Vanha vuosi ohi on

Vuoden viimeinen päivä, vihdoinkin! Edellisessä tekstissäni kirjoitinkin, että kulunut vuosi on ollut todella raskas enkä tule kaipaamaan tätä vuotta. Jotenkin sitä aina vuoden vaihtuessa ajattelee, että saa aloittaa puhtaalta pöydältä, vaikka eihän todellisuusessa ole kyse mistään muusta kuin länsimaisten ihmisten luomasta ajankohdasta, jolloin uusi kalenterivuosi alkaa. Kiinalaisillahan vuodenvaihde on tammi-helmikuussa eikä sillä ole vakituista päivämäärää. Ja me suomalaisetkin juhlimme vuodenvaihdetta muinoin syksyllä kekrin aikaan satokauden päätyttyä. Jotenkin olisi silti mukava elää illuusiossa, että vanha (ja tänä vuonna tosi huono) vuosi jää taakse ja uusi vuosi tuo mukanaan uudet mahdollisuudet.

Kun miehelleni valitin kuluneen vuoden paskamaisuudesta, hän muistutti, että tämän vuoden aikanahan minulla on ollut töitä koko vuoden ajan kesää lukuunottamatta, olen saanut opiskeluistani perusopinnot valmiiksi ja aineopinnot alkuun ja meillä on katto pään päällä ja lainaakin on saatu lyhennettyä suunnitelmien mukaan. Että ei niin paha vuosi hänen mielestään. Eipä kai niin, mutta kyllä minun vuottani varjostaa niin paljon tämä lapsettomuus, että se vie voiton kaikista noista hyvistä asioista. Olen pumpannut itseni täyteen hormoneja, ravannut sairaalassa tutkimuksissa ja toimenpiteissä, kärsinyt sekä fyysisistä että psyykkisistä oireista, joita hormonit toivat, pelännyt mielenterveyteni puolesta, toivonut, iloinnut yhdestäkin pienestä alkiosta tämän kaiken päätteeksi, pettynyt, surrut, pelännyt, uupunut, vihannut, kadehtinut... Tunteiden vuoristorata on ollut melkoinen. Eilen illalla sanoinkin miehelleni, että miten voi olla tammikuussa jo vuosi siitä, kun kävimme polilla ensikäynnillä? Miten nopeasti aika on kulunut... Enkä silloin ajatellut, että vuoden päästä olisimme vielä samassa tilanteessa. Niin vain kävi ja tässä ollaan. Ja sama rumba alkaa alusta. Kun tämä vuosi meni niinkuin meni, miten voin pitää yllä illuusiota siitä, että "uusi vuosi uudet kujeet", kun vuosi alkaa samoissa merkeissä kuin edellinenkin. Ystäväni kanssa päätimme, että tuleva vuosi on valoisampi kuin mennyt. Mutta enhän minä siitä todellisuudessa päätä. Se on joku muu.

Tekipä hyvää kirjoittaa nuo ajatukset ulos. Nyt voin keittää aamukahvit ja alkaa valmistella uudenvuoden juhlia. Eilen kävimme jo kaupasta ostamassa ruoka- ja juomatarpeet. Veljeni, siskoni ja siskon mies tulevat iltapäivällä, jolloin alamme tehdä ruokaa ja aikomuksena on viettää rento vuodenvaihde hyvässä seurassa. 

*****Toivon teille kaikille mukavaa uudenvuoden juhlaa ja jokaiselle parempaa tulevaa vuotta!*******

Back in black

Noniin, joulut on juhlittu ja bloginikin palaa taas enemmän minun omaa sielunmaisemaani kuvaavaan tyyliin. Joulu meni ihan mukavasti, on ainakin syöty taas monen viikon edestä... Ja suklaatakin vielä on ja uusi vuosi vasta tulossa! Odotan oikeastaan lauantaita ihan innolla, tänä vuonna otamme uuden vuoden vastaan meillä mieheni, veljeni, siskoni ja hänen miehensä kanssa. Aiomme tehdä hyvää ruokaa (eli syömistä taas!), ehkä pelailla jotain lautapelejä, saunoa ja käydä joenvarressa ampumassa raketteja. Booliakin aiomme tehdä ja tottakai skumpat ostetaan. Aion juhlia ihan kunnolla vailla omantunnon tuskia, sitten alkaa taas alkoholiton kausi minulla, kun hoito lähestyy. Tulee varmasti ihan kirjaimellisesti tipaton tammikuu. Ja toivottavasti siitä seuraa sitten sitä tipattomuutta koko vuodeksi, syystä jotta... Kyllä te tiedätte.

