Yksi

Tärisen, kyyneleet valuvat pitkin poskia. En tiedä, mitenpäin olla. Äsken tuli soitto polilta. Eilen kerätyistä kolmesta munasolusta yksi on hedelmöittynyt, ja kuulemma näyttää oikein kauniilta ja hyvältä. Sen enempää ei vielä osaa sanoa. Kaksi muuta olivat kolmetumaisia, eli eivät hedelmöittyneet normaalisti, menivät siis roskiin. Eli pakkaseen ei meille ainakaan jää mitään. Hoitaja kysyi, haluammeko mennä polille aamulla joka tapauksessa, vai soittavatko he sieltä, jos alkio ei lähde jakautumaan. Minä sanoin, että haluamme tulla joka tapauksessa keskustelemaan. Haluan käydä lääkärin kanssa läpi tämän kuluneen hoitokierroksen ja jos ei siirtoon päästäkään, olisi hyvä tietää jo, miten edetään jatkossa.

Mutta siellä, polin labrassa on tällä hetkellä meidän pikkuruinen alkio! Ihan ensimmäinen, ikinä! Kamalan ristiriitaiset tunteet. Pelottaa aivan järkyttävän paljon. Hoitaja sanoi kyllä, että alkio näyttää lupaavalta ja ystävällisesti vielä tarkasti labran henkilökunnalta, olisiko siitä jakautumisesta vielä mitään uutta tietoa. Mutta kuulemma on vielä liian aikaista. Kuulin puhelimeen, kun hoitaja kysyi "onko Rowanin alkiosta vielä uutta tietoa?" Siis minun? Meidän? Ihanko oikeasti?

Pikkuruinen, ole niin kiltti ja lähde jakautumaan! Ole huomenna kaunis nelisoluinen, niin pääset kohdun lämpöön. Älä luovuta! Kaikki toivo on nyt sinussa, pikkuruinen. Me niin kovasti haluaisimme jo sinut kasvamaan äidin masuun!