Siirto ja kiitollisuus

Kiitos kaikille teille ihanille tsemppikommenteistanne eilen! <3 Nyt tulee kyllä tarpeeseen, meni tämä taas niin tiukille. Mutta tällä kertaa lähtökohdat eivät voisi olla juuri paremmat juuri tämän pienen Hipun kiinnittymiselle, joten yritän nyt ajatella positiivisesti siihen saakka kunnes lopputulos on tiedossa. Itselläni kun siirtoja on takana vain se kaksi kappaletta ja edellisestä on aikaa jo kolme vuotta, tuntuu tämä taas niin uudelta ja ihmeelliseltä. Kohtuuni laitettiin eilen ihan oikeasti elävä alkio! Teknisesti siis olen raskaana kunnes toisin todistetaan, niin kuin joku eilen kommentoikin :)

Dextrasta minulla ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa. Minähän jännitin siirtoa kovasti senkin vuoksi, kun kohdunkaulani on niin "käppyrä", että siirrot ovat olleet todella kivuliaita. Kohdunkaulaa on kiskottu kuulapihdeillä ja ekalla kerralla alkio piti viedä kaappiin takaisin odottamaan kun se ei vaan meinannut suoristua. Nyt klinikalla olivat siis hyvin kotiläksynsä tehneet ja valmistautuneet huolella. Minua varten oli Espanjasta tilattu erityinen katetri, joka sopii käppyräiselle kohdunkaulalleni. Espanjassa tehdään kuulemma muuten eniten Euroopassa lahjamunasoluhoitoja, näin niin kuin knoppitietona ;) Nyt siirto menikin lähes kivuttomasti eikä lääkärilläkään ollut juurikaan vaikeuksia, kun oli "ajo-ohjeet" opeteltu huolellisesti. Miehen kanssa me molemmat näimme näytöllä pienen valkoisen pisteen , joka meni kohtuun ja jäi sinne <3 Minusta se muistutti ihan pientä kultahippua ja siksi sanonkin sitä Hipuksi :) En tiedä, oliko se se alkio vai vain ilmakupla, jonka sisällä se alkio oli, mutta tuon jälkeen en vaan ole saanut sitä näkyä pois mielestäni. Lääkärin mukaan se saatiin juuri sopivaan paikkaan, mihin olisi hyvä tarrata kiinni. Tartu nyt Hippu pieni!

Yksi alkioista ei ollut siis selvinnyt blastokystiksi asti, siihen ei ole syytä tiedossa. Vielä 8-soluvaiheessa se oli näyttänyt yhtä hyvältä kuin muutkin. Yksi siis pakastettiin. Se ei ollut laadultaan ihan yhtä hyvä kuin tämä nyt siirretty, mutta kuulemma kuitenkin hyvä ja sellainen, joka kannattaa ehdottomasti pakastaa. Lääkäri sanoi, että laitetaan toinen pakkaseen siksi, että olisi vielä sitten se toinen mahdollisuus, jos tästä ei raskaus ala. Olen samaa mieltä. Yksilöllisesti on jo alustavat PAS-suunnitelmatkin tehty, jos siihen "joudutaan". Aika jännältä kuulostaa minusta Femar+Ovitrelle -yhdistelmä. Ei tule mieleen, että olisin moisesta lukenut. Molempiahan minulla on ollut käytössä, Femar ennen inssejä ja Ovitrelle yhdessä ICSI:ssä kun Pregnyl oli apteekeista loppu. Ovitrellea on sitten tarkoitus pistää muutamana päivänä pienen annoksen verran ja yhtenä isompi annos. Tämä onnistuu Ovitrellella, koska sehän on sellainen kynäpiikki, jolla voi annostella. Vaikka normaalistihan se tuikataan kerralla silloin, kun tarkoitus on käyttää irroituspiikkinä. Tämä lääkeyhdistelmä olisi lääkärin mukaan todella hyvä minulle endometrioosinikin takia. Kyllä me nyt saimme tietää, että yhteensä munasoluja oli kerätty 7, niistä siis 5 kypsiä ja 3 hedelmöittyi normaalisti. Miehen siittiöissä ei ollut mitään vikaa.