Oikeastaan odotan jo tämän vuoden päättymistä. Tammikuussahan meillä oli ensikäynti lapsettomuuspoliklinikalla ja sen jälkeen koko vuotta on hallinnut lapsettomuuteen liittyvät tunteet, toimenpiteet, toiveet, pettymykset ja kaikki mitä se vaan pitää sisällään. Kulunut vuosi on varmaankin raskain vuosi, mitä minulla on koskaan ollut. Onhan minulla ollut vaikeita aikoja elämässäni ennenkin, mutta tämä on kyllä siellä kärjessä keikkumassa ehdottomasti. Osaan kuitenkin ehkä suhtautua asioihin hieman eri tavalla ja realistisemmin kuin silloin 19-vuotiaana, jolloin sairastuin masennukseen. Nyt vaan pyrin kaikin voimin estämään sen uusiutumista, ja siksikin olemme polilla sopineet, että käyn nyt ihan säännöllisesti siellä terapeutilla juttelemassa. Seuraava käynti on 12.1., olisin päässyt jo aiemminkin jos olisin halunnut. Polillekin on nyt jo varattu aika 0-ultraan, joka on 25.1. Aloitan siis Synarelan sumuttelut ensi viikon sunnuntaina 8.1. Muutenhan sitä ei tarvitsisi sumutella kuin pari viikkoa, mutta mieheni työmatka sattuu juuri niin, että silloin punktio olisi kyseisellä viikolla. Siksi joudun sumuttelemaan viikon pidempään. Ei siitä ilmeisesti pitäisi olla mitään haittaa itse hoidolle, mutta minä sitten joudun mahdollisesti kärsimään niistä ikävistä sivuoireista pidempään. Mutta mieluummin niin kuin että hoidon aloitusta lykättäisiin pidemmälle. Olen lisännyt tuonne yläpalkkiin Hoitokertomus-sivun, josta voi kurkata menneitä ja jatkossa tarkistaa mitä milloinkin tulee tapahtumaan, jos kiinnostaa. Siirsin sen tuosta sivupalkista pois, kun alkaisi tulla turhan pitkät jorinat siihen.

Minulla olisi kysymys Synarelaa käyttäneille: kun minun pitää sumuttaa sitä aamuin illoin (yksi suihkaus kumpaankin sieraimeen), onko kellonajoilla niin väliä? Siis onko siinä joku tarkka aika, että juuri 12 tunnin välein pitää ja aina samaan aikaan?

Loppuun vielä ajattelin kertoa, että osallistun vuoden alusta starttaavaan Kevyt-projektiin, jota Toiveikas alkaa vetää. Saa nähdä mitä siitä kohdallani tulee, kun hoitokin alkaa siinä sitten, mutta yritän olla mukana ja karistaa kiloja samalla, mutta en siitä asiasta nyt ota (tai ainakin yritän olla ottamatta!) yhtään ylimääräistä stressiä. Painoa minulle on nyt loppuvuonna tullut vähän lisää ja ainakin niistä kiloista olisi pyrkimys päästä pois.

Rauhallista joulua!

Syökää hyvin, levätkää, rentoutukaa ja ennen kaikkea nauttikaa ajasta läheistenne seurassa!

Here we go again...

Minä olen ollut tosi kiukkuinen koko viikon. Yksi syy on varmaan menkat. Kunnon vuoto minulla alkoi jo sunnuntai-iltana (kp 25), lasken kuitenkin vasta maanantain kp 1:ksi. Kierto oli siis aika lyhyt. Joskus olen lukenut, että kierron lyheneminen kolmekymppisellä voi viitata hedelmällisyyden alenemiseen. Minullahan on kuitenkin jo ties miten pitkään ollut normikierto 25-27 päivää, mutta tänä vuonna minulla oli yksi jopa 22-päiväinen. Toki tässä vuoden aikana kroppaa on sekoitettu ties millä hormoneillakin, joten kai sekin voi vaikuttaa asiaan. Anyway, Synarelan sumuttelu alkanee sitten 8.1.

