Lepopotilas

Eilen menin töihin ihan normaalisti. Vähän tuntui rinnassa painontunnetta, mutta ajattelin sen menevän ohi. Pitkin päivää olo kuitenkin huononi ja poskiontelotkin kipeytyivät. Viime yönä oli hankaluuksia nukkua, kun henki ei oikein kulkenut. Kävin tänä aamuna lääkärissä (tk) ja minut määrättiin täyslepoon. Akuutti ylähengitystieinfektio lukee sairaslomalapussa. Jos ei mene ohi viikonlopun aikana, täytyy sitten mennä ottamaan verikokeet ja katsoa aloitetaanko antibiootit. Lääkäri oli nyt sitä mieltä, että ei vielä aloiteta vaan katsotaan, meneekö levolla ohi. Ei halunnut ottaa mitään riskiä siitä, että lääkehoito voisi sekoittaa tulevan viikon munasolunkasvatteluhoitoa. Olen samaa mieltä, en halua kehooni mitään ylimääräisiä myrkkyjä tällä hetkellä, jos suinkin mahdollista välttää. Ja minullahan on maanantaina joka tapauksessa polilla se 0-ultra, niin kysyn sitten siellä heidän mielipidettään jatkohoidosta, jos tämä nyt ei mene ohi ennen maanantaita. Minulla ei ole ollut pitkään aikaan mitään tällaisia infektioita ja kyllä suututtaa, että just nyt sitten piti iskeä!

Myös poissaolot töistä ottavat hermoon. Siellä ei ole muutenkaan mitenkään hyvä tilanne henkilökunnan riittävyyden suhteen, joten poissaolot vaikuttavat kaikkien jaksamiseen. Tällä viikolla olen siis ollut töissä vain eilisen. Työkaverit kyllä sanoivat, että näytän sairaalta ja tottakai he ymmärtävät poissaolot, mutta itsellä on huono omatunto. Kun tiedän, että tulen taas olemaan poissa sitten parin viikon päästä punktion takia. Mutta ei kai se auta, nyt on ihan pakko asettaa oma terveys kaiken muun edelle, tässä vaiheessa olisi ihan hyvä saada keho kuntoon. Minua joskus ärsyttää, kun olen sellainen turhankin tunnollinen kiltti tyttö ja poden huonoa omaatuntoa asioista, joista ei edes pitäisi. En todellakaan ole sellainen kyynärpäätaktikko, jollaiset tuntuvat pärjäävän parhaiten nykymaailmassa. Tosin en kyllä edes arvosta sellaisia ihmisiä. Mutta enemmän jämäkkyyttä minulla pitäisi olla kuitenkin. Tuleekohan sitä sen mukana, jos lapsi(a) tulee? Silloin täytyy aina ajatella oman lapsensa parasta ja eikös hyvät vanhemmat ole valmiita vaikka menemään läpi harmaan kiven heitä puolustaessaan? Jospa siinä samalla sitten oppisi puolustamaan myös omaa itseään.