Tällä hetkellä tunnen syvää kiitollisuutta tuntematonta naista kohtaan. En voi koskaan kiittää häntä henkilökohtaisesti, mutta ajattelen luovuttajaa lämmöllä ja kiittäen. Olipa lopputulos mikä tahansa, mikään ei koskaan vähennä sen uhrauksen arvoa, jonka hän on meitä auttaakseen tehnyt. Kun viime viikonloppuna ajelimme kohti Helsinkiä, ajattelin tätä naista paljonkin ja toivoin, ettei hän kärsisi kovista kivuista ja muista oireista. Toivottavasti punktiokin on mennyt mahdollisimman hyvin. Vaikka olin ja olen edelleenkin pettynyt siihen solumäärään, mikä hoidosta tuli, se ei ole todellakaan luovuttajasta kiinni. Hän on varmasti tehnyt kaikkensa mikä nyt vaan tehtävissä on. Näistä kun ei vaan koskaan voi tietää etukäteen. Lääkärimmekin sanoi, että jokainen stimulaatiokerta on yksilöllinen eikä lopputulosta voi koskaan tietää varmaksi. Niinhän se menee. Tottakai olisin halunnut, että pakkaseen olisi saatu enemmän alkioita, niin kuin lahjamunasoluhoidoissa yleensä. Mutta ei se asia harmittelemalla miksikään muutu ja juuri nyt on tärkeämpää ajatella tätä hetkeä ja sitä, mikä nyt on hyvin.

Positiivisena näen myös sen, että viimeisen kolmen vuoden aikana minulle on ne kaksi laparoskopiaakin tehty. Eli tämä on ensimmäinen siirto, joka on tehty sen jälkeen, kun huonot munatorvi ja munasarja on poistettu. Ei tarvitse miettiä, tiputtaako se tulehtunut munatorvi myrkkynesteitä kohtuun. Myös kohdunulkoisen raskauden riski on pienempi, kun on vain yksi munatorvi jäljellä.

Nyt on pikkuisen jännittävää, kun aion seuraavaksi pistää sen Gonapeptylin. Ei ole tarvinnut piikittää mitään melkein kahteen vuoteen, niin onhan se taas vähän jännää. Gonapeptyl näyttää samanlaiselta kuin Orgalutran, mutta onneksi se piikki on siinä inhimillisempi. Gonapeptyl siis pistetään siksi, että se voi auttaa alkiota kiinnittymisessä ja siksi se pitää pistää juuri tänään. Eikun vaan piikki näppiin ja survaisu mahamakkaraan! Piinapäivä 1 alkakoon.

Pikkuhippu

Pikainen päivitys täältä puhelimen välityksellä. Nyt on pikkuhippu matkassa mukana. Blastokysti luokkaa 3BB, mikä on lääkärimme mukaan juuri loistava tässä vaiheessa. Ei siis vielä kuoriutumassa. Kiinnittymisen pitäisi tapahtua jo tänään tai huomenna. Kohta lähdetään ajelemaan kotiin, siinäpä se päivä meneekin. Sain mukaan Gonapeptylin, jonka pistän huomenna. Harmi kun se yksi oli hyytynyt, mutta saatiin edes se yksi vielä jemmaan pakkaseen.

Kirjoittelen huomenna tarkemmin. Nyt Hippu pikkuinen... Tarraa kiinni, jooko!!! Lääkäri antoi reilut 50% mahikset onnistua tällä alkiolla. Testipäivä on 28.1.

Trio

Ei hyvänen aika mikä aamu tänään oli! odotin sitä biologin soittoa kuin tulisilla hiilillä. Kun sitä ei alkanut kuulua, olin jo varma että nyt siellä on huonoja uutisia ja ne odottelevat että lääkärimme tulee ja soittaa ne meille itse. Whatsappailin ystävieni kanssa ja he sitten kehottivat soittamaan sinne itse. No, minä soitin hoitajille. Ja mikä ihana yllätys: koko trio on nyt jakautunut normaalisti eteenpäin ja kaikki siis ovat 8-soluisia niin kuin tässä vaiheessa pitääkin. Eli se eilen 6-soluiseksi kirinytkin oli nyt rauhoittunut ja on nyt aivan normaali. Hoitaja kertoi ettei biologi ollut vielä ehtinyt soittaa ja lääkärimmekään ei ollut vielä tullut paikalle, joten he eivät olleet soittaneet ennen kuin voidaan sopia siirtoaika lauantaille.