Hassua, miten nykyään menkkojen alkaminen ei herätä enää minkäänlaisia tunteita. Siis silloin, kun ei kyse ole hoitokierrosta. Nyt hoitotauolla kun ei ole minkäänlaisia toiveita raskaudesta, ei menkkojen alkaminenkaan aiheuta enää pienintäkään pettymystä. Tietysti kaikki muut ärsytykset ja menkkaoireet tulee, mutta ei enää sitä pettymystä siitä, etten taaskaan ole raskaana. Reilun kahden vuoden jälkeen tämä tuntuu vähän jopa oudolta. Jos meillä ei olisi selvinnyt syytä, miksi raskaus ei ole onnistunut tai syy olisi sellainen, että luomustikin onnistuu, varmasti samalla tavalla pettyisin nyt hoitotauollakin joka kuukausi. Meille on kuitenkin melko selväksi tullut, ettei me ainakaan omin konstein lapsia tulla koskaan saamaan. Se pettymys on läsnä koko ajan eikä enää ole riippuvainen siitä, mikä aika kuukaudesta on.

Jouluaatto on ylihuomenna. Tänä vuonna joulutunnelmaan pääseminen on ollut vaikeaa. Ulkona on mustaa, märkää ja niin pimeää. Ja sylini on edelleenkin tänä jouluna tyhjä ja tunnen siitä suurta surua. Joka paikassa toitotetaan, kuinka joulu on perheen ja lasten juhla. Entäs jos perhettä ja lapsia ei ole? Ok, toki minulla on perhe: aviomies ja vanhemmat ja sisarukset, mutta tiedätte mitä tarkoitan. Minä olen 32-vuotias ja mieheni on 33. Ja me olemme yhä kaksin! Tänä jouluaattona me olemme sitä ihan todella: ensimmäisen kerran päätimme olla koko aaton vain kahdestaan kotona. Nyt ovat joulunpyhät niin lyhyet ja syksy on ollut niin raskas ja hektinen, että yhden kotipäivän tarvitsemme. Joulupäivänä menemme sitten minun lapsuudenkotiini ja tapanina miehen vanhempien luo. Onneksi siis saamme olla tapaniin asti ilman lapsiseuraa. Tapanina miehen vanhemmilla ovat myös miehen siskon perhe (vauva ja 2-vuotias) ja minä jo valmiiksi tiedän, miten varmasti tuntuu pahata se lapsiperheen joulun seuraaminen. Kuulostan varmaan kamalalta, mutta niin se vain on. Toki on myös ihanaa nähdä noita pikkutyttöjä, mutta tällä asialla kun on se kaksi puolta, josta olen aiemminkin kirjoittanut.

Enää en edes ajattele, että joko ensi jouluna meillä on oma pienokainen... Toki sitä toivon, mutta en uskalla antaa itseni ajatella sitä vaihtoehtoa tai haaveilla, millainen joulumme sitten olisi. Onneksi pääsen huomenna vielä polille terapeutin juttusille, nyt on taas niin paljon murhetta sydämen päällä. Ja onneksi minulla on tänään ja huomenna lomapäivät. Nyt pitäisikin kohta aloittaa joulusiivous, jospa siihen saisi tätä kiukkuakin purettua. Ja jospa minä joulutunnelmaankin pääsisin viimeistään huomenna, kun kannetaan kuusi olohuoneeseen ja laitetaan kinkku uuniin. Tänä iltana se kuusi pitääkin jo kylpyhuoneeseen ottaa. Phah, just kun sain eilen kylppärin ja saunan pestyä!

Thank you, Kela!

