Jonossa!

Noniin, reissusta kotiuduttu ja heti piti päästä kirjoittamaan kokemuksista! Meillä oli siis torstaina ensikäynti siellä Dextrassa, ja samalla vietimme koko viikonlopun pääkaupunkiseudulla ensin siskoni luona, sitten serkkuni häissä ja vielä ystäväperheenkin luona.

Alku ei ollut kovin lupaava, kun me juututtiin Helsingin ruuhkaan ja myöhästyttiin vartti! Soitin kyllä jo sitten matkalta, että "joo me ollaan kyllä 2 km:n päässä, mutta sellasessa ruuhkassa, että myöhästytään". Onneksi siellä eivät olleet moksiskaan tilanteesta, vaan ihan rauhassa saatiin tulla. Meillä oli onneksi päivän viimeinen aika, joten ei sitten muiden ajat myöhästyneet enää meidän takia. Meille oli varattu tunnin aika, mutta loppujen lopuksi aikaa taisi mennä 1,5 tuntia. Todella positiivinen kokemus se koko käynti oli. Klinikka oli sisustettu miellyttävän "kotoisaksi" odotustiloista (tosin mehän emme siis aikaa siellä sitten kuluttaneetkaan sattuneesta syystä ;D) ja aika pian suurin jännityskin kaikkosi, kun siellä tuli jotenkin turvallinen olo.

Lääkärimme oli kyllä loistotyyppi! Tosi rento ja mukava, huumorintajuakin löytyi just sopivasti. Paljon hän kyseli meiltä suoraan ja samalla tutki paperinivaskaa, joka meillä oli mukana. Itse en voinut ulkoa muistaa kaikkia icsejä mitä milloinkin tehtiin ja monta solua milloinkin tuli ja millä lääkeyhdistelmällä, joten hyvä kun oli paperit mukana. Muutaman kerran hän totesi, että kyllä me ollaan jo jouduttu kokemaan aika paljon ja sellaisia asioita, mitä kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan.

Ultrassa selvisi, että minulla todellakin on todennäköisesti endometriooma tai joku verenvuoto vasemmassa munasarjassa (paperissa lukee vas:lla 25x28 hemorrh, ota tuosta sitten taas selvää!). Heti kun tutkimus alkoi, lääkäri totesi, että kyllä täällä selvästi jotain ylimääräistä on. Voi kyllä minua niin suututtaa, kun minulle ei viime keväänä tuosta mitään mainittu! Onneksi nyt tiedetään. Menin tietysti vähän paniikkiin, kun pelkäsin, että jos se leviää sieltä kohtuun. Lääkäri sanoi kuitenkin, että se on koteloitunut eikä leviä siitä mihinkään. Jos se alkaa aiheuttaa minulle kipuja tai kasvaa, niin sitten se pitää leikata pois. Myöhemmin miehen kanssa juteltiin, että onhan minulla ollutkin sellaisia outoja kipuja vasemmalla alavatsalla, joista olen välillä valitellut. En vaan sitä edes tuossa tilanteessa muistanut lääkärille mainita. Minun pitää käydä syksyllä kontrolliultrassa kotikaupungissani, jossa sitten katsotaan, onko se kasvanut, hävinnyt tai muuttanut muotoaan. Sitä varten sain ultrakuvan mukaani. Munasarjoista lääkäri oli sitä mieltä, että ne todellakin ovat siinä kunnossa, että ei ole kovin todennäköistä raskautua omilla soluilla. Minulla oli kuulemma molemmissa munasarjoissa kolme alkavaa pienenpientä munarakkulan alkua (oli kp 6), kun minun ikäiselläni niitä pitäisi olla molemmin puolin vähintän 10. Lääkäri kyllä mietiskeli sitäkin, että jos asuisimme lähempänä, voisiko yhtä hoitoa vielä omilla kokeilla, mutta sitten kun todellakin meillä on jo takana viisi aloitettua hoitoa, joista vain kaksi siirtoa, niin ei ole oikein järkeä enää omilla tehdä. Minäkin sanoin suoraan, että en todellakaan jaksa enää yhtään kertaa sitä rääkkiä käydä läpi.

