Endoelämää

Hei taas ja anteeksi teille kommentoijille, joille vastaaminen kesti näin kauan! Kyllä minä kännykällä aina luen saapuneet kommentit, mutta niihin vastaaminen on sitten jäänyt. Olen siirtynyt käyttämään enimmäkseen kännyä sosiaalisessa mediassa ja blogin päivittäminenkin on sitten jäänyt, kun se tuntuu kännyllä vaivalloiselta. Nyt aukaisin läppärin ja ajattelin kirjoittaa tämänhetkiset kuulumiset.

Nyt oikeastaan vaan odotan syyskuun 9. päivää, jolloin minulla on se lääkäriaika gynen polilla. Olen miettinyt kaikkea mahdollista, mitä voisin sanoa perusteeksi sille, että pääsisin siihen munasarjan poistoleikkaukseen. Minä pelkään sitä leikkausta, koska edellinen laparoskopia 2 vuotta sitten oli kamala kokemus. Mutta enemmän minä pelkään tulevaisuutta tämän jatkuvasti oireilevan munasarjani kanssa. Siitä kun ei ole minulle mitään hyötyäkään, kun munanjohdin on jo poistettu. En halua vetää loppuikääni mitään pillereitä, jotta oireet pysyvät poissa. En halua millään tavalla vaarantaa ensi kevään hoitoa tämän endometriooman vuoksi. Melkein siis toivon, että se olisi kasvanut siellä sen verran, että lääkäri laittaa minut leikkausjonoon. Toisaalta voisin kuvitella, että asiansa osaava lääkäri jo laittaisi siihen jo sen tulevan hoidon takia. Sekä oireideni, jotka kyllä alkavat olla melkein jokapäiväinen seuralaiseni.

!!Ällövaroitus!!

Laskin, että elokuussa minulla on ollut täysin vuodottomia päiviä 8 kpl. Siis 22 päivästä 14 on ollut sellaisia, jolloin on jotain vuotoa ollut. Ensinnäkin viime menkat olivat järkyttävät. Koko ajan ne on menneet pahemmaksi, mutta viimeiset veivät kyllä voiton. Toinen vuotopäivä oli sellainen, että piti vaihtaa sidettä vajaan tunnin välein. Oltiin lähdössä päiväreissulle, eikä siitä meinannut tulla mitään, kun just ennen lähtöä kävin vielä vessassa ja kas kummaa, kun oli kunnolla mennyt läpi alushousuista ja shortseista (en ollut edes huomannut kun olivat mustat). Siis alle tunnissa. Viimeksi minulle on käynyt näin joskus teininä. Myös maha oli sekaisin siitä ibuprofeenin määrästä, mitä jouduin kipuihin vetämään. Mies jo oli vähän sitä mieltä, että jäädään kotiin, mutta en halunnut perua sitä reissua, joka oli kuitenkin ollut mielessä jo pitkään. No, me lähdettiin kyllä, mutta olihan se vähän hankalaa, kun piti jatkuvasti olla tietoinen lähimmästä vessasta, jotta pääsee siteenvaihtoon. Menkkavuotopäiviä oli neljä ja sen jälkeen pari päivää ruskeaa tiputtelua (sitä siis myös ennen menkkojen alkua pari päivää). Sitten olikin muutama oireeton päivä ja jo ajattelinkin, että jee, selvisinkö näin vähällä seuraaviin menkkoihin asti?!? No en selvinnyt. Kp 10 alkoi ruskea tuhru taas kipujen kera. Sitä kesti viisi päivää, juuri siis ovulaatioajan ympäristössä. Muutamana päivänä tuli myös ihan selkeitä ruskeita (vanhoja?) hyytymiä ja muita klimppejä. Ihanaa. Pyöräily tuntui pahalta tärinän vuoksi. Lenkkejä ei voinut edes harkita. Sitten oli kaksi vuodotonta päivää, joita seurasi taas kaksi päivää ruskealla tuhrulla ja "klimpeillä". Seuraavana päivänä enää vaaleaa... jotain. Nyt on menossa kolmas vuodoton päivä putkeen. Mutta tämä on vain tyyntä myrskyn edellä, sillä eletään kp 23 ja menkat on siis ihan oven takana. Paineentunne is back again ja viime kuukausinahan kiertoni on ollut pituudeltaan siinä 22-27 päivän välillä. Kauhulla ajattelen ensi viikkoa ja työssäoloa vuodon ja kivun kanssa. Entä jos minulle käy töissä samalla tavalla kuin kävi kotona viimeksi? Pitää ottaa varalta vaihtohousuja mukaan...

Että kyllä tämä yhä enenevissä määrin alkaa vaikuttaa siltä, että endometrioosipotilaita tässä ollaan. Jotenkin niin ironista. Lapsettomuustutkimusten ja -hoitojen aikana aina ajattelin synkkinä hetkinä, että "onneksi minulla ei sentään ole endoa!". Ja tässä sitä nyt ollaan. Jotenkin tuntuu niin väärältä, että vielä tämä. Tietysti nyt toivon, että tämä minun tautini olisi sitä laatua, että se endo on tosiaan vain siellä munasarjassa ja sen uusiutuminen voidaan estää poistamalla munasarja kokonaan. Jos pelkkä endometriooma leikataan, se uusiutuu todennäköisesti joskus. Lohdullista on tietää, että silloin kaksi vuotta sitten laparoskopiassa endosta ei näkynyt mitään viitteitä, joten voisi kuvitella, että sitä ei sitten tosiaan muualla ole. Yritän ajatella positiivisesti, että asia on näin. Siksikin haluan siihen leikkaukseen, että asia varmistuu. Tällä hetkellä olen aika väsynyt tähän tilanteeseen. En todellakaan halua elää loppuikääni (tai siihen asti kun hormonitoiminta loppuu kokonaan) tällaisten oireiden kanssa. Onneksi muuten menee nyt paremmin kuin alkukesästä ja elämä on välillä jopa ihan mukavaa. Kipuunkin tottuu.