Pelkoa, toivoa ja ihania ystäviä

Yö oli itkunsekainen. Eikä vieressä ollut turvallista kainaloa, johon käpertyä. Kyllä minä taas nukahdin joskus 23 jälkeen suht hyvin. Mutta heräilin. Ja sitten taas klo 4 rävähtivät silmät auki. Niitä kyllä väsytti ihan kamalasti ja tunsin, miten turvoksissa ne olivat. Silmät halusivat mennä kiinni. Pidin niitä kiinni, mutta uni oli jo hellittänyt otteensa. Kyyneleet vaan valuivat pitkin naamaa, tyynykin kastui niin, että piti vaihtaa miehen tyynyyn. Kauhea pelko ja epätoivo iskivät taas mieleen ja minusta vaan tuntui, että en pääse tästä pois. Tunnin pyörittyäni ajatuksineni laitoin valot päälle ja aloin lukea kirjaa. Silmiä väsytti, mutta uni oli silti poissa. Olen nyt niin väsynyt, että senkin takia itkettää. Pitäisi keittää kahvia, syödä aamupalaa. Huolestuttavaa, että sekin tuntuu nyt tehtävältä, joka pitää suorittaa. Minua pelottaa niin kauhean paljon! Haluaisin olla sellainen, joka vaan jaksaa uskoa ja toivoa. Haluaisin antaa itselleni luvan toivoa. Tiedän, että muut toivovat puolestani ja toisen puolesta toivominen onkin niin paljon helpompaa. Kyllähän minäkin jaksan aina uskoa ja toivoa muiden puolesta. Omalla kohdalla se ei olekaan niin helppoa.

Onneksi ystäväni on tulossa aamupäivällä kylään. Toivottavasti saan itseni edes jotenkin koottua siihen. Vaikka tiedän kyllä, ettei minun tarvitse hänelle mitään esittää, hän tuntee minut niin hyvin, on tuntenut 3-vuotiaasta asti. Huomenna tulee toinen ystävä. Ystävä, jota olen tavannut vasta muutaman kerran, mutta tuntuu kuin olisimme tunteneet jo kauan. Meitä yhdistää tämä sama tilanne ja hän ainakin ymmärtää tasan tarkkaan. Hän ehdotti minulle eilen, että tekisimme yhdessä ruokaa. Ja lupasi katsoa, että syön :D. Myös torstaina tulee ystävä kylään. Paras ystäväni, joka on ollut mahdottoman tärkeä tuki tässä matkan varrella. Minua helpottaa ajatus siitä, että minulla on niin hyviä ystäviä, jotka jaksavat huolehtia minusta. Eilenkin puhuin puhelimessa neljän ystävän kanssa. En ole yksin, ja se on kaikkein tärkeintä.

Viikon päästä on ystävänpäivä. Ei sillä ole minulle juurikaan merkitystä. Minulle ystävät ovat tärkeitä nyt ja tässä ja kiitollisena otan heidän apunsa ja tukensa vastaan nyt, kun en yksin jaksa. Ja toivon, että kun he ovat saman tarpeessa, pystyn olemaan vastavuoroisesti apuna ja tukena silloin. Kiitos ystävät: te, jotka jaksatte kannatella minua nyt ja myös te blogiystävät, jotka olette myös olleet niin mahtavana tukena ja tsemppinä, etten tiedä, miten voisin kiittää. Kunpa voisin halata teitä jokaista. <3