Biologi sitten soitti myöhemmin ja kertoi, että alkiot ovat nyt kaikki niin hyviä kuin tässä vaiheessa vaan voi olla. Nyt niille ei voi tehdä mitään, vaan niiden annetaan mennä rauhassa morula-vaiheen yli. Sitten vasta lauantaiaamuna, joka on siis siirtopäivä, katsotaan, ovatko ne kehittyneet blastokystiksi asti. Sitä tietysti toivotaan! Blastokysti on siis rakkulavaiheessa oleva alkio, ja se on jo niin "pitkällä", että sen pitäisi kiinnittyä kohtuun todennäköisemmin kuin 4-soluisen alkion. Kaiken tämän jälkeen olisihan se ihan mieletöntä onnea, että nämä kaikki kolme nyt jaksaisivat kehittyä sinne asti! Jännittää niin kamalasti!

Pieni toivonvire

Kyllä eilinen meni vähän alavireisissä tunnelmissa. Kävin kuitenkin vähän piristämässä itseäni ja otin ripsienpidennyksen! Olin mielestäni ansainnut vähän hemmottelua ja kieltämättä nämä on ihanat! Onneksi me saadaan olla täällä Helsingissä minun siskoni ja hänen miehensä luona. Itse asiassa myös veljeni on nyt täällä, joten on "tupa" täysi. Sisko sanoikin, että ollaan koko perheen voimin hankkimassa meille vauvaa :D

Tänään tuli puhelu sieltä klinikalta jo ihan aamusta. Huokaisin helpotuksesta kun kuulin, että kaikki kolme olivat lähteneet jakautumaan. Tosin vain kaksi niistä ovat nyt 4-soluisia niin kuin pitääkin. Yksi oli ollut 6-soluinen, mutta kyllä he vielä sitä kuulemma seuraavat, jos se siitä normalisoituisi vielä. Nyt vaan toivon niin hartaasti, että nuo kaikki kolme sinnittelisivät sinne lauantaille!

Kysyin biologilta, että mikä on syynä alkioiden vähäiseen määrään. Hän kertoi, että kypsiä munasoluja oli saatu vain viisi kappaletta. Eli kuitenkin se määrä nyt meille kerrottiin. Ne kaikki oli icsattu. Kyllähän tämä harmittaa aivan vietävästi! Toiveena tietysti oli, että olisi nyt saatu niitä munasoluja enemmän. Viisi munasolua ei ole kyllä hyvä tulos lahjamunasoluhoidossa. Mutta eihän sille voi mitään. Koskaan ei voi etukäteen tietää, miten hoito sujuu, kyllähän se oli tiedossa. Vaikka olisi kuinka terve ja normaali, ei voi tietää miten stimulaatio onnistuu. Kyllähän samallakin ihmisellä saattaa munasarjat reagoida eri kerralla eri tavoin. Meitä nyt vaan tämä huono tuuri näyttää seuraavan, ihan sama mitä tehdään.

Huomenna sitten taas aamulla minulle soitetaan, miten homma etenee. Samalla kuulemma, jos tilanne näyttää hyvältä, varataan jo lauantaille se siirtoaika. Tällä hetkellä tuntuu, että voisin antaa mitä tahansa, että sinne asti päästään.

Piina

Täällä sitä ollaan keskellä piinaavaa jännitystä. Ei taaskaan meitä kyllä kovin helpolla päästetä. Eilen oli luovuttajan punktio. Me ei saada tietää kerättyjen solujen määrää, koska se on henkilökohtaista tietoa. Tänään sitten tuli soitto, että siellä on kolme normaalisti hedelmöittynyttä munasolua. Myönnän kyllä rehellisesti, että olen pettynyt. Tottakai me odotettiin suurempaa määrää kun panokset on mitä on... Toivottiin, että kerrankin saataisiin edes vähän hengähtää siitä jännäämisestä, että selvitäänkö siirtoon asti. Pitäisi olla iloinen siitä, ettei sentään tyhjää ole, mutta ei tässä kyllä vielä osaa ollenkaan ajatella niin. Sinne lauantaihin on vielä niin pitkä aika! Huomenna kuullaan, että ovatko solut lähteneet jakautumaan.

