tiistai 14. helmikuuta 2012
Nukkumatin kotiinpaluu
Minähän olen valitellut jo monta viikkoa unettomuudesta. Nyt tuo on kääntynyt päälaelleen. Perjantaista lähtien väsymys on ollut niin valtavaa, että minun on vaikea pysytellä päivälläkään hereillä. Osansa varmaan on Pregnylillä, sillä sen sisältämä istukkahormoni väsyttää. Kai pitäisi olla tyytyväinen, että vihdoinkin nukun, mutta kun se väsymys on koko ajan päällä. Eilenkin, kun olin vanhempieni luona, oli vaikea pitää silmiä auki sohvalla istuessa ja välillä torkahtelinkin. Illalla nukahdin omalle sohvalle klo 21 maissa, mies kävi klo 23 herättämässä, että pesisin naaman ja hampaat ja menisin sänkyyn nukkumaan. Heräsin kyllä taas klo 5 aamulla, mutta nukahdin uudestaan ja nukuin siihen asti, kun mies oli lähdössä töihin klo 7.30. Silmät ristissä laahustin sanomaan heipat ja sain komennuksen takaisin nukkumaan. Miehen mielestä minun pitäisi nyt nukkua, kun kerrankin saan nukuttua. Olen nyt tunnin sinnitellyt hereillä, mutta taidan kyllä mennä takaisin nukkumaan. Tämä on minulle vaan tosi epätyypillistä. Siis että vaikka olen nukkunut viime päivinä tosi paljon, niin silti olen niin kauhean uupunut. Onneksi tänään on sellainen päivä että voin oikeasti vaikka maata sängyssä koko päivän, jos en jaksa muuta. Mutta kyllä tästä pitää alkaa pikkuhiljaa pystyä nousemaan ja jatkamaan eteenpäin. Ei hyvä tämmöinen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihan hyvä, että nukut nyt kaikki univelat pois :) Anna itsellesi oikeus levätä ja olla vaan ja rentoutua nyt kun oot muutaman viikon elänyt hullunmyllyssä ja pienessä stressitilassa koko ajan. Annat vaan kropan rentoutua ja nautit siitä, että saat unta! Jaksamista Rowan <3
VastaaPoistaNukkua pitää kun nukuttaa. Itsehän vetelen enemmän tai vähemmän säännöllisesti 12 tunnin yöunet. Silloin kun kilppari oli vielä hoitamattomana niin vähintää tuo 12 tuntia ja päikkärit ja silti väsytti. Tuntui kuin pää olisi ollut täynnä kylmää puuroa. Toivottavasti tuo tuosta vielä tasaantuisi.
VastaaPoistaVoisiko tuo olla luonnon oma konsti antaa vähän lepoa todellisuudesta... Jonkin sokkivaiheen oire. Jospa yrittäisit vaan ottaa sen juuri sellaisena positiivisena lepona sen sijaan, että mietit miten pitäisi ryhdistäytyä. Tsemppiä edelleen!!!
VastaaPoistaMinä olen kamalan huono rentoutumaan. Kriisitilanteessa saatan lamaantua, eli en saa aikaiseksi mitään ja olen vaan (niinkuin tämäkin viikko on mennyt), mutta rentoutumisesta siinä ei voi puhua. Koko ajan takaraivossa jyskyttää, että pitäisi sitä ja pitäisi tätä ja sitten kun ei saa tehtyä, ahdistaa. Eilen päätin, että lähden tänään salille aamulla miehen kyydissä, kun hän menee töihin. En jaksanutkaan. Huomenna menen VARMASTI. Olen saanut ruokahalunikin ikäväkseni takaisin, ja syönyt viime päivinä liikaa. Sekin ahdistaa. Varmasti on tullut kiloja takaisin. Turvottaa ainakin. Minun pääni ei ole nyt ihan tasapainossa, se on selvää. Kaiken takana on valtava viha itseäni ja toimimatonta kehoani kohtaan. Vielä viikko ja yksi päivä ennenkuin pääsen terapeutille!
VastaaPoista