Ahdistusoksennus

Tästä tulee ahdistuksenpurkupostaus. Varoituksen sana siis, että teksti on sekavaa ja jäsentymätöntä. En saa nyt purettua oloani oikein mihinkään, kun treenit on pannassa ylirasituksen takia enkä oikein halua nyt enää ketään läheistäkään vaivata ainaisella valituksellani. Ja minusta tuntuu ettei kukaan kuitenkaan tajua mistään mitään. Nyt vaan pursuaa niin, että kirjoitan sitten sen tänne.

Nyt ei mene mitenkään kovin vahvasti. Minulla on ollut jo useamman viikon ajan melko vaikeaa. Kun masennuslääkityksen lopetuksen kanssa yhtä aikaa on tullut kehon ylirasitus, on tämä kaikki vaan nyt liikaa. Lisäksi työssä on ollut kova stressi ja työn jatkokin on taas katkolla kesän jälkeen. Tähän päälle se tosiasia, ettei minulla ole ollut kunnon lomaa vuoteen. Viimeksi olin lomalla (lue: työttömänä) nelisen viikkoa viime vuoden toukokuussa ja se aika meni toipuessa hoitojen aiheuttamista henkisistä ja fyysisistä rasituksista. Tuon jälkeen pisin vapaa on ollut viikko. Pätkätyöläisen arkea siis. Kuinka kauan tätä jaksaa?

Satutin käteni viime syksynä kuntonyrkkeilytreeneissä ja se vamma jäi hoitamatta aikanaan. Menin työfyssarille ja hänen kauttaan työterveyslääkärille vasta tammikuussa. No, muutaman viikon tulehduskipulääkekuuri siihen ja lepoa kädelle. Töissä piti käyttää rannetukea. Se alkoi kuormittaa enemmän kyynärpäätä ja olkapäätä, jotka ovat olleet kipeinä siis jo monta kuukautta. Nyt olen käynyt muutaman kerran omt-fysioterapiassa, jossa on löytynyt syitä mm. kireistä lihaskalvoista, olkapään virheasennosta, liian kovasta treenistä ja vähäisestä palautumisesta, kovasta henkisestä kuormituksesta, univajeesta ja liian vähästä energiansaannista. Yläkroppaa en voi nyt salilla treenata oikeastaan ollenkaan ja combatkin harkinnan mukaan. Eilen en voinut mennä, kun käsi oireili/oireilee sen verran. Lenkit on nyt pidettävä alle puolen tunnin mittaisina. Minulla on ollut päivittäin viime viikkojen aikana sellaisia pahoinvointikohtauksia, jolloin oksennus on ollut lähellä. Tällä hetkellä kärsin ruokahaluttomuudesta. En jaksa keskittyä. Kehon lämpötila tuntuu olevan vähän koholla ja minua kylmää. Lisäksi kuukautiskierrossa on häikkää. On ollut kummallisia vuotoja ja vatsakipuja. En sitten tiedä, onko tuossa syynä tämä ylirasitus vai oman hormonitoiminnan hiipuminen (tai endometriooma). Miksi olen ajanut itseni tällaiseen tilaan?

PAINONNOUSU. Se ikuinen peikko, josta en ikinä pääse eroon. Painoni nimittäin nousi viime syksyn ja tämän kevään aikana noin 10 kg. Tätä tuntuu olevan ihan turha selittää niille, jotka eivät itse ole kärsineet koskaan ylipainosta. Siis että mitä se on, kun koko ajan pelkää sitä, että joutuu takaisin siihen mistä lähti. Siksi painonnousu aiheuttaa aina kamalaa ahdistusta. Nyt se laskee, mutta ei kovin terveellä tavalla.

SALITREENIT. Tai siis niiden puute. Minulle on ihan turha tulla sanomaan, että "tee jotain muuta". Ei sitä omaa rakasta lajia/harrastusta noin vain korvata jollain muulla. Jos rakastat kitaransoittoa ja yhtäkkiä et saakaan tehdä sitä, niin varmaan ahdistaa. Jos maalaaminen on intohimosi ja et voi tehdä sitä, ei varmasti ole kivaa. Jos lajisi on vaikkapa jalkapallo tai yleisurheilu etkä loukkaantumisen vuoksi pysty harjoittelemaan, olet varmasti maassa kun et pääse tekemään sitä mikä on sinulle ominaisinta ja missä haluat tulla paremmaksi. Minua niin ärsyttää, kun tuntuu että sali olisi jotenkin eri asia. Ihan kuin sen voisi korvata jollain muulla tuosta noin vaan. Ei voi silloin, kun se on laji, johon on kiintynyt niin kovin kuin minä olen. Ja siksi treenasin kipeänä tietäen silti, ettei siitä hyvä seuraa. Nyt sitten olen kesän aikana panostanut enemmän pitkästä aikaa juoksuun, mutta viime viikolla fysioterapeutti kehotti vähentämään sitäkin. Ja tottakai oma järkikin sanoo, että kaipaan lepoa. Mitään muuta en varmaan nyt niin kaipaakaan. Mutta kun mieli sanoo jotain ihan muuta. Eilen illalla tajusin, että miten rajoilla nyt mennään. Olin lykännyt lenkillelähtöä toiden jälkeen, koska tuntui vaan niin pahalta. Mutta kun olin päättänyt, että juoksulenkki on tehtävä, niin sinne oli mentävä. Maanantain ja eilisen lenkit olivat ensimmäiset alle puolituntiset. Maanantai-lenkki meni vielä mukavasti. Oli jopa mukava tunne, kun ei ollut loppuunajettu olo lenkin jälkeen. Eilinen olikin sitten jotain ihan muuta. Alusta asti olo oli tuskainen. Minun oli pakotettava jalkoja liikkumaan eteenpäin. Jouduin keskittymään hengitykseen. Sykekään ei noussut normaalille tasolle, vaikka keskisyke oli korkealla. Jouduin keskittymään koko ajan siihen, että miten hengitän, miten jalat menee eteenpäin ja kuinka asento ei olisi niin jäykkä. Koko puolituntisen ajan tuntui, että en jaksa. Mutta ei voinut kävellä, koska olin päättänyt juosta. Kotona menin suoraan suihkuun itkemään kauheaa oloani ja sitä, miten järjettömästi toimin omaa hyvinvointiani vastaan. Ahdistaa, kun en saa nollata päätä treeniin ja lenkkiin. Tänään olen ollut kuin kävelevä zombie (aamulla heräsin klo 3:30) ja odotin koko päivän vaan kotiinpääsyä. Käsi ja hartia on olleet kipeinä taas ja kaikki ruoka on mennyt pakottamalla alas. Onneksi sentään sain otettua päiväunet töiden jälkeen. Tänään piti mennä venyttelytunnille, mutta en jaksanut edes sinne.

ARMOTTOMUUS omaa itseä kohtaan. Sitä olen aina ollut. Se on iso syy tähän tilanteeseen. Mitä sillä voittaa? Ei mitään, niin kuin nyt taas näen ja tunnen sen koko kropassani. Miksi en osaa olla lempeä itselleni? Miksi vaadin niin paljon? Vastaus: epäonnistuminen ja sen pelko. Olen jo epäonnistunut elämäni tärkeimmässä asiassa. En pysty saamaan lasta. Se ahdistaa suunnattomasti. En pysty koskaan saamaan omaa lasta. Nyt minusta tuntuu siltä, vaikka lahjasoluhoitokin on vielä edessä. Ajatus ikuisesta lapsettomuudesta vaan tuntuu tällä hetkellä niin hirveän raskaalta kantaa. Koko loppuelämän ajan. Miten minä sen oikein jaksan kestää koko lopun elämäni ajan? Miten minä enää uskallan toivoa yhtään mitään kaikkien kokemusten jälkeen? Miten minä kestän enää yhtään pettymystä ilman, että romahdan lopullisesti? Tällaisiin ajatuksiin kun vielä yhdistetään pettymys omaan itseen (painonnousu, kehityksen pysähdys salitreeneissä), niin tässä sitä nyt ollaan. Pää täynnä liikaa kaikkea. Niin, kuten fyssarikin siis totesi, yksi syy tähän kehonikin ylirasitukseen on kova henkinen stressi. Nämä asiat kun tuppaavat menemään käsi kädessä.

Kävin minä pari viikkoa sitten juttelemassa psykoterapeutin kanssa ja sain työkalujakin näiden ajatusten kanssa pärjäämiseen. Nyt vaan olen niin kovin väsynyt, että en oikein jaksaisi työstää niitä ajatuksia. Vaikka samalla tiedän, että pois työntämällä ja pakenemalla ne eivät ainakaan paremmaksi muutu.

Ja ensi viikolla meillä on se psykologinen neuvonta/arviointi. Samalla psykoterapeutilla, jonka luona olen siis käynyt aiemminkin ja jonka luona kävin pari viikkoa sitten. Olenko minä nyt siihen valmis? Olenko minä valmis keskustelemaan vanhemmuudesta, kun ajatus siitä tuntuu nyt niin tuskalliselta? Tai ei ajatus vanhemmuudesta vaan siitä, etten koskaan koe sitä. En uskalla ajatella miltä tuntuisi olla äiti, koska pelkään niin, ettei se koskaan toteudu.

Pohdin tuota ensi viikon käyntiä vielä omassa postauksessaan myöhemmin tällä viikolla. Nyt vaan piti saada suollettua tämänhetkinen olo johonkin ja ajattelin sen sitten tänne tehdä. Toivottavasti kukaan lukija ei nyt ajattele, että nyt se on seonnut lopullisesti. En ole, olen vain niin armottoman väsynyt, pettynyt ja surullinen. Ja niin yksin tämän kaiken kanssa.