Päädyimme sitten siihen lopputulokseen, että liitymme lahjamunasoluhoitojonoon. Odotusaika on noin vuosi. Koska Dextra on ollut vasta muutaman kuukauden toiminnassa, ei heillä ole vielä montaa luovuttajaa tiedossa, mutta kevään mittaan he kuulemma alkavat tehostetummin etsiä heitä. Lääkäri kertoi myös rehellisesti, että jollain muulla klinikalla pääsisimme hoitoon varmasti paljon nopeammin. Me kuitenkin haluamme hoitoon tuolla, koska se vaan tuntuu meille oikealta paikalta. Siellä on kuitenkin käytössä uusin tekniikka ja henkilökuntakin on huippuluokkaa. Jos kerran meillä on vain tämä yksi keino enää jäljellä, niin tehdään se sitten parhaassa mahdollisessa paikassa, vaikka se sitten vaatisi vielä hieman odottelua. Lisäksi tässä on aikaa vielä kypsytellä ajatusta. Jonostahan voi toki jättäytyä pois ihan milloin vaan, jos siltä alkaa tuntua. Myös se, että meidän ei tarvitse kuitenkaan Helsingissä asti ravata alvariinsa, on tosi hyvä juttu. Eli minä voin käydä ultrat kotikaupungissani. Periaatteessa minun ei siis tarvitse mennä tuonne klinikalle kuin siirtoon. Miehen pitää tietysti luovuttajan punktiopäivänä käydä oma osuutensa suorittamassa.

Seuraava askel on psykologikäynti. Hoitoon pääsy edellyttää meiltä lahjasoluneuvontakäynnin asiaan perehtyneen psykologin luona. Minä en vielä tiedä, onko kotikaupungissani sellaista psykologia, jolla on kokemusta tästä. Jos ei, niin se käynti sitten täytyy tehdä jossain muualla. Psykologin kanssa on siis tarkoitus keskustella kaikesta, mitä tähän hoitoon liittyy hoidon aikana sekä siitä mahdollisesti syntyvän lapsen kannalta. Siellä voimme kysyä kaikki mahdolliset mieltä askarruttavat asiat. Saimme klinikalta mukaan kirjasen, joka täytyy molempien lukea ajatuksella läpi ennen psykologikäyntiä. Täytyykin heti huomenna alkaa selvittää, mistä tällainen psykologi meille löytyisi. Klinikalla nimittäin  painotettiin, että tämä tulisi mieluusti hoitaa melko pian, sillä he tarvitsevat psykologilta lausunnon ennen kuin prosessi pääsee kunnolla eteenpäin.

Tällä hetkellä olen todella positiivisella mielellä! Tänään kotimatkalla sanoin miehellenikin, että nyt olen tosi onnellinen. Ja siskolle papatin torstai-iltana, että ihanaa kun minusta tuntuu nyt ensi kertaa moneen vuoteen, että minusta oikeasti voi vielä tulla äiti! Koeputkihoitojen aikana kun ennuste oli koko ajan niin huono, ei toivoa juuri onnistumisesta ollut. Nyt ensi kertaa tuntuu siltä, että voisimme oikeasti onnistua. Aika kummallinen tunne jopa! Minulla on jotenkin vahva tunne tästä. Ja mieskin on nyt jotenkin ihan erilaisella asenteella kuin aiemmin. Ehkäpä se ammattilaisen kanssa näiden asioiden läpikäynti sitten tuli todellakin tarpeeseen ja hälvensi miehen epäilyksiä. Mies ihan itse sanoi, että hän kiinnostui siitä alkioiden viiden päivän viljelystä, kun siitä oli lääkärin kanssa puhe. Minä sitten siihen totesin, että kyllähän minä olen sinulle tuosta blastokysti-aiheesta aiemminkin selittänyt, mutta silloin ei ole kiinnostanut. Mutta se on kuulemma eri asia kun asiantuntija kertoo :D :D Nyt on sellainen tunne, että parisuhteemmekin vahvistui ja että yhdessä me selviämme mistä vain! <3

Toki meillä on siis mahdollisuus tästä vetäytyä milloin vain, mutta kyllä tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että hoitoon lähdetään :). Psykologi voi tietysti vielä laittaa kapuloita rattaisiin, jos hänen mielestään meidän pitäisi vielä harkita asiaa. Hänen lausunnostaanhan sitten riippuu, eteneekö asia vai ei.

Toivo on palannut ja se tuntuu oikein hyvältä :)