...ja jatkuu

Torstaina kävin taas hCG:n mittauksessa ja sain perjantaina tuloksen. Ei olla nollilla vieläkään, nyt tulos oli 40. Jotenkin ei kyllä ollut yllätys. Tokihan se on nyt laskenut, mutta on aika outoa se, kun arvot ovat olleet koko ajan niin matalalla (viikoittain 31 - 85 - 40), että tuo lasku menee niin hitaasti. Joillakin se vaan laskee hitaasti, mutta luulisi että silloin kyse on jo alun perin paljon isommista lukemista, sadoista tai tuhansista. Itse olin jo vähän peloissani siitä vaihtoehdosta, että jospa kyseessä onkin kohdunulkoinen, kun minulla on pitkin viikkoa ollut kipuja oikealla puolella vatsaa, selkeästi munasarjan tietämillä. Arvelin kyllä, että kyse voi olla ennemminkin keltarauhasesta, jos se on kasvanut kovin suureksi, mutta kyllä se kohdunulkoinenkin on kummitellut mielessä.

Perjantaina kun olin ilmoittanut tuloksen klinikalle, soitti lääkärimme minulle vielä takaisin. Onneksi hän pystyi heti sanomaan, ettei noin alhaisilla lukemilla voi olla kyse kohdunulkoisesta raskaudesta. Tai ainakaan niin, ettei se itsestään sieltä liukenisi pois. Kyllä hän oli sitä mieltä, että se alkio on ollut kiinnittynyt ihan kohtuun. Jostain syystä arvo nyt vaan laskee tosi hitaasti, vaikka alhaisilla lukemilla ollaankin oltu. Voi olla, että sinne on vielä jäänyt joku palanen, joka pitää raskaushormonia haamuilemassa. Lääkäri sanoi, että todennäköisesti se ihan itsestään tulee alas, mutta kyllä se arvo pitää vielä kontrolloida ensi torstaina. Jos sitten lukema ei ole vähintään alle 10, täytyy varmaan miettiä ultrassa käymistä. Mieluiten lukeman tulisi olla alle 5. Oikean puolen kivut voivat johtua kuulemma siitäkin, että joskus vuoto menee "väärään suuntaan", eli munanjohtimeen, ja se aiheuttaa kipua. Minulla suuremmat kipukohtaukset tulevat tässä yleensä juuri silloin, kun alkaa taas tulla enemmän ja kirkkaampaa vuotoa, niin olisikohan kyse nyt sitten siitä. En tiedä. Jotenkin vaan niin omituinen tämä koko tilanne.

Nyt on jo 11. vuotopäivä. Välillä viikon aikana oli jo pari sellaista päivää, jolloin ajattelin vuodon olevan loppumaisillaan. Mutta sitten se on taas runsastunut. Tänä aamuna on ollut taas sen näköistä ja oloista, että ihan kuin menkat olisivat alkaneet uudestaan. Jospa ne loputkin roippeet nyt sieltä sitten tulevat ulos ja se hCG nollaantuu. Toivottavasti. Jotenkin niin nurinkurista, kun kohta kuusi vuotta olen toivonut niin kovasti sitä, että kehossani alkaisi erittyä raskaushormonia. Ja nyt toivotaan, että se tulisi alas. Tasan eivät taas mene nallekarkit...

Tällä hetkellä elän päivä kerrallaan -elämää. Välillä on jo valoisampiakin hetkiä, välillä taas tuntuu kuin sydäntä revittäisiin rinnasta. Lapsettomuuden kaikki haavat ovat taas niin auki. Ne olivat jo arpeutuneet jotenkuten kun hoidot eivät olleet ajankohtaisia ja toiveet lahjamunasoluhoidon onnistumisesta korkealla. Nyt taas ollaan ihan vereslihalla. Olen ollut hirveän väsynyt. Työpäivistä olen selvinnyt, mutta enpä sitten oikein muuta ole jaksanut vieläkään. Pää mielisi kovasti salille, mutta kroppa ei jaksa. Tällä viikolla minulla on ollut myös päivittäin päänsärkyä ja heikotusta. Mietinkin, että joko tämä vuotaminen on vaikuttanut hemoglobiiniin. Torstaiksi oli sovittu kävelytreffit ystävän kanssa, mutta nekin piti perua vatsakipujen vuoksi. Silloin vielä pelkäsin sitä kohdunulkoistakin. Muutenkin on ollut sellainen olo, etten oikein jaksa olla kovin sosiaalinen. Töissä kun joutuu kuitenkin esittämään pirteää ja ystävällistä, niin sekin vie voimia ja loppupäivän haluan vain olla (Netflix on ollut kovassa käytössä). Tällä viikolla piti varata aika psykologille, mutta sekin on jäänyt.

Huomaan, että tässä joka viikko olen loppuviikosta ajatellut, että jospa jo ensi viikolla jaksan paremmin. Jos jaksan jo nähdä enemmän ihmisiä ja mennä salille. Nyt en oikeasti ajattele kuin päivän kerrallaan eteenpäin. Parempi niin kaikille. Lääkäri kyllä perjantaina puhelimessa sanoi, että kyllä tämä kaikesta huolimatta antaa toivoa ja lupauksia siitä seuraavan siirron onnistumisesta. Minä en vaan nyt vielä jaksa sitä ajatella. Tiedän, että se kierros tulee olemaan hermojaraastava. Pahin kaikista. Jos nyt alkio sulatuksesta ensin selviää. Todennäköistä se selviäminen on, kun vitrifioiduista blastokysteistä n. 90% selviää sulatuksesta. Meillä vaan on kyllä ollut niin paljon huonoa onnea ja ollaan koettu tässä nyt jo melkein kaikki mahdollinen negatiivinen mitä voi kokea, niin nuo prosentit ei silti kamalasti mieltä huojenna. Nyt kuitenkin lääkärinkin mielestä se parin kierron tauko tulee tarpeeseen. Katsotaan sitten keväämmällä.

Viime yönä näin unta, että minulla oli sylissäni kahden päivän ikäinen poikavauva. Ja se vauva oli minun. Yleensä vauvaunissa selviää, että se vauva onkin jonkun muun. Tai että olen raskaana, mutta sitten en olekaan. Nyt se vauva oli minun. Me mietimme hänelle nimeä. Ja ihmettelimme, että miten kahden päivän ikäinen vauva osaa puhua? ;D Vauva nimittäin halusi, että hänelle lauletaan koko ajan. Kun lopetin laulamisen, hän sanoi: Äiti, laula! Ensimmäisen kerran unessakaan minua kukaan sanoi äidiksi. Voi miltä se tuntuikaan.