Muukalainen olohuoneessani

Onpahan ollut viikonloppu. Vissiin on alkanut Procren tosiaan vaikuttaa, sen verran on omituista elämä ollut. Eilinen työpäivä oli aika karsea. Ihan vain siksi, että minulla oli pinna niin tiukalla koko ajan. En millään olisi jaksanut hymyillä asiakkaille ja olla ystävällinen. Enkä muillekaan. Olinkin mahdollisimman paljon sellaisissa hommissa, joissa ei tarvitse olla asiakkaiden kanssa tekemisissä. Viimeisen tunnin aikana aloin kärsiä myös pahoinvoinnista. Minun piti kerran rynnätä vessaankin, sillä olin aivan varma, että nyt lentää laatta. Ei kuitenkaan lentänyt. Ja se paha olokin helpotti onneksi. Miehen piti eilen tulla hakemaan minua töistä, mutta laittoikin viestin, ettei tulekaan. Silloin meinasi keittää ja pahasti. Olin pyörällä kuitenkin mennyt töihin ja pyöräilin sitten takaisin kotiinkin. Se olikin ihan hyvä, niin sain pahimpia höyryjä jo purkaa matkalla. Silti olin kotiin tullessani kuin myrskynmerkki. Mies sanoikin, että taitaa yksin lähteä kauppaan, että saan rauhoittua sillä aikaa. Mieli kyllä parani muutaman asteen, kun hän palasi kaupasta Geisha-levyn kanssa. :) Lisäksi nyt viikonloppuna on ilmennyt huimausta, varsinkin kun nousen ylös istuma- tai makuuasennosta. Tämä sama oire minulla on ollut aiemminkin kaikkien hormonien kanssa. Kaikkein inhottavinta on kuitenkin se, että en tunne yhtään olevani oma itseni. Meille on muuttanut muukalainen. Ihan kuin minut olisi vallannut joku ihan vieras känkkäränkkä, joka ei tarvitse edes mitään syytä sille, että alkaa raivostuttaa. Eilen sain myös hyvin ilkeän ajatuksen, jota ihan säikähdin. Ajattelin, että miksi ihmeessä minun täytyy kestää tällaista piinaa vain siksi, että pääsisimme vaihtamaan kakkavaippoja? Ja heti perään ajattelin, että nyt meille ei varmasti ikinä vauvaa tule, kun ajattelin noin pahasti. Kyllä, edelleen olen valmis kestämään ihan mitä tahansa fyysistä tai psyykkistä, että vauvan saisimme. Välillä vaan ottaa niin koville, että väkisinkin tulee tuollaiset inhottavat ajatukset mieleen. Eilinen oli tosiaan niin kamala. Mutta täytyy sanoa, että kyllä sitä lasta täytyy kaivata aika paljon, että tällaista jaksaa. Toivottavasti jaksamme... Mies on kyllä ollut tosi ymmärtäväinen ja kärsivällinen minun kanssani. Kiitos hänelle. Mutta yhdessähän me sitä lasta haluamme, joten eikös se ole ihan reiluakin, että hänkin saa oman osansa piinasta..? ;)

Tänään on onneksi ollut henkisesti helpompi päivä. Mukava oli jutella päivällä ystävän kanssa puhelimessa pitkästä aikaa. Huimausta on ollut sekä välillä lievää pahoinvointia. Ja väsymystä. Olinkin kahden vaiheilla, uskallanko lähteä pumppiin, mutta ajattelin, että se tekee mielelle hyvää. Ja kyllä tekikin! Lisäsin vielä vielä vähän painoa kyykkyihin sekä selkä-, rinta- ja hauissarjoihin. Järkyttävää, miten paljon hikoilin! Ja pulssi nousi aika korkealle, paljon ylemmäs kuin normaalisti. Jaksoin silti vääntää sarjat kunnolla ja olen siitä hitusen ylpeäkin. Ilme on varmaan ollut kyllä melkoinen. Onneksi oli protskujauheet matkassa mukana, olisi muuten ollut pyörämatka kotiin aika mahdoton tehtävä. Kotona odotti ruoka valmiina ja nyt on väsynyt, mutta hyvä olo. Vaikka vähän päästä heittääkin. Vähän jännittää, miten tuleva viikko menee. Tuleeko lisää oireita vai helpottaako? Ja milloin ne menkat alkaa? Nyt on kp 27 ja minulla keskimääräinen kierron pituus on 25 päivää. Se on ainakin selvää, että huomenna on varmasti kroppa kipeänä tämän päivän treenistä.

Viikon treenit:
Ma: BodyPump 1 h
To: Cross training 20 min., kuntosali 1 h
Pe: Cross training 20 min., hölkkä juoksumatolla 31 min.
Su: Cross training 10 min., BodyPump 1 h.
Lisäksi pyöräilyä yhteensä 55 km viikon aikana.