TTC United: Superviikon saldo

Noniin, nyt on TTC Unitedin viimeinen haaste ohi. Tavoitteenani oli siis liikkua viime viikon aikana 6+1 päivänä, eli yksi lepopäivä oli kuitenkin sallittu. Minä otin omaksi tavoitteekseni selviytyä ilman tuota lepopäivää, ja se onnistui! Jee!

Vaikein hetki oli perjantaiaamuna, kun olin päättänyt lähteä puolen tunnin aamuaerobiselle juoksumatolle. En olisi millään jaksanut ja olin tosi vähällä jäädä jatkamaan unia. Nälkäkin jo ehti tulla siinä vatuloidessa (ja aamuaerobisen teen tyhjällä vatsalla). Tuntuikin upealta kun sain otettua itseäni niskasta kiinni ja mentyä sinne juoksumatolle ja kiusallanikin vedin 35 minuutin juoksun sen 30 sijaan ;D.

Kokonaisuudessaan viikon liikkumiset menivät näin:

Ma: Bodypump
Ti: 45 min. juoksumatolla
Ke: Yläkroppa salilla + 20 min. intervalli crossarilla
To: Tunnin kävelylenkki päivällä ja bodypump illalla
Pe: 35 min. juoksumatolla
La: Alakroppa salilla + 20 min. intervalli crossarilla
Su: Yläkroppa salilla + 20 min. weight loss -intervalli crossarilla

Nyt kropassa tuntuu, että on tehty! Ja mikä hienointa, pääsin tänä aamuna painoennätykseeni (sitten 90-luvun), kun vaaka näytti 67,6 kg! BMI on nyt 25.1 ja matkaa normaalipainoon on enää 600 grammaa. Olisipa hienoa saavuttaa se ennen 11.12., jolloin on polilla se suunnittelukäynti. No, mikäänhän ei estä yrittämästä!

Nyt on ansaittu lepopäivä ja syömisestä täytyy pitää huoli. Loppuviikosta lähtien minulla on ollut melkein koko ajan nälkä, mikä kielii varmaan siitä, että jokapäiväinen liikunta on lisännyt kalorinkulutusta myös levossa. Tästä on hyvä jatkaa taas huomenna! :)

TTC United : 6+1 Superviikko

TTC-Unitedin viimeisessä liikuntahaasteessa sai valita kolmesta vaihtoehdosta yhden. Minä valitsin vaihtoehdon 1: 6+1 Superviikko: Tee jotakin viikon jokaisena päivänä yhden viikon ajan. Koska lepo on kehon kehitykselle tärkeää, saa yhden päivän jättää väliin. 

Aloitin haasteen maanantaina ja nyt on siis 4 päivää takana, joista jokaisena olen liikkunut. Teen sitten viikon päätteeksi vielä yhteenvedon viikosta, jossa kerron mitä tein minäkin päivänä. Tavoitteenani on mennä nuo kaikki 6+1 (=7 :D) päivää, edes jotain pientä tehdä joka päivä. Tähän mennessä on siis onnistunut, mutta saa nähdä, hyytyykö loppuviikkoa kohden. Varastossa oli paukkuja, sillä viime viikolla olin pe-su täysin ilman liikuntaa.

Viikon tavoite siis:

Tämä blogi on nyt jäänyt vähän paitsioon, kun aloitin sen uuden treeniblogin. Sitä onkin tullut päivitettyä sitten enemmän. Nyt vaan on niin kova draivi päällä tämän liikkumisen suhteen, etten jaksa ja halua masentaa itseäni lapsettomuusjutuilla omasta elämästäni. Niiden aika tulee kyllä vielä, trust me! Olen kyllä tosi iloinen siitä, että olen päässyt nyt syksyn aikana irti koko aiheesta. Vaikka tottakai se aika ajoin muistuttelee ja se hirveä ikävä ja lapsenkaipuu on koko ajan läsnä jollain tavalla. Mutta olen osannut ne nyt laittaa syrjään eri tavalla kuin ennen. Meillä on kuitenkin vielä mahdollisuus: kaksi hoitoa jäljellä.

Ja kaikille teille ihanille! Muistakaa pitää huolta itsestänne, sillä:

<3

Kehonkoostumus

Voi että kun olen tippa linssissä lukenut teidän kannustavia kommentteja edelliseen kuvapostaukseeni. Kiitos niistä! <3 Vastasinkin sinne, että oli ihan hyvä idea ottaa itsestä tuollaisia kuvia, vasta niistä minäkin näin oikeasti, että miten sitä edistystä on tapahtunut. Peilistä katsoessa huomioni kiinnittyy aina vain niihin ikäviin kohtiin: roikkuvaan ihoon ja selluliittiin. Valokuvaa osaa ehkä eri tavalla katsoa niinkuin ulkopuolisen silmin. Vähän sama tilanne, mutta päinvastoin oli silloin lihavina aikoina. Joskus säikähdin kun katsoin itseäni kuvasta: olenko minä oikeasti noin lihava? Silloin tuli välteltyä kokovartalopeilejä ahkerasti ja minusta otetut kuvat sitten oikeasti järkyttivät. Mukava huomata, että voi käydä toisinkinpäin. :)

Eilen kävin siinä kehonkoostumusmittauksessa. Se otettiin Omron-mittarilla, ja ohjaaja salilla korosti, että se on vain suuntaa-antava, mutta kyllä siitä jotain osviittaa saa. Tässä minun tulokset (suluissa viitearvot):

Ikä: 33
Pituus: 164 cm
Paino: 68.6 kg
Rasvaprosentti: 34.3 (21-32.9)
Viskeraalinen: 5 (1-9)
BMI: 25.5 (19-25)
Lihas: 29 (24.3-30.3)

Rasvaprosentti on siis edelleen ihan liian suuri. Tosin ohjaaja sanoi, että siihen ei kannata suhtautua liian vakavasti, sillä minulla on tosiaan sitä ylimääräistä ihoa ja saattaa olla, ettei laite osaa erottaa sitä. Hän sanoi, että kun minua katsoo (olin siis alusvaatteisillani), ei uskoisi rasvaprosentin olevan ihan noin suuri. Mutta kyllä minä todellakin tiedän, että siellä on vielä paljon sulatettavaa! Nuo rasvaprosentinkin viitearvot muuten vaihtelevat lähteestä riippuen. Jossain mittareissa yläraja on 30, jossain nettilähteissä olen törmännyt jopa arvoon 28. Mikä lie sitten se oikea lääketieteellinen ihanne. Tuo viskeraalinen rasva on minusta kuitenkin tärkeämpi, terveyden kannalta. Eli se kertoo rasvan määrästä sisäelinten ympärillä, ja se rasvahan on kaikkein vaarallisinta. Minun arvoni oli onneksi tosi hyvä. BMI on vielä liian korkea. Mutta mistä olin yllättynyt, oli tuo lihasprosentti! Eli kyllä sitä lihasta on kroppaan kuitenkin tullut, mutta lisää saa tulla. Tuo tarkoittaa, ettei lihastilanteeni ole enää surkealla tasolla, mutta enemmänkin saa tulla. Nyt vaan pitää muistaa se, että lihasmassan kasvaessa painonlasku hidastuu.

Ohjaaja arvelikin tämänhetkisen jumini johtuvan siitä, että lihakseni ovat kasvaneet. Paino saa silti laskea, kun rasvaakin on, mutta täytyy muistaa, että lihas painaa enemmän kuin rasva. Ohjaaja painottikin riittävän energiansaannin tärkeyttä. Täytyy syödä tarpeeksi, ettei elimistö ota energiaa lihaksesta. Tätä pyrin tietenkin välttämään, ja otankin aina heti treenin jälkeen heraproteiinia ja pyrin syömään jonkun ajan päästä lisää proteiinia ja myös hiilihydraatteja. Salille en myöskään mene koskaan ihan tyhjällä vatsalla. Poikkeuksena on cardio, jonka teen tyhjällä vatsalla silloin, jos menen ihan aamusta. Mutta se onkin cardiota eikä lihastreeniä.

Eilen olin muuten pumpissa ja testasin ennätyspumppipainojani hauiksiin, ojentajiin ja selkään. Ehkä vähän yliarvioin, en ihan puhtaasti jaksanut loppuun asti ja muutama toistokin piti jättää väliin. Selkäliikkeissä on paljon ylösnostoja nopealla tahdilla ja ne on aika rankkoja koko kropalle. Hikoilin, puuskutin, irvistin ja olin ihan punainen. Pari kertaa tuntui, että kohta tulee oksennus! Mutta oli se huippua! Kotona vielä aika pitkään tuntui kihelmöinti käsivarsissa ja ne olivat ihan voimattomat. Ja hauis pullisteli ihan itsestään ilman jännitystä. Ihanaa! Vieläkin tuntuu. Mutta ehkä seuraavalla kerralla pikkuisen otan vielä takapakkia noissa painoissa, että jaksan tehdä sarjat kunnolla loppuun asti. Ja ilman pyörtymisen vaaraa! :D

Jahas, ja sitten taas esseenkirjoitushommiin. Reipasta viikonloppua!

P.S. Pitäisiköhän minun aloittaa erikseen ihan puhtaasti treeniblogi?

