Faktaa luovutetuilla sukusoluilla tehtävistä hedelmöityshoidoista

Ajattelin tähän postaukseen koota vähän tietoa luovutetuilla sukusoluilla tehtävistä hoidoista. Tilanteestamme johtuen paino on tietenkin juuri munasolujen luovutushoidossa, mutta esimerkiksi vaateet luovuttajan terveydestä tai asiaan liittyvä lainsäädäntö koskevat toki yhtä lailla siittiöidenkin luovuttajia.

Laki hedelmöityshoidoista (Finlex 22.12.2006). Lakipykälät koskien luovutettuja sukusoluja, niiden siirtämistä, ja niihin liittyvää tiedonsaantioikeutta löytyvät lähinnä luvuista 3 ja 4.



Kuva: Yle

Suora lainaus Fertinovan sivuilta (linkki):

Hoidot luovutetuilla sukusoluilla

Luovutetut sukusolut (munasolut ja siittiöt) mahdollistavat raskauden alkamisen ja lapsen syntymisen perheisiin silloinkin kun se ei ole mahdollista omilla soluilla. Sukusolujen luovuttajat valitaan huolella. He ovat terveitä ja kromosomistoltaan normaaleiksi tutkittuja naisia ja miehiä, jotka vapaaehtoisesti haluavat auttaa ja antaa mahdollisuuden omaan lapseen tuntemattomalle vastaanottajalle. Luovuttajat testataan HI-viruksen, tarttuvien maksatulehdusten ja yleisimpien tarttuvien sukupuolitautien varalta. Luovuttajan valinta perustuu ulkoisiin ominaisuuksiin kuten hiusten ja silmien väriin sekä pituuteen.

Hedelmöityshoitolain mukaan jokaisen sukusolujen luovuttajan tulee rekisteröityä. Tämä tarkoittaa, että luovutetuista sukusoluista mahdollisesti syntynyt lapsi voi 18 vuotta täytettyään saada Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta tiedon luovuttajan henkilöllisyydestä. Mitään juridista oikeutta tai velvollisuutta ei luovutuksesta synny luovuttajalle eikä syntyneelle lapselle. Tiedonsaantioikeus on ainoastaan lapsella, edellyttäen että lapsen vanhemmat ovat kertoneet hänelle luovutettujen sukusolujen käytöstä. Lapsen vanhemmilla ei tiedonsaantioikeutta ole.

Kuvalähde

Seuraavat katkelmat ovat Väestöliiton sivuilta:

Tilanteissa, joissa omien sukusolujen (munasolut tai siittiöt) tuotanto on hiipumassa tai loppunut, voidaan harkita luovutettujen sukusolujen käyttöä. Luovutettujen sukusolujen käyttöä voidaan myös suunnitella, jos raskaus omilla sukusoluilla ei ole onnistunut useista yrityksistä huolimatta.

Suurin osa munasoluluovutushoidoista tehdään vastaanottajille tuntemattomien, rekisteröityjen munasoluluovuttajien soluilla, mutta myös vastaanottajalle tuttu henkilö voi luovuttaa munasoluja. Munasoluluovutushoidossa luovuttaja käy läpi munarakkuloiden kypsytyshoidon ja munasolujen keräyksen. Munasolujen vastaanottajalle annetaan kohdun limakalvoa valmistavaa lääkitystä ennen alkionsiirtoa.

Luovutettujen sukusolujen käyttö vaatii aina huolellista suunnittelua ja valmistelua, sekä keskustelua psykologin kanssa hoidon erityispiirteistä johtuen.

Kuvalähde

Lopuksi vielä linkki Simpukan Helminauhan (lahjasukusoluperheiden verkosto) sivulle. Sivun lopussa on muutama linkki hyviin artikkeleihin munasolujen luovotushoitoon liittyen. Varsinkin Lahjasolukokonaisuus (toiseksi alin linkki) kannattaa lukaista!

En ole vielä ihan valmis kirjoittamaan omia ajatuksiani. On niin paljon sisäistettävää, sulateltavaa ja päätettävää. Niin, lopullista päätöstä lahjamunasolujonoon hakemisesta kun ei ole vielä tehty. Ei tämä kuulkaas ole mikään pikkujuttu...

