Tänään oli vihdoin se aamu, kun sain sumutella Synarelaa vain sen yhden suihkauksen. Illalla sama, ja ensimmäinen 250 IU:n satsi Puregonia. Jännittää taas pistäminen, kun edellisestä kerrasta on muutama kuukausi aikaa. Joo, Puregon on sieltä helpoimmasta päästä, tiedän kokemuksesta. Mutta kyllä se silti vähän jännittää. Ei niinkään itse se pistäminen, vaan se kaikki muu. Että laitanko kaikki varmasti oikein ja saanko tuikattua oikean määrän. No kai se onnistuu niinkuin ennenkin.
Olen viimeisen parin viikon aikana huomannut, että minulla on hyvä olla vain silloin, kun olen liikkeellä. Enkä tarkoita mitään käveleksimistä, vaan kunnon liikuntaa. Minun pitäisi päästä joka päivä salille tai juoksumatolle. Vain siellä saan tällä hetkellä mitään hyvänolontunteita, ja hetken treenin jälkeen tuntuu myös hyvältä. Alan väsyä tähän. Nimittäin toinen huono homma tässä on se, että ruokahaluni on kadoksissa. Minun ei tee mieli syödä mitään oikeaa ruokaa, mikään ei oikein maistu. Voisin elää joillain proteiinipatukoilla. Niin, ja suklaalla! Suklaa on toinen asia, mistä tulee hetkellinen mielihyvän tunne, mutta sitten tulee syyllisyys. Johtuukohan tämä kehoni nollatilasta? Kun oma hormonitoiminta on paussilla, mielihyvähormonejakin täytyy hakea muualta? Klassiset liikunta ja suklaa. Ruokahalun puute on minua aiemmissakin hormonihoidoissa "vaivannut", onneksi on tuota vararavintoa kuitenkin, mistä ottaa. Nyt kehoni kuitenkin kaipaa lepoa, tiedän sen. Mutta mieli haluaa jotain muuta. Painokin taas junnaa paikallaan, liekö säästöliekkiä vai eikö se vaan muuten putoa? Nälkä on, mutta ei tee mieli syödä. Pakko kuitenkin on, koska kalorivaje jää muuten niin isoksi. Pelottaa, että tämä vaikuttaa kehooni niin, etteivät munasarjatkaan lähde kunnolla tuottamaan munasoluja. Mutta voiko nyt parin viikon tällainen tilanne vielä siihen vaikuttaa..?
Inhottavaa, kun reagoin aina niin vahvasti mielialoillani näihin hormonihoitoihin. Kun muutenkin koko tilanne on masentava, niin sitten vielä mennään alaspäin lääkkeiden takia. Ja siitä sitten kärsii kehokin, kun jotenkin pitää saada mielialaa kohotettua. Minä toivon, että jo huomenna olisi parempi päivä, kun saan tänä iltana taas käynnistää hormonitoiminnan. Kunpa nukkuisin jo ensi yönä hyvät unet enkä tuntisi huomenna pakottavaa tarvetta lähteä salille. Minä kaipaisin lepopäivää. Vaikka voihan olla, että ensi viikolla ei ole salille enää menemistä, joten kaipa tässä voisi vielä rehkiä kun se on mahdollista. Toivon myös, että tissit taas palautuisivat ennalleen, ne ovat sellaiset kärpäslätkät Synarelan "ansiosta", että ihan sääliksi käy. Ja alapäässä on saharamaiset olosuhteet, sekin tuntuu inhottavalta. Mutta eniten toivon: kunpa nyt munasarjani lähtisivät käyntiin paremmin kuin viimeksi ja kasvattaisivat monta hyvää follia, joiden sisällä olisi monta kaunista solua. Pliiis, onko se nyt liikaa vaadittu?
Sä olet jäänyt koukkuun liikuntaan! :) Jes! KYllä, liikunta on niin ihanaa, että se on addiktoivaa. Onneksi se on hyvä asia olla koukussa. No, toki "kohtuus kaikessa".
VastaaPoistaTäällä ollaan niin sormet ja varpaat ja ihan kaikki muutkin ulokkeet ristissä, että Puregon toimisi toivotulla tavalla ja saisit aikaiseksi paljon hyviä munasoluja. Toisaalta, muista että yksikin riittää.