TTC: Motivation

Minulla oli mennyt ihan huti TTC:n kuukauden haaste, ja osallistun siihen nyt vähän jäljessä. Ajatuksena oli siis kuvata jotain, mikä auttaa liikkumaan, esim. liikuntaväline tms. Minä peesaan nyt Helmaa ja uskaltaudun julkaisemaan kuvani treenisotisovassani! Minua nimittäin motivoi hyvät treenivaatteet. En esimerkiksi tykkää pitää salilla T-paitaa, topissa tuntuu vapaammalta. Ja tykkään ihonmyötäisistä vaatteista salilla, koska ne tukevat kroppaa. Tiedän, että kroppani ei sallisi vielä tällaisia vaatteita ja makkarat pursuaa, mutta pursutkoot! Pääasia, että minulla on hyvä olla. Kuvassa näkyy myös sykemittari, johon en kyllä nyt luota ihan täysin... Välillä näyttää mitä sattuu. Postaan siitä varmaan myöhemmin. Kuva on epätarkka, mutta sille ei nyt mahda mitään... Tänään otettu.

Toppi: Nike
Trikoot: Cubus
Kengät: Adidas
Hanskat: Nike
Sykemittari: Suunto

Päätinpä sitten repäistä ihan kunnolla ja julkaista vertailun vuoksi kuvan minusta vuonna 2005. Huhhuh...

Onhan tuossa jotain muutosta tapahtunut... Terveys, kunto ja itsetunto ainakin ovat parantuneet. Oikeastaan ihan kaikki on nyt parempaa kuin tuolloin. Ei ole ikävä noita aikoja! Vähän kyllä jännittää näiden julkaisu, mutta menköön nyt... Näistä vanhoista kuvista kyllä saa motivaatiota jatkaa, ettei vaan noin pääse enää ikinä, ikinä käymään!

Jumi / lihaskasvu / mässyt??

Minä vihaan näitä jumivaiheita! Paino on nyt jumittanut muutaman viikon tuossa 68 kg:n tienoilla. Joo, tuli nyt kerrottua se ihan julkisestikin. Vaatisi enää yhden vaivaisen kilon, että BMI olisi alle 25. Paitsi että tänä aamuna paino oli 69,3 kg. Raivostuin itselleni. Joo, viikonloppuna tuli herkuteltua. Kolme viikkoa on menty melko tiukasti 1300-1800 kcal/pv (riippuen liikunnasta). Viime viikolla kävin kaksi kertaa salilla (ylä- ja alakroppa), kerran pumpissa, kerran balancessa ja kerran tekemässä cardion (reilu tunti juoksumatolla ja crossarilla). Samansuuntaisia on olleet menneetkin viikot. Ja nyt sitten kun vähän repsauttaa, niin heti näkyy vaa'alla. Miksei se nyt vaan voi pudota, kun kuitenkin tässä töitä tehdään... Ei ole taas reilua. Hirmuinen syyllisyys kakkuherkuista, vaikka oli kyllä hyvää. No, niitä ei saa enää peruttua.

Joojoo, onhan se isoin työ jo tehty. Kaikki toitottaa, että se 42 kg:n painonpudotus kyllä jo riittää. Mutta kun ei se minulle riitä. Tämä on tätä vaihetta, kun jokaisen sadan grammankin eteen pitää tehdä kauheasti töitä. Ja mistä tiedän, mikä osuus painon jumittamisessa on kehittyneellä lihasmassalla? Kai sitä on jonkin verran kuitenkin tullut, kun sekä sali- että pumppitreeni on ollut nousujohteista painojen osalta? Ja kyllä se näkyykin, voin ihan rehellisesti itselleni sen sanoa. Varsinkin salilla yläkroppaa tehdessä kyllä peilistä huomaa, miten käsivarsien ja olka-hartiaseudun lihakset tulevat esiin. On muuten niiiin mahtava tunne, kun sen näkee ja samalla tuntee lihaksissa sen kihelmöivän pumpin. Mutta ei se lihaskasvu oikein muuten vielä näykään kuin treenatessa.

En tiedä. Kauhea väsymyskin on painanut loppuviikosta lähtien. Unetkin olleet vähän huonoja. Elämäni on koostunut oikeastaan vain opiskelusta ja salista ja ruokasuunnitteluista. Ja nyt viikonloppuna sitten siitä mässyttämisestä... Mutta ehkäpä jotain selvyyttä saan tilanteeseen ylihuomenna, kun varasin saliltani ajan kehonkoostumusmittaukseen! Kyllä minua kiinnostaa todellakin, mikä on rasvaprosenttini ja minkä verran sitä lihasta kropastani oikeasti löytyy. Jännittää kyllä ne tulokset aika lailla!

Ravintoainehirmu hioo pumppitekniikkaa

Takana on hyvä viikko! Olen saanut aikaiseksi opiskelun saralla yllättävänkin paljon. Vielä on paljon tehtävääkin, mutta tällä viikolla olen edennyt ihan mukavasti.

Hieman flunssainen olen ollut, tuntuu että joka toinen päivä nuha menee pois vain palatakseen seuraavana päivänä pahempana takaisin. Eilen jätin liikunnankin väliin sen takia, että saisi vähän lepoa ja siitä tuntui olevan apua. Tarkoitus oli eilen aamulla lähteä tyhjällä vatsalla juoksumatolle, mutta herätessä tuntui, että parempi jättää väliin kun olo oli niin tukkoinen. Tiistaina kävin Balancessa ja keskiviikko oli yläkroppapäivä salilla ja torstaina kiusattiin alakroppaa.

Tänään olikin vuorossa oikein BodyPump-maraton, kun osallistuin ensin 45 minuuttia kestävälle tekniikkatunnille, jonka jälkeen oli vuorossa varsinainen tunnin pumppi. Tekniikkatunnilla ohjaaja kävi jokaisen osallistujan kanssa läpi eri liikkeiden oikean tekniikan. Minulla on selkeä ongelma siinä, että vasen hartiani (ja yläselkä) on jumissa. Se on ollut sellainen jo pitkään. Vasen puoli onkin paljon heikompi kuin oikea ja lapaa kehystää sellainen ikuinen kipupiste. Ohjaaja sanoi, että se näkyi selvästi penkkipunnerruksessa, ja vasen hartia kipeytyykin siinä aina loppua kohden. Maastavedossa minun on vaikea saada hartioita pysymään takana, ne valuvat helposti alasmennessä liian eteen. Rintaranka on minulla siis ongelmallinen alue, ja tiedän sen. Sitä pitäisi saada auki. Teen kyllä aina ennen jokaista salitreeniä kepin kanssa kiertoja ja sivutaivutuksia, jotta rintaranka avautuisi. Kyykky oli kuulemma minulla juuri oikeaoppinen. Samoin ranskalaiset punnerrukset, yläkropan yhdistelmäliike ja hauiskäännöt. Hirmu hyvä kyllä oli tuo tekniikkatunti, en voi kuin suositella muillekin, ketkä tykkäävät pumpista ja tarjotaan mahdollisuus! Viimeksi olen käynyt pumpissa joskus vuosi sitten entisellä salilla, mutta aika hyvin ne perusliikkeet tuolla takaraivossa ovat. Itse tunnilla en sitten uskaltanut ottaa kummoisia painoja, kun aikaa on edellisestä kerrasta ja tuolla tekniikkatunnillakin jo kuitenkin tuli jonkin verran rasitusta. Huomasin kuitenkin, että hauiksiin, ojentajiin, selkään, rintaan ja ehkä olkapäihinkin voin huoletta laittaa ensi kerralla lisää painoa. Jalat ja pakarat kyllä tuli tehtyä ihan piippuun asti. Pääsenköhän huomenna sängystä ylös!

Tällä viikolla ruokailut ovat myös sujuneet hyvin. Edelleen hiilareita saisi olla ehkä vähän vähemmän ja proteiinia sekä rasvaa hitusen enemmän. Kyllä se protsku on aika hyvin tietysti pysynyt siellä keskimäärin 1,8g/kg -tasolla (tavoite on siis se 2). Rasvaa saadakseni olen popsinut 20-30g:n annoksia pähkinäsekoitusta. Eilen laitoin omena-raejuusto-kaurapuuroon 5g rypsiöljyä joukkoon. Tuo puuro voi kuulostaa vähän epäilyttävältä (ja kyllä se vähän näyttääkin siltä...), mutta NAM se on hyvää! Laitan siis kaurapuuroannokseen lohkotun omenan ja 100g raejuustoa. Omenanhan voi vaihtelun vuoksi korvata esimerkiksi marjoilla. Sitten toinen suosikki, jota kokeilimme tänään:

www.raisio.com

 

 

Eli Torinon täysjyväohra. Tuota voi käyttää lisukkeenä esim. riisin tai pastan sijaan, ja on ravintoarvoiltaan parempi vaihtoehto (klikkaa kuvan alla olevasta linkistä niin näet). Ja hyvää ja täyttävää myös. Mies teki tänään ruuan, ja kyllä oli aivan mahtavan maittavaa tuon pumppirykäyksen jälkeen. Annokseni oli:

Lohifilee 110g
Torino täysjyväohra 60g (raakana mitattuna)
Höyrytetty parsakaali 55g
Porkkanaraaste 55g
Raejuusto 68g
Hollandaise-kastike 24g (Blåband, valmista kastiketta)
Kaloreita yhteensä 552 kcal, proteiinia 40g (35%), hiilareita 47g (35%), rasvaa 21g (35%), kuitua 9g. Nyt tuli siis paljon hyviä rasvoja ja hiilareita ja ihan mukavasti proteiiniakin. Kuidun määrä on myös ihan kiitettävä. Minusta on tullut tällainen ravintoainehirmu! :D

No joo, tänään aion kyllä vielä herkutella Geisha Darkilla. Olen yksin kotona, laitan Vettä elefanteille -leffan pyörimään ja asetun sohvannurkkaan suklaani kanssa. Ja ihan hyvällä omallatunnolla!

