Siirtokertomus

Pikkuruinen siirrettiin tänä aamuna minun kohtuuni. Tiedän, että nyt täytyy pitää jalat maassa ja pää kylmänä, mutta tänään olen antanut itselleni luvan olla onnellinen ja toiveikas. Olen onnellinen siitä, että ensimmäistä kertaa elämässäni minun kohdussani on alkio. Vaikka en olekaan raskaana vielä, niin tämä on minule äärettömän iso asia. Kaikkien pettymysten, pessimismin ja epätoivon jälkeen olen tänään onnellinen ja aloitan piinailun vasta huomenna.

Viime yö meni huonosti, ei paljon unta tullut. Aamu oli myös kamala, ja rakkoakin piti täyttää. Polille mentyämme olin jo aivan hermoraunio. En voinut edes istua odotustilassa, kun jännitti niin. Ravasin siinä edestakaisin sen puoli tuntia, minkä jouduimme odottamaan. Kun pääsimme huoneeseen, ensimmäinen kysymykseni oli "onko meillä mitään enää?". Hoitaja vastasi, että "on, olisinhan minä jo tullut sinulle kertomaan, että voit käydä pissalla, jos ei olisi ollut". Näin minäkin jo vähän ajattelin, mutta en silti uskaltanut vielä tuudittautua odotellessa siihen. Alkio oli vielä kaksisoluvaiheessa, mutta kuulemma hyvänlaatuinen. Labrahoitajan mukaan se oli juuri jakautumassa, ja hyvin aktiivisen ja eläväisen oloinen. Pinnalla vähän rosoisuutta, mutta se kertoo siitä, että aktiivisuutta on. Itse siirto oli sitten hieman kinkkinen. Olin kiitollinen taas, että paikalla oli tuttu ja turvallinen lääkäri. Hän sanoi, että ei muistakaan, milloin olisi ollut näin hankala homma. En ole ihan varma, mitä tarkoitti, mutta kyse oli siis varmaankin kohdun asennosta tai muusta vastaavasta. Mikään ei kuitenkaan ollut vialla ja lääkäri sanoikin, että kyllä se alkio perille saadaan. Hoitaja oli myös ihana ja silitteli polvesta, rauhoitteli ja käski hengittämään. Itse en huomannut, mutta mies sanoi, että olin välillä tärissyt siinä. Olinkin kamalan hermona enkä tiennyt itkeäkö vai nauraa. Ja siirto oli myös kohdallani epämukava, jopa kivulias. Lääkäri näytti ultralaitteen ruudulta kohtuni ja näin katetrin, joka sinne laitettiin. Sitten pikkuruinen alkiomme tuotiin ja laitettiin sisään. Olo oli todella tukala, kun alakerta oli instrumentteja täynnä ja lisäksi mahan päältä painettiin ultralla. Ja siinä välissä kivasti se halkeamaisillaan oleva virtsarakko. Kun katetri otettiin pois, labrahoitaja tarkisti vielä, että se oli tyhjä. Joskus harvoin kuulemma voi käydä niin, että alkio jää katetriin kiinni. Meillä se oli tyhjä, joten ainakin se oli mennyt oikeaan osoitteeseen. Pöydältä ryntäsin äkkiä pukemaan housut jalkaan, vetskari ja nappikin jäivät auki, ja äkkiä vessaan. Aaaahhh, mikä helpotus!

Keskustelimme vielä tovin lääkärin ja hoitajan kanssa. Olimme huolissamme siitä, että miksi meidän kolmesta munasolusta kaksi oli alkanut kehittyä monitumaiseksi, eli siirtokelvottomaksi. Ajattelimme, että onko meillä solutasolla mahdollisesti jotain häikkää. Lääkäri sanoi, että ei siihen ole mitään viitteitä, on ihan tavallista, että noita monitumaisia tulee. Niitä ei vaan sitten tietenkään siirretä. Lääkäri kertoi, että kohdun limakalvo minulla on erinomainen, joten siitä ei pitäisi kiinnittymisen jäädä kiinni. Hoitaja sanoi ihanasti, että "hyvä sinä!". Minä en voi nyt oikeastaan mitään tehdä sen eteen, että pikkuruinen kiinnittyisi, mutta toisaalta en voi toimillani sitä onneksi sabotoidakaan. Puhuimme myös hoidostamme, joka kuitenkin meni siinä mielessä pieleen, että tuloksena oli vain yksi alkio. Jos nyt tästä ei meille lasta tule, niin seuraava sitten mietitään uudelleen. Se on selvää, että ainakin lääkitystä lisätään. Lääkäri sanoi taas, että he haluavat välttää hyperstimulaatiota kuin ruttoa, koska se voi olla hengenvaarallinen, ja siksi ensimmäinen hoito tehdään tiettyjen standardien mukaan. Munasarjat olivat stimulaation jäljiltä vielä kuulemma "pullakat", joten pari päivää vielä pitää rauhallisemmin ottaa. Sitten kun itse tuntuu siltä, voin mennä salille.

Tänä iltana aloitan sitten Lugesteronit. Viime keväänä käytin niitä kahden inseminaatiokierron jälkeen. Silloin annostus oli 2 kpl iltaisin. Nyt annostus on kolminkertainen, eli 3 kpl aamuisin ja 3 kpl iltaisin. Hyi! Aamullakin siis pitää laittaa. Se tietää, että pikkuhousunsuojia kuluu aika lailla tulevina viikkoina. Testipäivä on sitten kahden viikon päästä, 27.10. Se on vielä niiiiin kaukana. Elämäni pisimmät kaksi viikkoa!

Pikkuruinen, kaikki on nyt kiinni sinusta! Haluatko jäädä kasvamaan ja kehittymään kohtuuni? Me haluaisimme jo niin kovin, että jäisit, ja kasvaisit siellä omaksi rakkaaksi lapseksemme. Olisit niin odotettu ja rakastettu.