Home sweet home

Juhannus on juhlittu ja meillä oli mukava kesäreissu ystäviemme luo. Samalla kävimme Ikea-ostoksilla hankkimassa juttuja muutaman viikon päästä alkavaan vessaremonttiin. Kyllähän sieltä Ikeasta olisi taas voinut ostaa vaikka mitä... Muuten tuli syötyä hyvin, mutta onneksi sentään minulla oli lenkkivehkeet mukana ja kävin kahtena aamuna juoksulenkillä. Sain viettää aikaa ihanan, kohta 2-vuotiaan tyttösen, kanssa ja kova ikävä taas jäi... Niin mahtavaa kuin tuon pienen kanssa touhuaminen olikin, nyt kotona taas on se tuttu tyhjä tunne. Voi että, kuinka vilpitön tuollainen pieni ihminen on, sydämeni pakahtui, kun hän lähtiessämme häntä halatessani tarttui tiukasti kaulasta kiinni. Toivottavasti näemme pian taas. Kotiinkin oli kiva kuitenkin taas tulla. Totesinkin miehelleni, että on ihanaa kun on koti, johon on aina mukava palata.

Vierailua hiukan varjosti minun väsymykseni, joka johtuu varmaan tuosta Sepramista, jonka siis aloitin viikko sitten. Onneksi ystävämme ovat tietoisia meidän tilanteestamme ja sain olla siellä ihan omana itsenäni. Perjantaista lähtien olen myös huomannut aika reippaan mielialan laskun. Tämän pitäisi olla väliaikaista, mieliala voi laskea paljon alemmas kuin mitä se ennen lääkityksen aloitusta oli, mutta sitten sen pitäisi alkaa pikkuhiljaa nousta. Tänään olen ollut hirvittävän uupunut heräämisestä saakka. Ajattelinkin, että tänään sallin itselleni lepoa ja puuhailen kotona vain jotain pientä. Aamulla otin ensimmäistä kertaa kokonaisen (20 mg) Sepramin, ja sen jälkeen uupumus on nyt syventynyt ja pahoinvointikin näköjään on palannut. Heti, jos vähänkin tuntuu nälkäiseltä, alkaa myös etova olo. Toivottavasti nämä sivuoireet ovat tosiaankin vain ohimeneviä, ei ole kiva kun vähän väliä ällöttää ja pää käy puoliteholla väsymyksen takia. Ylihuomiseksi minulla onkin varattu aika polin terapeutille ennen hänen lomaansa. Jospa tämä tästä joskus, pikkuhiljaa....