Ruokaa ja treeniä

Ajattelin nyt kirjoittaa siitä vimmasta, mikä minulle on iskenyt kehonmuokkaamiseen. Ei, en halua näyttää Jay Fuchsilta, eikä se olisi minulle koskaan mahdollistakaan. Mutta oman kehoni ulkomuoto on nyt se, jota voin kontrolloida, vaikka en kaikkea elämässä voikaan. Olen viime aikoina lukenut kirjallisuutta ja lehtiä kuntosalitreenistä ja treenaamisesta muutenkin sekä ruokailuista. Yksi uusi tuttavuus on Muscle & Fitness Hers -lehti. Olen harkinnut jopa sen tilaamista. Mieheni on innostunut lukemaan vastaavaa miehille tarkoitettua lehteä. Fit minulle jo tuleekin, monipuolinen ja hyvä lehti sekin. Kyllähän näissä lehdissä varmaan aina samat jutut kiertää vuodesta toiseen, mutta usein on kuitenkin jokin uusi näkökulmakin havaittavissa. Voisin suositella myös kirjauutuutta:

Jan Sundell: Hanki lihasta, polta rasvaa

Eilen aloitin kokeilumielessä uudenlaisen ruokavalion, jota pyrimme mieheni kanssa noudattamaan neljä viikkoa. Saa nähdä onnistuuko. Periaatteena minulla on se, että P/H/R jakautuisi seuraavasti per vrk: Protsku: n. 138 g / n. 2g/kg / n. 39%, Hiilarit: n. 109 g / n. 1,6g/kg / n. 31%, Rasva: n. 47 g / n. 0,7 g/kg / n. 30%. Eilisen jakauma meni näin: P: 120 g / 1,7 g/kg / 36%, H: 113 g / 1,6 g/kg / 34%, Rasva: 43 g / 0,6 g/kg / 30%. Ottaakohan tuosta nyt kukaan selvää? Eli eka päivä meni ihan hienosti, proteiinia olisi saanut vähän enemmän olla. Hiilarit heilahtivat grammamääriltään vähän ylös, kun illalla vielä sorruin ruisleipään... Liikuntaa ei eilen ollut, vielä flunssainen olo (viimeksi olen päässyt salille perjantaina :/). Tässäpä eilinen ruokavalio (jos jotakuta kiinnostaa), millä sain aikaan tuon jakauman:

klo 7:30
Fazer ruispuikulat, 2 palaa (n. 60 g)
Becel 10 g
Rainbow kermajuusto 17% 20 g
Rainbow korppukinkku 30 g
Kurkku 50 g
Profeel Mansikka-mustikka -jogurtti 150 g
Kahvi rasvattomalla maidolla 235 g
YHT. 383 KCAL
klo 11:00
Kotimainen omena 138 g
44 KCAL
klo 13:45
Maitorahka (Valion rasvaton pehmeä) 150 g
Raejuusto (Valion, 2 % rasvaa) 90 g
Vadelmia 57 g
Mustikoita 55 g
YHT. 200 KCAL
klo 17:00
Kasvisgratiini 282 g
Lihamureke (naudan paistijauheliha, ei korppujauhoja) 153 g
YHT. 410 KCAL
klo 18:30
Fazer ruispuikulat, 2 palaa (n. 60 g)
Becel 10 g
Rainbow korppukinkku 30 g
Raejuusto (Valion, 2 % rasvaa) 100 g
YHT. 290 KCAL
PÄIVÄN KALORIT YHT: 1327 kcal, kuitua 25 g, kasviksia/hedelmiä/marjoja 495 g.

Liikuntapäivinä tuota kalorimäärää pitää kyllä kasvattaa, koska muuten ei lihakset saa tarpeeksi polttoainetta kasvuun. Lisäksi hiilarien syöminen pitää sijoittaa mieluummin aamupäivään ja päivään, ja illalla sitten enempi proteiinia. Minulla vaan tuppaa unohtumaan päiväsaikaan tuo syöminen, eilenkin hurahti opiskelujutuissa huomaamatta aika (pitäisköhän laittaa kello soimaan tietyin väliajoin!). Ja tuo proteiini pitääkin nälkää pidempään poissa. Liikuntapäivinähän saan proteiinia vielä herasta, jota siis käytän jokaisen liikuntakerran jälkeen.

Meillä löytyy nyt jääkaapista paljon rahkaa, raejuustoa, paistijauhelihaa, kanaa ja kananmunia. Miehen ruokavalio on määrältään reippaasti isompi, hänen olisi eilen pitänyt syödä kalorimäärältään varmaan kaksinverroin minun määrääni verrattuna (ei kyllä päässyt vaadittuun määrään asti). Mutta onhan meillä tietysti painoeroa ja hän kävi eilen salilla. Ja miehet tarvitsevat muutenkin enemmän ravintoa kuin naiset. Kalorivajetta minä pidän nyt vain -250 kcal/vrk. Eilen se jäi kyllä isommaksi. Salilla ohjaajakin sanoi, että jos haluat lihasta, et voi laihduttaa samaan aikaan. Siinä se rasvakin sitten samalla palaa kun lihasta tulee. Paino junnaakin nyt paikallaan ja se harmittaa. Mutta mittanauhan mukaan kavennusta on silti tapahtunut! Salilla pyrin käymään kolmesti viikossa (yläkroppa + alakroppa + koko kroppa), lisäksi vähintään yksi cardiopäivä (juoksu/crossari tms.) ja kerran viikossa balance. Haluaisin joskus kokeilla myös BodyCombatia ja/tai BodyAttackia, mutten tiedä uskallanko mennä. Myös kahvakuula- tai pumppitunnille voisi joskus yrittää... Saas nähdä.

Tänään ruokalistalla on munakasrullaa jauhelihatäytteellä, huomenna vaihdetaan kanaan välillä. Tarkoituksena olisi illalla mennä balanceen, jos olo vaan suo. Ei ole kiva siellä olla pyramidi-asennossa pää alaspäin, jos räkä valuu! Ja huomenna KuntosaliCircuitiin (jos olo suo!).

Autumn of Silence

Lokakuu on jo yli puolessa, blogini on ollut hiljainen. Olen tavattoman väsynyt koko lapsettomuushoitoaiheeseen. En ole jaksanut kirjoittaa... Pikaisesti olen taas lueskellut välillä toisten kuulumiset, mutta kommentoitua en ole saanut aikaiseksi. Haluaisin kauas siitä kaikesta... Ja tunnen siitä valtavaa syyllisyyttä. Lykkään hoitoa koko ajan, vaikka samalla haluan omaa lasta edelleen enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Päätös on nyt kuitenkin tehty. Emme lähde seuraavaan hoitoon tänä vuonna enää. Tuo päätös onneksi helpotti hiukan oloani, vaikka lapsettomuuden ja tyhjän sylin suru onkin osa elämääni joka päivä. Mutta ei piikkejä, hormoneja, pelkoa, jännitystä, toivoa, pettymystä tänä vuonna enää. Suunnittelukäynnin teemme kyllä joulukuussa, ja terapiakäyntejä jatkan tässä pitkin syksyä. Tammikuussa sitten varmaan se seuraava ICSI.

Mielialalääkitystäni nostettiin ja nyt olen onneksi saanut paremmin nukutuksi ja keskityttyä opiskeluhommiin. Opiskelut on saatava valmiiksi tänä syksynä ja se on nyt tällä hetkellä ykkösprioriteettini. Paukkuja hoitoon ei enää sen lisäksi riitä. Kun keväällä ei ole enää opintoja niskassa, ehkä se hoitokin sitten menee vähän kevyemmin kun ei tarvitse tuskailla samaan aikaan esseistä ja muista tehtävistä.

Tällä hetkellä ajatusmaailmaani täyttää paljolti myös "kehonmuokkaus". Yhä enemmän olen järkeistänyt saliohjelmaani lihasta muokkaavaampaan suuntaan ja kiinnittänyt huomiota syömisiin. Paljon proteiinia, vähennys hiilareista. Tässä on auttanut paljon se, kun miehenikin on innostunut aiheesta ja muutos hänessä viime kevään jälkeen on huomattava. Ärsyttää vaan, kun ne muutokset miehessä näkyy niin paljon nopeammin kuin naisessa! Kävin tällä viikolla tutustumassa myös BodyBalanceen ja olen myyty! Minä haluan nyt ottaa salikorttiini myös jumppaominaisuuden, että pääsen tuonne Balanceen joka viikko. Olo sen jälkeen niin kehossa kuin mielessäkin oli niin hyvä ja rentoutunut. Tunti oli kyllä yllätys: en ajatellut, että siellä tulee hiki! Joskus kävin pilateksessa, ja se oli minulle liian tylsää ja hidastempoista. Balance sopii paremmin, siinä on taustalla musiikkiakin, ja on kuitenkin toiminnallisempaa kuin pilates, mutta pääpaino kuitenkin lihasten notkistamisessa, tasapainossa ja liikkuvuuden lisäämisessä. Hyvää kehonhuoltoa. Ja mielenkin. BodyBalance pohjautuu joogaan, pilatekseen ja taijiin. TTC United -projektistakaan en ole blogissa kirjoitellut, mutta Heiaheian ryhmäämme aina kirjailen kaikki treenit ja muitakin tuntemuksia.

