Julmaa

Korkealta tultiin ja kovaa. Tänään oli ensimmäinen folliultra. Minulla oli hyvä fiilis, olin iloinen. Oloni on ollut viikonlopusta lähtien tukala, aiemmissa hoidoissa ei ole ollut läheskään sellaista turvotusta kuin nyt. Munasarjoja on vähän jomotellutkin jo tässä vaiheessa. Aiemmin ei ole vielä ihan tähän malliin. Ajattelin, että pakko nyt on olla asiat paremmin kuin aiemmilla kerroilla, kun kerran tältä tuntuu. Haaveilin jo, miltä minusta tuntuisi, kun lääkäri sanoisi, että molemmilla puolilla on neljä tai viisi follia kasvamassa. Se olisi riittänyt minulle vallan mainiosti ja olisin ollut onnellinen.

Mutta eihän niin voi käydä, ei minulle. Kohtalo taas nauraa ivallisesti ja on niin julma. Kaikista oireista huolimatta tulos oli: vasemmalla ei mitään, oikealla 1 kpl 18 mm, eli se on ihan liian iso ja saattaa jopa kehittyä kystaksi. Lisäksi 2 kpl 13-14 mm ja yksi kpl 9-10 mm. Ja se limakalvo taas niin erinomainen 10 mm. Mutta mitä sillä oikeasti tekee? Ei mitään, jos sinne ei sitä alkiota koskaan saada! Aluksi lääkäri kertoi hormonitestien tulokset. FSH oli normaali, mutta AMH matala, ja sitähän minä pelkäsinkin. Eli se viittaa todellakin heikentyneeseen fertiliteettiin ja hiipuviin munasarjoihin. Toki tuon kuultuani alkoi se ultrauskin hirvittää, mutta olin niin luottavainen näistä oireista, että jaksoin vielä uskoa. Menopurin annostusta laskettiin silti ja tästä illasta lähtien pistän 250 IU. Tämä siksi, etteivät nuo pari follia kasvaisi liian nopeasti, koska pääsiäisen takia punktio voi olla aikaisintaan tiistaina ensi viikolla. Torstaina on 2. ultra ja silloin selviää, miten nyt käy. Joudutaanko hoito taas keskeyttämään vai varataanko aika punktioon. Tilanteemme on huonoin mahdollinen, koska luomusti meille niitä lapsia tuskin koskaan tulee ja kun vastetta hoidollekaan ei tule tämän kummemmin, punktio kannattaa tehdä parillekin follille. Jos edes toisen sisällä olisi munasolu ja se hedelmöittyisi ICSIllä. Kyllä minä olen nyt niin kateellinen niille, jotka saavat niitä alkioita pakkaseenkin. Meille se yhdenkin tekeminen on niin vaikeaa. Nyt pelottaa se, että jos ne parikin follia kasvavat liian nopeasti eikä niistä ole viikon päästä tiistaina enää mihinkään. Ja jos siitä yhdestä tulee kysta ja se puhkeaa, siitä seuraa kamalat kivut. Tervetuloa takaisin pelko ja epätoivo, tervemenoa toivo, luottamus ja positiivinen mieli.

Ensimmäistä kertaa minulle tuli tunne, että pitääkö luovuttaa? Miksi kidutan itseäni noilla kaikilla hormoneilla ja ikävillä sivuvaikutuksilla kun tulos on aina tämä? Miksimiksimiksi? Miksi meille kävi näin? Nyt pelkään ihan todella, että en ikinä näe plussaa raskaustestissä, en ikinä saa kokea raskautta, synnytystä ja onnea omasta lapsesta. Tai pääse enää koskaan edes alkionsiirtoon. Mitä minä sitten elämälläni teen? Minä en tiedä. Sitä ei tiedä kukaan. Eikä kukaan tai mikään voi auttaa. Nyt vaan pelolla odotan torstaita ja piikitän kaksi piikkiä mahaani iltaisin, vaikka sekin tuntuu nyt niin turhalta.