Kerrankin voi sanoa, että onpa Kela hieno laitos :D! Aikanaan opiskelijana se tuotti vain harmaita hiuksia opinto- ja asumistukijuttujen kanssa ja tuntui, että ei siitä puljusta ole kuin haittaa. Tuetkin olivat niin pieniä. Nyt olen todella tyytyväinen, että meillä moinen laitos on, ja yleensäkin elämme maassa, jossa tällainen lääkekorvaussysteemi on olemassa. Puhun nyt siis tulevan ICSI:n lääkkeistä, jotka kävin tänään apteekista hakemassa. Tosiaan, voi käyttää sanaa "hakemassa", kun en köyhtynyt hedelmöityshoitolääkkeiden ostosta kuin 6 €. Suu kyllä loksahti siinä apteekintädin kanssa asioidessa kun näin todellisen loppusumman: 1600 €! Suurimman summan maksoi Puregon, jota oli reseptillä 3 kpl 900 IU -sylinteriampullia (yht. 1368,13 €), Synarelan 60 annoksen pullon hinta oli 137,43 € ja 30 annoksen hinta 72,76 €. Ja hännänhuippuna Pregnyl 5000 IU 7,94 €. Toki Kela korvaa noista aina sen 42 %, mutta nyt kun tämän vuoden lääkekatto on täyttynyt jo monta sataa euroa sitten, sain tuon kaiken 6 eurolla. Kyllä me miehen kanssa huokaistiin syvään, että onneksi saatiin nuo reseptit jo tämän vuoden puolella! Keväällä taloudellinen tilanteemme nimittäin tiukkenee, kun minulla loppuu vuodenvaihteessa työt. Apteekintäti oli muuten tosi ihana ja toivotti kovasti onnea koitokseen :).

Nyt on menossa kp 25 ja tänään on alkanut jo vähän tuhruttaa. Hihtsinhitsi, ei tarvitsisi kierron enää lyhentyä. Viimeksihän se oli 26 päivää (mikä on minulle normi), mutta ei nyt tänään tarvitsisi vielä alkaa! Tosin, eikös se mene niin, että vaikka alkaisivatkin kunnolla vasta nyt illalla, niin kp 1 olisi vasta huomenna? Siinä tapauksessa tämän kierron pituus olisi 25 päivää. Synarelan sumuttelut alkaa sitten aika tarkkaan kolmen viikon päästä.

Vaatepostaus :D

Tästä tulee hyvin erilainen postaus kuin yleensä. En ole kauheasti kirjoitellut elämäni muista osa-alueista lapsettomuuden lisäksi, mutta nyt ajattelin vähän keventää. Ei tästä silti ole tulossa mitään muotiblogia tai muuta vastaavaa, mutta ehkä tekee ihan hyvää kirjoittaa välillä jostain muustakin kuin lapsettomuudesta ja kaikesta mikä siihen liittyy. Joten: here it comes:

Mikään ei piristä niin hyvin kuin uudet vaatteet! :D Hain postista paketin, tein hieman joululahjaostoksia itselleni Kate's Clothingilta. Tuo on ehdottomasti suosikkinettikauppani, vaikka postimaksut joutuukin itse maksamaan. Yllättäen taas tuli tilattua Necessary Eviliä, se vaan tuntuu olevan minunoloiseni merkki. Jos jotakuta kiinnostaa, niin tilasin topin, puseron ja hameen. Linkeistä pääsee kurkkaamaan kuvia. Hui, samalla paljastuu, millaisesta tyylistä minä pidän. Laihtumisessa yksi parhaista puolista on ollut ehdottomasti se, että voin pukeutua jo melko paljolti sellaisiin vaatteisiin kuin haluan. En tosin jokapäiväisesti esim. töissä pidä tuollaisia vaatteita, mutta välillä tykkään laittautua kunnolla. Tuo toppi on kyllä aivan ihana! Ja pusero käy topin alle varsin mainiosti näin talviaikana. Esittelin miehelle uudet vaatteet (laitoin siis nuo kaikki päälle) ja olin kuulemma vähän punk :D. No, se ei ihan ole tarkoitukseni, mutta ehkä tuo hame on vähän sellainen. Ja se on niin lyhyt, että minulla menee vielä tovi, että uskallan pitää sitä missään julkisella paikalla. Jos uskallan. Vaihdoin sitten hameen jo pari vuotta vanhaan hameeseeni, joka on myös tuolta tilattu. Ihan hyvä yhdistelmä, vaikka itse sanonkin. Nauratti vaan, että näytän kävelevältä Necessary Evilin mainokselta. Muttamutta, enää ei tarvitse miettiä, mitä laitan huomenna päälle! Olemme menossa huomenna keikalle, jossa soittaa kolme bändiä. Eniten odotan Ensiferumia, jonka olen jo pitkään halunnut nähdä livenä, mutta ei ole vielä tullut nähtyä. Huomenna korjaantuu sekin :).