Miten minä nyt taas kestän! Olisin niin toivonut tästä edes vähän rennompaa, mutta eipä tietenkään. Miten tämä historia vaan toistaa koko ajan itseään. Onneksi olen koko ajan ajatellut edelleen että jos siirtoon asti päästään. Nyt se on taas kerran vielä isompi jos. Minusta tämä vaan on niin epäreilua, että taas menee näin. Luget aloitin eilen. Toivottavasti en turhaan.

Keep calm...

Nyt alkoi jännittää ihan oikeasti! On nimittäin aikataulu selvillä. Meidän luovuttaja oli käynyt tänä aamuna ultrassa ja keräyspäivä on nyt sovittu ensi maanantaiksi. Eli me lähdemme sitten viikonloppuna matkaan ja mies käy maanantaiaamuna klinikalla hoitamassa oman osuutensa. Minuahan ei tietysti tarvita ennen mahdollista siirtoa, mutta lähden jo mukaan. Jos viiden päivän viljely onnistuu, siirto on sitten seuraavana lauantaina. Lugesteronia alan käyttää maanantaista alkaen.

Nyt mieli on jo positiivisempi! Kysyin varovasti hoitajalta, että miltä siellä päässä sitten näytti. Kuulemma siellä näyttäisi olevan ihan reilusti hyviä munarakkuloita tulossa. Lopputuloshan tietysti selviää vasta sitten maanantaina, mutta kyllä tuo kuulosti omaan korvaan niin oudolta. Kun omat ultrat menivät aina tyyliin "ei täällä kovin hyvältä näytä, ehkä pari potentiaalista follikkelia". Ja nyt tilanne on sitten ihan eri! Myös tänne blogiin kirjoittaminen helpotti maanantaina ihan selvästi. Kävin tänään töiden jälkeen siellä terapeutillakin ja sekin teki hyvää. Yritettiin saada ajatukset sinne positiivisen puolelle. Nyt tärkeintä on ajatella mielen ja kehon saamista mahdollisimman rennoksi. On oltava armollinen, vaikka se onkin vaikeaa. Ja yrittää pitää mieli korkealla ja positiivisena vaikka sitten mielikuvaharjoitteiden avulla. Pakollahan siihen positiiviseen ajatteluun ei pysty.

Ei tämä ole ihanaa

Vuosi 2015 on jo startannut ja tämä vuosi on sitten meille se vuosi, joka näyttää koko loppuelämän suunnan elämän suurimmassa asiassa. Tai no, eihän lapset tai lapsettomuus kaikille ole elämän suurin asia, mutta minulle on.

Viime viikolla soittelin klinikalle ja silloin sain tiedon, että luovuttajamme menee ultraan vasta tällä viikolla. Pikkuisen sitä olen miettinyt, että miten niin myöhään vasta. Olisiko se vuoto sitten alkanut vähän myöhemmin kuin oli ennakoitu. En ole jaksanut asiasta tarkemmin kysellä. Yritän nyt vaan luottaa siihen, että siellä tiedetään mitä tehdään eikä minun kerrankin tarvitse tietää ihan kaikkea. Kun en kuitenkaan mihinkään voi itse vaikuttaa. Voin vaan tehdä oman osuuteni ottamalla omat lääkkeet säännöllisen tarkasti. Ja niinpä se kello hälyttää joka päivä klo 6, 14 ja 22. Pillerit aina mukana.