Voi olla, että blogini on nyt jatkossakin melko hiljainen tänä syksynä. Enkä aktiivisesti varmaan jaksa kommentoida muidenkaan blogeja. Minusta vaan tuntuu, että en nyt jaksa tätä aihetta. Nyt on muitakin asioita, joihin täytyy panostaa. Sitten kun nämä asiat tulevat taas ajankohtaisiksi, minulla on toivottavasti voimia asennoitua ja suhtautua pikkuisen positiivisemmin.

Gym

Uutta salia testattu. Olihan se jännä paikka, kun viiden vuoden jälkeen meni ihan uudelle salille, jossa erilaiset laitteet, omanlaisensa käytännöt ja uudet naamat. Vastaanotto oli lämmin, kun mieheni kanssa menimme tiskille. Siellä oli eräs vanhan salini entisistä työntekijöistä ja hän ilahtui suuresti minut nähdessään ja tuli heti halaamaan. Tiesinkin hänen olevan töissä nykyään tuolla salilla ja pidän hänestä kovasti. Ensin hän kierrätti meidät salilla, jossa oli erikseen paineilmalla toimivat laitteet, painopakkalaitteet ja vapaat painot sekä useita cardiolaitteita. Kävimme myös katsomassa kaksi jumppasalia sekä spinningstudion. Paaaljon tilaa joka paikassa verrattuna entiseen paikkaan.

Minulla meni kuitenkin pupu pöksyyn, kun oli niin outoa olla sekasalilla. Siellä oli muutama erittäin hyväkuntoisen näköinen mies treenaamassa vapaiden painojen puolella enkä minä sitten sinne tohtinut mennä sähläämään. Mieheni paineli sinne heti lämmittelyn jälkeen enkä minä halunnut häiritä hänen treeniään. Minä ajattelin sitten testata paineilmalaitteita, jotka olivatkin minulle ihan uusi tuttavuus. Kai niilläkin voi aloitella. En niillä kyllä ehkä saanut ihan sellaista samanlaista tuntumaa kuin painopakkalaitteilla tai vapailla painoilla. Tai sitten se vaatii omanlaisensa tekniikan. Koko kroppa tuli kyllä käytyä läpi. Cardiolaitteisiin olen tyytyväinen, siellä on useampi crossari, jotka käyvät vähän eri paikkoihin eri säädöillä. Eilen lopuksi vedin kunnon loppuverryttelyn ohjelmalla, joka poltteli mukavasti reisissä ja pakaroissa. Entisellä salilla kuntosalin puolella ei ollut peilejä. Tällä salilla niitä oli miltei joka paikassa ja itsensä näki siis melkein koko ajan treenatessa. Tuntuipa oudolta, mutta kai siihenkin tottuu. Tiedän kyllä, että se on vain hyvä, että näkee mitä tekee, mutta jotenkin nolotti katsoa itseä samalla, vitsi miten menee naama ruttuun! :D

Satuimme salille hyvään aikaan, sillä nyt on juuri menossa kampanja, jossa sisi ihan hyvät alennukset liittymisestä. Ajattelin ihan vuosijäsenkortin ottaa, koska se tulee edullisimmaksi. Vuoden jälkeen irtisanomisaika on sitten yksi kuukausi, joten ihan jees. Tuttu vastaanotosta halusi houkutella minua tämänpäiväiseen kuntosalicircuitin, jota hän vetää. Sanoin miettiväni asiaa, mutta minun piti sitten illalla soittaa, että ok, tulen minä! Ajattelin tänään sitten samalla keskustella siitä jäsenyydestä. Aion kyllä aluksi ottaa pelkän salikortin, koska en vanhalla salillakaan ole ohjatuilla tunneilla aikoihin käynyt. Nyt kaipaan vain rohkeutta tehdä siellä salilla mitä haluan. Mieheni siis ei ole tulossa tuonne salille, tuli vaan nyt mukaan. Tai sitten ottaa sellaisen kortin, jolle voi ladata käyttökertoja erikseen. Hän käy eräällä toisella salilla työpaikkansa lähellä.

Niin, ja salin ehdoton hyvä puoli on se, että kotioveltamme sinne on matkaa vain puoli kilometriä. Eipä ole tekosyy olla lähtemättä salille, että on huono sää tai että en viitsi bussia maksaa (entiselle salille matkaa meiltä 5,5 km).

Tutkimusmatka sieluun ja elämän jäsentelyä

Minun täytyy jäsentää elämääni jotenkin, että pääsen nyt eteenpäin. Tänään oli käynti polin terapeutilla, ja se oli kieltämättä menestyksekäs. Meillä molemmilla oli vedet silmissä tunnin lopussa, kun minä tajusin muutaman tärkeän asian. Tajusin ne ihan itse, vaikkakin pienellä avustuksella. Lopuksi sanoin, että nyt väsähdin. Terapeutin mielestä se ei ollut mikään ihme, olin tehnyt kovasti töitä. Menimme syvälle, lapsuuteenkin, ja onhan se ihmeellistä, miten jotkut kokemukset ja ihmissuhteet vaikuttavat vieläkin. Lapsena rakennetaan ihmisen perusta ja sinne perustaan jää ne tietyt muistot, asenteet ja muut asiat, vaikka niitä vuosikymmeniin ei tiedostaisikaan. Joskus niistä voi saada vastauksia siihen, miksi olen sellainen kuin olen. Välillä on hyvä tehdä tutkimusmatkoja omaan itseen, pitäisikö sanoa, että sieluun, jos uskaltaa. Minulle se on yleensä pelottavaa ja vaikeaa, mutta tutun ammatti-ihmisen seurassa se tuntuu turvallisemmalta. Joskus se palkitaan helpottavilla oivalluksilla.

Nyt aion jäsennellä elämääni ja rakentaa aikataulun, jota noudatan. Merkitsen selkeästi ajan opiskelulle ja muulle ajalle. Opiskeluaikana sitten kanssa opiskelen. Ja omalla ajalla en mieti opiskelujuttuja ja ahdistu niistä. Eikä minun tarvitse mennä sata lasissa, minulle täytyy riittää huonommatkin arvosanat kuin vitonen. Minä en nyt pysty parempaan. Enkä voi tehdä enempää kuin parhaani. Muutama kuukausi enää, eihän se ole paljon! Kun nyt vaan jaksan painaa.

Hoitoon lähdetään tämän vuoden puolella, jos jaksan. Se on nyt tärkein kriteeri aloitusajankohdaksi. Paineet hoidon aloittamiselle on, koska maksukatot ovat täynnä. Mutta kai se oma terveys ja jaksaminen on sitäkin tärkeämpää? Jotenkin vaan tuntuu, ettei moni ulkopuolinen ymmärrä sitä. Minä tiedän, mitä hoito minulle aina tekee henkisesti ja fyysisesti. Mutta minä tiedän myös, mitä tämä lapsettomuus minulle tekee. Hirveä ristiriitahan siinä on. On niin iso vääryys, että tällaisia pitää ajatella. Että tällaisia pitää käydä läpi. Se vaan on niin väärin, mutta ei sille mitään mahda.

Viime yönä näin unta pienestä poikavauvasta. Se oli suloinen ja lämminhenkinen uni, josta jäi hyvä fiilis. Unessa pidin pientä vauvaa ihoani vasten, mieheni oli hänet aamulla unessa siihen tuonut. Ajattelin, että tämä on elämäni paras aamu, saada tällainen herätys. Ajattelin, että tämä on nyt meidän oma rakas lapsemme, mikään eikä kukaan ei vie sitä meiltä enää pois. Sitten heräsinkin oikeasti. Untahan se oli, taas. Silti uskalsin viipyillä hetken unen tunnelmassa. Kerroin myös tästä terapeutille ja hän oli iloinen puolestani. Hänen mukaansa oli rohkeaa, että uskalsin viipyillä unen tunnelmassa enkä työntänyt sitä heti pois, niinkuin yleensä. Se kertoo siitä, että uskallan vielä toivoa. Ja joo, olihan tuo uni tervetullutta vaihtelua viimeaikaisiin väkivaltaisiin painajaisiin, joista on tullut miltei jokaöisiä vieraita. Huomenna otan vihdoin itseäni niskasta kiinni ja soitan terveyskeskukseen. Nyt on oikeasti aika hieman lisätä Sepramin annostusta. Että jaksaisin.

Huomenna aion muuten myös mennä ensimmäistä kertaa uudelle salille! JOS ei tämä flunssainen olo pahemmaksi mene. Kurkku on ollut kipeä jo pari päivää ja silmien taakse sattuu. Kuumetta ei kyllä ole. TTC United lähti kohdallani verkkaisesti käyntiin. Viime viikolla kävin vain kaksi kertaa salilla. Lisäksi pyöräilyt töihin ja kotiin muutamana päivänä (6 km suuntaansa). Ei siis alkanut hyvin. Eikä mitään selityksiä. Puhti vaan on ollut vähän poissa. Toivottavasti uusi sali saa aikaan uuden innostuksen!

TTC United

 Toiveikas aloitti taas uuden projektin vetämisen. Viime keväänähän meillä oli Kevyt-projekti, nyt starttasi TTC United, jossa Toiveikkaan sanoin: Tärkeintä koko projektissa on löytää liikunnasta iloa ja haastaa itsensä liikkumaan enemmän samalla kun kannustaa muita liikkumaan. Jokainen ryhmäläinen liikkuu oman tasonsa ja terveydentilansa huomioiden ja kunnioittaa ja tukee muita tasosta riippumatta. Pakkohan minun tähän on osallistua! :) Toisin kuin voisi luulla, TTC ei ole lyhenne sanoista trying to conceive, vaan The Tsemppi Club. Projektin kesto on kolme kuukautta 15.9.-15.12.2012.