Loppuun vielä vähäsen tuosta blogini varsinaisesta aiheesta. Soitin aamulla polin terapeutille ja sain vielä ajan varattua ensi viikon perjantaiksi. Hän oli myös sitä mieltä, että tulisin juttelemaan vielä ennen joulua. No aatonaatollehan se menee. Jospa sitten saisin joulun viettää rennommin mielin, kn käyn ensin vähän purkamassa tätä tilannetta.

Sotasuunnitelma

Tänään kävimme sitten ICSI vol. 2 -suunnittelukäynnillä. Minähän aiemmin jo miehelle olen sanonut monesti, että ei tarvitse tulla mukaan kuin vasta punktioon jos ei halua, mutta itse halusi nyt tulla ja järkkäsi työasiansa niin, että pääsi kesken työpäivän lähtemään. Kyllähän minä iloisesti yllätyin, vaikka minun ja lääkärin väliseksihän se puhuminen taas oikeastaan jäi. Nyt on melko ristiriitaiset tunnelmat. Toisaalta olen nyt helpottunut, kun seuraavan hoidon aloitus on päätetty. Eli ensi kierrossa aloitan Synarelan kp 21. Synarela onkin minulle uusi tuttavuus, viimeksi lamautus hoidettiin vain kerran pistettävällä Procren-piikillä. Nyt siis kokeillaan tuota nenäsumutetta (aamuin illoin suihkaus molempiin sieraimiin), että mikä vaikutus sillä on munasarjoihini. Lisäksi sillä on helpompi fiksailla punktiopäivän ajoitusta, meillä kun on ongelmana se miehen työreissu viikolla 6. Pyritään siis siihen, että punktio, ICSI ja toivottavasti alkionsiirto tapahtuisi viikolla 7. Lääkecocktail tulee siis tällä kertaa olemaan Synarela + Puregon + Pregnyl + Lugesteron. Puregonia lähdetään pistämään isommalla annoksella kuin viimeksi (silloin siis aloitettiin 150 IU), mutta 0-ultrassa päätetään lopullisesti aloitusmäärä.

Lääkäri pohdiskeli tovin tilannettani, mistä viime hoidon huono munasolusaalis johtui. Joko yksinkertaisesti aloitusannos oli liian pieni. Tai sitten (tämä on pelottavin vaihtoehto) munasarjani eivät yksinkertaisesti kykene enää valmistamaan enempää follikkeleja ja munasoluja riippumatta lääkityksestä. Lääkäri pohti myös sitä vaihtoehtoa, että Procrenin vaikutus ei ollut riittävä, vaan osa folleista olisi karannut jo omia aikojaan ennen punktiota. Tosin ei follien seurantaultrissakaan näkynyt mitenkään isoa määrää, mutta olisi siellä ilmeisesti enemmän pitänyt olla kuin se 6. Tätä teoriaa kohdallani tukisi se, kun minullahan viime keväänä jokaiseen inssiin mennessäkin follit ehtivät karata ennen toimenpidettä. Minulla LH-huippu on tosi nopea, aina silloin viime keväänä ovistestin plussa merkkasi kohdallani sitä, että ovis oli jo tosi lähellä. Esim. yhden inssin kohdalla sain ovisplussan testiin illalla, seuraavana aamuna se oli jo nega ja samana päivänä inssissä todettiin, että follikkeli on jo puhjennut. Synarela valittiin siis siksi nyt, että sillä voidaan paremmin kontrolloida sitä lamautuksen kestoa sekä ehkäistä folleja irtoamasta ennenaikaisesti. Tai näin minä ainakin asian käsitin.

