Ei toivoa

Hain eilen apteekista samanlaisen apteekin testin, jolla tein testin eilen. Lisäksi kävin kaupasta paketin, jossa oli kaksi PregCheckin liuskatestiä. Tein molemmat äsken. Apteekin testiin ei tullut enää juuri mitään häivähdystä. Ihan jos tarkkaan tiirasi ja käänteli, saattoi jotain havaita. Mutta siis eilen nyt vielä oikeasti jotain näkyi, nyt ei mitään. PregCheckiin tuli hyvin hyvin haalea toinen viiva ehkä just ja just kolmen minuutin sisällä. Pikkuisen vahvistui testiajan jälkeen. Sitähän ei saisi enää katsella sen jälkeen, koska se viivanpaikka tummenee muutenkin. En ottanut testeistä edes kuvia.

Kyllä tämä nyt oli tässä. :'( Tuntuu niin julmalta, että vielä viimeisellä kerrallakin meitä koetellaan näin. Ensin annetaan pieni toivonmuru ja sitten sekin kiskaistaan pois. Soittelen klinikalle tässä aamun mittaan. Raivostuttaa kun se verikokeenkin tulos tulee vasta huomenna. Ei tässä pääse kunnolla edes suremaan ennen sitä.

EDIT: Klinikalta käskettiin jatkaa lääkkeitä ja nyt täytyy vain odottaa sitä verikokeen tulosta huomiseen.

Ei kai taas?

Testissä hyvin hyvin haalea toinen viiva. Aamupissasta testattu, Yliopiston Apteekin testi. Testipäivä oli jo perjantaina, mutta vasta nyt testasin. Kyllähän tuon pitäisi tummempi olla, jotta voisi olla luotettava. Nyt pelkään, että tässä on käynyt niinkuin viimeksi :( Koskaan en ole aiemmin edes tuollaista haamua saanut. Älkää onnitelko, en pysty uskomaan että tämä on oikea positiivinen tulos.

Pakko varmaan hakea tänään apteekista toinenkin testi. Nyt turhauttaa, kun sen perjantaina otetun verikokeen vastaus tulee VASTA tiistaina!

Tässä vielä kuva testistä. Eihän se viiva tässä edes kunnolla näy. Mutta mieskin sen aamusilmillään silti erotti.

EDIT: Nyt parin tunnin päästä se viiva on lähes tyystin kadonnut. Ei tämä hyvää lupaa.

Kipuja

Tänään alkionsiirrosta on kulunut 10 päivää ja huomenna on lääkärin määräämä testipäivä. Olen varannut ajan huomiseksi verikokeeseen, mutta tuloksen saan vasta maanantaina. Sain onneksi töissä sovittua maanantain lomapäiväksi. Pitää se kotitesti kuitenkin tehdä viikonloppuna, koska mies on kuitenkin maanantaina töissä. En halua olla yksin kun teen testin. En haluaisi tehdä koko testiä. Elämäni viimeinen raskaustesti.

Mikään, ei yhtikäs mikään viittaa siihen, että olisin raskaana. Päinvastoin, kaikki merkit viittaavat siihen, että menkat tulee kunhan vain Luget lopetetaan. Minulla Luget aina pitävät vuodon poissa. Rinnat ovat ihan normaalit lösöt. Viimeksi ne olivat kipeät siihen asti kun tyhjennys oli ohi ja hCG 0, eli kun kohdussa ei ollut enää mitään. Tosin tällä kertaa rinnat eivät turvonneet ja kipeytyneet Lugeistakaan, vaikka ennen on käynyt niin. Minulla ei ole "sitä tunnetta", ei pienintäkään, että entäs jos kuitenkin. Ei vaikka yrittäisin sitä vähän houkutella. Viimeksi se tunne pysyi, vaikka olinkin testannut negan.

