32 ja muita numeroita

Päivän luku. Vuosia tänään tuli täyteen tuon verran. Jo 32! Mihin nämä vuodet ovat vierineet? Vieläkin jos ikää kysytään spontaanisti, minulta meinaa lipsahtaa kakskytjotain. En minä osaa olla kolmekymppinen, vaikka onhan tässä jo pari vuotta harjoiteltu.

Tuskin minulla edes mitään ikäkriisiä olisi, jos olisin jo äiti. Jos olisi edes se yksi lapsi. Voisin olla jopa ihan tyytyväinen tähän ikään. Vielä kaksvitosena minulla oli erittäin huono itsetunto. Ei se ole mitään huippuluokkaa vieläkään ja tuskinpa tulee koskaan olemaankaan, mutta kehitystä on tapahtunut. Noihin aikoihin painoindeksini oli pahimmillaan 41. Se oli kamalaa, vaikka olevinaan olin ihan tyytyväinen niin. Mutta nyt kun ajattelen niitä aikoja ja katson kuvia, niin muistan ja näen onnettoman tytön, joka ei oikeasti edes uskaltanut elää ja olla oma itsensä. Oleminen ihmisten ilmoilla oli ahdistavaa. Nyt minulla on rohkeutta pukeutua ja laittautua niinkuin itse haluan, muiden mielipiteistä viis. En väitä, etteikö minkä kokoinen tahansa voisi pukeutua niinkuin haluaa, mutta minusta ei ollut siihen. Nyt painoindeksi on kesäkilojen kerryttyä 28.5. En ole todellakaan tyytyväinen vallitsevaankaan tilanteeseen, mutta pahan itseinhon iskiessä katson vanhoja kuvia ja voin edes hetken olla himpun verran tyytyväinen siihen, mitä olen saavuttanut. Mutta vielä on matkaa ihannepainoon. Voi kun joskus BMI olisi alle 25. Minulle riittäisi 24.9 mainiosti.

Lihoin 19-20 -vuotiaana kymmeniä kiloja sairastuttuani vaikeaan masennukseen. Sairauden voitin ajan myötä, mutta kilot jäivät. Vasta nyt noin 3 vuoden aikana olen saanut pudotettua reilusti pois. Jojoiluakin on ollut. Mutta minua harmittaa, kun elämästäni meni lähes 10 vuotta puolivaloilla eläen. Näennäisesti tietysti elin ja viiletin, mutta lähteminen oli aina kamalan vaikeaa ja joka paikassa häpesin itseäni. Minulla on onneksi aina ollut ihania ystäviä, jotka ovat hyväksyneet minut sellaisena kuin olen. Samoin mieheni. Mutta itseinho on sellainen tunne, jota ei muiden sanomiset juurikaan voi muuttaa. Se täytyy lähteä omasta itsestä. Olen vuosien varrella tehnyt siis kovasti töitä sekä mieleni että kehoni kanssa, niiden hallitseminen on vieläkin välillä todella vaikeaa ja varmasti aina tulee olemaankin. Mutta minä olen oppinut paljon itsestäni ja siitä, kuinka minun tulee käsitellä elämän ongelmatilanteita. Voisin sanoa, että tänään tunnen itseni todella hyvin, vaikka itsetunto saisikin olla parempi. Se itsetuntemus (joka on siis eri asia kuin itsetunto) tuleekin todella tarpeeseen tässä elämäntilanteessa. Lapsettomuuspolin terapeuttikin on sanonut minulle, että on vain etu, että olen tottunut työskentelemään oman mieleni kanssa ja tiedän mikä minua voi auttaa vaikeissa tilanteissa. Mutta ei se silti tätä asiaa helpoksi tee.

Tästä tuli nyt melkoinen sillisalaatti, juttu pomppii asiasta toiseen. Mutta tällainen minä olen, ja tällainen tämä blogini tulee olemaan. Asioiden ja tunteiden kaatopaikka, jonne kirjoitan mielen päältä asioita pois. Nyt se lähti tuosta ikäkriisistä ja jatkui paino-ongelmiin ja itsensä tuntemiseen. :D

Mutta se 32. Hartain toiveeni syntymäpäivänäni on, että tämä olisi viimein se ikävuosi, kun minustakin tulisi äiti.