Lapsettomien lauantai 2014

Ylihuomenna on taas lapsettomien lauantai. Miten se vuosi onkin taas vierähtänyt? Tunnelmia edellisiltä lapsettomien lauantailta pääsee lukemaan tästä (2012) ja tästä (2013). Tosin se kaksi vuotta sitten aloittamani lapsettomien lauantain kakku -perinteeni taisi jäädä yhden vuoden ihmeeksi, sillä tuskin tänäkään vuonna kakkua teen :D. Koska nyt on taas laihdutettavaa ja sunnuntaina tulee kuitenkin äidin ja anopin herkkuja maistettua. Kynttilän varmasti sytytän edelleen sille pienelle, jota edelleen odotamme. Voisinkin tässä jakaa uudelleen tekstintyngän, jonka viime vuonna olin raapustellut:

Sytytän illalla kynttilän Sinulle, joka et ole vielä saapunut luoksemme.
Emme ole vielä luopuneet toivosta, vaikka välillä siltä tuntuukin.
Emme halua luopua Sinusta, ei vielä.
En haluaisi luopua koskaan.

Eilen Simpukan sivuilla oli loistavasti mielestäni kiteytetty lapsettomien lauantain ajatus kirjoituksessa Mikä ihmeen lapsettomien lauantai? Se herätti minutkin pohtimaan, mitä päivä minulle merkitsee. En ennen omaa lapsettomuuden kokemustani tiennyt tällaisen päivän olemassaolosta mitään, vaikka sitä on vietetty jo 21 vuotta! Harvoinpa sitä on tietysti tietoinen sellaisista tapahtumista, jotka eivät itseä tai ketään läheistä kosketa. Nyt olen omalta osaltani jakanut tietoutta jakamalla tuon samaisen linkin FB-tililläni. Ei minua hävetä, että ihmiset tietävät tästä tilanteesta. Miksi sitä pitäisikään hävetä? Ja juuri siksi minusta tällainen päivä on erityisen tärkeä! Kun tahaton lapsettomuus on ollut aina sellainen vaiettu asia, josta ei välttämättä edes pariskunnan lähipiiri ole tiennyt mitään, niin on hienoa, että esimerkiksi lapsettomien lauantain kaltaisella päivällä sitä tietoa voidaan viedä eteenpäin. Parina viime vuotena mediakin on näkyvämmin mielestäni tuonut aihetta esiin, ja se on tietenkin hyvä. Minulle lapsettomien lauantai merkitsee siis osaltaan hienoa tilaisuutta ajaa tahattomasti lapsettomien asiaa levittämällä tietoa siitä, millainen tämä elämäntilanne on ja mitä kaikkea tämä meille merkitsee. Enkä tietenkään tarkoita, että kaikkien tulisi olla avoimia lapsettomuutensa suhteen. Se on ihan tasan tarkkaan jokaisen oma asia, kuinka paljon siitä haluaa muille kertoa. Mutta itse olen sitä mieltä, että ainakaan yhteiskunnallisella tasolla ei todellakaan mitään asiaa saada ajetuksi, jos ei siitä välillä vähän pidetä meteliä.

Henkilökohtaisemmalta tasolta mietittynä lapsettomien lauantai on minun mielestäni sijoitettu juuri oikean viikonlopun lauantaille. Monethan kritisoivat sitä, että se päivä vie hohtoa ja iloa seuraavana päivänä vietettävältä äitienpäivältä. Itse en lainkaan ymmärrä moista ajattelutapaa. Äitienpäivähän on siis sunnuntai, ei koko viikonloppu. Meille tahattomasti lapsettomille äitienpäivä on monesti melko tuskallinenkin. Kun sitä höösätään koko viikko ja kuinka äitiyden auvoa ja onnea toitotetaan äitienpäivänä joka paikassa (ja se Facebook on silloin pannassa). Ja niinhän se pitää ollakin! En minä ainakaan halua olla viemässä pois äideiltä heille kuuluvaa päivää, en todellakaan. Mutta sitä omaa tuskaa, vajavaisuuden tunnetta ja surua helpottaa hieman se edellisen päivän ajatus meidän omasta päivästä. Silloin tunnen, etten ole yksin, vaan on niin paljon muitakin jotka toivovat, että vielä jonain äitienpäivänä hekin saisivat nauttia äitiyden onnesta. Sitten seuraavana päivänä voi hieman kevyemmin mielin mennä onnittelemaan omaa rakasta äitiä ja anoppia, joille todellakin haluan suoda kaiken kunnian tuona päivänä.

Itse en kuitenkaan suoranaisesti "juhli" lapsettomien lauantaita, mutta annan sinä päivänä itselleni luvan surra, toivoa, pelätä, uskoa, ajatella jne. ihan rauhassa tätä meidän tilannettamme. Mietiskelen myös varmasti hieman sitä pientä, jota meillä ei ole. Kyllä minulla on ihan kirkas ajatus ja kuva hänestä mielessäni. Ja sytytän sen kynttilän.

Millaisia ajatuksia lapsettomien lauantai sinussa herättää? Noteeraatko sitä ollenkaan vai vietätkö jotenkin?