Aloitin haasteen maanantaina ja nyt on siis 4 päivää takana, joista jokaisena olen liikkunut. Teen sitten viikon päätteeksi vielä yhteenvedon viikosta, jossa kerron mitä tein minäkin päivänä. Tavoitteenani on mennä nuo kaikki 6+1 (=7 :D) päivää, edes jotain pientä tehdä joka päivä. Tähän mennessä on siis onnistunut, mutta saa nähdä, hyytyykö loppuviikkoa kohden. Varastossa oli paukkuja, sillä viime viikolla olin pe-su täysin ilman liikuntaa.
Viikon tavoite siis:
Tämä blogi on nyt jäänyt vähän paitsioon, kun aloitin sen uuden treeniblogin. Sitä onkin tullut päivitettyä sitten enemmän. Nyt vaan on niin kova draivi päällä tämän liikkumisen suhteen, etten jaksa ja halua masentaa itseäni lapsettomuusjutuilla omasta elämästäni. Niiden aika tulee kyllä vielä, trust me! Olen kyllä tosi iloinen siitä, että olen päässyt nyt syksyn aikana irti koko aiheesta. Vaikka tottakai se aika ajoin muistuttelee ja se hirveä ikävä ja lapsenkaipuu on koko ajan läsnä jollain tavalla. Mutta olen osannut ne nyt laittaa syrjään eri tavalla kuin ennen. Meillä on kuitenkin vielä mahdollisuus: kaksi hoitoa jäljellä.
Ja kaikille teille ihanille! Muistakaa pitää huolta itsestänne, sillä:
<3
Hatunnosto uskomattomasta reippaudesta! Me muut taidamme olla ihan pullamössöä. ;-) Ainakin omasta puolestani voin tämän myöntää, liikkumiset on jääneet pahasti jälkeen TTC:n tavoitteista. Mutta kai itselleen pitää olla armollinen - tulee taas aikoja kun liikkuminen tuntuu elinehdolta eikä pakkopullalta.
VastaaPoistaKiitos, A! :)
PoistaKyllä se niin on, että jos se liikunta tuntuu pakkopullalta, niin silloin täytyy pitää taukoa. Eihän me haluta hyvääoloa tuovasta asiasta tehdä sellaista, mistä tulee ikävä olo. Jos väenvänkään lähtee tekemään, niin ei siinä paljon hyviä fiiliksiä synny. Sitten kun taas saa uutta puhtia ja energiaa liikkumisen, täytyy vaan ottaa härkää sarvista ja lähteä liikkeelle. Kun sen hyvän olon saavuttaa, siitä tulee riippuvaiseksi! :)
Kiva kun seuraat mun jalanjälkiä ;) voi niin paljon paremmin kun panostaa itseensä ja tekee sitä mistä tykkää. Mulla ei oo paljon lapsettomuusjutut painanu tai ees kiinnostanu kun on muita tavoitteita ja unelmia myös elämässä :)
VastaaPoistaVilkas! <3 Kuule, pakko sanoa että oot tämän syksyn aikana ollut yksi suurimmista innoittajistani! Kiitos siitä! :)
PoistaIhana kuulla, että olet päässyt irti siitä pahimmasta. Tässä tosiaan välillä tarvitsee lepoa ja taukoa lapsettomuusajatusten vellomiselta.
VastaaPoistaVaikka mä en blogissani liikunnasta ole tainnut kirjoittaa riviäkään, kuulun myös teihin, jotka saavat siitä voimaa. Ivf:ää edeltävien ja sitä seuranneiden kipujen aiheuttaman pakollisen liikuntatauon aikana tuntui, että pää hajoaa ja kroppa luhistuu. Ja nyt, kun olen taas täysissä ruumiinvoimissa, olen nauttinut koko sydämelläni jokaisesta hetkestä salilla, pumpissa, spinningissä, afrotanssissa, venyttelyissä.... :D
Etenkin tuo afrotanssi on ollut kaikessa höpsöydessään mun pelastus. Pieleen menneen ivf:n jälkeen jaloilleni noustessani huomasin yhden ensimmäisistä tanssitunneista päätyttyä, etten ollut koko aikana ajatellut kertaakaan lapsettomuuttani. Olin vain hikoillut, nauranut ja antanut mennä. Se keveys, mitä sillä hetkellä tunsin, oli aivan uskomaton. Mun kroppa ei ollut sillä hetkellä vihollinen, vaan ystävä. Silloin myös ymmärsin taas, miten hirveän rikki olenkaan lapsettomuuden ja hoitojen keskellä. Olen onnellinen siitä, että oon löytänyt keinon saada hengähtää siltä kaikelta.
Käyn kurkkimassa tuota toista blogiasikin välillä. Ettei tule liian ikävä sua. <3 Ja sä Rowan tuot innoitusta tänne. Olet tärkeä! :)
Voi kiitos, Ainu! <3
PoistaJa kuinka ihana "kuulla", että sinäkin olet saanut helpotusta liikunnasta! Kyllä se vaan niin on, että keho ja mieli ovat samaa pakettia, ja niiden hyvinvointi kulkee käsikädessä.
Minä jo vähän kauhulla odotan sitä seuraavaa hoitoa kun tiedän, että joudun taas rajoittamaan silloin liikkumista... Mutta se on sitten vasta kun se on, ja siihen täytyy taas asennoitua niin, että muistaa mikä on sillä hetkellä prioriteetti numero 1.