Hoito keskeytetty

Tänään oli pelätty ja odotettu 2. folliultra. Miten sitä tunteekin oman kroppansa toiminnan niin hyvin, että tietää, ettei kaikki ole niinkuin pitäisi? Meidän 2. ICSI-hoito keskeytettiin tänään. Eilen olin jopa hieman toiveikas, kun minulla oli alamahakipuilua pitkin päivää. Muina päivinähän ei oikeastaan mitään tuntemuksia ollut ja pelkäsin pahinta. No, se toteutui. Menin polille ja siellä oli minulle uusi lääkäri, vierailija toisesta sairaalasta. Vähän kylmän oloinen verrattuna lääkäriin, joka minulla yleensä on ollut. Kohdun limakalvo oli jälleen kerran oikein hyvä, 10 mm. Follitilanne sitten olikin surkea. Oikealla näkyi yksi 14 mm ihan ok-folli ja kaksi pienempää, olisikohan olleet 11 ja 10 mm, lisäksi enemmän niin pieniä, ettei niitä kannattanut kuulemma edes mitata. Vasemmalla möllötti yksi iso 21 mm, joka oli röpelöinen ja lääkäri arveli sen jo puhjenneen omia aikojaan. Tästä siis lienee johtuneet ne eiliset vatsakivut. Lääkäri sanoi, että tässä tilanteessa ei kannata lähteä punktioon, koska sen lopputulos olisi hyvin todennäköisesti 0, ja sain käskyn lopettaa Puregonin. Sain kehotuksen kuitenkin pistää Pregnylin tänä iltana, että saataisiin kuitenkin nuo pari follia viikonlopun aikana liikkeelle, jottei ihan hukkaan mene. Ja kotikonstein siis yrittää. Vaikka melko turhaahan se on simppatilanteen tietäen. Lääkäri ihmetteli myös oikean munasarjani asentoa kohdun päällä. Tätähän kaikki lääkärit ovat kummastelleet. Tämä lääkäri ihmetteli, että miten sieltä saisi ylipäätään punktoitua mitään, kun on niin hankalassa paikassa. No, kyllä se minun "luottolääkärini" ainakin sai viimeksi sieltä 3 follia tyhjennettyä. Kun kysyin, miksi munarakkulat kasvavat niin epätasaisesti ja huonosti lääkityksestä huolimatta, ei lääkäri osannut antaa suoraa vastausta. Paitsi että pitkän kaavan hoidot ovat meidän osaltamme tässä. Seuraavaksi kokeillaan lyhyttä versiota, ja se passaa minulle paremmin kuin hyvin, lamautusvaihe on ollut molemmilla kerroilla minulle se kaikkein raskain henkisesti. Lääkäri sanoi, että tämä pitkä kaava ei sovi kaikille, joillakin se lamautus voi vaikuttaa niin, että follikkelit eivät ala kunnolla kasvaa ja tästä voisi siis minunkin kohdallani olla kyse. Toivottavasti tuosta olisi kyse eikä siitä, etteivät munasarjani tuota enempää folleja lääkityksestä riippumatta. Jos tästä nyt jotain positiivista etsii, niin lääkärin mukaan meillä tämä hoitokerta jätetään laskematta kokonaan, koska ei päästy edes punktioon. Eli ei mennyt yrityskerta ihan kankkulan kaivoon.

Kyllä minulle siellä iso itku tuli, ennakkoaavistuksista huolimatta pettymys on iso (ja minä kun luulin, että se eka hoito oli pettymys!) ja suru ja turhautuminen suuri. Kuukauden piina meni ihan hukkaan. Nyt vedetään vähän henkeä kierron tai parin verran ja sitten katsellaan jatkoja. Luulen, että tämän kevään puolella vielä uuteen yritykseen kuitenkin lähdetään, en usko, että jaksan odottaa syksyyn, johon on vielä puoli vuotta aikaa. Hoitaja sanoi, että voimme ottaa yhteyttä heti, kun tuntuu että jaksamme jatkaa. Nyt olen aika voimaton ja aion viettää viikonlopun leväten. Sitten keskityn omaan hyvinvointiini ja Kevyt-projektiin ja toivottavasti saan kerättyä voimia ja vahvistettua kehoani seuraavaan yritykseen. Oikea munasarja jomottelee nyt, eli kyllä ne follit siellä edelleen kasvavat. Hitto, että tuntuu tämäkin jomottelu vaan nyt niiiiin turhalta! Minä en ymmärrä, että miksi tämän pitää olla niin vaikeaa? Eikö riitä se, että emme saa vauvaa niinkuin normaalit ihmiset, miksi vielä pitää hoitojenkin mennä pieleen?

Vaikka olo on nyt surkea, jossain siellä kuitenkin pilkottaa edelleen se pieni toivo. Ihmismieli on kummallinen. Tuntuu, että on ihan tyhjä eikä jaksa enää, niin silti pystyn jo ajattelemaan seuraavaa hoitoa. Vaikka en todellakaan jaksaisi sitä nyt. Mieskin oli ihana, kun itkin hänelle sitä, että mitä hyötyä siitä aina niin hyvästä limakalvostakaan on kun aina käy näin? Hän vastasi, että siellä on sitten hyvä aikanaan lepäillä. Minä tietysti siihen, että ei siitä hyötyä ole, kun ei me koskaan näköjään saada sinne ketään. Mies totesi, että kyllä me sinne vielä joskus joku saadaan. En jaksa uskoa siihen ihan just nyt.