Ja mikä pahinta: menkkakivut. Maanantai-iltana töissä oli jo aika jomotukset. Kotimatkalla autossa pääsi itku. Tunne siitä, että nega tulee oli niin kokonaisvaltainen. Kotona oli illalla pakko ottaa Panadolia. Seuraavana yönä heräsin yhden jälkeen aivan järkyttäviin polttoihin. Tuntui kuin koko alavatsa olisi tulessa. Se muistutti samanlaista kipua, mitä oli lääkkeellisessä tyhjennyksessä. Järkyttävä aaltomainen poltto, kuitenkin onneksi meni ohi. Otin vielä toisen Panadolin ja valvoin pari tuntia paniikissa. Seuraavana yönä heräsin taas puolen yön aikaan siihen polttavaan kipuun. Nukahdin kuitenkin. Kunnes vähän ennen neljää kipu tuli taas. Nyt se oli enemmän viiltelevää ja pakotti oikealle puolelle enemmän. Nousin sohvalle enkä nukkunut enää koko yönä. Kipu meni onneksi itsestään ohi.

Näistä kivuista siis viimeistään olen varma negasta. Kun se kipu on ollut niin samantyyppistä kuin tyhjennyksessä tai pahoissa menkoissa. Googletin kyllä epätoivoisesti näitä oireita ja osalla on ollut voimakkaita kipuja ennen plussaamista tai alkuraskaudessa plussan jälkeen. Mutta en todellakaan voi uskoa, että minulla olisi siitä kyse. Kyllä se vaan on sitä, että kohdun limakalvo olisi voimakkaasti tulossa ulos, mutta Luget estävät sen. Jos olisi edes sitä tissikipua tai pieninkään olo, että voisin olla raskaana, voisin edes pikkuriikkisen vielä toivoa. Nyt ei kyllä toivoa ole.

Hirvittää ajatellakin viikonloppua ja sitä testintekoa. Pakko se on kuitenkin tehdä.

Onnesta ahdistukseen

Järkyttävän kammottavat piinapäivät. Onhan se karua, että tämä on meidän hoitotaipaleella vasta neljäs kerta, kun eletään piinapäiviä. Tai no, olihan ne kolme inssiä silloin keväällä 2011, mutta jotenkin en kyllä pysty millään tasolla vertaamaan niitä näihin alkionsiirtoja seuraaviin piinapäiviin. Tällä hetkellä koen oikeasti katkeruutta siitä, että meillä on takana oikeasti 4 punktioon asti vietyä ICSI:ä (+ yksi keskeytetty) omilla soluilla, ja sitten tämä yksi lahjamunasoluhoito. Joista yhteensä siis vain neljä siirtoa! Normaalistihan kun suunnilleen yhdessä hoidossa on saman verran siirtoja... Meillä siis viidessä.

Ymmärrän kyllä, että ne jatkuvat siirrot ja negat ovat turhauttavia. Mutta jokainen siirto on kuitenkin aina mahdollisuus. Kun siirtoa ei tule, ei tule myöskään mahdollisuutta. Tiedän, että kuulostaa kamalalta, mutta tällä hetkellä olen kyllä kateellinen jopa niille, jotka ovat hoidoissa ja joilla niitä alkioita vaan tulee ja pakkasessa on vaikka kuinka monta. Meillä ei ole koskaan ollut sellaista tilannetta. Ehkä hyväksyisin tämän tilanteen vähän helpommin, jos se viime tammikuinen alkiokaan ei edes olisi yrittänyt kiinnittyä. Mutta kun se yritti, todennäköisesti kiinnittyikin, mutta sitten kuitenkin irtosi. Jos näistä siirretyistä alkioista mikään ei olisi edes yrittänyt kiinnittyä, olisi tappio ehkä hiukan helpompi kestää. Nyt tiedetään, että mahdollisuuksia on, mutta kun ei ole alkioita. Harmittaa niin vietävästi!

