Yksi viiva

Klo 7:30, yksi kirkuvan punainen viiva. Tämän olen nähnyt jo liian monta kertaa aiemminkin. Vieressä puhtaanvalkoinen ruutu. Ei häivähdystäkään mistään muusta väristä. En uskaltanut itse sitä edes katsoa, vaan miehen piti katsoa ensin. Sitten tuli itku. Ja sitä riittää ja riittää ja riittää. Miksi? Siis me ei onnistuta, vaikka meille pakotetaan alkio hedelmöittymään työntämällä siittiö munasoluun ja laitetaan valmiiksi kohtuun. Ja silti ei onnistu, vaikka se kohdun limakalvokin oli niin erinomainen. Tämä tuntuu niin pahalta ja niin väärältä, etten osaa kuvailla. Tämän testin negatiivinen tulos tuntuu tuhat kertaa pahemmalta kuin aiemmat. Nyt tiedän, että kohtuuni laitettiin alkio ja tiedän, että se on ollut siellä jonkin aikaa. Mutta jostain syystä se ei halunnut jäädä sinne. Oliko siellä niin paha olla?  Mikä minussa on vikana? Minulle tämä tulos ei tullut yllätyksenä, mutta silti tunnen nyt sellaista tuskaa ja epätoivoa, joka tuntuu sydämessä asti. Rintaa painaa ja päätä särkee. Itku ei lopu. En tiedä, onko nyt mitään järkeä kirjoittaakaan, mutta pakko saada nämä tunteet ulos. Onneksi minulla on tänään vapaapäivä, en olisi töihin kyennytkään.

Sain soitettua polille ja hoitaja oli ihana. Sama hoitaja toimii polin terapeuttinakin ja varasin jo hänelle ajan kahden viikon päähän. Pakko päästä puhumaan hänen kanssaan, ja kun sitten on jo vähän aikaa kulunut, osaan ehkä olla vähän vastaanottavaisempikin. Lugeja minulle jäi huomisaamuun asti ja sain käskyn käyttää ne loppuun asti, koska vuoto ei ole alkanut. Menkkatuntemuksiakaan minulla ei nyt ole. Mutta ne varmasti alkavat kun luget loppuvat. Hoitaja sanoi kuitenkin, että käytä nyt ne pallerot loppuun ja jos vuoto ei ala viikonloppuna, tee uusi testi. Mutta ei hänkään halunnut enää herättää turhia toiveita vaan totesi, että negaltahan tuo vaikuttaa. Meillä on pakkanen tyhjä. Jos edes siellä olisi jotain, ei varmaan ihan näin pahalta tuntuisi. Nyt joudumme odottamaan yli vuodenvaihteen, että koko rumba aloitetaan alusta. Hoitaja sanoi, että nyt kuitenkin lääkäreillä on enemmän tietoa tilanteestamme, ja seuraavaa hoitoa suunnitellaan sitten yksilöllisemmin sen mukaan. Kai sen voi sitten ottaa positiivisena asiana. Miehen mielestä tauko tulee nyt tarpeeseenkin. Kai minäkin olen oikeasti sitä mieltä, mutta olen niin väsynyt tähän ainaiseen odottamiseen.

Nyt ovat kuitenkin voimat lopussa, henkiset ja fyysiset. Olo on niin tyhjä kuin vain olla voi. Haluaisin vain maata peiton alla ja itkeä. Toisaalta tuntuu, että nyt olisi hyvä päivä siivota ja olisi ihan hyvä tehdä jotain eikä vain velloa tässä olossa. Mutta ketään en halua nähdä. Onneksi saan olla kotona koko päivän. Haluan kuitenkin kiittää kaikkia teitä ihania, jotka olette täällä blogissa minua tsempanneet ja jakaneet omia kokemuksianne. Teistä on ollut minulle uskomattoman iso apu ja lohtu. Ilman teitä tämä olisi varmasti vieläkin raskaampaa... <3