Minua jännittää torstaiaamun ultra nyt tosi paljon. Toivon niin kovasti, että uutiset olisivat parempia kuin eilen ja pelkään, että muutosta ei ole tapahtunut. Jotenkin etukäteen ajattelin, että kun minulla omakin "munatuotanto" toimii ihan hyvin, buustattuna tulisi reippaasti sitten follikkeleja maltillisellakin annostuksella. Tosin kyllä pistosten alettua jo osasin arvailla, että ei siellä mitään kymmentä per munasarja ole todellakaan kasvamassa, kun ei juurikaan tuntemuksia ole ollut. Tuo eilinen tulos oli silti siis aika pettymys. Tämä alkaa olla taas yhtä piinaa, kun koko ajan on jotain jännitettävää. Eilen pistin Puregonia siis sen 225 IU ja sain sen vielä puristettua siitä ensimmäisestä sylinteriampullista, vaikka siinä olisi ollut enää 150 IU jäljellä. Mutta Puregonia on aina jonkin verran ylimääräistä siinä ampullissa. Tänään sitten on otettava toinen ampulli käyttöön. Torstaina selviää sitten sekin, pitääkö vielä kolmaskin käydä ostamassa.
Punktiohan on sitten aika tarkkaan viikon päästä edessä. Nyt oikeastaan jo sattuneesta syystä jännään enemmän, että tuleeko meille edes siirrettävää. Tietysti myös miehen tilanne mietityttää. Viimeksihän siittiötilanne on katsottu huhtikuussa viimeisen inseminaation yhteydessä, ja silloin se siis oli huono. Toivottavasti nyt ei olisi ainakaan enää huonontunut. ICSI on tietysti siitä hyvä menetelmä, että siihen valitaan se paras / ne parhaimmat yksilö(t). Silti tässä on niin paljon muuttuvia tekijöitä ja asioita, jotka voivat mennä pieleen. Enemmän ja enemmän ihmettelen, miten kenelläkään voi olla niin hyvä säkä, että raskautuu luomusti. Ja joskus jopa yhdellä yrittämällä? Voi onnelliset. Katkeruus alkaa taas nostaa päätään, ja minä inhoan sitä. Miksi, miksi, miksi? Miksi meillä täytyy olla vaikeuksia juuri tässä asiassa? Ihan mikä tahansa muu... Vihaan tätä pelkoa, tuskaa (joka tuntuu välillä ihan fyysisenäkin), vihaa ja epävarmuutta. Kuulostaa säälittävältä, mutta olen minä miettinyt, että mitä pahaa me olemme tehneet, että ansaitsemme tämän?
Nyt pessimismi jyllää taas. Mutta tällä hetkellä minä en yksinkertaisesti jaksa enkä uskalla ajatella kovin optimistisesti. Tiedän kyllä, että vaikka kuinka pessimisti olisin, huonot uutiset ja tulokset tuntuvat silti yhtä pahoilta. Kuitenkin pyrin siihen, että jospa en sitten putoaisi niin korkealta. (Ja paskat.)
Toivotaan että saat huomenna yllättyä iloisesti, ja ultrasta tulisi todella hyviä uutisia :)
VastaaPoistaMeidän lääkäri kovasti painotti hoitoa aloittaessamme, että tähdätään n. 10 soluun, eikä mihinkään isoon saaliiseen. Niin solut ovat yleensä parempilaatuisia, ja se taitaa todella pitää paikkansa.
Tuon aikaisemman postauksen kommentissa kerroin siitä 23 follin tapauksesta, ja muistaakseni saivat vain neljä solua, joista tosiaan yksi alkio selvisi siirtoon asti.
Meillä 11 solusta hedelmöittyi 6, siirtoon asti selvisi 4 alkiota, ja pakastetuistakin ensimmäinen selvisi hyvin sulatuksesta. Suuri määrä ei siis tosiaankaan välttämättä tarkoita hyvää.
Mutta noi pettymyksen tunteet taitaa kuulua asiaan. Kyllä mäkin olin pettynyt kuullessani hedelmöittymistulokset ja selvinneiden alkioiden määrän siirtopäivänä. Sitä niin toivoi, että olisi saanut paljon alkioita pakkaseen, ettei tarvitsisi piikitellä uudestaan ainakaan kovin pian.
Meilläkin lääkäri painotti, että munasolujen laatu on tärkeämpi kuin määrä. Parempi olla vähän hyvälaatuisia, kuin suuri määrä huonolaatuisia.
VastaaPoistaLääkäri sanoi meille tuoresiirron yhteydessä, että jokaiselle munasolulle onnistuttiin löytämään hyvä siittiö kaveriksi. :) Vaikka niitä hyviä siittiöitä olikin hyvin pieni osa. 0 % oli A:ta ja 1 % B:tä. Valtaosa oli paikallaan liikkuvia tai liikkumattomia. Ja suuri osa vieläpä epämuodostuneita. Ja takertuivat jopa toisiinsa. Ja tuollakin tavaralla saatiin tosiaan 6 kpl top-alkioita aikaiseksi. Kaikki on mahdollista!
Kaverini tuli raskaaksi harrastettuaan yhden kerran seksiä aivan väärään aikaan kuukaudesta, eli muutama päivä ennen oletettujen menkkojen alkamista. Niin ne jotkut. En ole katkera en...
Hei!
VastaaPoistaKiva, kun kävit blogissani ja samojen kysymysten äärellä selvästi vellomme. Pitää myös tutustua sun blogiin. Koita kestää!
Jadekivi, tämä on taas niitä tilanteita, että minulla tunteet vievät vallan eikä mikään järkipuhe tunnu auttavan. :D Tosiaan minullekin eilen se lääkäri yritti takoa päähän aika monin eri sanankääntein, että ei syytä vielä huoleen ja tärkeämpää se laatu on kuin määrä. Kyllähän minua tietysti sekin jännittää, että minkälaatusia munasoluni ovat, siitähän ei ole vielä mitään tietoa. Mutta ehkäpä nämä tunteet tosiaan kuuluvat asiaan. Meillä koko pitkä kevät oli yhtä pettymystä ja jotenkin siitäkin on varmaan jäänyt päälle tämä, etten edes uskalla ajatella onnistumista. Meillä muuten on siis se toka ultra vasta ylihuomenna, ei huomenna.
VastaaPoistaAnnika, meillä ei ole noin tarkkoja faktoja siittiöiden laadusta, emme ole saaneet polilta esim. mitään paperia niistä tuloksista. Huonosti liikkuvia ne kuitenkin ovat ja tiheyskin huono.
Huh, voin vaan kuvitella, miten vaikeaa sinun on ollut reagoida kaverisi raskauteen...
Kattohaikara, kiitos, sinnitellään molemmat! :)
Ette uskokaan, kuinka paljon apua teidän kokemuksistanne ja rohkaisustanne minulle on ollut! Kiitos kun jaksatte tsempata! <3
Kaverini tuli raskaaksi juuri niihin aikoihin kun me aloitimme yrittämisen 4,5 vuotta sitten. Hän sanoi että ihanaa jos ollaan raskaana samaan aikaan. Ei sitten tosiaan oltu... Tuossa ei siis ollut kyse tuoreesta tapauksesta. Kavereiden lapsien kasvamisesta huomaa parhaiten kuinka kauan itsellä on mennyt yrittämiseen.
VastaaPoista