Seuraava hoito tulee siis kertomaan aika paljon. Jos isommasta Puregon-määrästä huolimatta ei päästä parempaan tulokseen kuin viimeksi, on vika myös tässä päässä miehen simppatilanteen lisäksi. Jotenkin vaan tuntuu ihmeelliseltä, että jo tässä iässä munasarjat alkaisivat hiipua... Vaikka kai sitä voi tapahtua vielä nuoremmillekin. Pelottaa ihan kamalan paljon! Toisaalta taas odotan myös positiivisella jännityksellä, koska nyt ainakin tiedetään, mikä minulla ainakaan ei toimi ja voidaan toimia toisin. Ja onneksi sain reseptit, eli voin käydä apteekista hakemassa lääkkeet ennen vuodenvaihdetta, siinä säästyy monta satasta. Ja muuten, tänään polille mennessä täyttyi myös sairaalakäyntien maksukatto tältä vuodelta. Olikohan se 500 €/vuosi? Eli sen verran on mennyt tänä vuonna rahaa polimaksuihin. Nyt mietinkin, että pitäisiköhän vielä yksi käynti varata tämän vuoden puolelle polin terapeutille (jos aikoja enää saa), kun sen käynnin saisi ilmaiseksi.

Pelkokerroin sata

Kävimme eilen joululahjaostoksilla. Kummilastemme lahjoja silmälläpitäen kävimme myös lastentarvikeliikkeessä leluja katselemassa (tosin lahjat löytyivät lopulta muualta). Mies innostui siellä kaupassa, kun näki kaikki kauko-ohjattavat ja koottavat pienoismallit. Hän oli ihan innoissaan, että "onko näitä vielä??" ja haaveili että voisipa ostaa. Minusta se oli niin herttaista, mutta samalla niin surullista. Voi kun meillä olisikin pikkuinen, joka voisi isin kanssa rakentaa pienoismalleja! Itsekin suu auki ihmettelin niitä kaikenlaisia leluja ja vimpaimia. Olen ihan pihalla nykyisistä leluista ja muista lastenjutuista. Jos minusta joskus vielä äiti tulee, siinä on kyllä yksi kokonainen uusi maailma, joka vaatii perehtymistä. Kaupassa oli myös vauvanvaunuvalikoimaa ja vilkaisimme myös niitä pikaisesti. Yhdet sellaiset siellä oli, jotka olivat ihan "meidän näköisemme". Lapsettomuusdiagnoosin jälkeen (eli noin vuoteen) en ole sallinut itseni katsella mitään vauvajuttuja sillä silmällä, että sopisi meille. Tai no, ehkä joskus joitain vaatteita, mutta en mitään muuta. Vaunujen katselu ei nytkään pitkään kestänyt, kun minulle tuli vaan paha mieli. Siihen tuli sitten pariskunta, joka selvästi odotti vauvaa, joten he niitä vaunuja tarvitsevat. Emme me. Minun piti päästä pois sieltä kaupasta. Ja voi että minä olin kateellinen sille pariskunnalle!

Nyt tämä lapsettomuus taas on jotenkin koko ajan pinnalla. Sitten, kun tulee vielä syntymä- ja raskausuutisia tähän samaan syssyyn, niin eihän se pääsekään unohtumaan. Miksimiksimiksi? Nyt on taas niin vaikeaa tämän kanssa. Tänä aamuna heräsin taas viideltä pyörimään sängyssä ajatuksineni, vaikka olisin voinut nukkua pidempään. Ylihuominen suunnittelukäynti polilla jännittää. Siitä tämä lapsettomuuden kova tuskakin varmaan nyt osittain johtuu. Se yhdistyy siihen pelkoon, että taas käy samalla tavalla kuin viimeksi. Ennen ensimmäistä ICSI-hoidon alkua olin enemmänkin positiivisen jännittynyt. Jee, nyt meilläkin on ensimmäistä kertaa oikeasti mahdollisuus onnistua! Voi sitä optimismia! Vaikka pessimistinen luonteeni toki jarrutteli silloinkin, silti pohjimmaisena oli se toivo. Nyt sitä ei ole. Nyt uskallan toivoa vasta sitten, jos folliultrissa näyttää siltä, että kannattaa toivoa. Voi että minä oikeasti pelkään tulevaa, miten ihmeessä pää kestää kasassa, jos taas käy samalla tavalla. Jaksanko minä sitten nähdä ketään ystäviä, joilla on lapsia? Murehdin jo tuota asiaa etukäteen, koska ystäväni ovat minulle tärkeitä. Tuleva hoito on kuitenkin se melko pätevä suunnannäyttäjä, että onnistummeko me (ikinä) vai emme. Jos lääkeannoksen suurentamisesta huolimatta munasoluja tulee vähän, mitä siinä muka sitten on enää tehtävissä toisin..? Meillä loppuvat hoidot kyllä aika lyhyeen, jos ei saada ikinä alkioita pakkaseen, ja joudutaan taas aloittamaan hoito alusta. Syvä huokaus.

