Tuntoja ja ultra

Tämä joulu on erityinen. Jo viitenä viime jouluna olen joka vuosi ajatellut, että joko ensi jouluna meillä on täällä oma pikkuinen tai olenko raskaana. Tämä joulu on elämäni viimeinen joulu, jolloin ajattelen noin. Ensi jouluna meillä on vauva tai olen raskaana, tai sitten ei ole kumpaakaan. Niin tai näin, haikailut loppuvat tähän. Jos meille ei vauvaa tai raskautta ensi vuoden aikana suoda, ei sitä meille ikinä tule. Käänteentekevä vuosi 2015 siis edessä.

Tämä viikko on ollut aika raskas. Kun viime viikolla olin vielä intoa täynnä tästä uudesta nopeasta käänteestä, niin tällä viikolla on hyydyttänyt. Olo on ollut tosi raskas, hirveä väsymys on vaivannut ja olen nukkunut tosi huonosti. Pinna on kireällä ja turvottaa. Eli nämä olot ovat seurausta tuosta Progynovasta aika varmasti. Joka päivä myös jossain vaiheessa särkee päätä ja välillä on sellaisia lieviä pahoinvointikohtauksia. Ei kiva, mutta nämä on nyt vaan kestettävä. Ja mikä tärkeintä: täytyy muistaa nyt vaan ykkösenä ajatella oman mielen ja kropan jaksamista! Nyt on tärkeintä, että olisin kuitenkin mahdollisimman hyvässä kuosissa sitten kun se mahdollinen siirto tapahtuu. Hirveän huono omatunto on nimittäin ollut, kun en ole jaksanut tällä viikolla käydä salilla kuin kaksi kertaa. En ole jaksanut. Huomenna olisi tarkoitus mennä, mutta saa nähdä kuinka käy. Oma fyysinen olo ensin ja sali sitten. Näin olen päättänyt.

Tänään kävin siellä ultrassakin täällä kotikaupungissa. Lääkäri sanoi, että tilanne näyttää todella hyvältä, juuri sellaiselta kuin tässä vaiheessa minulla täytyykin ja Progynova on tehnyt tehtävänsä. Se siis tarkoittaa sitä, että kohdun limakalvo on paksuuntumassa (nyt oli 9,7 mm, tasainen triple) ja munasarja on levossa, eli ei ollut follikkeleita näkyvissä. Outoa, kun ei puhuta enää munasarjoista monikossa! Sain mukaani paperin, jossa nuo tulokset lukevat ja niistä pitää soittaa sitten Dextraan maanantaina. Sain myös kuvat ja lähetän ne sitten sinne. Eipä tässä nyt sitten taas muuta voi kun nappailla noita pillereitä ja odottaa seuraavia ohjeita! Ne verikokeet (hepatiitit ja HIV) käytiin muuten ottamassa yksityisellä ja kalliiksi tuli ilmiselvät vastaukset! Molemmilta 112,50 €... Tosin eihän tuo ole kuin pisara meressä sitten siinä loppusummassa.

Minä en vieläkään uskalla ajatella, että me päästäisiin edes yhteen siirtoon. Omat kokemukset ovat niin rankkoja, että on vaikea uskoa, että jo parin viikon päästä makaisin siellä lääkärin pöydällä ottamassa vastaan elävää alkiota. Meidän pientä, joka kasvaisi minun kohdussani. Vaikka kuinka yritän ajatella, että mahdollisuudet siirtoon ovat todellakin nyt ihan eri luokkaa kuin meillä koskaan ennen, niin en vaan pysty ajatella sitä ennen kuin se on todellisuutta. Enhän minä edes tiedä, kuinka luovuttaja tulee reagoimaan stimulaatioon ja tuleeko niitä munasoluja. Toisaalta on helpottavaa, ettei minun tarvitse sitä nyt tavallaan stressatakaan omalla kohdalla. Ei tarvitse pelätä folliultria peläten joka kerta pahinta, että eikö siellä kasva mitään. Eikä sitä kamalan vaikeaa punktiota, josta kaiken päätteeksi tulee nollatulos. Olen vähän kuin tämän tarinan sivuhenkilö siihen saakka kun/jos siirto on todellisuutta.