Tavoitteitani projektissa:

• lihaskunnon lisääminen kuntosaliharjoittelulla
• juoksukunnon paraneminen
• BMI alle 25!
• Liikuntaa vähintään neljänä päivänä viikossa, mieluummin enemmänkin. 

Varsinkin tuo BMI:n saavuttaminen olisi mahtavaa! Se tarkoittaa noin 4 kg:n pudotusta, ja tässä vaiheessa jokainen kilo tuntuu tekevän tosi tiukkaa. Mutta yritetään! Aion kyllä yrittää olla myös armollinen itselleni, koska minulla on opintojen kanssa aika tekeminen tässä syksyllä. Ei saa väsyä liikaa. Toisaalta liikunta auttaa pitämään päätä kasassa, joten sehän on vain positiivinen asia.

Ensimmäiselle kuukaudelle Toiveikas haastoi meitä ryhmäläisiä kokeilemaan jotain uutta lajia. Minä pikkuisen tästä nyt lipsun ja jätän uuden lajin kokeilut, mutta sen sijaan aion mennä uudelle salille! Irtisanoin itseni salilta, jolla olen käynyt viisi vuotta. Sopimus on vielä tämän kuun voimassa, mutta aion käydä ensimmäisen kerran uudella salilla ensi viikolla kun mies on lomalla. Raahaan hänet mukaani, kun en yksin uskalla mennä sinne ekaa kertaa ;). Saa samalla vähän katsoa minun tekniikkaani. Vähän jännittää sekin, kun aiempi sali oli vain naisille ja tämä minne aion nyt siirtyä, on kummallekin sukupuolelle. Millaisiahan salikörmyjä siellä on..? Odotukset salia kohtaan minulle ovat korkealla, olen kuullut siitä paljon hyvää. Siis että laitteet ovat uudet ja monipuoliset ja vapaita painojakin reilusti saatavilla. 

Meillä on myös HeiaHeiassa oma suljettu ryhmä, johon projektilaiset voivat liittyä mukaan. Minut löytää sieltä nimimerkilläni.

Treeni-iloa syksyyn kaikille!

Sweet dreams?

Viime aikoina uniongelmat ovat palanneet. Herään aamuyöllä n. klo 4 ja pyörin sängyssä enkä saa unta. Olen silti pakottanut itseni olemaan sängyssä ja sitten nukahtanutkin joskus puoli kuuden maissa levottomaan uneen. Miehen herätys on klo 6:30 ja silloin minäkin sitten nousen. Ja väsymys painaa. Mies oli viikonlopun poissa, silloin nukuin peräti klo 7 asti.  Kun aloitin Sepramin, se paransi yöuniani, mutta nyt taas on vaikeaa. Muuten mielialani on kyllä parempi, mutta väsyttää, kun yöunet ovat niin huonot.

En tiedä, käykö kroppa vähän ylikierroksilla kun olen nyt taas siinä pisteessä, että on vaikeaa pitää lepopäiviä liikunnasta. Hyvä esimerkki on eilinen, kun olin päättänyt sen olevan lepopäivä. En malttanut kuitenkaan, vaan lähdin lenkille. Nyt tänään olen päättänyt oikeasti pitää lepopäivän, olen niin väsynyt, että pakko on. Vaikka koko ajan syyhyttää, tekisi mieli salille tai lenkille. Kehossa on kuitenkin sellainen tunne, että se kaipaa lepoa ja aion tänään sitä kuunnella. Katsotaan, mitä ensi yön unille käy. Unet olisi kyllä hyvä saada kuntoon, kun menen ensi viikolla töihin. Samalla joudun evakkoon kotoa, kun meillä alkaa WC-remontti. Meillä ei ole kylpyhuoneessa pönttöä, joten vessaa ei ole käytettävissä rempan aikana. Ei siinä oikein voi sitten kotona asustella.

Minä näin viikonloppuna unta, jossa meille tuli parivuotias, vaaleakiharatukkainen, sinisilmäinen pieni tyttö. Olimme adoptoineet hänet. Hän roikkui meissä koko ajan eikä olisi halunnut sylistä pois. Tiesimme, ettei hän ollut saanut hellyyttä biologisilta vanhemmiltaan ja halusi siksi olla koko ajan kiinni meissä. Herätessä kyllä vierähti taas kyynel silmäkulmasta. Onko meillä ikinä omaa pientä, joka kapuaa syliin? Joka pitää juuri minun ja mieheni syliä maailman parhaana ja turvallisimpana paikkana?

Treeneistä

Blogini uhkaa näköjään väliaikaisesti muuttua treeni/painonpudotusblogiksi, mutta väliäkö tuolla. Kun ei ole raportoitavaa hoitorintamalta eikä ole mitään piinapäiväjännityksiäkään näin luomukierroissa, niin raportoidaan sitten näitä.

Paino on pysytellyt nyt pari kuukautta samassa. Se vaihtelee kilon suuntaan ja toiseen. Turhauttavaa. Minä niin odotan sitä päivää, kun -40 kg täyttyy. Näenköhän sitä päivää koskaan? Siihen on matkaa kolme kiloa ja rapiat. Mutta jotain on silti tapahtunut viime kuukauden aikana, tunnen sen kehossani ja vaatteissani. Niinpä tartuin aamulla mittanauhaan ja muutamia senttejä oli kadonnut siis nyt kuukauden aikana. Vyötärön kapeimmalta kohdalta sekä rintojen alta oli hävinnyt jopa 3 cm. Tämä onkin minussa se alue, josta yleensä helpommin lähtee. Lantiolta ei ollut lähtenyt kuin 1 cm, samoin reidestä ja rinnan korkeimmalta kohdalta. Käsivarresta hävikki oli 1,5 cm, pohkeesta 0,5 cm. Ongelmallisin kohta minussa on lantio. Olen päärynämallinen ja takapuolessa, reisien yläpäässä ja alamahassa on höllyvää ihan liikaa. Tosin osan ongelmasta muodostaa se ylimääräinen nahka, joka mahaani on jäänyt roikkumaan ja se tietysti tuo noita lisäsenttejäkin. Nahkaa roikkuu ikävästi myös käsivarsissa ja kainaloiden alla, ja tuskin niistä pääsen pelkällä allitreenillä eroon. Myös rinnat roikkuvat, kun niissäkin on turhaa nahkaa. Pienentyneetkin ne ovat melkoisesti eikä niihin taida rintalihastreenillä kunnon ryhtiä saada kuin ehkä ihan hiukkasen. Olen silti mieluummin tälläinen kuin mitä olin vielä 5 vuotta sitten, tottakai.

Kuukaudessa on siis tullut tuloksia kroppaan, vaikka vaaka ei sitä kerrokaan. Myös kunto on parantunut. Syy on selvä: kuntosaliohjelman päivitys ja juoksu. Saliohjelmani päivitettiin kuukausi sitten ja treenaan 2-3 kertaa viikossa. Nyt noudatan intervalli-tyyppistä ohjelmaa, johon kuuluu koko kropan treeni kiertoharjoitteluna, kolme kierrosta. Kierrosten välissä käyn juoksumatolla muutaman minuutin juoksemassa sekä alkuun tietysti lämmittelyt ja loppuun verryttelyt, jotka teen crossarilla. Jos olen liikenteessä pyörällä, jätän loppuverkat väliin, koska matkaa on kuitenkin n. 6 km/suunta. Muutamaa liikettä lukuunottamatta teen saman harjoituksen joka kerta. Vuoronperään teen kuitenkin pidempää sarjaa kevyemmillä painoilla ja lyhyempää sarjaa raskaammilla painoilla. Tällä on tarkoitus jatkaa vielä 1-2 kk ja sitten ohjelmaa taas päivitetään, ettei kroppa totu liikaa. Aiemmin olen tehnyt sen virheen, että olen mennyt liian kauan samalla ohjelmalla eikä siinä sitten oikein kehitystä ole tapahtunut.

Juoksulenkkejä teen myös 2-3 kertaa viikossa, useimmiten 3. Jos tulee kamalan kuumia päiviä, saattaa joku lenkki vaihtua kävelyksikin. Lenkit ja sali vaihtelevat vuoropäivin. Liikuntapäiviä tulee siis yhteensä 4-6 viikossa, mieluummin enemmän kuin vähemmän. Toivottavasti treenit eivät vähene, kun menen reilun viikon päästä töihin! Kun juoksustakin on nyt tullut systemaattista eikä vain silloion tällöin -lenkkeilyä, myös siinä tapahtuu kehitystä. Kyllähän minä talven aikana juoksumatolla kipittelin ja crossarilla olen tehnyt aerobisia treenejä, joten ihan nollilta en lähtenyt. Mutta kyllä se vaan on ihan eri juttu juosta ulkona kuin juoksumatolla, jossa se matto kuitenkin tavallaan vie eteenpäin. Tai päinvastoin, pitää paikallaan.

Minulla on vaan nyt jotenkin hirveä into saada aikaan edes jotain positiivista tässä kropassani ja kunnonkohotus ja laihtuminen ovat sentään asioita, joihin voin itse vaikuttaa. Se myös auttaa mielialaa kohottavasti. Joka kerta treenin jälkeen on hieman parempi mieli, varsinkin jos olen jaksanut enemmän kuin edellisellä kerralla. Pitää vaan muistaa, että aina ei tarvitse jaksaa ylittää itseään, vaan välillä voi ottaa rennommankin asenteen myös lenkillä.

Never give up!