Mehän päätimme etukäteen, että kokeilemme lahjamunasoluhoitoa vain yhden kerran ja that's it. Nyt on kuitenkin niin sellainen katkera olo tästäkin, että kun niitä munasoluja tuli niin vähän. Että jos olisi tästä noin vaan laittaa se 7000-8000 €, niin kokeilisiko vielä kerran toisella luovuttajalla. Mutta kun ei ole tuollaisia summia. Ei ole mitään. Juuri sain maksettua viimeisen osan edellisen hoidon lainasta ja se on helpotus. Emme joutuneet lainaa siihen ottamaankaan kuin pari tonnia, kun saatiin säästettyä. Mutta nyt on säästötili tyhjä. Huomautuksena vielä, ettei kukaan käsitä väärin: tottakai olen silti kiitollinen luovuttajalle, kävi miten kävi. Hän on tehnyt niin epäitsekkään ja hyvän teon, joka kertoo lähimmäisenrakkaudesta tuntemattomia kohtaan. Ei se ole hänen vikansa, ettei niitä soluja tullut kuin muutama.

Jaa, miksi mietin tällaisia kun piinikset vielä meneillään? No, nyt eletään piinapäivää nro 7 ja mikään, ei mikään kerro mitään muuta, kuin että tämä hoito ei onnistunut. Siirrosta on tasan viikko. Voi kun olinkin viime maanantaina niin onnellinen! Harmi, että sekin onni muuttui aika äkkiä taas tähän ahdistukseen. Aika samalla lailla menee oireilut kuin aiemminkin. Paitsi ettei nyt ole edes sitä tissikipua ja -turvotusta. Viikonloppuna oli lievää tissiarkuutta, mutta se oli ihan samanlaista kuin minulla on lähes aina kierron loppuvaiheessa ennen menkkojen alkua. Viikonlopun aikana myös Luget on alkaneet tulla vauhdilla ulos nesteisenä mössönä. Muutama päivä oli, ettei ollut pahoja menkkamaisia kipuja. Kunnes eilen illalla. Ja viime yönä. Heräsin sellaisiin poltteluihin ja viiltelyihin, mitä minulla on normaalistikin ennen menkkoja ja menkkojen aikaan. Mietinkin, että kiva, nyt ei kuitenkaan uskalla mitään kipulääkkeitäkään kuitenkaan vielä syödä. Kärsitäänpä tässä sitten endomenkkakivuista ihan ilman lääkitystä. Olen satavarma, että vuoto alkaisi, jos Lugeja ei olisi. Nyt on menossa kp 25 ja normaalistikin tässä vaiheessa olen kipuinen ja vuoto alkaa näinä päivinä. Viimeksi tässä vaiheessa minulla toivo alkoi vähän nostaa päätään, tuli jotenkin sellainen tunne, että josko sittenkin? Ja se tunnehan olikin osittain oikeassa. Nyt sellaista tunnetta ei ole. Eilen illalla oli viimeisen Ovitrelle-pistoksen aika. Oikeasti mietin, että onko tässäkään enää mitään järkeä edes pistää!

Kaikki vaan sanoo, että älä usko mihinkään oireisiin. Ne voi olla kumpaa vaan. Mutta kyllä se vaan on niin helppo sanoa... Kun itse olen aina ollut niin oikeassa ennenkin näiden tuntemusten kanssa. Kyllä tässä vuosien aikana on niin herkäksi muuttunut ja tietää ja tuntee olonsa. Minä haluaisin vaan nyt olla jossain koomassa siihen asti, kunnes lopputulos on selvä. Minä en haluaisi testata itse ollenkaan, vaan odottaa pelkästään veritestin tulosta. Mutta eihän se onnistu, koska veritestin tulos tulee työpäivänä. Pakko olla edes jotenkin varautunut siihen. Voi kun olisin jotenkin pystynyt ajattelemaan tätä etukäteen ja sopimaan sen päivän vapaaksi...  Töihinmeno muutenkin tuntuu nyt täydelliseltä pakkopullalta. Vaikka yrittäisi, ei niitä ajatuksia saa muualle ja kaikki muu tuntuu niin yhdentekevältä. Kun vielä koko ajan jomottaa mahaan ja tunne on, että menkat alkaa just. Yritäpä siinä sitten olla reipas!