Katkeran akan vuodatus

Tänään on ollut paha päivä. Olen taas hirveän väsynyt ja stressaantunut kaikesta, ja se taisi töissäkin näkyä. Sitten eräs työkaveri hehkutti niin, että kuinka hänestä tuli mummo itsenäisyyspäivänä. Tottakai saa iloita asiasta, mutta minulla alkoi otsasuoni tykyttää sitten heti aamusta, kun oli huonosti nukuttu yö taas takana. Tuo työkaveri tietää tilanteeni ja olen varma, että hän yritti seurassani vähentää sitä hehkutusta. Mutta silti olisi voinut jättää sanomatta minulle, että "kun ne (tuoreet vanhemmat) ovat niin onnellisia, ei ole suurempaa lahjaa elämässä kuin oma vauva". Ja sain kuulla synnytyksen keston, imukupin käytöt sun muuta ja kuinka se uusi vauva on niiiiin kovaääninen! Ja hän kuulemma toivoo, että minua vielä kohtaa sama onni. Kiitos vaan, mutta voisimmeko vaihtaa puheenaihetta? Tänään on fiilis ollut taas sellainen pitäkää ne pallomahanne ja vauvanne ja taaperonne kaukana minusta. Ei mitenkään paras päivä keskittyä illaksi opiskeluun, mutta toisaalta jospa taas saisin ajatukset muualle. Katkeruus on taas huipussaan.

Ai miksi, kun minullahan on mennyt viime viikkoina paremmin? Luulen, että suunnittelukäynnin lähestyminen vaikuttaa asiaan. Se on siis ensi keskiviikkona. Tottakai odotan sitä  kovasti, mutta kun meillä meni se ensimmäinen ICSI niin heikosti, että odotukseen liittyy myös ahdistusta, pelkoa ja suoranaista kauhua. En liioittele sanoissani, sillä viime yönä heräsin siihen, kun sydän hakkasi hullunlailla. En muista (onneksi?) mitä unta näin, mutta se liittyi jotenkin hedelmöityshoitoon ja siihen, että meille ei ikinä tule vauvaa. Herätessä minulla oli niin ahdistava olo, että itku pääsi. Ja arvata saattaa, miten loppuyö meni. Tämänhetkiseen vauvakaipuuseen vaikuttaa varmasti myös ystävien muutaman päivän vierailu meillä. Heillä on aivan ihana pikkutyttö, joka on minulle hirmuisen tärkeä. Nautin tosi paljon hänen kanssaan touhuamisesta ja hän oli todellinen piristysruiske meidän harmaaseen syksyymme. Nyt jäi kuitenkin tyhjä olo, kun ei meillä voi olla sellaista. Onko meillä koskaan? Myönnän olevani kateellinen myös kaikille ystävilleni, jotka saavat kokea vanhemmuuden onnen, ei siitä vaan pääse mihinkään. Pelkään niin, että minusta ei ikinä tule äitiä. Ja ympärillä ihmiset eittämättä lisääntyvät vuosi vuodelta vaan. Miten siinä sitten pystyy elämään ja olemaan normaalisti? Tuntematta kateutta ja kipua omasta lapsettomuudesta? En todellakaan tiedä.

Mieleni heittää siis tällä hetkellä melkoista kuperkeikkaa, ja eihän tässä voi muuta kuin odotella. Onneksi on niin paljon muutakin puuhaa nyt, että ei ehdi yksin liikaa synkistellä. Ja onneksi minä voin aina soittaa polin terapeutille, jos tilanne menee niin syvälle, että on pakko purkaa ajatuksia hänen kanssaan. Ja onneksi on tämä blogi, jonne voin taas kaataa kaikki nämä inhottavuudet.