Pakko oli tulla kirjoittamaan ylös hyvät fiilikset, kun juuri tulin lenkiltä ja taitaa kaiken maailman endorfiinit ja adrenaliinit jyllätä. Oli niin hyvä lenkki! Edelleen, monen muun mielestä juoksuvauhtini on varmasti niin surkea, ettei tosikaan, mutta itse olen todella iloinen siitä, että pystyn voittamaan itseni! Tällä kertaa vauhdin keskiarvo oli 8,24 km/h, lenkin pituus 7,54 km ja aikaa kului vajaat 55 minuuttia. Eli tehokkaampi kuin perjantaina! (Silloin vauhti 8,0 km/h, matka ja aika siis 8 km ja 60 min.) Tällä kertaa lääkkeet oli jo aamulla otettu, ja eivät nuo menoa haitanneet. Syke lähti taas alussa aika verkkaisesti nousuun, mutta kyllä se siitä sitten kuitenkin ihan ok-lukemiin nousi. Ei kuitenkaan niin korkealle kuin aiemmin. Mutta kun ei se menoa haitannut, niin kai se sitten on ihan ok. Sykemittarissakin saattaa olla jotain häikkää, se on temppuillut välillä. Onhan sillä ikääkin jo yli 5 vuotta. Sykevöitä on kyllä kulunut jo ties kuinka monta noiden vuosien aikana.

Kun siinä lenkin varrella oli välillä vaikeaa ja tuntui, että veto loppui, hoin vain itselleni, että luovuttaminen ei ole vaihtoehto, luovuttaminen ei ole vaihtoehto ja niin se vaan tossu meni toisen eteen ilman, että hidastin kävelyksi. Kun niistä vaikeista hetkistä vaan pääsi yli, niin kohta oli taas vähän helpompaa. Puolivälissä, kun käännyin takaisinpäin, kävelin 2 minuuttia, mutta sen olin itseni kanssa sopinut jo etukäteen. Samoin alkuun ja loppuun 2 minuuttia kävelyä. Lenkkimusiikkina pauhasi Velcra (yksi lemppareista lenkillä ja salilla) ja siinä samalla kun pohdin luovuttamista ajattelin, että en ole luovuttaja. En nyt tässä lenkillä enkä muutenkaan. En luovuta ennenkuin on pakko, kun ei ole enää muuta vaihtoehtoa. Nyt se ei ole vaihtoehto, ei millään elämäni osa-alueella.

Kun tahtoa on tarpeeksi, luovuttaminen ei ole vaihtoehto!

Noniin, nyt näine endorfiinipöllyineni painun suihkuun ja tulen lukemaan hieman rauhoituttuani, mitä tulin innoissani kirjoittaneeksi. :D Treeni-intoa kaikille liikkujille!

Mielen- ja kunnonkohotusta

Kesän edetessä blogeissa pyöriminen on selkeästi vähentynyt. Ihan hyvä niin, että saa taukoa jokapäiväisestä lapsettomuusasioissa piehtaroinnista. Ainakin jonkin verran. Kyllähän se ihan joka päivä mielessä on riippumatta siitä, luenko blogeja tai kirjoitanko omaani. Suru on joka päivä läsnä eikä siitä pääse mihinkään. Mutta en nyt päästä itseäni ihan niin syvälle siihen, jotta mieli saa levätä tästä aiheesta, että sitten jaksaisin taas paremmin, kun on aika toimia.

Nyt olen syönyt Sepramia kahden viikon ajan. Vielä en osaa sanoa, onko se miten selkeästi mielialaani vaikuttanut. Ehkä pientä kohoamista olen ollut huomaavinani parin päivän aikana, mutta kunnollista nousua odotellaan vielä. Etova olo on edelleen jokapäiväinen seuralaiseni. Pahimmillaan se on aamupäivisin sekä silloin, jos ehtii tulla nälkä. Ja nälkä ehtii tulla myös joka päivä, sillä ruokahaluni on selkeästi vähentynyt. Ei oikein tee mieli syödä, vaikka maha kurnii. Tämähän on ihan hyvä juttu! Kun nyt kuitenkin söisin tarpeeksi varsinkin niinä päivinä, kun liikun. Väsymystä on myös edelleen ja sekin on pahimmillaan aamupäivällä, jolloin haukottelusta ei tule loppua. Voimattomuutta tunnen myös, mutta se johtuu varmaan osittain siitä, että sykkeeni on hidastunut. Minullahan lisättiin beetasalpaajaakin ja myös tuo Sepram voi hidastaa sykettä. Kun kehoni on kuitenkin hieman korkeampaan syketasoon tottunut, sen hidastuminen varmasti on yksi tekijä tässä väsymyksessä ja voimattomuudessa. Sinänsä sykkeen hidastuminen on hyvä juttu, koska minulla se on aina ollut turhan nopea.

Olen ihmetellyt, kuinka sydämen syke ei nouse liikkuessakaan samoihin lukemiin kuin aiemmin. Jos menen salille tai lenkille iltapäivällä, se ei vaan nouse ja kalorinkulutuskin on siis heikompaa kuin aiemmin. Perjantaina kävin lenkillä aamulla ennen lääkkeiden ottamista ja silloin syke kyllä nousi ihan entiseen malliin. Luulen siis, että tuo lääkitys nyt pitää sykettä alhaalla urheillessakin. Pitänee seurata, miten tuo nyt kehittyy. Ei ole hyvä, jos syke jää turhan alas, koska enhän sitten jaksa liikkuakaan täydellä teholla eikä kehitystä tapahdu.

Yleensä ottaen olen suht tyytyväinen kuluneen kesän liikuntatasooni. Juoksutehoni on parantunut selkeästi. Perjantaina tein omat enkkani, kun tunnissa hölkkäsin 8 km. Alkuun ja loppuun kävelin pari minuuttia, ja puolivälissä 3 minuuttia. Muuten  jaksoin juosta/hölkätä koko matkan ja se oli kyllä minulta ihan kelpo saavutus ja yllätyin itsekin kun niin hyvin jaksoin. Eihän tämä "saavutukseni" varmasti monenkaan silmissä kummoinen ole, mutta minulle se merkitsee paljon. Olin aina vihannut juoksua enkä vielä vuosi sittenkään olisi uskonut, että moinen olisi minulle mahdollista. Nyt olen koukussa lajiin! Myös salilla on kehitystä tapahtunut ja nykyinen intervalli-harjoitteluun pohjautuva ohjelmani taitaa toimia ihan hienosti. Kun vaan saisi vielä nuo sykeasiat kuntoon. Sykkeen hidastuminen ei kyllä salilla ole ainakaan vielä tehokkuuteen vaikuttanut, olen siis jaksanut yhtä hyvin kuin ennenkin, mutta ei siinä ainakaan mittarin mukaan nyt kalorit kulu niin hyvin kuin ennen. Muuten kyllä sitten on vähän tehoton olo. Vai johtuuko se vielä tästä mielestä?

O niinkuin ovulaatio ja onnistuminen

Tuntuu jotenkin omituiselta tietää, että kroppani vetelee viimeisiään lisääntymiskykynsä osalta. Jos en paremmin tietäisi, luulisin tällä hetkellä olevani oikea hedelmällisyyden jumalattaren perikuva, noin niinkuin lievästi liioiteltuna. Meneillään on oikea superovulaatio. Ilmeisesti molemmilta puolilta vieläpä. En ole kylläkään mitään testejä tehnyt, mutta jo pari päivää on ollut sellaiset tuntemukset molemmin puolin, että ei voi erehtyä. Itse iso O oli ilmeisesti eilen tai sitten se tulee vasta tänään. Miestä kyllä vietiin eilen, mutta eipä tuo valittanut :D. Onhan se silti turhauttavaa kun tietää, ettei siitä mitään seuraa raskausrintamalla. Silloin entisessä elämässä kun en vielä tiennyt mitä tiedän nyt, olisin ollut nyt loppukierron kuin tulisilla hiilillä jännätessäni kuinka käy. Nyt nautiskelen vain ovisajan muista luontaiseduista ja yritän olla miettimättä sitä, kuinka turha koko kuukautiskiertoni taitaa meille olla.

O tuntuu olevan tämän viikon kirjain muutenkin. Vasta eilen kirjoitin Olostani, kuinka se on ollut alakuloinen. Jo kirjoittaminen helpotti, taas. Vei sen pahimman terän ahdistukselta. Toinen hyvä asia oli Onnistumisen tunne. Sain opettajalta hyvää palautetta esseestä, jonka kanssa kamppailin viime ajat. Oli niin kamalan vaikeaa keskittyä siihen. Lopuksi kuitenkin kirjoitusvaiheessa näppis taas sauhusi ja tuloksena oli kurssin arvosana 4. Olen todella tyytyväinen tuohon, kun suhteutan sen viime aikoina vallinneeseen mielentilaani. Mukava oli saada palautetta erityisesti "hyvästä otteesta kirjoittamiseen". Minä yksinkertaisesti rakastan kirjoittamista. Eniten tietysti silloin, kun saan kirjoittaa minua kiinnostavista asioista. Esseissäkin aina vaikein osuus on se lähteiden läpikäyminen ja niiden analysointi. Omaa pohdintaa ja mielipiteitä kyllä syntyisi vaikka sivukaupalla. Kyllähän se kirjan kirjoittaminen on ollut minun unelmani jo pikkutytöstä asti. Luulen sen unelmaksi jäävänkin. Ei minulla ole resursseja moiseen. Eikä tarpeeksi taitoakaan. Kirjoittamiseni on liiankin luovaa, siihen pitäisi saada kurinalaisuutta mukaan. Tuskin saisin mitään julkaistuksi. Ja sitten jos saisinkin, pelkäisin sitä, mitä muut ajattelevat tekstistäni. Se olisikin kaikkein kauheinta koko hommassa.

