Päivä kerrallaan

Takana on rankka viikonloppu. Menin perjantaina töihin, mutta olin niin järkyttävän väsynyt ja surullinen, että ei minusta juuri hyötyä ollut. Työkaverit olivat ihania ja eihän sitä itkulta vältytty. Lähdin jo pari tuntia ennen aamuvuoron normaalia päättymisaikaa kun en yksinkertaisesti jaksanut enää olla. Aamupäivällä kävin otattamassa sen hCG-verikokeen. Turhautuminen oli suuri, kun sain kuulla, että tulos tulee vasta viikonlopun jälkeen. Eli tänään. Ei sillä, että minä sitä tulosta mitenkään jännittäisin, mutta kun en sitten voinutkaan lopettaa vielä niitä lääkkeitä! Kun vuoto ei ole alkanut, niin pakko on ollut käyttää, kunnes saan sen testin tuloksen. Olo alkaa olla tosi tukala näistä hormonimääristä. Kortisonin tosin lopetin jo perjantaina omine lupineni... Menkkakipuja ei ole ollut. *Ällövaroitus* Eilen alkoi tulla läpi vähän ruskeaa tuhrua ja mustaa (!!!) jotain jätöstä, ihan kuin iilimato. Hyi. Eli kyllä se vuoto sieltä kovasti olisi tuloillaan kun vaan saisi lopettaa Progynovan ja Lugesteronin. No, tänä aamuna vielä otin ne, mutta ne nyt olivat sitten viimeiset. Puolen päivän aikaan voin soittaa tulokset.

Pelkään tulevia menkkoja jo etukäteen. Ennenkin on siirron jälkeen ollut aika järkyttävää, mutta nyt se limis on varmasti kasvanut niin jättimäiseksi, että vuoto tulee olemaan kamala. Kun se on muutenkin ollut endometrioosin puhkeamisen jälkeen sellaista. Niin, se endo. Millähän tavalla tämä lähes 2 kk:n jättikuuri estrogeeniä on siihenkin vaikuttanut. Toivottavasti eivät ole lähteneet ne  pesäkkeet siellä kasvuun.

Viikonloppu on ollut aika matalalentoa. Lauantaina oli kuitenkin piristystä, kun kävin kasvo- ja jalkahoidossa. Sain joululahjaksi mieheltäni lahjakortin ja nyt kyllä tuli tosi hyvään paikkaan tuo! Muuten olen ollut todella alakuloinen ja väsynyt. Siis järkyttävän väsynyt. Olen nukahdellut sohvalle pitkin päivää ja on tuntunut, että seisominenkin ottaa voimille. Tänä aamuna minun piti lähteä suunnitelmani mukaan salille, mutta en vaan millään jaksanut. Töihin olen kyllä menossa ihan normaalisti. Pitää katsoa huomenna aamuvuoron jälkeen uudestaan sitä salia. Mieli sinne kyllä tekisi jo mennä. Täytyy nyt kuitenkin mennä kehon tuntemusten ehdoilla ja sen mukaan, miten jaksaa. Jospa lääkkeiden lopetus sitten piristäisi. Kalorilaskurin otin käyttöön tänään ja säädin sen puolen kilon viikkopudotuksen tasalle. Nälkä tulee olemaan, mutta nyt haluan päästä muutamasta kilosta eroon mielellään ennen sitä PASsia.

Aloitin myös eilen sellaisen viherjauheen käytön. Leaderin Green Mix, joka sisältää spirulinaa, chlorellaa, vehnänorasta ja ohranorasta. Mies osti sitä itselleen, mutta minäkin ajattelin kokeilla. Sen pitäisi vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja puhdistaa kroppaa kuona-aineilta. Lähetin eilen sähköpostia myös eräälle vyöhyketerapeutille. Minun on jo monta vuotta pitänyt käydä kokeilemassa vyöhyketerapiaa, ja nyt ajattelin, että on viimeistään se oikea hetki. Kun on enää se yksi oljenkorsi jäljellä, niin kaikki keinot vaan käyttöön. Kerroin sähköpostissa tilanteestamme ja kyselin, voisiko vyöhyketerapiasta olla minkäänlaista tukea ennen viimeistä siirtoa (jos siis siirtoa tulee). Kyllähän moni lapsettomuudesta kärsivä on käynyt vyöhyketerapiassa. En tietenkään usko, että se vaikuttaisi siihen, että raskaus alkaa. Mutta jos saisi kehoa (ja mieltä) vähän rentoutuneemmaksi ja ehkäpä "vastaanottavaisemmaksi". Tässä kun kuitenkin on tarkoitus pitää vähintään se parin kuukauden tauko, niin ehtisi muutaman kerran käydä.

Taukoa on siis tulossa. Minusta on niin hassua, kun minulle sanotaan ja ihmetellään, että miten maltan odottaa... Kyse ei ole malttamisesta vaan siitä, että en jaksa enkä uskalla vielä. Ensinnäkin, haluan nyt ensin kehoni "puhtaaksi" tästä parin kuukauden hormonimyllerryksestä. Myös mieleni on nyt sen verran hauraalla pohjalla, että en kestä heti perään uutta jännitysnäytelmää. Suurin syy tässä on nyt silti se, että kun edessä on viimeinen yritys, niin se on viimeinen. Siksikin haluan lykätä sitä, että niin kauan kun se ei ole vielä ajankohtainen, on myös toivoa olemassa. Sitten kun se on tehty, niin that's it. Sitten on kaikki ohi eikä enää toivoa jäljellä. Jos se siis päättyy huonosti. Paineet ovat valtavat, koska kyseessä on se viimeinen yritys. En oikeastaan edes tajua, miten tulen selviytymään siitä järjissäni. Sen näkee sitten. Nyt mennään päivä kerrallaan.