Kurkistus lääkekaappiin

Kiertopäivä 1. Tämä on nykyään päivä muiden joukossa. Tietysti aina sama menkkaketutus, mahakivut sun muut, mitkä on olleet mukana jo viimeiset 23 vuotta. Tunnenpa itseni vanhaksi. Jo 23 vuoden ajan tätä on ollut, kuukautiseni kun alkoivat jo samana vuonna kun täytin 11 vuotta. Mutta siis ei mitään itkupotkuraivareita siksi, että ei taaskaan onnistunut. Eihän meillä ole edes yritetty. Ja vaikka olisikin (luomusti), niin ei tämä enää tunnu missään. Paitsi mahassa.

Day one.

Eräänä päivänä siivotessani lääkekaappia, löysin vanhan Femar-pakettini reilun kahden vuoden takaisten inseminaatioiden ja ensimmäisen ICSI:n ajoilta. Siinä on vielä viisi tablettia jäljellä. Eli yhden kierron kuurin verran. Ajattelinkin, että miksipäs en huitaisisi niitä huiviini, kun kerran päiväystäkin on reilusti jäljellä. Viimeisen kerran siis munasarjoja stimuloivaa hormonia minulle. En minä tosissani usko, että siitä mitään hyötyä on, mutta syödään nyt pois kuljeksimasta. Okei, tiedossa siis, jos vanhat merkit pitävät paikkansa: lähipäivinä väsymystä ja mahdollisen ovulaation aikaan kunnon kipuja, mutta menköön. Eli huomenna aloitan ja syön tabletin päivässä ensi keskiviikkoon asti. Uskallan tehdä tämän omin päin ilman lääkäriltä kysymistä, koska minulla ei ole todellakaan sitä vaaraa, että munasarjani villiintyisivät niin, että hyperiä pukkaisi, tai että huomaisin jouluna odottavani kolmosia.

Lääkekaapista löytyi hoitojen jäljiltä myös neljä avaamatonta pakettia Lugesteroneja, avattu Primolut Nor -paketti, avatut purkit Prednisolonia (kortisoni) ja Disperiniä sekä pari esitäytettyä ruiskua Orgalutrania. Jääkaapista löytyy lisäksi avaamaton paketti Menopuria 600 IU. Kyllähän siinä olisi vielä lääkkeitä yhden kierroksen alkajaisiksi. Luget, kortisonin ja disperinit ainakin pidän itselläni, koska niitä voin tarvita vielä tulevaisuudessa, ehkä myös Primolutia. Mutta Orgalutranilla ja Menopurilla teen tuskin enää mitään. Puregon-kyniäkin nurkissa pyörii pari kappaletta.

Ylijäämät.

Kun latasin nuo paketit ja purkit pöydälle pinoon, iski vähän huono olo. Noiden näkeminenkin, vaikkakin monen kuukauden jälkeen, tekee siis ilmeisesti vielä pahaa. Toisaalta tunnen valtavaa helpotusta siitä, että tuo rumba on osaltani ohi. Lopullisesti. Tuleehan siinä lahjamunasoluhoidossakin lääkitystä, mutta se on aika pientä verrattuna siihen, mitä olen käynyt läpi. Lääkityspuoli onkin asia, jota siinä hoidossa ei tarvitse minun pelätä.

Tämä ei siis vielä ollut se lahjamunasoluhoitopostaus, vaan jonkinlainen välitilinpäätös. Nyt viimeistään päättyy yksi merkittävä ja vaikea aikakausi elämässäni, kun vielä heitän kitusiini viimeiset Femarit. Sen kummempia toivomatta ja varsinkaan piinailematta.

Surusta, luopumisesta, toivosta

Mistähän minä aloittaisin?

Toisaalta tuntuu, että viime kevään kurimuksesta on aikaa valovuosia, toisaalta se on kuin eilen. Viimeisimmässä Simpukka-lehdessä oli minun "runoni", jonka kirjoitin tänne blogiinkin viime keväänä. Olin jo unohtanutkin, että lähetin sen Simpukan toimitukseen ja kun se läsähti naamalle ykskaks lehden viimeisestä numerosta... Huhhuh. Riipaisi ja syvältä. Minun teksti. Minun sieluni ajatukset muutama kuukausi sitten. Se repi kyllä haavoja auki. Muistin taas. Ei, en ole päässyt pakoon lapsettomuutta ja sen tuomia tunteita, vaikka pahin pakotus on tällä hetkellä lientynyt jossain taustalla piileskeleväksi ajoittaiseksi jomotukseksi.