Onnistumisen tunne tuli myös eilen lenkillä kun selvisin siitä kunnialla, vaikka puolivälistä asti satoi vettä ja kastuin ihan läpimäräksi ja kylmäkin tuli. Tänään on vuorossa salilla kuntosaliohjelman päivitys, saadaan lisää haastetta sinnekin. Verenpainekin näytti edes vähän paremmalta tänä aamuna: 1. 134/87 ja 2. 123/88. Olin kyllä jo lääkkeen ottanut ennen mittausta. Ja mittari pitäisi kalibroida, mutta en nyt ehdi viedä sitä ennen lääkärikäyntiä. Tämmöistä tänä aamuna. Ehkä nyt saatte pienen käsityksen siitä, millaista ylös-alas -sahaamista tämä mielialani on viimeaikoina ollut. Rankkaa!

Run for your life!

Minä haluan oppia kunnolla juoksemaan! Olen nyt viikon sisällä käynyt kaksi kertaa reilun 6 km:n lenkillä suht vaihtelevassa maastossa, ja olen jo koukussa! No, enemmän hölkkäämistähän se juoksu on enkä minä jaksa koko aikaa hölkätäkään, vaan välillä kävelen parin minuutin jaksoja. Meillä on täällä ihan hyvin sopivia ja vaihtelevia maastoja, ei vaadi kuin ylös, ulos ja lenkille!

Motivaatiotakin hain... Intersportista! Ostin uudet juoksukengät, entiset olivat jo ihan kulahtaneet. Nyt sijoitin mielestäni laatuun. Nämä Adidaksen Supernova Glide 4 -lenkkarit ainakin ensimmäisen käyttökerran jälkeen tuntuvat tosi hyviltä ja kevyiltä. Askelkin rullautuu kuin itsestään kantapäästä alkaen päkiää kohti.

Kuva: www.adidas.com

Ja mikä mukava yllätys olikaan, kun sain kenkien mukana Adidaksen miCoach-mokkulan, vai miksi tuota härveliä nyt kutsuisi.

 

Kuva: www.adidas.com

Tuo pieni vihreä möllykkä laitetaan vasempaan kenkään pohjallisen alle, jossa on sille varattu kolo. Voi sitä käyttää muidenkin kenkien kanssa, mukana tuli "teline", jonka voi sitoa toisiinkin kenkiin kiinni. Sitten piti käydä netissä aktivoimassa itselleen miCoach-profiili USB-tikun kanssa (tuli siis mukana) ja synkata oma laite sinne. Kyllä oli jotenkin enemmän kuin omituinen tunne eilen lenkin jälkeen, kun kenkää heilauttamalla tietokoneen vieressä (USB-tikku pitää olla tietysti koneessa kiinni ja itse kirjautuneena tuonne sivuille) sain näkyviin tiedot käymästäni lenkistä. Pystyn siis näkemään mm. kulkemani matkan, matkaan menneen ajan, kuluttamani kalorit, askeltiheyden ja vauhdin. Graafinen esitys näyttää, milloin menin lujempaa, milloin hiljempaa. Milloin vauhti oli esim. 10 km/h ja milloin käppäilin 5 km/h -vauhtia. Kätevä vehje, en voi muuta sanoa! Sykettä tuo ei luonnollisesti näytä, mutta on tuohon saatavilla sykevyökin lisävarusteena ja jotain muitakin härpäkkeitä. Itselleni nyt riittää tuo, kun sykemittari on erikseen. Itse asiassa kalorinkulutuskin meni melkein yksyhteen sen mukaan, mitä sykemittarini näytti. Tuo miCoach taisi näyttää n. 30 kcal enemmän kulutettuja kaloreita mitä oma Suunnon sykemittarini.

Tekisi mieli koko ajan lähteä lenkille (todella kummallista, sillä meneillään on kp 2 ja näihin aikoihin yleensä haluaisin vain käpertyä sohvannurkkaan säälimään itseäni), mutta nyt täytyy pitää maltti mukana, ettei käy köpelösti ja paikat kipeydy. Tänään pakotin itselleni lepopäivän, kun muutenkin on tällä viikolla tullut joka päivä liikuttua salilla, crossarilla tai pyörän selässä. Juoksuni on vasta lapsenkengissä, ja meno on tosi hidasta ja varmasti kankeaakin, mutta toivottavasti se siitä lähtee ja alan kehittyä. Nyt ei ole ainakaan kengistä kiinni, ja on mukavaa, kun on tuollainen "personal trainer" matkassa, joka näyttää mitä on tullut tehtyä ja onko kehitystä tapahtunut. Se on nyt vain ja ainoastaan minusta itsestäni kiinni. Intoa ei ainakaan puutu! :)

No excuses; only results

Tässäpä oivallinen muistutus siitä, että tekosyyt pois ja salille/lenkille! On edes jokin asia, johon voin itse vaikuttaa ja se on painonhallinta ja kehittyminen kuntoilun saralla. Tämä kesäinen kuva jääköön sivupalkkiin muistutukseksi ja haasteeksi itselleni, että näen sen heti kun tulen blogini etusivulle. Ettei pääse unohtumaan tässä grillailun, terassien ja jäätelön luvatun vuodenajan aikana.


Nimim. Fanipaloja suu täynnä. Tekosyy: PMS.

Kevyt-viikko 12 ja waiting, waiting, waaaaiting...

Jee! Perjantain punnitus näytti -1,2 kg edellisestä viikosta, mikä tarkoittaa, että Kevyt-projektin kokonaispudotuksessa meni 4 kg rikki ja vielä 300 g päälle! Vielä on toki nyt tulevana perjantaina yksi punnitus jäljellä ja luulen, että siihen tulee takapakkia. Menkat edelleen tekevät tuloaan ja mahaa turvottaa. Jos ne alkavat, niin aion pitää viime viikon tulosta virallisena Kevyt-projektin päätöstuloksena, koska se on kuitenkin sitten se ilman turvotuksia -tulos. Vai onko se huijaamista? Perjantaina BMI oli 27.4, kun projektin alussa se oli 29. Jes!

Viime viikolla vähensin liikuntaa ihan tarkoituksella. Polin terapeutti (joka on myös IVF-hoitaja) oli sitä mieltä, että kannattaa vähän hiljentää menoa nyt. Minulle se vaan on aika vaikeaa. Jos menen salille, teen treenin aina täysillä. En minä osaa mitään "kevyttä treeniä" tehdä. Sama juoksumatolla, en minä jaksa siinä mitään reipasta kävelyä harrastaa. Ulkona on eri juttu, siellä pelkkä kävely kyllä onnistuu. Eli minun treenausmeininkini on vähän sellainen, että jos menen salille, teen täysillä tai sitten en mene ollenkaan ja lähden mieluummin vaikka sinne kävelylenkille. Tai jään kotiin.
Viikon 12 liikunnat:
Ma: juoksumatto 1 h
Ke: lumityöt 1 h 5 min.
To: cross trainer 15 min., kuntosali 55 min.
Su: cross trainer 15 min., kuntosali 56 min.
Yhteensä 4 h 26 min. Liikunnalla kulutettu kaloreita yhteensä (peruskulutuksen vähennyksen jälkeen) 1817 kcal.

Kevyt-projektin vetäjä Toiveikas pyysi meitä tällä viikolla kirjoittamaan ajatuksia kuluneesta projektista. Teen sen myöhemmin tällä viikolla ihan omana postauksenaan.

Ja sitten sitä toista asiaa... Eli vuotoa edelleen odotellaan. Eilen aamulla en kuitenkaan sitä raskaustestiä tehnyt, sillä heräsin kovaan mahakipuun ja olin ihan 100% varma, että menkat alkaa just. No, eivät ne silti alkaneet. Tänä aamuna se testi oli sitten pakko tehdä, ja tyylipuhdas negahan se oli. Ei tarvitse pahoitella, en minä todellakaan mitään plussaa siellä kuvitellutkaan olevan. Piti vaan varmistaa. Saa nähdä, alkaako sitten tänään. Yleensähän pomminvarma tapa saada menkat alkamaan on tehdä raskaustesti. Monituiset kerrat on käynyt niin, että kun testin tekee, niin PAM ja vuoto alkaa samana päivänä. Onkohan minulla koskaan ollut näin pitkää kiertoa..? Nyt on siis jo kp 33/25-27. Yritin soittaa polille aamulla, mutta vaihteessa sanottiin, ettei tänä aamuna olekaan soittoaikaa klo 8.20 jälkeen. Mikä lie syynä. No, eipä minun tilanteeni mikään akuutti nyt edes ole. Ja jos olisi, polilla on käytössä kännykkä, johon voi laittaa viestiä kiireellisessä asiassa.

Oikeastaan huomenna olisi hyvä kp 1, silloin aika varmuudella pääsiäisenkään ei enää pitäisi sotkea suunnitelmia. En minä tiedä, mitä voisin tehdä, että se vuoto alkaisi. Menkkafiiliksiä kyllä on mahassa melkein koko ajan nyt jo pari päivää ollut. Mutta niitähän on ajoittain ollut jo 1,5 viikon ajan. En minä nyt pysty edes mihinkään esseekirjallisuuteen perehtymään, ei oikein ajatukset pysy kasassa niin hyvin, että englanninkielisestä asiatekstistä jäisi mitään mieleen. Ehkä kulutan tämän päivän vähän siivoamalla ja voisin käydä kävelyllä.