Tänään minulla on ollut aika huono olo koko päivän. Pikkuisen etoo koko ajan ja väsyttää. Syömisen jälkeen maha turpoaa ja tuntuu, että kehossa olisi hieman nestettä. Lugejen tekosia ainakin tuo turvotus ilmeisesti. Tuikkasin aamulla viimeiset menemään ja nyt pitkin päivää onkin vuoto pikkuisen ilmoitellut alkamisestaan. Huonon olon ja väsymyksen luulen johtuvan surullisesta mielestä ja univajeesta. Koko työpäivän oikeastaan vain odotin, että pääsisin pois. Tarkoituksenani oli lähteä lohtushoppailemaan töiden jälkeen. Tunnin shoppailun jälkeen väsähdin niin totaalisesti, että oli pakko lähteä kotiin. Ei jaksanut mieli eikä keho enää. Sain minä kuitenkin viimeinkin käytettyä alusasuliikkeen lahjakorttini, jonka mieheni osti minulle synttärilahjaksi. En ole ikinä ostanut niin kalliita tissiliivejä! Mutta nätit ne ovat! Ostin myös meille liput viikon päästä olevalle Insomniumin keikalle. Ja huomisillaksi punaviiniä, saanpahan ainakin siitä sitten nauttia ihan rauhassa.
Miehen kanssa eilen puhuimme, ja hän on tosiaan tyytyväinen hoitotauosta. Hänelle tässä kuulemma on rankinta juuri hoidon alkuvaihe, kun pitää kaikki aikataulut järjestää ja minun hormonihoitoni alkavat. Kuulemma hänestä loppuaika on ollut helpompaa. Vähän sitä ihmettelin, koska nimenomaan loppuvaiheessahan siellä polilla pitää juosta, alussa vaan odotetaan ja kärvistellään. Minulle taas rankinta on tämä odotus, kun ei tapahdu mitään. Vaikka en minä todellakaan olisi nyt ollut valmis lähtemään heti suoraan siihen rumbaan, onneksi tulee se parin kuukauden tauko ainakin. PASsit olisivat tietenkin olleet asia erikseen... Laskeskelin, että nyt minulle tulee ensimmäinen täysin hormoniton kierto sitten huhtikuun, koska kesätauollakin minä käytin itsekseni Femareita (lääkärin luvalla tietenkin). Ei tämä hormonihuili kropalle ja mielelle varmasti ainakaan pahaa tee.
Vielä mielentila tuntuu kovin hauraalta, mutta kyllä minä osaan jo katsoa hieman tulevaankin. Me emme ainakaan luovuta! Olkoon tämä ensimmäinen hoito sitten se testierä, ja seuraava sitten se oikea. Minä olen kestänyt elämäni aikana jo aiemminkin karikkoja enkä minä mene rikki näin helposti, vaikka välillä todella tuntuu, etten jaksa enää enkä kestä enää. Minä kyllä tiedän, että kestän vaikka kuinka monta hoitorumbaa, halu äidiksi on niin suuri. Ainoa, mitä minä tuskin kestän on se, jos me emme saa lasta hoidoista huolimatta. Kun ajattelenkin tuota vaihtoehtoa, ahdistun niin paljon, etten voi sitä edes ajatella. Minulle on turha sanoa, että on elämässä muutakin. Kyllä minä sen tiedän, mutta itselleni on aina ollut tärkeintä perheenperustaminen. Ikinä en ole haaveillut mistään uralla etenemisestä, äitiys on ollut minulle aina se juttu, jota kohti olen ollut menossa.
Huomenna on edessä varmasti ihana ilta, kunhan työpäivästä ensin selviän. Mies aikoo tehdä intialaista ruokaa ja vietämme rauhallisen koti-illan ihan kahdestaan. Ja juomme sitä punaviiniä. Huomenna tulee kuluneeksi 12 vuotta Halloween-bileistä, joista meidän yhteinen taipaleemme alkoi. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)