Minä haluaisin...

...kävellä hymyssä suin vauvanvaateosastoilla hipelöiden ihania vaatteita ja joko ostaa tai olla ostamatta niitä omalle vauvalleni. Ei aina toisten... Ihan sama, ovatko uudet söpöt vaatteet turhaa vai ei. Mutta jos siihen olisi edes mahdollisuus, että saisin ostaa ihan omalle pienelle.

...olla kerrankin se, joka kääntää päänsä, kun jostain taustalta kuuluu: "Äiti!".

...oppia ihan itse sen, mitä se on, kun on lapsi(a). Enkä aina vaan seurata vierestä mitä muilla on ja miettiä, mitä itse tekisin toisin ja mitä samalla tavalla.

...puhua mieheni kanssa tulevaisuudesta sanoilla "sitten kun meillä on lapsi", eikä "sitten jos ehkä mahdollisesti meille se lapsi joskus tulisi". Mietimme tässä yksi aamu makuuhuonejärjestelyjä josselapsimeillejoskusehkätulisimahdollisesti. Että vaihdettaisko makuuhuoneita sitten, tapetit ainakin pitäisi vaihtaa. Ei näistä voi puhua ilman surua, koko ajan luopumisen tunne läsnä. Parempi siis olla puhumatta.

...elää muutenkin tässä ja nyt eikä sitten jos/kun.

...olla poistumatta pikkuhiljaa paikalta, kun juhlissa tms. naisten puheet alkavat kääntyä vertailuun lapsista, synnytyksistä ja raskausajasta. Olen ulkona. En pysty kuuntelemaan. En ehkä koskaan tule olemaan osa tuota piiriä.

...olla joka päivä miettimättä, että nyt pitää ajatella vaan ensi kevättä suhteessa omaan oloon. Kaikki, niin kehoon kuin mieleenkin, liittyvät asiat on ajateltava niin, että ensi keväänä pitäisi olla noilta osin mahdollisimman hyvässä kunnossa. Entä jos epäonnistun? Tämä on stressaavaa.

...olla miettimättä sitä rahamäärää, joka ensi keväänä hoitoon kuluu. Sen lisäksi, mikä on jo kulunut. Pankkilainaa, joka on vielä otettava.

...olla joskus yhden päivän ajattelematta lapsettomuutta. Ei, se ei ole ollut mahdollista kertaakaan viimeisen viiden vuoden aikana. Tai ainakaan neljän, jonka aikana olemme olleet ns. virallisesti tahattomasti lapsettomia.

Ei minulla muuta tänään.