Isänpäivä. Toinen niistä vuoden päivistä, jolloin olemme ulkopuolella. Onhan meillä omat isät, tietysti, ja heitä juhlimme. Tänään teemme kotonamme isänpäiväpäivällisen isälle ja appiukolle. Tulevat syömään huolella leivinuunissa haudutettua lihapataa. Kakku odottaa jo valmiina jääkaapissa. Tein sen eilen. Mukavaa. Kohta alan leipoa sydänpikkuleipiä, rakkaudella isukeille.
Mutta vielä mukavampaa olisi, jos saisin tehdä tämän kaiken omalle rakkaalle miehelleni, omien lasteni isälle. Tai edes sen yhden lapsen. Minua harmittaa tänään erityisesti oman mieheni puolesta, vaikkei hän tätä asiaa niin syvällisesti koekaan kuin minä äitienpäivänä. Tai ei ainakaan myönnä sitä. Minulla on taas pala kurkussa... En enää ajattele ja sano toiveikkaana miehelleni, että ehkä jo ensi vuonna on sinun vuorosi.
Askel uutta yritystä kohti on tasan kuukauden päästä. Seuraavan koeputkihoidon suunnittelukäynti on varattu 11.12. Tammikuussa olisi sitten tarkoitus astua taas siihen vuoristorataan... Mutta ennen sitä yritän vielä elää niinkuin haluan, tehdä mitä haluan ja nauttia elämästä. Kunhan suren nyt tämän pienen surun pois tästä päivästä, joka taas kipeästi muistuttaa, mitä me olemme vailla.
Voi Rowan. Niin samoja mietteitä oon pyöritellyt koko päivän. Etenkin se, miten pahalta tuntuu oman rakkaan miehen puolesta. Vaikka se ei taida tätä päivää omalle lapsettomuudelleen leimata, niin mun sydäntä vihloo sen puolesta.
VastaaPoistaOlisipa Rowan meidän seuraavat isänpäivät erilaiset. Sä leipoisit siellä kotonasi oma pieni kainalossa, mä keittelisin täällä kahvia ja hymyilisin pelkkää onnea. Ja meidän miehet tietäisivät kumpikin olevansa maailman rakastetuimpia isiä.
Halauksia sulle. <3 Mä tiedän, miten se pala kurkussa tekee kipeää.
Ainu <3 Minä tiedän että ymmärrät ja tiedät tasan tarkkaan.
VastaaPoistaAamulla kun luin päivän lehteä, niin oli pakko vaan skipata nopeasti ohi aukeama, joka oli täynnä isänpäiväonnitteluita suloisine lastenkuvineen. Ei pystynyt. Ja FB taas, sitä tuskin tarvitsee edes mainita. Sama juttu kuin äitienpäivänä, en tietenkään halua viedä toisten iloa, mutta kyllä se vaan kirpaisee, kun itse ei pääse osalliseksi siitä.
Samalla mietin kuitenkin, että onneksi on oma isä. Joillakin meidän kohtalomme jakavilla ei välttämättä ole. Heille tämä päivä on varmasti vielä vaikeampi, kun he ikävöivät ehkä jo menettämäänsä omaa isää tai jos sellaista ei ole elämässä koskaan ollutkeen ja samalla käyvät läpi lapsettomuuden surua. Onneksi saan sentään pitää vielä oman isäni!
Arvelinkin, että olisit kirjoittanut tänään. :) Minä olen tänään sortunut haikeuden lisäksi jossitteluun. Jos ja jos ja jos ja jos niin sitten ehkä jospa kun jos ja jotain. Mutta kun ei mitään. Minäkin hyppäsin yli lehdessä onnittelut - yhden pienen pilvitarinan luin isyydestä, ja se oli sukusoluja luovuttaneen miehen pieni onni siitä, että hänellä on jossain lapsi josta hän ei tiedä muuta kuin että lapsi on. Onneksi noita luovuttajiakin on.
VastaaPoistaMiten sinun terapiasi ja treenailusi on sujunut?
Mulla on tänään todella katkerat fiilikset. Isä lähti jo kymmenen vuotta sitten henkirikoksen seurauksena, en varmaan sitä tule ikinä hyväksymään, enkä usko että tarviikaan. Ensin vainajien muistopäivä, sitten kun siitä toipuu tulee isäni syntymäpäivä, jota seuraa kaikkialla mainostettava isänpäivä. Tähän soppaan kun lisätään edes menneet vaarit, niin fiilis on mustaakin mustempi.
VastaaPoistaSitten saadaan lisäkatkeruutta siitä että mieheni on jo isä. Hänellä on isovanhemmat ja omat lapset, sekä tuntuu olevan sinut jo oman isänsä kuoleman kanssa.
Joten mitä mulle jää? Yksin, isänpäivänä, lapsettomana. Jes! Nyt tarviin niin pitkän lenkin, kuuman suihkun, kylmän siiderin ja unta. Ehkä illalla olen jo sen verran kunnossa, että mua saa jo halata lohduttavasti.
Anonyymi, me ollaankin vissiin luettu samaa lehteä, kun itsekin luin sen pilvijutun... :O Tai sen yhden pilven siitä.
VastaaPoistaKiitos kysymästä, terapia on mennyt niinkin hyvin, että kun viime maanantaina kävin, sovimme ettei nyt varata seuraavaa aikaa. Varaan sitten jos tarvetta tulee. Treeneistä voitkin lukea tuosta uudesta postauksesta.
Tiki :'( Olen kamalan pahoillani puolestasi <3 En osaa edes kuvitella, miten pahalta sinusta isänpäivänä tuntuukaan. Oma murheeni on pientä tuon rinnalla. Onneksi se päivä on nyt taas kuitenkin ohi. Voimahalaus sinulle!