimeinen hoito alkamassa). Tiedostan toki, että suurin osa tuosta pudotuksesta oli nesteitä ja ainakin osa kiloista tulee varmasti  takaisin nyt kun palaan taas normaaliin syömiseen. Mutta oli kuitenkin ihan kokeilemisen arvoinen juttu ja jotenkin palkitsevaa nähdä painon nopea putoaminen. Ehkäpä sekin teki hyvää mielialalleni. On sentään jotain, mitä minä voin kehossani itsekin kontrolloida.

Mutta nyt: suihkuun ja ystävän kanssa aamu(päivä)palalle ihanaan kahvilaan ja sitä kautta töihin. Aurinkoista loppuviikkoa kaikille! <3

Aaltoilua

Minusta vaan nyt tuntuu, että pitää kirjoittaa taas. Eilen ei lukemisesta tullut mitään, sen sijaan siivosin. Tänään täytyy käydä hoitamassa asioita, mutta myös lukemisesta on pakko tulla jotain. Alan olla todella huolissani kurssista suoriutumisestani.

Olen päässyt jo pahimman yli tuossa alkioidenmenetyskatastrofissa. Pakko vaan ajatella, että tehtyä ei saa tekemättömäksi eikä sille enää mitään voi, vaikka kuinka murehtisi. Pakko yrittää keskittyä tähän siirrettyyn pikkuiseen. Sekin on nyt vaikeaa, sillä puoliksi minä ajattelen, ettei se ole edes matkassa enää. Tuntuu niin tyhmältä lähetellä positiivisia ajatuksia ja energioita tyhjälle kohdulle. Nämä ajatukset kumpuavat koko ajan tihenevistä ja kovenevista menkkatuntemuksista. Aika samoilla päivillä samankaltaisia tuntemuksia minulla oli viimeksikin alkionsiirron jälkeen, ja siksi tämä nyt tuntuu niin pahaenteiseltä. Mutta se vuoto alkoi kunnolla vasta negan testaamisen ja Lugejen lopettamisen jälkeen. Tiedän, että menkkatuntemuksia voi olla alkuraskaudessa, niinhän minulle kaikki jaksavat muistuttaa. Ja hyvä että muistuttavat, siitä minä saan edes vähän toivonrippeitä. Tarvitsen kaikki mahdolliset positiiviset ajatukset, että jaksaisin pitää toivoa yllä vielä. Tämä tilanne on vaan nyt kääntynyt niin päälaelleen niiden kahden alkion menehtymisen vuoksi. Oli jotenkin niin helpottavaa ajatella, että jos tästä tulee nega, meillä on vielä PAS ennen kesää. Meillä on vielä mahdollisuus raskautua ennen kesää. Nyt meiltä se mahdollisuus on viety pois ja tilanne on täsmälleen sama kuin viime syksynä ensimmäisessä ICSIssä. Kyllähän minä tunnen myös surua niiden kahden pikkuisen vuoksi, ne pääsivät jo alkuun, mutta eivät saaneet koskaan edes mahdollisuutta alkaa kehittyä pieniksi ihmisiksi. Meidän lapsiksi. Tiedän, että tällainen ajattelu ei tee hyvää mielelle, mutta väkisinkin tuollaisiakin miettii. Mielentilani aaltoilee ylös-alas hyvinkin lyhyellä aikavälillä.

Lugeista on tullut taas aikamoinen läjä oireita. Nestettä on alkanut kertyä kehoon. Maha on taas turvonnut ja eilen se välillä näytti jo melkein samanlaiselta kuin Menopurin aikana. Unet ovat sekavia. Olen väsynyt. Tissikipu senkun pahenee ja rintaliivit alkavat ahdistaa. Ilmankaan ei ole hyvä olla. Kaksi sellaista oiretta on nyt myös, joita en ainakaan muista viimeksi olleen. Nimittäin ummetus ja kehon lämpö. Maanantaiaamuna olin jo räjähdyspisteessä, kun 3 vrk oli mennyt ilman vessakäyntiä. Sitten se onneksi helpotti, mutta edelleen tuntuu suolisto toimivan puolella teholla. Lisäksi minusta tuntuu välillä, että kehoni lämpötila olisi kohonnut. Ei ole sellainen olo, että olisi kuumetta, mutta välillä tulee melkein hiki. Minä olen yleensä melkoinen palelija ja siksi tämä tuntuu oudolta. Tiedän, että tämä on normaalia keltarauhashormonin kanssa, se kehon lämpötila kyllä laskee sitten kun/jos vuoto alkaa.

Edellisiin IVF-stimulaatioihin verrattuna tämä hoito meni eri tavalla myös siten, että painoni on todellakin noussut. Aiemmissa se laski hoidon aikana puutteellisen ruokahalun takia. Menopur taas keräsi kehooni paljon turvotusta eikä vienyt ruokahalua. Päinvastoin, minulla oli koko ajan kauhea mässyhimo. Söin suklaata lähes joka päivä. Vitsailinkin, että tästä lähtien meinaan aina syödä suklaata joka päivä IVF-stimulaation aikana, jospa se oli syynä yllättävän hyvään lopputulokseen :D. En ole uskaltanut edes astua vaa'alle. En ole millään voinut selvitä vain parilla lisäkilolla, niitä on varmasti rutkasti enemmän. Eilen sanoinkin miehelle, että kunhan tämä kierros päättyy, aloitan taas painonpudotuksen sellaisella draivilla, että olen hyvässä kunnossa syksyllä seuraavan hoidon alkaessa. Mies sanoi tähän, että entäs jos tämä kierros kestääkin 9 kuukautta. Niin, kunpa vain niin olisikin!