Suru on muuttanut muotoaan.

Nyt käyn läpi sitä tosiasiaa, että minulla ei tule olemaan koskaan biologista lasta. Ei sellaista lasta, johon voisin verrata ulkoisia piirteitäni. Oen päättänyt, että meidän omilla munasoluilla tehtävät hoidot on nyt tehty. Minä en jaksa enää käydä sitä läpi, en kun tilanteemme on tämä. Kun onnistumismahdollisuudet ovat vain alle 10%, en koe sitä järkeväksi. Ja maksaa vielä yksityisen hinta. Tämä on minun päätökseni, mutta mieheni on antanut minulle päätösvallan tässä asiassa. On kyse minun kehostani ja minun jaksamisestani. Miehellekin on sitä paitsi ollut kuulemma raskasta aina katsoa vierestä kun minä kärsin eikä siinä ole voinut auttaa. Ymmärrän kyllä.

Aluksi mietin, että olenko minä nyt luovuttaja? Olen kuitenkin aina ajatellut, että en ole luovuttajatyyppi. Sitten, ystävien ja perheenjäsenten kanssa käymien keskustelujenkin avustuksella, olen tullut siihen tulokseen, että minä en ole luovuttanut.Tässä on nyt realiteetit aika selvät ja ei ainakaan voi sanoa, ettemme jo olisi yrittäneet kaikkeamme omillakin soluilla. Jos takana on 4 loppuun asti vietyä ICSIä, joista seurauksena vain 2 tuoresiirtoa ja 0 PASsia, niin kyllähän tuo aika karua tarinaa kertoo. Miksi siis hakata päätä enää samaan seinään?

En tiedä, olenko vielä sinut sen asian kanssa, että minulla ei tule olemaan biologista lasta. Se vain nyt on asia, jonka kanssa on opittava elämään. Suurentelenko minä tätä asiaa jotenkin? Vaikka minä ymmärrän tämän tosiasian, sitä on vielä vähän vaikea hyväksyä. Mutta tällä hetkellä en ole todellakaan missään murheenlaaksossa tuon takia, sillä...

On vielä mahdollista, että saan plussan raskaustestiin! On vielä mahdollista, että näen pikkusydämen paukkeen ultraäänessä! On vielä mahdollista, että masuni kasvaa, kun kohdussani kehittyy meidän oma vauva. On vielä mahdollista, että saan kokea synnytyksen! On vielä mahdollista, että minusta tulee äiti!

Älä luovu unelmistasi, älä vielä!

Kyllä, puhun lahjamunasoluhoidosta. Mitään konkreettista tuon eteen ei ole vielä tehty. Mutta hei, onko tässä enää niin mikään hurja hoppu, kun ei tarvitse ajatella kiitävää vauhtia huononevia munasolujani? Seuraavan askeleen ottaminen jännittää ja pelottaa yhtä aikaa tosi paljon. Mutta uskallan jälleen toivoa. Edes pikkuisen :). Nyt jätän ajatukseni tähän ja tulen myöhemmin tällä viikolla kirjoittamaan mietteitäni lahjamunasoluhoidosta.

Elossa ollaan!

Hei!

Edelliseen postaukseen on tullut jo niin paljon viestejä ja kyselyitä mitä mulle kuuluu, niin ajattelin pikaisesti käydä ilmoittamassa, että hengissä ollaan! Lupaan kirjoittaa kunnon postauksen myöhemmin tällä viikolla. Nyt vaan on muutama kuukausi mennyt niin, että en ole oikein jaksanut ajatella kauheasti näitä asioita ja elämässä on ollut niin paljon muutakin.

Nyt kuitenkin jotain suunnitelmanpoikasta on tiedossa hoitojenkin suhteen, vaikkei asioille ollakaan vielä tehty oikeastaan mitään. Ei olla vaan jaksettu... Mutta näistä lisää sitten myöhemmin.

Kiitos kaikille myötätunnosta ja olen pahoillani, kun en ole täällä tosiaan mitään itsestäni ilmoitellut. Olette ihania ja tärkeitä! <3

KIITOS! <3