Kohti tulevaa

Heippati taas pitkästä aikaa! Ihan älytön viikko taas ollut, enpä ole juuri ehtinyt netissäkään pyöriä. Toisaalta hirmu hyvä, kun on niin paljon muuta ajateltavaa ja tekemistä, että ei ole vauva-asioita paljon tullut märehdittyä. Kyllä se silti joka päivä jaksaa jossain vaiheessa muistuttaa itseään, ei sitä pääse mihinkään täysin karkuun. Stressi on ihan selkeästi päällä, kun yöunet ovat olleet niin huonoja.

Kävin tällä viikolla polin terapeutti-IVF-hoitajan luona, ja se oli taas erittäin kannattava veto. Sain luvan ja ajan kanssa purkaa sisäisiä solmuja, ja pikkuisen jo mietittiin seuraavaa hoitoa. Tulimme siihen tulokseen, että käyn jatkossakin juttelemassa hoitajan luona, sillä tarvetta henkiselle tuelle tuntuu olevan. Mielialani on vaihdellut nyt niin rajusti suunnasta toiseen, että on parempi seurata sitä tiiviimmin varsinkin, kun taas sotketaan hormonit soppaan mukaan.

Meidän poli on kiinni joulun aikaan kolme viikkoa. Ennen sitä menen suunnittelukäynnille (14.12.), jossa siis suunnitellaan lääkärin kanssa seuraava hoito. Tarkoituksena olisi aloittaa lamautus ensi kierrossa, eli pistäisin Procrenin tai aloittaisin sumut tammikuun alkupuolella. Viime kierto oli minulle normaali 26 päivää, ja olen sillä sitten laskenut tuon hoidon aloitusajankohdan. Toki kierto voi heittääkin jonkin verran tuosta. Huoh, viime kierrossa kroppani toimi ainakin täsmällisesti niinkuin pitääkin. Huoh siksi, että eihän siitä ole meille mitään hyötyä. Tasan kaksi viikkoa ennen vuodon alkamista tunsin follikkelin puhkeamisen, eli täsmällisyyttä löytyy. Ja se oli muuten ensimmäinen kierto ilman minkäänlaista ulkopuolista hormonihoitoa sitten viime huhtikuun... Mutta takaisin siihen seuraavaan hoitoon. Eli kun poli on joulutauolla, joudun ilmeisesti aloittamaan sitten sen lamautuksen "itsenäisesti", eli ensi kierrossa ei ole tsekkauskäyntiä ennen sitä. Tätä hermoilin, että suostuvatko polilla moiseen, mutta hoitaja sanoi, ettei sille pitäisi olla mitään estettä. Kun nyt kuitenkin olen tässä kierrossa menossa tarkastettavaksi, ja jos kaikki näyttää olevan kunnossa, voin aloittaa hoidon itse sitten ensi kierrossa, kun lääkärin kanssa sovitaan vaan aloitus-kp. Toivottavasti lääkäri on sitten samaa mieltä! Täytyykin tarkkaan laskea hoidon aloitus, kun miehellä on työmatka helmikuun alussa, ettei ICSI sitten juuri sille viikolle vaan satu. Omien laskelmieni mukaan, jos lamautusvaihe on viimekertaisen tapaan 3 viikkoa, ICSI sattuisi viikolle 7 ja miehen reissu on sitä edeltävällä viikolla. Kyllä tämä taas alkaa olla yhtä laskemista ja kalenterin kanssa elämistä.

Joulua odotellaan, saisi vaan tulla lunta! En ole ehtinyt paljon vielä joulua laittaa, vaikka sormet siihen suuntaan syyhyäisi! Tänään pitää vielä opiskella aamupäivä ja iltavuoroon menen töihin. Huomenna vielä opiskelua ja sitten aion huilata pari päivää. Meille onkin tulossa vieraita pitkäksi viikonlopuksi, ystäväpariskunta pienen tyttärensä kanssa. Ihanaa viettää aikaa kunnolla heidän kanssaan pitkästä aikaa. Vaikka saattaa koti ja varsinkin syli tuntua supertyhjältä vierailun jälkeen. Mutta eipä murehdita sitä etukäteen. Vinkkinä kaikille jouluihmisille: Vilkas on aloittanut meidän lukijoidensa iloksi joulukalenterin. Käykääs kurkkaamassa! :)