Testikammo

Jotenkin uskomatonta, että siitä on vasta kolme päivää, kun olimme Helsingissä vastaanottamassa pikkuista alkiota. Tuntuu, että siitä olisi jo ainakin viikko! Aika kuluu taas niin hitaasti. Toisaalta toivonkin, että se kuluisi toooosi hitaasti. En halua tehdä raskaustestiä, minulla on oikea testikammo. En halua nähdä sitä lopullista tuomiota.

Tiistain ja eilisen olen ollut vapaalla, tänään menen iltavuoroon. Vapaapäivät tulivat kyllä tarpeeseen. Tiistaina olin tosi huonovointinen. Olisin halunnut pestä ikkunoita, mutta jo aloittaessani huomasin, ettei siitä tule mitään. Tuli tosi huono olo siitä ylös-alas -liikkeestä ja pesuaineen hajusta. Niinpä luovutin sen yhden ikkunan jälkeen ja lepäilin loppupäivän. Eilen oli parempi olo ja sain siivottua. Tänään tuntuu taas vähän heikommalta. Voi olla, että kun pistän Ovitrelleä joka toinen ilta, siitä tulee se huonompi olo sitten seuraavaksi päiväksi. Niillä pistoksilla mennään sunnuntai-iltaan saakka.

Muuten, eipä tässä vielä voi varmaan sanoa oikein mitään mihinkään suuntaan. Rinnat ovat edelleen ihan normaalitilassa. Sitähän olen ihmetellyt, että yleensä Luget ovat aina tehneet ne kipeiksi ja turvonneiksi. Viime kerrallakin ne siis kipeytyivät jo ennen siirtoa. Nyt ei mitään. Eilen iltapäivästä lähtien oli lieviä menkkamaisia jomotuksia alamahassa. Ja sekös alkoi ahdistaa! Tiedän kyllä, että se voi viitata ihan kumpaan lopputulokseen vain, mutta tottakai pelkään sitä pahinta. Illalla Ovitrellen jälkeen vihlonta oli toispuoleista (oikealla) ja se jatkui nivuseen saakka. Mietinkin, että se voi johtua siitä, kun se lääke piiskaa munasarjaa tuottamaan keltarauhashormonia tehokkaammin. Saattaa siis keltarauhasella olla kokoa!

Tälläkään kertaa en aio pitää mitään kiirettä testaamisen kanssa. Minua ahdistaa ajatuskin sen tuloksen näkemisestä. Menen veritestiin todennäköisesti ensi viikon perjantaina, jolloin siirrosta on se 10 päivää. Hoitokartassa se onkin virallinen testipäivä. Siitä tulos tosin tulee vasta maanantaina. Testaan varmasti kotona itsekin, mutta en ole päättänyt ollenkaan, että milloin. Aika näyttää. Meillä on lauantaina 31.10. edessä tätini 70-vuotisjuhlatkin. Ajattelin, etten pysty testaamaan ainakaan ennen niitä. Tietysti jos alkaa vahvasti näyttää siltä, että negaa pukkaa, niin en sitten tiedä...

Ihan hyvä mennä tänään töihin, saa muuta ajateltavaa. Tuntuu vaan, että en ole ehkä mikään kuukauden työntekijä siellä! Ajatukset karkaavat kuitenkin koko ajan kehon tuntemuksiin ja yritä siinä sitten keskittyä johonkin. Toivottavasti fyysinen olo ei äidy kovin huonoksi. Minulla on tällä viikolla lauantaivuorokin. Sen jälkeen menenkin vanhempieni luokse viikonlopuksi, kun siskoni on tulossa myös. Vietetään aikaa yhdessä ja jospa sitä saisi vähän rentouduttua(???) Miehellekin tekee varmasti hyvää olla vähän aikaa itsekseen ja ilman minua täällä kotona seinille hyppimässä :D

Kotimatkalla

Yritän kirjoittaa tätä kännykällä heiluvassa autossa :D Kotimatkalla ollaan ja pikkuinen on matkassa mukana. ❤