Tällä hetkellä en voi sanoa hihkuvani riemusta. Itse asiassa viime aikoina on alkanut jopa ärsyttää se, miten ihmiset ovat niin innoissaan tästä. Ymmärrän kyllä, että kaikki tarkoittavat hyvää ja ovat onnellisia siitä, että me nyt pääsemme yrittämään vielä. Mutta kun tämä ei todellakaan ole ihanaa ja mahtavaa. Tämä koko vuosia kestänyt prosessi... Tämä on ollut niin hirvittävän raskasta, että minä vaan odotan, että tämä päättyy. Tämänhetkiseen alakuloon vaikuttaa tottakai nuo hormonit. Minulla on hermot koko ajan ihan älyttömän kireällä ja meinaan räjähtää pienistäkin asioista. Mies sanoi minulle uuden vuoden aattona, että hänen varmaan pitää lähteä jonnekin muualle viettämään uutta vuotta kun ei pysty olemaan kotona. Ja se oli oikeasti totta. Olin ihan hirveä ollut jo pari päivää. Onneksi kuitenkin pystyin tsemppaamaan illaksi sen verran, ettei miehen tarvinnut lähteä evakkoon. Nyt olen pystynyt hillitsemään itseäni onneksi vähän paremmin, mutta vaikeaa on ollut. Päässä tuntuu koko ajan siltä kuin siellä olisi sellainen ruuvi, jota koko ajan kiristetään, välillä hetkeksi löysytetään ja sitten taas kiristetään. En ole yhtään oma itseni ja olo on siis tosi inhottava. Lisäksi turvotus on taas aika järkyttävää. Onhan tässä tietysti vielä joulumässyturvotuksetkin, mutta tunnistan kyllä, että hormonit ja kortisonikin on taas nostanut painoa ja kerännyt kroppaan nestettä. Myös väsymys on taas täällä ja viime öinä olen nukkunut tosi huonosti. Herään yöllä panikoimaan, että mitä jos me ei nyt onnistuta! Sen verran rankalta tuntuu, että varasin ajan terapeutille keskiviikoksi.

Keskiviikko onkin sitten se päivä, jolloin saamme kuulla miten homma etenee. Eli luovuttajan ultra on ylihuomenna. Sen varmistin vielä tänään kun soitin klinikalle kysyäkseni viimeviikkoisesta vuodosta. Joo mitään ei pitäisi tässä vaiheessa vuotaa kun on Progynova käytössä, mutta mulla tuli viime viikolla kolmena päivänä ruskeaa tuhrua. Hoitaja sanoi, että kysyy lääkäriltä tästä, mutta kun ei sieltä soiteltu takaisin, niin ei ilmeisesti syytä huoleen. Se vuoto kuitenkin meni ohi eikä toivottavasti palaa. Mutta siis luovuttajan ultran jälkeen minulle soitetaan ja kerrotaan uutiset. Me tietysti toivomme, että uutiset olisivat sellaisia, että siellä on tulossa monta hyvää follikkelia. Keräyspäivä on mitä todennäköisimmin joko tämän viikon perjantai tai ensi viikon maanantai. Eli aika viime tipassa saadaan tietää. Jos keräys on jo perjantaina, niin meidän pitää jo torstaina lähteä Helsinkiin. Mutta asiat on järjestelty siihen kuntoon töissä ja muutenkin, että äkkilähtö onnistuu, jos niin käy.

Tänään kävin apteekista hakemassa lisää Progynovaa ja samalla otin jo kaksi pakettia Lugeja. Nyt minulle on määrätty 200mg -vahvuisia ja niitä pitää laittaa yksi kapseli kolmesti vuorokaudessa. Ne kaksi kertaa kun siirtoon on päästy, menivät 100mg -vahvuisilla, mutta niitä piti laittaa kolme kapselia kahdesti päivässä. Ilmeisesti tämä tulevan hoidon annostus sitten pitää keltarauhashormonin tasaisempana elimistössä. Onhan se vaan inhottavaa käydä sitten kesken työpäivänkin laittamassa, mutta toisaalta ihan sama. Minulle on melkeinpä lottovoitto, jos niin pitkälle tällä kertaa edes päästään, että "saan" laittaa niitä Lugeja. Tai no, kyllähän minä ne joka tapauksessa varmaan ehdin aloittaa päästiin siirtoon tai ei, koska ne pitää aloittaa jo keräyspäivänä. Jos siellä siis on munasoluja.

Olen siis edelleen hyvin skeptinen siirtoonpääsystä. Ei tällä historialla oikeastaan voi muuta ollakaan. Vaikka kuinka ajattelee, että nyt siellä on jonkun muun solut, niin en vaan osaa puhua siirrosta edelleenkään kun, vaan se on jos. Mitähän muuta tässä voi vielä tulla? No ainakin minulla on ollut kurkku orastavan kipeä pari päivää. Toivottavasti tässä nyt en ainakaan sairastu juuri kriittisillä hetkillä! Olisi kyllä niin minun tuuria!

Mutta nyt... jaksaajaksaa! Vaikka sitten päällä seisten! Maalisuora häämöttää... tavalla tai toisella.