POsitiivista energiaa ja voimia! Kesää ja valoisampaa vuodenaikaa kohti mennään,niin eiköhän sekin piristä mieltä..? Haleja!
Kovasti peukutan täällä taustalla, että tällä kertaa teillä olisi onnea matkassa <3
VastaaPoistaJa tsemppiä pistelyihin. Itseä pelottaa myös pistosten aloittaminen uudestaan. Onneksi on vielä jonkun aikaa taukoa jäljellä, niin yritän parhaani mukaan unohtaa kaikki ne neulat mitä pitää pian survoa vatsanahkaan.
Mä olen ehkä hitusen kateellinen tuosta sun liikuntainnosta. Mua kun ei oikein huvita mikään, enkä saa itseäni liikkeelle sieltä sohvannurkasta. Tiedän, että liikunnan jälkeen tulee hyvä olo, mutta se ei ole mulle riittävä kannustin. Ja kun on tällainen läpipasko, niin se liikunta ei ole ulkomuodollisesti mulle mikään must. Se liikkumisen rutiini on vaan kadonnut vuosien varrella. Aiemmin kävin treeneissä 4-6 kertaa viikossa ja nykyään en harrasta enää mitään...
Tuulari, kommenttisi oli tullut kahteen kertaan, poistin toisen, se tuskin haittaa? Joo, kyllähän tuo liikunta on hyvä juttu ja koukkuuntuminenkin siihen, mutta minulla aina ajoittain se menee vähän yli. Niinkuin nyt. Tiedän, että kroppa käy jo ylikierroksilla ja nyt on mahdollisimman huono aika siihen. Kiitos tsempistä! Tosin minä en enää usko tuohon, että yksikin riittää. Viime hoidossahan me saimme vain sen yhden alkion ja se ei siis riittänyt. En halua kokea samaa uudelleen... Tietysti mieluummin se yksi kuin ei yhtään.
VastaaPoistaJadekivi, kiitos! Hienosti se eka pistos meni eilen, olin ihan ylpeä suorituksestani :D. Ja kyllä se tauko tekee hyvää välillä, kun saa olla ilman näitä kaiken maailman hormoneja.
Kyllä se liikunnan harrastaminen lähtee rutiineista, kun siihen pääsee kiinni, on "pakko" liikkua. Heti jos tulee joku parinkin viikon tauko, on taas vaikeampaa lähteä liikkeelle. Näin ainakin minulla.
Tutulta kuulostaa tuo pistämiseen liittyvä jännitys, tai ei siis itse pistäminen, mutta se säätäminen muuten. Hienoa että eka pistos meni hyvin, siitä se taas lähtee! Huomasin että nopeasti Puregon alkoi kumota niitä jarrulääkkeen seurauksia, esim. juurikin tuo kärpäslätkäefekti on kadonnut... Täällä myös pidetään peukkuja ja varpaitakin ristissä että Puregon toimii sinulla hienosti ja saalis olisi toivottu. *Tsemppirutistus*
VastaaPoistaherätys! Anoreksian oireita...
VastaaPoistaHelmikäs: Kyllä se Puregon alkaa jo onneksi vaikuttaa, enää ei mennä niin pohjamudissa. Eilen illalla jopa nauratti! Ei ole enää koko ajan sellainen ahdistunut olo. Tsemppirutistus sinullekin! <3
VastaaPoistaAnonyymi: en usko. Minun pitäisi BMI:n mukaan laihtua vielä 9 kg, jotta olisin normaalipainoinen. Lisäksi en todellakaan ihannoi laihuutta, minusta naisessa pitää olla pehmeyttäkin. Esimerkiksi laihat mallit eivät minusta ole kauniita. Lisäksi minulla painaa tässä hormonihoidot, jotka vaikuttavat mielialaan ja ruokahaluun. Anoreksia on hirveä ja tappava sairaus. Itse en koe todellakaan olevani lähelläkään sellaista tilannetta.
Jaahas, mitähän mä olin sählännyt. Ihan kertaalleen kommentit piti vaan juu tulla :)
VastaaPoistaOletko harkinnut että voisit harrastaa jotain rauhallisempaa lajia tässä elämäntilanteessa, esim. pilates, jooga, bodybalance? Ne rauhoittaa samalla mukavasti mieltäkin.