Meidän pikku sisupussi oli sulatuksen jälkeen kuulemma ihan samanlainen kuin pakkaseen mennessäänkin eli kaikki on just tällä hetkellä niin hyvin kuin nyt vaan olla voi. Kohdun limakalvokin oli juuri sopiva 10 mm. Taas niitä mutkia kyllä siellä manailtiin, mutta loppujen lopuksi siirto meni hyvin samanlaisella erityisellä katetrilla kuin viimeksi. Nähtiin taas ultrassa pikku ilmakupla, joka sinne kohtuun jäi. Ilmakuplan sisällä meidän pikku sisupussi.

Luget, Progynova, Dexametason ja Ovitrelle-pistokset jatkuu. Heti huomenna ostamaan lisää Lugeja. En uskaltanut ostaa etukäteen kuin tähän asti, ettei olisi mennyt hukkaan. Ovitrelle piiskaa omaa keltarauhastuotantoa ja Luget menee isolla annoksella kuulemma endon takia. On ollut viitteitä, että endopotilaat tarvitsee enemmän tukea keltarauhashormonin tuotantoon.

Puhhuh. Nyt olen niin väsynyt, mutta niin onnellinen! Edes vähän aikaa voin olla onnellinen siitä, että sisälläni on pieni elämänalku. Saimme vielä kerran tämän yhden mahdollisuuden. Nyt olo on kuin lottovoittajalla. Kunpa tämä nyt kestäisi.

Tämän viimeisen kerran

On kyllä ollut jotenkin hermoja raastava viikko. Tiistaina siis se ovulaatio tuli, koska keskiviikkona ne kivut olivat poissa. Soitin torstaina huolipuhelun klinikalle, kun ajattelin, että se ovis tuli väärään aikaan. Mutta klinikan ihana hoitaja (taas) rauhoitteli minua ja vakuutteli, että ihan oikeassa aikataulussa mennään. Tuota hoitajaa on kyllä paljosta kiittäminen parin viime viikon aikana... Ei kukaan muu ole pystynyt minua rauhoittamaan (edes hetkeksi) samalla tavalla.

Torstaina sitten alkoi Luget. Annostus on tällä kertaa 2x400 mg / vrk. Siis ihan jättiannos, yhteensä 800 mg. Eka satsi pistikin pään kunnolla pyörälle. Kyllähän tuo edelleenkin vähän huippaa aina kun olen laittanut menemään, mutta ei onneksi enää niin voimakkaasti. Sitä ihmettelen, ettei ole mitään tissituntemuksia. Viimeksi minulla meni heti parin päivän päästä aloituksesta rinnat tosi kipeiksi. Nesteturvotus on kyllä ihan kamala. Ovitrelleä pistin myös eilen illalla taas yhden naksauksen (260 IU) muutaman päivän tauon jälkeen.  Tämä jatkuu huomisesta vielä viikon ajan joka toinen ilta. Jos siis siirto tapahtuu.

Ajettiin jo eilen tänne Helsinkiin, että saa yhden välipäivän huilia ennen siirtoa. Ihan hyvä, kun kyllä menin tosi turvoksiin siitä autossa istumisesta ja illalla oli tosi tukala olla. Nyt pitäisi saada tämä päivä kulumaan. Mies tekee etänä töitä ja minä lepäilen. Ehkä lähdetään jossain vaiheessa käymään vähän ostoksilla ja illalla kyläilemään siskon luo jos palaavat reissusta ajoissa.

Kyllä minä niin pelkään sitä huomista! Pelkään niin sitä, että kun me mennään klinikalle, niin meidän pieni ei olekaan enää hengissä ja me lähdetään pois tyhjin käsin. Minun kohdussani nyt vaan tuntuu niin voimakkaasti, että sieltä puuttuu jotain. Siellä olisi paikka pienelle. Voi kunpa me saisimme huomenna pikkuisen mukaan paluumatkalle kotiin. Tämän viimeisen kerran.